Onkohan kuinka tavallista..

Mulla oli äiti mukana synnytyksessä. Itseasiassa en edes pyytänyt sitä sinne, hän vaan halusi ite tulla ja eipä mulla mitään sitä vastaankaan ollut.
Mieheni oli myös mukana, mutta äidistäni oli enemmän "hyötyä" siellä. Mies ei pystynyt oleen koko synnytys aikaa salissa.

Kysymykseesi vastaisin, että kyllä kai sitä monet menevätkin "yksin" synnyttämään. Paitsi et todellakaan ole siellä yksin! Hoitajat ja kätilöt sun muut on mukana auttamassa...

En tiedä, miten tavallista on mennä yksin synnyttämään, mutta minulla ei ole mies ollut mukana yhdessäkään synnytyksessä. Ja täytyy sanoa näin jäkikäteen, etten minä häntä siellä kaivannutkaan. Ensimmäiseen synnytykseen olisin halunnut hänet mukaan, mutta mies ei halunnut, enkä tietenkään voinut pakottaa. Seuraaviin menin vapaaehtoisesti yksin, koska tiesin, että hyvin se onnistuu niinkin. Itse en ole synnytystilanteissa voinut sietää kenenkään kosketusta, joten olisi varmaan ollut kurjaa komentaa miehen näpit irti, jos hän olisi esim. halunnut hieroa. Hien pystyy kätilö tai oiskelijakin pyyhkimään. Yksin siellä ei siis tarvitse olla. Minusta tuntuu, että yksin synnyttäjistä kätilöt ja kätilöopiskelijat huolehtivat enemmän kuin heistä, joilla on tukihenkilö mukana. Voin ihan rehellisesti sanoa, että hyvin ovat synnytykset sujuneet ilman miehen apua. Eikä tarvitse pelätä, ettei mies lapsista välittäisi, jos ei ole ollut synnytystä näkemässä.

Kiitos teille, ku mua oikeesti niin ahistaa! Mä tiedän et ei minunkaan mies voi katsoa sitä, kun se syntyy.. Enkä varmaan halua siinä tilanteessa ruveta miestäni holhoamaan tai kuuntelemaan miten ällöttää ja kokoajan tupakituttaa.. En tiiä, ette voi tajuta kuin paljon tällainen voi mietityttää ja ruveta ahistamaan! Ja varsinkin ku tietää, että milloin tahansa tästä saattaa joutua laitokselle lähtemään. Kiitos kuitenki teille.

selviää siitä. Mä olen neljästä synnytyksestä kahdessa ollut yksin. Ja nää kaksi on mun "onnistuneimmat" (jos näin voi sanoa) synnytykseni. Ekassa olin vahingossa yksin. Mitään ei pitänyt tapahtua enää, supparit oli loppu ja mies komennettu kotiin nukkumaan, esikoisen seuraksi. Synnytys lähti kuitenkin vauhdilla käyntiin taas, soitin kyllä miehen paikalle, mutta mun arviot mei hiukan pieleen. Pyysin häntä tulemaan tunnin sisään, ja vauva oli siitä 10 min päästä syntynyt (Onneksi olin sairaalassa valmiiksi, muuten olisi syntynyt matkalle!).
Tämän viimeisen synnytyin "yksin" omasta haulusta. Miestä tarvittiin kotona isompien lasten kanssa. Synnytyksen osalta kaikki meni nappiin. Mua käytiin salissa katsomassa 15 min välein, muuten olin omasta halusta yksin (harjoittelijaa tarjottiin kyllä seuraksi). Mäkään en siedä kenenkään kosketusta synnytyksen aikana, ja mulle täydellinen rentoutuminen on paras kipulääke. Toisten läsnäolo häiritsee sitä rentoutumista. Eikä siinä varsinaisen synnytyksen hetkellä, ponnistusvaiheessa, ehdi niin huomioimaankaan ketä siinä lähettyvillä on..
Joten kyllä siitä selviää, tsemppä koitokseen!

heippa!

Synnytin esikoisemme yksin, koska hän syntyi n. 3 kuukautta etuajassa. Synnytin alateitse pienen jauhelihapaketin kokoisen ihmemiehen, joka nyt on puolivuotias lasketun ajan mukaan. Mies ei ehtinyt ambulanssiin Naistenklinikalle mukaan, oli yöllä töissä. Eipä paljon ehtinyt ittekkää varsinaista synnytystä pelkäämään....Nyt jälkeenpäin olen ollut tosi masentunut. Poikamme selvisi, se on ihanaa. olisin vain tarvinut enemmän tukea ja apua tässä tilanteessa. Silloin kun vauva syntyi, hän oli sairaalassa 3 1/2 kuukautta ja muutin Helsinkiin hoitamaan häntä. En osannut pyytää apua ajoissa, vaan olin urhea pikku-äiti. Nyt jälkeenpäin ajatellen olisin halunnut että minulla olisi ollut joku tukena jo synnytys-salissa. Ota joku läheinen mukaan sinne, ystävä, sisko tai äiti. Hyvää kesää sinulle ja voimia!