Olen 27-vuotias vl-nainen. Joskus kymmenen vuotta sitten ajattelin, että "pääsen" naimisiin jo 18-vuotiaana. Toisin kävi. Jäin yksin. Asia on kipeä. Olen oikeastaan menettänyt jo toivoni. Omaisten puheita asiasta olen saanut kuulla jo useat vuodet. Varsinkin isälleni asia on vaikea, välillä tuntuu että jopa vaikeampi kuin minulle.
Vanhanpiian elämässä koen vaikeana yksinäisyyden, ja sen huonouden tunteen, etten kelpaa kenellekään, ja kukaan ei rakasta minua tällaisena kuin olen, enkä saa lapsia, ja Jumalakin varmaan ajattelee minusta, että olen kelvoton äitiyteen ja kumppanuuteen. Seksin puutekin on valtavan kipeä asia.
Tuskaani asiasta lisää mm. se, että paikkakunnalla, jossa asun, minulla ei ole yhtään kohtalokaveria, ei ystävää, ei ketään. Seuroissa olen yksin. Iso toimitalo, paljon ihmisiä, ja minulla ei ole siellä ketään,kenen kanssa keskustelisin kuulumisistani.
Usein olen ollut katkera. En voi esittää enkeliä, sillä sitä en ole. Välillä olen tuntenut olevani jopa Jumalan hylkäämä ja kiroama. Tuntuu irvokkailta puheenvuorot esim. seurakuntapäivillä tai vastaavissa, joissa sanotaan, että naimattoman osa on hyvä, ja siihen pitää tyytyä, vaikka asia on käytännössä sitä, että koko suku on niskaan puhaltamassa, että menetkös siitä naimisiin. Ja ne puheet, että kukaan ei ole yksin siionissa, ja että kaikkia rakastetaan, tuetaan jne. Itse en ole saanut keneltäkään paikkakunnalta asuvalta mitään tukea esimerkiksi menneinä vuosina, jolloin elämäni on ollut TODELLA vaikeaa.
Haluaisin, että kommentoisitte tätä kirjoitustani. Tämä oli jo iso askel, että uskalsin tänne kirjoittaa.
Vanhanpiian elämässä koen vaikeana yksinäisyyden, ja sen huonouden tunteen, etten kelpaa kenellekään, ja kukaan ei rakasta minua tällaisena kuin olen, enkä saa lapsia, ja Jumalakin varmaan ajattelee minusta, että olen kelvoton äitiyteen ja kumppanuuteen. Seksin puutekin on valtavan kipeä asia.
Tuskaani asiasta lisää mm. se, että paikkakunnalla, jossa asun, minulla ei ole yhtään kohtalokaveria, ei ystävää, ei ketään. Seuroissa olen yksin. Iso toimitalo, paljon ihmisiä, ja minulla ei ole siellä ketään,kenen kanssa keskustelisin kuulumisistani.
Usein olen ollut katkera. En voi esittää enkeliä, sillä sitä en ole. Välillä olen tuntenut olevani jopa Jumalan hylkäämä ja kiroama. Tuntuu irvokkailta puheenvuorot esim. seurakuntapäivillä tai vastaavissa, joissa sanotaan, että naimattoman osa on hyvä, ja siihen pitää tyytyä, vaikka asia on käytännössä sitä, että koko suku on niskaan puhaltamassa, että menetkös siitä naimisiin. Ja ne puheet, että kukaan ei ole yksin siionissa, ja että kaikkia rakastetaan, tuetaan jne. Itse en ole saanut keneltäkään paikkakunnalta asuvalta mitään tukea esimerkiksi menneinä vuosina, jolloin elämäni on ollut TODELLA vaikeaa.
Haluaisin, että kommentoisitte tätä kirjoitustani. Tämä oli jo iso askel, että uskalsin tänne kirjoittaa.
Vastaukset 17
Vanhimmat
että alat elämään! Lähde vaikka Foxiaan joku pe- tai la-ilta!
No, vl:nä en tietenkään edes tiedä, mikä se Foxia on.
Foxia on Oulun suurin tanssiravintola.
www.foxia.fi
Muuten, tanssiravintolassa voi käydä vaikkei tanssisikaan!
...joita miehet eivät katso sillä silmällä. Tarvitaan Jumalan ihme, jos joku minusta kiinnostuu. En muuten asu Oulun seudulla.
Uskon kuitenkin että ajattelet noin. Sinun pitäisi saada itsetuntosi kohenemaan. Nainen joka tietää olevansa kaunis, on kaunis.
Nykyaikana myös nainen saa tehdä aloitteen. On paljon ujoja miehiä joilla on aivan samanlainen elämäntilanne kuin sinulla. Jos sellainen mies ei uskalla tehdä aloitetta, niin hän voi silti olla kiinnostunut sinusta.
kyllä sinä sen jostain löydät, jos et omalta paikkakunnaltasi, niin jostain muualta. Elin itse muutama vuosi samanlaista vaihetta, olin tosin sinua huomattavasti vanhempi. Minä en jaksanut, tunsin itseni aina ulkopuoliseksi, vaikka ahkerasti yritinkin käydä kylässä. Lopulta väsyin anelemaan ihmisiä kylään, kenelläkään ei tuntunut olevan asiaa minulle. En kanna katkeruutta, jokainen saa elää ja uskoa niinkuin haluaa, mutta sellainen elämä ei ollut minua varten. Nyt minulla on ystäviä, jotka välittävät. He pitävät yhteyttä, soittavat ja viettävät aikaansa kanssani. toivon todella, että sinäkin löydät vielä ystävän, sillä ystävän kanssa on helpompi jakaa niin ilot kuin surutkin.
Luin kirjoituksesi. Ehkä se ei ole tosi, mutta tuollaisia tarinoita kuitenkin on olemassa.
Missä on ongelmasi? Minä olen sinua kymmenen vuotta vanhempi enkä vieläkään naimisissa.. siis minä se vasta vanhapiika olenkin.
En kuitenkaan arvioi itseäni niin kuin sinä itseäsi. Huomaan että luulet että Jumala rankaisee sinua "kohtalollasi" olla vanhapiika..
Ystäväni, annan sinulle yhden neuvon:
älä koskaan syytä Jumalaa sinun elämäsi kohtalosta. Opettele arvostamaan itseäsi ja ymmärtämään Jumalan rakkaus.
Ota itseäsi niskasta kiinni ja elä elämääsi vaikkakin sitten ilman miestä.. mitä pahaa on elää ilman perhettä.. kristittyinä meillä on monta tapaa palvella lähimmäisiämme.
P.S. En ole lestadiolainen, mutta Jeesukseen Kristukseen syvästi uskova.
En halua tarkemmin kertoa itsestäni, sillä pelkään, että joku voisi vielä tuntea minut näiden paljastusteni perusteella.
Kirjoitukseni on totta joka sana. Kaikki on mahdollista tässä maailmassa, ja kärsimykset varsinkin minulle on mitattu ylivuotavaisina.
On helppo sanoa, että etsi ystävä. Ei niitä niin vain voi saada. Ja kun on tarpeeksi monta kertaa saanut nenilleen elämänsä aikana ihmissuhteissa, menee luottamuskin.
Sen verran voin paljastaa, että olen aika vaikea tapaus, moniongelmainen, ja se kyllä paistaa kirjoituksistani läpi.
Silti minullakin on käsittääkseni oikeus haaveilla onnellisemmasta ja täysipainoisesta elämästä. Tai ehkä haaveilen vain niin kauan kuin elän. Sen voin sanoa, että elämänhalunikin ovat usein tosi vähissä, sen verran raskasta tämä taivaltamiseni on.
Vanhanpiian kohtaloa en jaksa hyväksyä, ainakaan vielä. Monta kipeää hetkeä olen jo elänyt asian takia, monta kipeää hetkeä on vielä edessä.
Olen isosta perheestä, ja vanhin naimaton tällä hetkellä. Paineet ovat kovat.
eipä käy 'kateeks'...ootko muuten koskaan miettiny ihan perin pohjin syitä yksinäisyyteesi?...Ja noita paineita päästä naiduksi en tosiaankaan ymmärrä. Eihän elämä ole tarkoitettu elettäväksi vain sitä varten, eihän? vaikka suku ja ympäristö painostaisi...Parempi yksin kuin huonossa suhteessa
En tietenkään tahdo huonoa suhdetta, onhan tähän astinen elämäni ollut jo niin ala-arvoista että meinaa ihan oksennus lentää jo ajatuksestakin.
Mutta vanhanpiian kohtalo ei houkuta, ja siihen minua ei kukaan aivopese. On se vaan niin ankea kohtalo. Näin ajattelen nyt. Ties mitä pitää tehdä että ajattelisin toisin, mutta muutos ajatuksissa ei tapahdu yhdessä yössä.
Onhan se tietysti ihan jees, että monet vanhatpiiat ja pojat jaksaa sitä ristiään kantaa, ja täyttävät elämänsä kaikella muulla, nauttivat vapaudestaan, elämästään, työstään ja ystävistään...mutta se rakkaus, puoliso ja perhe puuttuu. Miten ne korvaa? Pitäisikö puusta veistää mies, kompensoida lapset joillakin lemmikeillä, hankkia papukaija joka hokee:"Rakastan sinua!"
...on parempi
Kuulehan, aina löytyy joku, jolla on asiat vielä huonommin - kuten minä. Olen homo, yksinäinen, masentunut ja itsetunto miinuksen puolella. Tosin kovasti tilanne on kohentumassa. Olen kuitenkin elävässä uskossa, en toteuta seksuaalisuuttani ja ehkä tuo yksinäisyyskin hellittää.
Mitä ankeaa on vanhanpiian kohtalossa? Parisuhteen ja perheen omistavilla on omat ongelmansa, yksin elävillä omansa. Ristimme meillä on kaikilla, mutta pelkkä vanhapiikuus ei ole sellainen!
Siinä olet oikeassa, että rakkautta tarvitsemme jokainen. Miehen ja perheen saanti ei kuitenkaan ole mikään tae rakkaudesta. Toisaalta rakkautta voi olla yllin kyllin ilman niitäkin. Kun oppii arvostamaan ja pitämään huolta ensin itsestään ja sitten lähimmäisistään, huomaa äkkiä, että rakkautta onkin kaikkialla.
..sun sit pitää olla yksin? OK, raamatun mukaan homous on synti (tai sen harjoittaminen), ovatko esim. vanhempasi ja ystäväsi tosiaan sitä mieltä että paras vaihtoehto on että olet loppuelämäsi yksin ilman kumppania? Onko se Jumalan toive?
Ainakin homon ollessa kyseessä. Eivät kaikki hetorotkaan saa puolisoa.
Yksinäisyys on minulle paljon raskaampi asia kuin homous, tosin en nykyään ole niin yksin kuin ennen.
Eikö Jeesuksen keskeisimpiä opetuksia ollut rakastamisen tärkeys, minkä takia vanha testamentti ajaa uuden testamentin ohi? Ei Jeesus varmasti olisi halunnut tuomita KETÄÄN yksinäisyyteen parisuhde-mielessäkään. Ihminen tarvitsee rinnalleen toisen ihmisen, eikä sitä saa keneltäkään evätä, eihän Jeesus, rakkauden lähettiläs olisi voinut tuomita ketään yksinäisyyteen?????
Heitä toivoasi. Sisareni tytär oli yli 30 ja yht- äkkii vain käveli kumppani kainalossaan vastaani.
Ja heillä on jo lapsikin.
Malttia, elä hosumalla pilaa asiaasi, hiljainen odotus tuo hiljaisen sateen.