Salaojaputket tukkiutuvat kuitenkin

En ymmärrä tätä hypetystä salaojaputkien merkityksestä kivijalan vieressä. Ensinnäkin talon ympärillä on sellaisen maamassat että vaikka kaikki katolta tuleva lumi/vesi voitaisiin juoksuttaa tehokkaasti pois kivijalan vierestä on talon ympärillä usein sellaiset maamassat siihen imeytyneine vesineen että niiden rinnalla 150 m2 kattopinta-alaa ei paina yhtikäs mitään. 98% talon ympärillä olevasta vesimassasta tulee aivan muualta. Lisäksi salaojaputket tukkeutuvat joka tapauksessa muutenkin. 10 vuoden kuluttua putket ovat täynnä puunjuuria ja niiden toimivuus heikkenee jo muutamassa vuodessakin.

Ratkaisevaa ei ole tuon katolta tulevan vesimassa juoksuttaminen vaan laajalla alalla olevan maa-alaan sitoutuneet vesimäärän pysyminen kapillaari-ilmiön ulkopuolella. Maa-aines ei saa olla liian hienoa. Lisäksi kauempana talon ympärillä olisi hyvä olla vaikka kivistä rakennettu salaoja, kuten menneinä vuosina tehtiin. Ja jos mahdollista kannattaisi tontin reuna-alueille rakentaa jonkinlainen avo-oja joka estäisi esim. loivassa rinteessä kaukaa tulevien vesimassojen kulkeminen pois koko tontilta.

http://personal.inet.fi/atk/tilasto
8780
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Joku ei sitten onnistunut omien salaojiensa tekemisessä.

Äänestä

Tarkoitatko kivijalan vieressä olevilla salaojaputkilla hulevesien poistoa maan alla piilossa kulkevilla putkilla.

Vai tarkoitatko salaojitusta, jonka tarkoituksena on estää pohjaveden nousu rakenteisiin? Niiden tulee kulkea sokkelin alapinnan alapuolella. Ne on myös huollettava ja puhdistettava riittävän usein. Tarkastus tehdään kaksi kertaa vuodessa ja jos on epäilyksiä tukkeutumisista, ne täytyy puhdistaa. Varmasti tukkeutuvat, ellei niitä huolleta säännöllisesti.

Äänestä

salaojat eivät kauan toimi

Äänestä

Missä sulla oikein puut kasvavat jos 10 vuoden päästä salaojaputkien asennuksesta ne ovat täynnä puiden juuria?

Vaihdoin viime kesänä n. 30 vuotta vanhassa yhdelle seinustalle uuden salaojaputken. Vaikka aivan talon vieressä oli kasvanut iso poppeli ja ruusumarjapuskia, ainuttakaan juurta ei ollut mennyt putkeen. Hiekkaa se sen sijaan oli täynnä, ilmankos ei vetänyt enää.

Äänestä
  • tukossa mikä tukossa .salaoja ei toimi

    Äänestä

Ap. ei erota salaojaputkia ja sadevesiviemäröintiä toisistaan sekä pilaa oman talonsa istuttamalla puita perustusten viereen.

Äänestä

Markinnoilla on kotimainen salaojaputki joka ei tukkeudu haastavissakaan olosuhteissa, joka perustuu painovoimaerotteluun, tutustu www.tehodrain.fi

Äänestä

Koska homevaurioiden korjaus on sekä halpaa että helppoa, kuten myös salaojien lisääminen jälkikäteen, kannattaa tosiaan kokeilla, pärjäisikö ilman.

Samaa periaatetta toki sovelletaan kaikessa muussakin. Esim. kannattaa kokeilla, pärjääkö ilman höyrysulkua, ilmanvaihtoa jne.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Brotherhood of Sys kirjoitti:

En ymmärrä tätä hypetystä salaojaputkien merkityksestä kivijalan vieressä. Ensinnäkin talon ympärillä on sellaisen maamassat että vaikka kaikki katolta tuleva lumi/vesi voitaisiin juoksuttaa tehokkaasti pois kivijalan vierestä on talon ympärillä usein sellaiset maamassat siihen imeytyneine vesineen että niiden rinnalla 150 m2 kattopinta-alaa ei paina yhtikäs mitään. 98% talon ympärillä olevasta vesimassasta tulee aivan muualta. Lisäksi salaojaputket tukkeutuvat joka tapauksessa muutenkin. 10 vuoden kuluttua putket ovat täynnä puunjuuria ja niiden toimivuus heikkenee jo muutamassa vuodessakin.

Ratkaisevaa ei ole tuon katolta tulevan vesimassa juoksuttaminen vaan laajalla alalla olevan maa-alaan sitoutuneet vesimäärän pysyminen kapillaari-ilmiön ulkopuolella. Maa-aines ei saa olla liian hienoa. Lisäksi kauempana talon ympärillä olisi hyvä olla vaikka kivistä rakennettu salaoja, kuten menneinä vuosina tehtiin. Ja jos mahdollista kannattaisi tontin reuna-alueille rakentaa jonkinlainen avo-oja joka estäisi esim. loivassa rinteessä kaukaa tulevien vesimassojen kulkeminen pois koko tontilta.

http://personal.inet.fi/atk/tilasto

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu