Uskonnot

Tätä palstaa selattuani olen havainnut, että sekä kristityt, että muslimit ovat hellyttävän vakuuttuneita omasta erinomaisuudestaan.

Luulen, että kun ihminen 'tulee uskoon' hän hylkää kaiken rationaalisen ajattelunsa. Hän on vakuuttunut omasta totuudestaan. Tämän ajattelun taustalla on tietenkin kuoleman pelko.

Ihminen pelkää sitä hetkeä kun hänen olemassa olonsa päättyy. Tämän vuoksi hän luo itselleen mielikuvitusmaailman johon hän sitten siirtyy kuolemansa jälkeen. Tämähän on kaikkien uskontojen taustalla.

Tämähän on ihan hyvä asia. Näin yksinkertainen ihminen saa itselleen mielenrauhan. Ongelmia tuntuu tulevan siinä vaiheessa kun erilaiset näkemykset kohtaavat. Syntyy erimielisyyksiä siitä kenen mielikuvitusmaailma on parempi. Tämän seurauksena käydään jopa sotia.

Näistä jeesuksen / mohammedin seuraamis asioista tulee väistämämttä mieleeni eräs saksalainen diktaattori jota myös ihmiset sokeasti seurasivat.

Palstan hupaisimpia tyyppejä ovat mielestäni Yakup ja Esko. Molemmat liikuttavan vakuuttuneita oman 'jumalansa' erinomaisuudesta.

Hyvä niin. Tokihan täältä ei saisi niin paljon hupia ilman vaikkpa Yakupin kirjoituksia. Niitä on hauska lukea jo pelkästään siksi, että voi ihmetellä kuinka huonosti Suomen kieltä voikaan kirjoittaa.
2120
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

EKSI

Äänestä
  • Noin ihan uteliaisuuttani. Mitä sinä pyydät anteeksi. Kirjoitat Suomea huonosti, ei siinä mitään, mutta tokihan sinulla, kuten myös minulla on oikeus omaan mielipiteeseen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Damien kirjoitti:

Tätä palstaa selattuani olen havainnut, että sekä kristityt, että muslimit ovat hellyttävän vakuuttuneita omasta erinomaisuudestaan.

Luulen, että kun ihminen 'tulee uskoon' hän hylkää kaiken rationaalisen ajattelunsa. Hän on vakuuttunut omasta totuudestaan. Tämän ajattelun taustalla on tietenkin kuoleman pelko.

Ihminen pelkää sitä hetkeä kun hänen olemassa olonsa päättyy. Tämän vuoksi hän luo itselleen mielikuvitusmaailman johon hän sitten siirtyy kuolemansa jälkeen. Tämähän on kaikkien uskontojen taustalla.

Tämähän on ihan hyvä asia. Näin yksinkertainen ihminen saa itselleen mielenrauhan. Ongelmia tuntuu tulevan siinä vaiheessa kun erilaiset näkemykset kohtaavat. Syntyy erimielisyyksiä siitä kenen mielikuvitusmaailma on parempi. Tämän seurauksena käydään jopa sotia.

Näistä jeesuksen / mohammedin seuraamis asioista tulee väistämämttä mieleeni eräs saksalainen diktaattori jota myös ihmiset sokeasti seurasivat.

Palstan hupaisimpia tyyppejä ovat mielestäni Yakup ja Esko. Molemmat liikuttavan vakuuttuneita oman 'jumalansa' erinomaisuudesta.

Hyvä niin. Tokihan täältä ei saisi niin paljon hupia ilman vaikkpa Yakupin kirjoituksia. Niitä on hauska lukea jo pelkästään siksi, että voi ihmetellä kuinka huonosti Suomen kieltä voikaan kirjoittaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu