Uskaltaako muuttaa?

Olen hyvin ujo ihminen ja minulla on suuria vaikeuksia tutustua/ottaa kontaktia täysin vieraisiin ihmisiin. Onnekseni minulla on kuitenkin muutama hyvä ystävä joiden kanssa viihdyn ja pystyn olemaan oma itseni. Nyt on kuitenkin tullut aika tehdä valintoja opiskelun suhteen ja haluamaani opiskelupaikkaa on tarjolla vain Etelä-Suomessa ja kaikki kaverini ovat jäämässä tänne pohjoiseen. Nyt en tiedä uskallanko muuttaa yksin etelään, koska pelkään syrjäytymistä. Tuntuisi todella kamalalta asua yksin oudossa kaupungissa ilman yhtään ystävää. Toisaalta minusta on tuntunut jo vuosia ettei näkyisellä asuinpaikkakunnallani ole minulle mitään tarjottavaa. Uusi opiskelupaikka olisi tietysti hyvä mahdollisuus tutustua uusiin ihmisiin, mutta pelkään että otan siitäkin niin suuret paineet että epäonnistun täysin. Onko täällä muita ujoja, jotka ovat muuttaneet uudelle paikkakunnalle juuri esim. opiselun perässä ja miten on onnistunut tutustuminen uusiin ihmisiin?
1165
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Täälä on myös yksi arka ja nuori ihminen joka miettii samaa asiaa.
Muuttaa pitäisi, mutta pelottaa ajatuskin siitä että joutuu vieraalle paikkakunnalle yksin...

En osaa edes kunnolla tutustua kehenkään kun jännitän niin paljon kaikkea sosiaalista. :(
mikä siis neuvoksi meille?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


schnatti kirjoitti:

Olen hyvin ujo ihminen ja minulla on suuria vaikeuksia tutustua/ottaa kontaktia täysin vieraisiin ihmisiin. Onnekseni minulla on kuitenkin muutama hyvä ystävä joiden kanssa viihdyn ja pystyn olemaan oma itseni. Nyt on kuitenkin tullut aika tehdä valintoja opiskelun suhteen ja haluamaani opiskelupaikkaa on tarjolla vain Etelä-Suomessa ja kaikki kaverini ovat jäämässä tänne pohjoiseen. Nyt en tiedä uskallanko muuttaa yksin etelään, koska pelkään syrjäytymistä. Tuntuisi todella kamalalta asua yksin oudossa kaupungissa ilman yhtään ystävää. Toisaalta minusta on tuntunut jo vuosia ettei näkyisellä asuinpaikkakunnallani ole minulle mitään tarjottavaa. Uusi opiskelupaikka olisi tietysti hyvä mahdollisuus tutustua uusiin ihmisiin, mutta pelkään että otan siitäkin niin suuret paineet että epäonnistun täysin. Onko täällä muita ujoja, jotka ovat muuttaneet uudelle paikkakunnalle juuri esim. opiselun perässä ja miten on onnistunut tutustuminen uusiin ihmisiin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu