Televisiossa

on aina näitä tosielämän rakkaustarinoita. Joku tapaa työpaikalla ja "kliks" rakkaus syttyy. Mutta kyllä ne jutut tämän meidän jutun rinnalla kalpenisivat jos tästä joskus tulisi todellista, jos oikeasti molemmat olemme ikävöineet kaikki nämä vuodet toisiamme. Jos kaksi ihmistä jaksaa näin pitkään haaveilla toisesta, niin kai se sitten kestäisi, se suhde? Kaikki typeryydet ja hölmöydet molempien puolelta on jo tehty. Ehkä tämän helvetillisen ikävän muistaa yhdessä ollessamme ja ei tee mieli tehdä mitään, mikä rikkoisi suhdettamme ja aiheuttaisi taas tuskallista ikävää.

Nykyään kun moni ei jaksa odottaa yhtään mitään. Kaikki on saatava tänne ja heti, tässä ja nyt. Ehkä meillä olisi toivoa ja mahdollisuus johonkin kestävämpään. Toivoisin todella niin.
4173
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

on sellainen omituisuus, että siellä on kameramies kokoajan selän takana tai naaman edessä, muka tosijuttu. Oikein tosijuttu on kyllä aika uskomaaton, käsikirjoitus ja ohjaaja puuttuu. Mites näyttelijät, onko onnistuneet rooleissaan?

Äänestä
  • ihan hyvin ovat onnistuneet. Koko draaman kaari tulee tässä näyteltyä. Ihan pikkasen on itsessäkin ollut draamakuningattaren vikaa, vaikka muuten en sellaiseksi tunnustaudu :o) Mutta sellaista se kai on kun tunteet oikein kunnolla myllertää sisällä..

    Äänestä

  • NaisenAjatuksia kirjoitti:

    ihan hyvin ovat onnistuneet. Koko draaman kaari tulee tässä näyteltyä. Ihan pikkasen on itsessäkin ollut draamakuningattaren vikaa, vaikka muuten en sellaiseksi tunnustaudu :o) Mutta sellaista se kai on kun tunteet oikein kunnolla myllertää sisällä..

    näytellä monta roolia, onhan oikeassa elämässä kuitenkin erilaisia vivahteita. Mulla nuo näyttelijänlahjat on aika vähissä, luonneroolitkin aika eleettömiä vai miten sen nyt sanoisi, vaikka en oikein pysty mitään peittelemäänkään.

    Äänestä

sinun puolestasi. Joskus elämä on tarua ihmeellisempää.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


NaisenAjatuksia kirjoitti:

on aina näitä tosielämän rakkaustarinoita. Joku tapaa työpaikalla ja "kliks" rakkaus syttyy. Mutta kyllä ne jutut tämän meidän jutun rinnalla kalpenisivat jos tästä joskus tulisi todellista, jos oikeasti molemmat olemme ikävöineet kaikki nämä vuodet toisiamme. Jos kaksi ihmistä jaksaa näin pitkään haaveilla toisesta, niin kai se sitten kestäisi, se suhde? Kaikki typeryydet ja hölmöydet molempien puolelta on jo tehty. Ehkä tämän helvetillisen ikävän muistaa yhdessä ollessamme ja ei tee mieli tehdä mitään, mikä rikkoisi suhdettamme ja aiheuttaisi taas tuskallista ikävää.

Nykyään kun moni ei jaksa odottaa yhtään mitään. Kaikki on saatava tänne ja heti, tässä ja nyt. Ehkä meillä olisi toivoa ja mahdollisuus johonkin kestävämpään. Toivoisin todella niin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu