sotkuissa.. epäonnistumaan ihmissuhteissa. Kysyn vain miksi, uudestaan ja uudestaan kysyn miksi..
On ruma olo.
Onnistuin vain
4408
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
eteenpäin, mutta sellaisia keskusteluja kaipaan jossa toinen on kokenut jotain vastaavaa. Sitä, että joku vain kertoisi omaa tarinaansa, elämäänsä.
Tunnen nyt oloni todella yksinäiseksi. En muista koska olen tuntenut näin. Avuttomaksi jotenkin.
Mieti miksi suhteet on mennyt sotkuun, mikä on sinun osuus ja mikä toisen osuus. Omaan käyttäytymiseen voit itse vaikuttaa, et toisen. Monesti metsä vastaa niinkuin sinne huudetaan, kokeileppa erilaista huutotekniikkaa, kun aikaisemmin :)
Saamaan surkeita työpaikkoja .En ymmärrä miksi, vai eikö hyviä ole enää olemassakaan.
on paikallaan ainakin silloin jos on tehnyt rumia tekoja.