Onko teillä toisilla yksinäisillä huono tapa miettiä kaikki perusteellisesti puhki niin, ettette enää tiedä mitä ajatella? Minulla on.
Minun on pitänyt jo varmaankin vuosien ajan laittaa profiili treffipalstalle, mutta en ole kyennyt. Minusta paikka, jossa ensikohtaaminen tapahtuu, määrittelee suhteen. Vaikka tapaisinkin jonkun kivan tytön treffipalstalla, minusta se olisi liian mekaaninen tapa löytää seuraa. Eihän siitä ikinä voisi tulla mitään syvempää. Se netistä löydetty henkilö olisi aina "vain se nettituttavuus" tai "joku tuntematon, jonka tapasin virtuaalielämässä". Kun vanhoilta rakastavaisilta kysytään missä he tapasivat, kuinka moni vastaa "netin treffipalstalla". Ei kukaan! He tapasivat romanttisesti kesätansseissa tai kukkakaupassa. No okei. Nettiä ei tainnut olla ennen 80-lukua, mutta ymmärrätte pointin.
Kunnollisia suhteita ei muodosteta mekaanisesti netissä vaan oikeassa elämässä: koulussa, harrastuksissa, työpaikoilla, ym. Baarikin tuntuu liian tarkoitushakuiselta paikalta hakea seuraa. Pelkkä ajatus baaritiskiin nojailusta ja "Hei käytsä usein täällä? Voinksmä tarjota sulle jotain juotavaa"-tyyppisten kommenttien laukomisesta alkaa etomaan. Baaritiskiltä alkaneesta suhteesta ajattelisin aina, että "toi on vain se känninen ämmä, jonka pokasin jurrissa". Ei sillä reseptillä eletä "onnellisena elämämme loppuun saakka".
Taidan olla nykymaailmassa kummallinen 21v mies (tai siis poika) kun haluan suhteelta romantiikkaa ja sadunomaisuutta. Ehkä minun pitäisi haastaa äitini oikeuteen kun antoi minun katsoa niin paljon Disney-elokuvia. Ehkä on narsistista toivoa, että elämä olisi satua -- että se unelmien prinsessa sattuu luontevasti kohdalle. Vaikka kyllä se minulla kerran sattui, mutta tunne ei pysynyt kauan molemminpuoleisena. Voit kohdata unelmiesi prinsessan tai prinssin, mutta hänen tunteitaan et voi määritellä. Tuntuu aivan kuin kohtalo olisi vittuillut päin naamaa: "Tässä on kaunis ja mukava unelmiesi prinsessa. Mutta arvaas mitä? Ensi-ihastuksen jälkeen hän haluaa olla pelkkiä ystäviä. Lällällää!!".
Minun on pitänyt jo varmaankin vuosien ajan laittaa profiili treffipalstalle, mutta en ole kyennyt. Minusta paikka, jossa ensikohtaaminen tapahtuu, määrittelee suhteen. Vaikka tapaisinkin jonkun kivan tytön treffipalstalla, minusta se olisi liian mekaaninen tapa löytää seuraa. Eihän siitä ikinä voisi tulla mitään syvempää. Se netistä löydetty henkilö olisi aina "vain se nettituttavuus" tai "joku tuntematon, jonka tapasin virtuaalielämässä". Kun vanhoilta rakastavaisilta kysytään missä he tapasivat, kuinka moni vastaa "netin treffipalstalla". Ei kukaan! He tapasivat romanttisesti kesätansseissa tai kukkakaupassa. No okei. Nettiä ei tainnut olla ennen 80-lukua, mutta ymmärrätte pointin.
Kunnollisia suhteita ei muodosteta mekaanisesti netissä vaan oikeassa elämässä: koulussa, harrastuksissa, työpaikoilla, ym. Baarikin tuntuu liian tarkoitushakuiselta paikalta hakea seuraa. Pelkkä ajatus baaritiskiin nojailusta ja "Hei käytsä usein täällä? Voinksmä tarjota sulle jotain juotavaa"-tyyppisten kommenttien laukomisesta alkaa etomaan. Baaritiskiltä alkaneesta suhteesta ajattelisin aina, että "toi on vain se känninen ämmä, jonka pokasin jurrissa". Ei sillä reseptillä eletä "onnellisena elämämme loppuun saakka".
Taidan olla nykymaailmassa kummallinen 21v mies (tai siis poika) kun haluan suhteelta romantiikkaa ja sadunomaisuutta. Ehkä minun pitäisi haastaa äitini oikeuteen kun antoi minun katsoa niin paljon Disney-elokuvia. Ehkä on narsistista toivoa, että elämä olisi satua -- että se unelmien prinsessa sattuu luontevasti kohdalle. Vaikka kyllä se minulla kerran sattui, mutta tunne ei pysynyt kauan molemminpuoleisena. Voit kohdata unelmiesi prinsessan tai prinssin, mutta hänen tunteitaan et voi määritellä. Tuntuu aivan kuin kohtalo olisi vittuillut päin naamaa: "Tässä on kaunis ja mukava unelmiesi prinsessa. Mutta arvaas mitä? Ensi-ihastuksen jälkeen hän haluaa olla pelkkiä ystäviä. Lällällää!!".
Vastaukset 1
Vanhimmat
Hyvin usein myös minulla ollut tuota vikaa, miettii asioita liikaa etukäteen, miettii valmiiksi miten kaikki menee pieleen, mitä ihmiset sanovat mihinkin.
Eikä toimi minullakaan seuranhaku sillä pelillä että tarkoitushakuisesti hakisin. Ainoisiin suhteisiin joissa olen ollut niin olen sattumalta heidän kanssaan jutellut. Kaksi kertaa olen minäkin unelmieni prinsessan tavannut. Kumpikin unelma kesti noin puoli vuotta, päättyen näkemättä häntä koskaan. Karissut siinä kummasti sadunomaisuus ja usko elämänkestävään rakkauteen.