pilkille

Onko joukossa pilkilläkävijöitä?

Itsellä on kaira, reppu ja pilkki-istuin semaoin kuin luhut pilkkivapa, siimaa ja koukkuja. On myös muovisia syöttejä, on mustia ja keltaisia. Ei oel vain tullut lähdetyksi kaloja narraamaan, jos noin saa sanoa.

Kysyisinkin nyt neuvoa, millaisia koukkuja pitäisi käyttää ja millaisia syöttejä on syytä varata. Meneekö kala tuollaiseen muoviseen matoon? Olen kesällä kokeillut niitä ongessa ja turhaan. Ei ole tullut kaloja.
Jossakin olen kuullut surviaisen toukista, joita muka käytettäisiibn syötteinä. Mistä sellaisia saa?

Puuttukohan jotakin varustusta? - Unohdin vielä mainita, että olen jo varannut muutaman tyhjentyneen tulitikkurasia kalojen pakkaamiseen.

Olisipa hienoa nähdä nimensä paikallislehden pilkkikilpailu-uutisissa-
4988
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Jotkut panevat koukkkun muovisen madon. Sellaista on meikäläinen käyttänyt. Kaloja ei ole tosin tullut,

Äänestä

Päälle lämmin asu, mukaan naskalit käsien ulottuville ja jalkaan pitkät kumisaappaat. Jäällä alkaa olla vettä.

Muovimatoa vain koukkuun, kyllä kaloja tulee, jos on tullakseen.

Äänestä

Pieni kolmihaarakoukku on ahvenelle hyvä. Jos värikoukkuja käyttää niin vihreä on ollut nyt maaliskuun lopulla hyvä väri. Jos ei muoviset syötit pelaa niin Tokmannilta ja Kärkipyörästä saa purkin toukkia eurolla. Tokmanni taitaa myydä jopa 3 purkkia 2 ekun hintaan. Yksi pilkkimies pärjää melkein viikon yhdellä purkilla tosin...

Paikkoja? Yittilän rannasta jos patikoi vastarannalle Selkäsaaren tuntumaan niin siellä tulee isohkoja abbenia n. 5m syvyydestä. Keli on nyt erinomainen liikkua jäällä yöpakkasten takia. Jos ei varpaat paleltuisi niin sandaaleissa voisi taittaa järven selän. :D Veljesniemi on toinen kokeilemisen arvoinen paikka jos ei kävellä halua pitkiä matkoja. Ei kannata ihan rantaan kairata ettei mene terä piloille. On meinaan sen verran matalalla olleet vedet jäiden tullessa.

Tosta työkalu syvyyksien kartoitteluun; http://kansalaisen.karttapaikka.fi

Äänestä

Uppia

Äänestä

Kommentoi aloitusta


t. omppeli kirjoitti:

Onko joukossa pilkilläkävijöitä?

Itsellä on kaira, reppu ja pilkki-istuin semaoin kuin luhut pilkkivapa, siimaa ja koukkuja. On myös muovisia syöttejä, on mustia ja keltaisia. Ei oel vain tullut lähdetyksi kaloja narraamaan, jos noin saa sanoa.

Kysyisinkin nyt neuvoa, millaisia koukkuja pitäisi käyttää ja millaisia syöttejä on syytä varata. Meneekö kala tuollaiseen muoviseen matoon? Olen kesällä kokeillut niitä ongessa ja turhaan. Ei ole tullut kaloja.
Jossakin olen kuullut surviaisen toukista, joita muka käytettäisiibn syötteinä. Mistä sellaisia saa?

Puuttukohan jotakin varustusta? - Unohdin vielä mainita, että olen jo varannut muutaman tyhjentyneen tulitikkurasia kalojen pakkaamiseen.

Olisipa hienoa nähdä nimensä paikallislehden pilkkikilpailu-uutisissa-

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu