Ja taas ne alkoivat. Niistä ei varmaan koskaan pääse eroon. Elämästä ei tule yhtään mitään.
Heräät aamulla ja olet lähdössä kouluun. Saat itsesi melkein valmiiksi, kunnes ahdistut aivan suunnattomasti. Tuntuu että seinät kaatuvat päälle, kaikki loppuu, henkeäkään ei saa. Ahdistut lisää ja lisää.. Kyyneleet alkavat valua silmistäsi. Makaat sängyllä tuijottaen kattoon, haukkoen henkeä kyynelten valuessa poskilla. Pää tuntuu räjähtävän ja tälle ei tunnu tulevan loppua. Muistat vain sen kuinka epäonnistunut olet. Kuinka tämäkin päivä epäonnistuu. Ahdistus jatkuu..yrität huutaa apua. Kuka sinuakin auttaisi?
Puolisen tuntia menee. Vihdoin saat itsesi ylös sängyltä. Istahdat keittiön tuolille ja katsot ulos..ja sitten kelloa. Huomaat kuinka aika on kulunut ja taas olet myöhässä. Ahdistut uudestaan ja kaikki sama alkaa taas. Tällä kertaa se menee ohi nopeammin.
Et tiedä mitä tekisit tämän asian kanssa. Onko se turhaa edes yrittää elää normaalia elämää? Onko se mahdoton ajatus? Pitäisikö luovuttaa..keskittyä omaan itseensä. Sitä on jo yritetty, mutta auttanut se ei ole. Yritettiin sitten sitä normaalia elämää elää ja tässä taas ollaan.
Kai täytyy vain tuudittautua siihen ajatukseen että paniikkihäiriö ei ole tappava tauti. Onhan niitä pahempiakin. No tämä voi edetä sillekkin asteelle. Toivotaan ettei. Kiinnostaakohan ketään edes se asia?
Heräät aamulla ja olet lähdössä kouluun. Saat itsesi melkein valmiiksi, kunnes ahdistut aivan suunnattomasti. Tuntuu että seinät kaatuvat päälle, kaikki loppuu, henkeäkään ei saa. Ahdistut lisää ja lisää.. Kyyneleet alkavat valua silmistäsi. Makaat sängyllä tuijottaen kattoon, haukkoen henkeä kyynelten valuessa poskilla. Pää tuntuu räjähtävän ja tälle ei tunnu tulevan loppua. Muistat vain sen kuinka epäonnistunut olet. Kuinka tämäkin päivä epäonnistuu. Ahdistus jatkuu..yrität huutaa apua. Kuka sinuakin auttaisi?
Puolisen tuntia menee. Vihdoin saat itsesi ylös sängyltä. Istahdat keittiön tuolille ja katsot ulos..ja sitten kelloa. Huomaat kuinka aika on kulunut ja taas olet myöhässä. Ahdistut uudestaan ja kaikki sama alkaa taas. Tällä kertaa se menee ohi nopeammin.
Et tiedä mitä tekisit tämän asian kanssa. Onko se turhaa edes yrittää elää normaalia elämää? Onko se mahdoton ajatus? Pitäisikö luovuttaa..keskittyä omaan itseensä. Sitä on jo yritetty, mutta auttanut se ei ole. Yritettiin sitten sitä normaalia elämää elää ja tässä taas ollaan.
Kai täytyy vain tuudittautua siihen ajatukseen että paniikkihäiriö ei ole tappava tauti. Onhan niitä pahempiakin. No tämä voi edetä sillekkin asteelle. Toivotaan ettei. Kiinnostaakohan ketään edes se asia?
Vastaukset 2
Vanhimmat
Kirjeestäsi huokuu selkeä avunpyyntö, mikä on aivan luonnollista; aina ei yksin jaksa ja se onkin ensimmäinen askel parantumisen tiellä. Tunnustaa itselleen ja muille, ettei jaksa.
Apua voi hakea melkein kaikkialta, pillereistä psykologilta, luontaishoidoista; kyllä se keho kertoo, mitä se tarvitsee. Jos nimittäin hoito ei pian ala vaikuttaa, on vaihdettava hoitomuotoa.
Itse sain apua reikistä ja suosittelen kokeilemaan sitä lämpimästi.
se reiki on??kun mulla tuntuu että terapia eikä lääkkeet auta..