SIIFFIN NISKA

Luotsi päällä. Manuveerausta.

Tiedossa oli, että kompura oli pirun hidas, ja ilmalla se kone pantiin pakkiin ja eteen, niinku klingklang sillalta komensi. Siinä rasvaripoika katteli. Muutaman kerran oli jo muljautettu sinne tänne. Taas kilisi. Siiffin silmät oli viisarissa. Ootteli paineen nousua. Aika senku kului. Siiffin niskan punotus senku nousi. Veti sormella paidankaulusta ja hengitti syvään.

Kilisi uudestaan ja pitkään. Siiffin pää heilui sinne-tänne, ja vihdoin yritettiin.

Ei piisannu ilma. Akseli lakkasi pyörimästä. Siiffi tarttui torveen ja antoi prykälle raportin: "Haistakaa vttu ja ilmat on loppu!"

Mitäpä poika. Piti suunsa kiinni, oli hiljaa ja kuunteli, kun täkkiporukka kolisteli kettinkiä pohjaa kohti.
6529
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

mainio kirjoitus.. Itse ollut kipparina laivassa, jossa oli ilmaa pulloissa tiettyyn määrään manöveerauksia.
Grimsbyssä kerran kamalassa kelissä, tuulta ja sadetta, slusseja helvetisti ja ilma loppui kun oltiin 20 m. kaijasta eikä porukka jaksanut kastliinaa lingota kaijalle. Onneksi oli luotsivene lähellä, joka töniskeli sitten sen verran lähelle, että saatiin strossit kaijalle.
Ei se aina ollut helppoa ja sitä ei nämä nippelistyyrit snaijaa.

Äänestä
  • Olin ruorissa Elbellä koneesta soittivat ilma aika vähänä kippari tuumas förtille pärkkele se loppuu ilma .
    tuli uusi manoveeri koneesta imotettiin ilma loppu .
    kippari sotti koneeseen pistäkö sä vähä faarti se komressori
    koneest kuului pistä,pistä mulukullako pistän.

    Äänestä

  • likaa ilmaa. Liika paljon epämääräisiä potkuja. Ei lämin kne tarvitse kun tötsin.

    Äänestä

  • loorinkiloki kirjoitti:

    likaa ilmaa. Liika paljon epämääräisiä potkuja. Ei lämin kne tarvitse kun tötsin.

    voeha rähämä ku et ollu kohalla. oes päästy vähemmällä.

    Äänestä

Luotsia odoteltiin.....aluksen keula ajautui mutapankille......hiljaa odotettiin.......kunnes konehuoneen puhelin aloitti raivoisan pärinän, vahdissa ollut mestari vastasi.....konehuone:

- Jaa perkkele miksei kone ota pakkia, saatana......!!
Mestari vastasi: ei ole telegrammi liikkunut eikä soinut ????
- Jaa perkkele !! "pitäis se sen verran mestarinkin aavistaa, saatana.....clik ??
Mestari odotteli ja telegrammi pärähti soimaan ja pyyti täyttä pakkia !! Se annettiin välittömästi !!

Aikanaan, vanha vittu V kippari tuli mestarin puheille ruokapöydässä......
Jaa perkkele, mä olla viimmeksi hermostunut....anteeksi kuule, perkkele mä olin hermostunut, saatana, anteeksi.
Mestari poistui hyttiinsä ruokalevolle....hytin ovella oli pottu viskiä odottamassa....Keneltäköhän ?
Ja matka jatkui........

Äänestä
  • Vitumainen tahansa, mutta kun täpärältä piti me tehtiin mitä vaadittiin.-

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


koneesta kirjoitti:

Luotsi päällä. Manuveerausta.

Tiedossa oli, että kompura oli pirun hidas, ja ilmalla se kone pantiin pakkiin ja eteen, niinku klingklang sillalta komensi. Siinä rasvaripoika katteli. Muutaman kerran oli jo muljautettu sinne tänne. Taas kilisi. Siiffin silmät oli viisarissa. Ootteli paineen nousua. Aika senku kului. Siiffin niskan punotus senku nousi. Veti sormella paidankaulusta ja hengitti syvään.

Kilisi uudestaan ja pitkään. Siiffin pää heilui sinne-tänne, ja vihdoin yritettiin.

Ei piisannu ilma. Akseli lakkasi pyörimästä. Siiffi tarttui torveen ja antoi prykälle raportin: "Haistakaa vttu ja ilmat on loppu!"

Mitäpä poika. Piti suunsa kiinni, oli hiljaa ja kuunteli, kun täkkiporukka kolisteli kettinkiä pohjaa kohti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu