Ahtaajat.

Ihmetyttää toi ihmisten kateus ahtaaija kohtaan, mikä siinä nyt mättää jos jokua ajaa työntekijöiden etuja?
Jos joku kadehtii ahtaajan noin 20 euron tuntipalkka niin kyllä on päässä vikaa jos tollasesta summasta alkaa toista työntekijää kadehtimaan.
Kun haukut täälä ahtaajia niin muista että haukut samalla itseäsi, olethan sinäkin työntekijä, vaikka oletkin kateellinen työnantajan perseen-nuolija.
Toivottavasi ahtaajat pitävät kiinni vaatimuksistaan, saataisiin meille muillekin seuraavalla kierroksella samanlainen irtisanomis-suoja.
KAIKKI työnantajapuolen propakanda on paskapuhetta, mutta vähä-älyinen ahtaajan arvostelija ei sitä ymmärrä.
26362
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 26

Vanhimmat

ovat oikealla asialla. Suomessa on ollut liian halpaa laittaa työntekijöitä kilometritehtaalle milloin mistäkin syystä. Keski- ja Etelä-Euroopassa työntekijät saavat 6 - 18 kuukauden palkan työsuhteen irtisanomisesta tuotannollisista ja taloudellisista syistä. Suomen suuret ja keskisuuret yritykset ovat hoitaneet bisneksiään puolihuolimattomasti, koska henkilökunnan irtisanomiset ovat antaneet aina mahdollisuuden paikata yritysten johdon osaamattomuutta. Mikäli ahtaajat saavat edes osittain hakemansa muutosturvan, on sillä jatkossa vaikutusta myös muiden ammattiliittojen vastaaviin pyrkimyksiin. Viime vuosien hulvattomalle henkilöstön irtisanomisbuumille tulisi saada loppu.

Äänestä

änkyräkommunisteja oikein riittää?

Äänestä
  • Ymmärrätkö mitä kommunismi tarkottaa, ilmeisesti et?

    Äänestä

  • ahtaaja. kirjoitti:

    Ymmärrätkö mitä kommunismi tarkottaa, ilmeisesti et?

    ole sama kuin kapitalisti?

    Äänestä

  • Ahneet oman edun tavoitelijat = änkyräkommunisti?????

    Äänestä

Mikä on riittävästi? Raha ratkaisee tässäkin tapauksessa ja työt teetetään halvemmassa maassa tai muuten halvemmin keinoin. Siinä ei auta muutaman ahtaajan pullikointi millään tavalla. Kuten huomaat, ei tuo tehtaiden alasajo paljoa sureta. Ahtaajalta loppuu ennemmin rahat kuin vastapuolelta.

Äänestä
  • Miksi päättelet että ahtaajilta loppuu rahat ennen työnantajaa? Eiköhän ahtaajalle napsahda pankista lyhennysvapaata vaikka vuosi hieman helpommin kuin työnantajan juokseville kuluille?

    Äänestä

Toivotaan pitkää lakkoa!!!

Äänestä

Kukaan, tai sanotaan harva, on kateellinen ahtaajille. Ahtaajien älykkyysosamäärä voi olla korkea, mutta se ei nähtävästi kuitenkaan olllut riittävä älyä vaativaan ammattiin.

Ahtaajan koulutus vaatimuksena lienee suunnilleen sama taso kuin esiintyvän marakatin tai punaperseapinan, joka puetaan haalareihin ja opetetaan, pitkällä opastuksella ja kärsivällisyydellä, pyörittämään posetiivin kampea.

Nyt kun kateusmahdollisuus on suljettu pois keskustelusta voinemme ryhtyä kuvailemaan ahtaajien himoa, ei banaaneihin, vaan rahaan. Aivan kuten posetiivarin marakatti, ahtaaja nostaa lakkiaan ja kumartaa, kun lantti kilahtaa keräyskippoon. Tsirk, tsirk............................ ja voiton vei posetiivari, joka ruokki apinansa puoliraaoilla banaaneilla, jotka hän armollisesti noukki Jaguarillaan viljelmältään. Apinaa ei autoon huolittu, kun tuskin oli edes sisäsiisti.

Äänestä
  • Onhan se hyvä että ahtaajalla on himo rahaan, tosin sinulla kun otat sen banaasin perseestäsi pois niin alat ymmärtää näitä juttuja.
    Tosin ahtaaja voi saada puoliraaat banaanit, tosin sinulle on näköjään jäänyt ne mädät.
    Vaikka ahtaajan koulutustasko on mitä on, mutta silti Suomi on polvillaan ja sekös sinua vututtaa kun olet niin tyhmä että kävit koluja ja siltikin olet nolla, kukaan ei huomaa jos sinä idiootti olisit lakossa, ja sekös sinua pännii.

    Äänestä

  • Ihan vaan tiedoksi että ahtaajissa on ihan yhtä paljon mensalaisia kuin keskimäärin muissakin ammattiryhmissä. Mitäs tyhmää siinä on jos jää tekemään työtä mistä pitää ja sillä tienaakin kivasti?

    Äänestä

  • viisas.. kirjoitti:

    Onhan se hyvä että ahtaajalla on himo rahaan, tosin sinulla kun otat sen banaasin perseestäsi pois niin alat ymmärtää näitä juttuja.
    Tosin ahtaaja voi saada puoliraaat banaanit, tosin sinulle on näköjään jäänyt ne mädät.
    Vaikka ahtaajan koulutustasko on mitä on, mutta silti Suomi on polvillaan ja sekös sinua vututtaa kun olet niin tyhmä että kävit koluja ja siltikin olet nolla, kukaan ei huomaa jos sinä idiootti olisit lakossa, ja sekös sinua pännii.

    kouluja käynyt sataman ahtaaja kirjoittella

    Äänestä

  • d1203e kirjoitti:

    Ihan vaan tiedoksi että ahtaajissa on ihan yhtä paljon mensalaisia kuin keskimäärin muissakin ammattiryhmissä. Mitäs tyhmää siinä on jos jää tekemään työtä mistä pitää ja sillä tienaakin kivasti?

    Ei mitään, mutta mitenkäs sen yliopiston käynyt kateellinen tyhjäntoimittaja tajuaa?

    Äänestä

Kuka johtaa?

Äänestä
  • Ahtaajalla on 4 kymppisen asunto, kesämökki, auto.... kaikki maksettuna, ei velkaa.
    Insinöörillä on 4 kymppisen vuokra-asunto ja opintovelkaa.....
    Miksiköhän insinööri on katkera? heh

    Äänestä

  • viisas... kirjoitti:

    Ahtaajalla on 4 kymppisen asunto, kesämökki, auto.... kaikki maksettuna, ei velkaa.
    Insinöörillä on 4 kymppisen vuokra-asunto ja opintovelkaa.....
    Miksiköhän insinööri on katkera? heh

    Jopas oletkin viisas!

    Äänestä

  • Perhana!! kirjoitti:

    Jopas oletkin viisas!

    Ajat muuttuvat, kohta ei enää edesä satamissa ole näitä velttoilijoiden suojatyöpaikkoja, vaan sielläkin aletaan tehdä oikeasti töitä.

    Ahtaajien taru on nyt lopussa ja edessä tulee olemaan karu arki, johon kuuluu oikea työnteko!

    Äänestä

  • viisas... kirjoitti:

    Ahtaajalla on 4 kymppisen asunto, kesämökki, auto.... kaikki maksettuna, ei velkaa.
    Insinöörillä on 4 kymppisen vuokra-asunto ja opintovelkaa.....
    Miksiköhän insinööri on katkera? heh

    Miksiköhän sitä turvaa nyt haetaan. Niinpä tuskin huvikseen tai
    Vitsimielellä..totta.

    Äänestä

  • urgh kirjoitti:

    Miksiköhän sitä turvaa nyt haetaan. Niinpä tuskin huvikseen tai
    Vitsimielellä..totta.

    Torniossa on satama avattu, alihankkijat ahtaavat laivat. Samoin Vuosaaren satama toimii, laivoja lastataan ja puretaan .

    Veikkaan että Hamina avataan piakkoin, siellä rivit ovat ennenkin rakoilleet kun työhalu on voittanut !

    Äänestä

  • uutisista ! kirjoitti:

    Torniossa on satama avattu, alihankkijat ahtaavat laivat. Samoin Vuosaaren satama toimii, laivoja lastataan ja puretaan .

    Veikkaan että Hamina avataan piakkoin, siellä rivit ovat ennenkin rakoilleet kun työhalu on voittanut !

    En jaksa uskoa Haminan sataman avautumiseen. Miten on Kotkan Hietasen kohdalla asiat?

    Äänestä

  • entinen hartsimies kirjoitti:

    En jaksa uskoa Haminan sataman avautumiseen. Miten on Kotkan Hietasen kohdalla asiat?

    En jaksa uskoa Kotkan Hietasen avautumiseen.Miten on Kotkan Mussalon kohdalla asiat?

    Äänestä

  • 1 vaan kirjoitti:

    En jaksa uskoa Kotkan Hietasen avautumiseen.Miten on Kotkan Mussalon kohdalla asiat?

    saavat täyden tuen Kymenlaakson paperimiehiltä. Joku raja pitää laittaa työnantajien, kuten metsäteollisuuden irtisanomisille Suomessa, kun siitä on viime vuosina tullut pelkkä työnantajien hauska harrastus.

    Äänestä

  • Liu Käng kirjoitti:

    saavat täyden tuen Kymenlaakson paperimiehiltä. Joku raja pitää laittaa työnantajien, kuten metsäteollisuuden irtisanomisille Suomessa, kun siitä on viime vuosina tullut pelkkä työnantajien hauska harrastus.

    Puhut omasta puolestasi.

    Äänestä

  • .paperimies. kirjoitti:

    Puhut omasta puolestasi.

    Olispas kiva tietää missä paprutehtaassa sinäkin ".paperimies" oikein olet. Kyllä meillä on vahva ymmärrys ahtaajia kohtaan, eipä nekään meille huudelleet kun me lakkoiltiin aikanaan! Samalla tavalla se kävi rantajätkien pussille silloin. Antaa mennä vaan ahtaajatloppuun asti! Ei se nyt halpaa saa olla ihmisten ulos potkiminen ja tuotannon siirrot hitihatimaihin! Isänmaallisuutta työnantajaltakin saa vaatia!

    Äänestä

  • Leikkurillakin oltu. kirjoitti:

    Emmekö voisi aloittaa tukilakkoa ahtaajatovereitamme tukeaksemme.Vaikka määräaikainen 6kk näin alkuun.

    Äänestä

  • Uskon AKT.n voimaan. kirjoitti:

    Emmekö voisi aloittaa tukilakkoa ahtaajatovereitamme tukeaksemme.Vaikka määräaikainen 6kk näin alkuun.

    Ei suomalaisen työn kunnioittaminen ole sama asia kuin "tovereista" puhuminen ja kommaritouhu. Joku raja silti irtisanomisillekin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

viisas.... kirjoitti:

Ihmetyttää toi ihmisten kateus ahtaaija kohtaan, mikä siinä nyt mättää jos jokua ajaa työntekijöiden etuja?
Jos joku kadehtii ahtaajan noin 20 euron tuntipalkka niin kyllä on päässä vikaa jos tollasesta summasta alkaa toista työntekijää kadehtimaan.
Kun haukut täälä ahtaajia niin muista että haukut samalla itseäsi, olethan sinäkin työntekijä, vaikka oletkin kateellinen työnantajan perseen-nuolija.
Toivottavasi ahtaajat pitävät kiinni vaatimuksistaan, saataisiin meille muillekin seuraavalla kierroksella samanlainen irtisanomis-suoja.
KAIKKI työnantajapuolen propakanda on paskapuhetta, mutta vähä-älyinen ahtaajan arvostelija ei sitä ymmärrä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu