Naamat kadulla

Tutustuin tyttöystävääni reilun kaksi vuotta sitten. Ihastuimme kovin, mutta välillä on tullut pahojakin riitoja. Hän opiskelee korkeakoulussa ja viettää välillä sellaista elämää kun siihen yleisesti kuuluu. Minä taas käyn normaalisti töissä, joten vuorokausirytmini jne. on vähän erilaista. Ikäeroa meillä on kolmisen vuotta.

Hän kyllä ihastui, omien sanojensa mukaan rakastui, minuun muutama viikko ensitapaamisemme jälkeen tutussa ravintolassa, jossa me molemmat olimme käyneet vuosia. Ihme kyllä häntä en ollut siellä sitä ennen tavannut. Johtuen varmaan siitä että kävin siellä viikonloppuisin ja hän viikolla. Myöhemmin ilmeni että meillähän oli yhteisiä tuttuja samasta paikasta aika paljon.

Tyttöystäväni viihtyy jostain syystä poikaporukoissa. Ehkä hän tavallista kauniinpana naisena nauttii saamastaan huomiosta. Tulin ensimmäisen kerran mustasukkaiseksi sellaisessa tilanteessa, kun hän oli viettänyt iltaa miesporukassa ilmoittamatta siitä minulle etukäteen mitään. Olin kuvitellut koti-iltaa jne. No ei, sain vasta seuraavana päivänä tietää missä hän oli ollut ja missä seurassa.

Taustalla oli silloin muutama pienempi ongelma suhteessamme ja koska tämä tuntui pahalta, niin suutuksissani sanoin etten halua olla hänen kanssaan tekemisissä. Aika jyrkästi reagoitu näin jälkeenpäin ajatellen. Hän päätti kostaa, siis myöhemmin selitti että halusi nimenomaan kostaa, ja meni vielä samana iltana samaan baariin ja makasi yhden tuntemani miehen kanssa. Tämä tyyppi taas ei voinut myöhemmin olla retostelematta tapauksella baarituttavillensa, kaikki siis ihmisiä jotka tuntevat minut ja tyttöystäväni. No kumminkin tyttöystäväni sanoi katuvansa kostoaan ja halusi minut takaisin. Arvelin että ok, vaikka olo oli nöyryytetty.

Sittenmin samankaltaisia tilanteita on ollut vähintään viisi. Jokaista on edeltänyt jonkinmoinen riita, jonka jälkeen hän on taas kostanut tällä tavallaan. Sitten vakuuttaa rakkauttaan, itkee yksinäisyyttään jos hylkään hänet moiset takia, sillä hänen mielestään ne eivät mitään merkitse, kun ei ole tunteita sitä yhdenyönkumppania kohtaan lainkaan.

Nämä viisi tyyppiä minä tunnen kaikki. Epäilen että voi olla muutama enemmänkin, mutta nämä viisi tyttöystäväni on minulle kertonut. Tilanteen tekee vastenmieliseksi se kuinka nämä naamat tulevat minua vastaan kadulla viikoittain ja parin heidän kanssaan joudun olemaan tekemisissä muutoin harrastusten parissa.

Tyttöystäväni haluaisi kiihkeästi että muuttaisimme yhteen. Nykyisin asumme korttelin välimatkan päässä toisistamme. Hän haluaisi lapsen kanssani ja tulevaisuuden, mutta ei tajua lainkaan miten hänen tekonsa tuntuvat siihen esteeltä. Olen yrittänyt selittää, että en todellakaan arvosta niitä kostoja ja ne saavat minut tuntemaan oloni epävarmaksi. Minun on vaikea kuvitella avoliittoa ja lasta tilanteessa, jossa pelkään riitojen kumuloitumista taas siihen tuttuun kostoon ja siitä seuraavaa nöyryytyksen tunnetta. Sekä eniten tunnetta siitä kuinka viha nousee ja kihisee, silloin olen todella tuntenut seurustelevani täydellisen hutsun kanssa, olo on nöyryytetty ja typerä. En ole agressiivinen hänelle, vaan koen itseni täydelliseksi idiootiksi seurustellessani kevytkengän kanssa. Hänen mielestään taas tämän kaltaiset tapahtumat eivät ole mitenkään silti niin merkittäviä ja viimeksi kun yritin keskustella asiasta hänen kanssaan suuttui hän taas ja raivosi että ei suostu kokemaan syyllisyyttä moisista.

Olen alkanut miettimään mikä minut tässä ihmisessä pitää kiinni. Sekö uskomaton kauneus, se on varmasti yksi päämotiivi. Niin varmaan, sillä jos hän olisi yhtään keskinkertaisemman näköinen nainen niin tämä käytös olisi ajanut minut jo mailien päähän. Alussa oli enemmän, mutta jotenkin arvostus tätä ihmistä kohtaan on nykyään melko heikkoa. En minä häntä enää varsinaisesti rakasta, ehkä olen enemmän vain tottunut olemaan yhdessä hänen kanssaan. Suurin osa ajasta onkin ihan mukavaa, paitsi silloin kun näen näitä naamoja kadulla, silloin mieli menee maahan.

Murehdin sitäkin mitä nämä muut miehet ajattelevat minusta. Ei minulle päin naamaa ainakaan naureta, mutta kai he varmaan ajattelevat minun olevan itse samanlainen kun tyttöystäväni, tai enneminkin että ylitseni voi kävellä miten vaan. En ole mikään arka mies. Pari kertaa itsehillintäni on meinannut mennä, kun yksi näistä tuntemistamme tyypeistä on tullut vastaan minua ja tyttöystävääni ollessamme kaupassa, pysähtynyt juttelemaan ystävällisesti ja kiinnittänyt kaiken huomionsa vain tähän yhdenillan seksikumppaniinsa. Välillä tietenkin vilkaisten minuakin syrjäsilmällä, etten päälle kävisi. Tosin, osaan olla aika pokerinaama. Tämä äijä ei tiedä kuinka lähellä kallomurtumaa on käynyt. Tämän kaltaisia väkivaltaisen vihan tuntemuksiani olen kokenut vain näitä miehiä kohtaan, en lainkaan tyttöystävääni. Häntä en fyysisesti voisi vahingoittaa, se on varma.

Kiitos jos jaksoit lukea. Pitihän tämä jollekin kertoa, että olo helpottuisi. Kommentoi ihmeessä, jos on jotakin kommentoitavaa. Miten sinä foorumilainen näet tilanteeni?
243060
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 24

Vanhimmat

Lemppaa se vosu. Kenenkään ei pidä sietää pettämistä kostona. Ansaitset parempaa, kuin kynnysmattona oleminen.

Äänestä

Kuule, kyllä minä naisena olen sitä mieltä, että älä enää katsele tuollaista! Ansaitset tasan tarkkaan parempaa! Akkasi on epäkypsä, naiivi, typerä ja itserakas. Tuntuu pahalle sanoa, mutta taidat olla hänelle vain mukava hätävara, joka olisi hyvä perheen isä ja tuki ja turva kaikessa. Mutta valitettavasti hän tietää/uskoo että saa kaiken sinulta anteeksi, joten aina kun ruoho on vihreämpää aidan takana, mikään ei estä häntä hyppäämästä vieraaseen kainaloon. Ja näissä tilanteissa hän on varmaan jo oppinut järjestämään riidan, jotta pönkittäisi huonoa omatuntoaan.
Pistä kuule eukko kilometritehtaalle! Nyt vielä kun sinulla on ylpeyttä jäljellä ja voit pää pystyssä elämääsi jatkaa. Toivon sulle onnea!

Äänestä

Tuohan on yhtä painajaista, jossa toinen kiristää sinua käyttäytymään tietyllä tavalla. Jos et tee näin, minä käyn vieraissa. Vaikuttaa aika kypsymättömältä ihmiseltä. Mitenhän hän oikeasti kuvittelisi olevansa valmis äidiksi, kun ei omia tunteitaan pysty käsittelemään edes parisuhteessaan?? Äitihän (ja tietenkin myös isä) on peilinä lapsen tunteilla ja opettaa pienen ihmistaimen tunnistamaan ja käsittelemään omia tunteitaan. Lisäksi vanhemmuus voi olla aika rankkaa ja jos tyttöystäväsi on noin lyhytpinnainen, niin voit olla varma, että hoitaisit mahdollisen lapsenne yksin hänen juostessaan vieraissa.

Tiesitkö muuten, että parisuhde on vastavuoroinen ja paikka, jossa ihmisen pitää saada olla oma itsensä. Kuin turvapaikka maailman kylmiä tuulia vastaan. Sinun suhteesi ei sitä tunnu olevan.

Ja miksi ihmeessä sinusta ei saisi tuntua pahalta, kun tyttöystäväsi on pettänyt sinua. Ihmettelen vain etkö tajua, että ei hänellä ole mitään syytä muuttaa käyttäytymistään sinua kohtaan. Sillä tuntuu, että hän voisi tehdä mitä vain ja sinä et puolustaudu. Jokaisen ihmisen pitää vetää omat rajansa. Tätä en halua! Ja sitten toimia. Varmasti ero kirpaisee, mutta auttaa sinua myös etäisyyden myötä paremmin tajuaam koko "suhteen" mielettömyyden ja stressaavuuden.

Ja mistäkö tämän tiedän? No kun aikani taistelin suhteessa tällaisen vetovoimaisen magneetin kanssa, jolla ei ollut mitään käsitystä minkä varaan toimiva parisuhde rakennetaan. Joten tee itsellesi palvelus ja eroa. Kyllä niitä kauniita naisia on muitakin... Ja parempi tapaisia!

Äänestä

Heippa!

Ikävässä tilanteessa olet.
Mielestäni sinun pitäisi miettiä, onko kauneus todella ainoa syy miksi olette yhdessä vielä?
Jos et ollenkaan rakasra häntä, on aivan turhaa miettiäkään jatkamista.

Mutta jos rakastat häntä, olisi mielestäni fiksua pitää joku suuri keskustelu aiheesta. Kerrot hänelle kaiken. Kaiken miltä sinusta tuntuu. Itse arvostaisin suuresti sitä jos mieheni puhuisi tunteistaan. Vaikken olekaan vastaavaa tehnyt kuin sinun tyttöystäväsi.

Eli ehkä voisit vielä antaa hänelle mahdollisuuden? Jos kerran olet näinkin kauan kestänyt. Selvästi ansaitset kuitenkin hyvän naisen. Eli; kerro hänelle että olette äkkikuolematilanteessa, ja joshän eden kerran tekee vastaavaa kuin aiemmin suhde on ikuisiksi ajoiksi ohi. Ongelma on vain saada hänet tajuamaan se.

Toisaalta kuulostaa, että tyttösi haluaa olla vapaa nainen, mutta takertuu sinuun koska ei halua kokea niitä sinkkuuden huonoja puolia, eli esim. yksinäisiä päivä/ öitä.
Tsemppiä!!

Äänestä

Olet tullut aika loukatuksi. Ei sellaisia riitoja ole että toisella on oikeus pettää.

Muista kauneus on katoavaista. Mitä jää jäljelle kun hän rupsahtaa. Pettävä pikku pillu.

Naisia on maailma pullollaan, anna jonkun muun pomia tämä t-ystävä itselleen. Älä vaan pilaa elämääsi sillä että hakkaat jonkun miehen joka on maannnut tämän naisen kanssa. Kyllähän se nainen on sitä itse halunnut. Miehet ovat niin heikkoja.... ottavat mistä saavat... etenkin humalassa.

Äänestä

Olin kerran parin kuukauden verran muijan kanssa, joka teki pari kertaa suutuspäissään syrjähypyt. Tosin tuntemattomien jätkien kanssa. Sekin yritti sitten aina lirkutellen vähätellä tapahtunutta ja viimeisen hyppynsä jälkeen jopa horisi, että "olen miettinyt, että voitaisiin syventää tätä suhdettamme". Minulle riitti. Oli kaunis ja nuori nainen ja silleen, mutta ei ole pätkääkään harmittanut, että jätin sen. Pikemminkin on vituttanut, etten lempannut sitä heti eka syrjähypyn jälkeen. Ei kenenkään kannata ottaa vastaan tuollaisia nöyryytyksiä. Tuo sinun naisesi vaikuttaa olevan aivan kamala tapaus. Jätä se heti äläkä missään nimessä ala kuuntelemaan sen paskanjauhantaa, jos se yrittää teeskennellä katuvaa ja pyytää sua ottamaan sen takaisin. Tämä minun muijani yritti pari kertaa, mutta se oli niin läpinäkyvää peliä, että eipä onnistunut mokoma kieroilija.

Äänestä

...vaikuttaa todella keskenkasvuiselta kakaralta jolla ei ole mitään ymmärrystä siitä miten satuttaa sinua touhuillaan. Tulee mieleeni kaunis kana, ei pahalla. Ystäväpiiriini kuuluu monia tällaisia naisia ja samansuuntaisia on heidänkin tempauksensa vaikka ovatkin varattuja. Yksi sanoi jopa kerran minulle, että on niin kiva tehdä mitä haluaa, kun tietää että poikaystävä on aivan hulluna häneen eikä jätä, aina antaa anteeksi. Haukuin tuon tytön sen jälkeen...suuttui, mietti asiaa ja tajusi minun olevan oikeassa.

Itse kuulun myös näihin kauniimpiin vastakkaisen sukupuolen edustajiin ja mahdollisuus olisi pettää vaikka heti, jos haluaisin. Mutta en ikinä tekisi mitään sellaista. Oma kultani on kivannäköinen ja todella herttainen ihminen. Hänen ystävänsä ovat monesti sanoneet, että hän on onnenpekka kun on nätti ja fiksu nainen, jolla on huumorintajua ja elämäniloa.

Vaikka minullakin on miespuolisia ystäviä paljon ja opiskelen korkeakoulussa niin enpä minä juokse opiskelijapippaloissa jatkuvasti miesystävieni kanssa. Koti-ilta oman kullan kanssa raskaan päivän jälkeen on hyvä vaihtoehto.
Siis sinun pitää nyt ajatella, että ok hän on kaunis, mutta mitä muuta....
sitähän minäkin, kauniita saa, mutta ei se ole pääasia vaan ihminen itse, sellainen johon voit luottaa, jonka kanssa sinun on helppo ja hyvä olla! Lopeta pinnallisuutesi ja mieti omaa hyvinvointiasi.

Aurinkoa kevääseen!=)

Äänestä

Olet saanut! Oma purkauksesi oli todella opiksiotettavan rehti ja tuntemuksesi olivat näin vanhemmankin karpaasin mielestä tutunomaisia.
Noissa palautteissa kehotettiin aivan oikein menemään pintaa syvemmälle ja löytämään sitä kautta parempi tulevaisuus. Kauneus kun se todellakin on katoavaista! Ei muuta kuin tyttöystävä kiertoon sinne porukoihin, mistä heikkoina aikoina apunsa muutenkin hakee.

Äänestä

Puistattaa ajtellakin tilannettasi!

Älä edes mieti enää, vaan lemppaa ämmä! Eihän tuo ole normaalia lähelläkään! Tyttöystäväsi on krooninen pettäjä ja yleinen jakorasia! HÄN EI MUUTU! Haluatko todellakin seurustella sellaisen kanssa? Minä en ainakaan haluaisi...enää! Olen itse joskus haksahtanut samanlaiseen naiseen, eikä päivääkään kulu, ettenkö katuisi häneen hukkaamaani aikaa! Hän tuhosi itsetuntoni täysin.

Älä anna hänen nöyryyttää itseäsi enää! Kukaan ei ansaitse tuollaista kohtelua kuin sinä nyt saat osaksesi!

Herää!

Äänestä

Kiitos mahtavista vastauksistanne ihmiset. En olisi uskonut että näin paljon saisin ajattelemisen aihetta. Erittäin hyviä huomioita ja kysymyksiä, joita joudun itselleni asettelemaan. Tsekkaan tämän viestiketjun vielä pääsiäisen pyhinä. Nyt lähden autoilemaan pohjoiseen ja vähän tuulettumaan suhteestani. Paljon on kelaamista. Kiitos vielä kerran!

Äänestä

En ala neuvomaan sinua tilanteessasi sillä en ole kokenut vastaavaa ja olen siksi aika noviisi sanomaan mitään. Vastaus siihen mitä sinun tulisi tehdä kuitenkin paistaa aika paljon tekstistäsi.
Sen halusin kuitenkin sanoa, että älä anna talloa päällesi. Seksi ei ole mikään koston ase. On ne jotain merkinnyt hänelle. Ne ovat merkinneet ainakin kostoa sinulle. Seksi vieraan kanssa on koston välineenä todella ällötyävää ja säälittävää. Onneksi et (mitä ilmeisemmin) ole itse sortunut samaan.
Hyvää kevättä sinulle kuitenkin ja muistutus siitä että meressä on paljon kaloja.

Äänestä

Minulle kävi aikanaan avoeron jälkeen niin, että olin hemmetin yksinäinen ja aloin sitten seurustelemaan itselleni ihan vääränlaisen naisen kanssa, joka oli ihan ok juttuseuraa ja silleen. Seksikin menetteli, mutta hyvin pian kumminkin alkoi vaivata henkinen erilaisuutemme. Hänen kanssaan pystyi lähinnä puhumaan arkipäiväistä löpinää. Mitään erityisiä älyllisiä ja kulttuurisia kiinnostuksen kohteita hänellä ei ollut. Olimme kuitenkin kohtuu pitkään yhdessä, kun kumpaakaan ei oikein haluttanut olla yksin. Tämä tuntuu muuten olevan aika yleinen ongelma ihmisillä. Yksinolo tuntuu ylitsepääsemättömän vaikealta.

No jossain vaiheessa alkoi kuitenkin käymään niin, että hän halusi juhlia enemmän kuin minä. Saatoimme myös eksyä baareissa eri teille, sillä esimerkiksi musiikkimakumme oli hyvin erilainen. Jossain vaiheessa hän myönsi jakavansa tavaraansa hiukan siellä sun täällä. Ei sentään ystävilleni, sillä ystäväni olivat karsastaneet hänen hutsumaista olemustaan alusta lähtien, eivätkä liiemmin noteeranneet häntä yhteisissä tilaisuuksissa. Tämä kävi kovasti itsetunnon päälle, vaikka tiesinkin, että minulla ei ole mitään syvällisiä tunteita naistani kohtaan. Hän lakkasi vähin erin olemasta seksuaalisesta haluttava. Irti emme kuitenkaan päästäneet toisistamme. Minä en jaksanut hirveästi vihoitella, eikä hän erityisemmin katua. Tosin hän jaksoi olla mustasukkainen minulle, jos erehdyin päästämään muita naisia lähelleni. Aika toivotonta siis. Baarissakin satunnaiset juttukumppanit ihmettelivät minulle, enkö ole mustasukkainen kun naiseni flirttailee estottomasti. Sanoin, etten välitä. Mielessäni pyöri lähinnä vanha suhteeni ja mietin, milloinkahan ja mistä mahtaisin löytää uuden hyvän suhteen. Aiempi suhteeni oli päättynyt, koska huomasin, että en rakasta enää vaimoani ja halusin seksiä toisten naisten kanssa. En alkanut pettämään, vaan erosin siis.

Jossain vaiheessa väsähdin. Tajusin käyneeni aika pohjalla. Otin itseäni niskasta kiinni ja päätin olla mieluummin yksin, vaikka se olisi kuinka vaikeaa. Nainen ei hevillä päästänyt minusta irti, sillä kaipa hän tykkäsi tällaisesta pahan päivän varasta, jolla oli kohtuullisesti rahaakin lompakossa. Pidin kuitenkin pääni, vaikka kaikkea kurjaa saikin kuulla vielä jälkikäteen. Tappouhkauksiakin tuli muutama.

Minun näkemykseni on, ettei kannata olla suhteessa, jossa jompi kumpi tai kumpikaan osapuoli ei rakasta eikä kunnioita toista. Hyväksikäyttäjiä maailmassa riittää. Yhden tuollaisen kokemuksen jälkeen en ole sortunut suhteeseen yhdenkään hyväksikäyttäjän kanssa. Toisinaan olen päätynyt sänkyyn moisen kanssa, mutta tajunnut onneksi riittävän pian millaisesta ihmisestä on kyse ja häipynyt. Aika usein olen antanut myös pakit tuollaisille hutsuille, jotka ovat koko olemukseltaan tuoneet elävästi mieleeni tuon kammottavan "tyttöystäväni".

Suosittelisin sinuakin jättämään tuon sinua halveksivan opportunistin ja olemaan hetken aikaa yksin. Tutustut itseesi ja mietit, millaisia henkisiä ominaisuuksia sinä oikeasti kaipaat kumppaniltasi. Sitten vain kärsivällisyyttä uuden kumppanin etsimisen suhteen. Toki voit löytää hänet hyvinkin pian. Jos kumminkin uhkaat päätyä hänen kanssaan sänkyyn jo ensimmäisenä iltana, kannattaa pysähtyä miettimään, että mistä tämä viestittää. Yritä jaksaa, mies-hyvä. Turvaa nyt itseesi ja todellisiin ystäviisi!

Äänestä

... tekstiä loppuun asti niin voin sanoa että joko tyttösi ei oikeasti vain rakasta sinua. jos hän sinusta välittää niin tottakai hän katuu pettämistään jälkeenpäin ja sanoo rakastavansa. mutta karu totuus on että jos toista oikeasti RAKASTAT niin silloin myös kunnioitat rakastasi.

ja vaikka teillÄ olisi isokin riita ja ette kumminkaan eroa niin ei hänellä ole oikeutta tuollaiseen. jos rakastaa silloin haluaa selvittää asian vaikka ei välttämättä heti.

Äänestä
  • kerrankin viksu kommentti

    Äänestä

Tilanteeni ei nyt varsinaisesti ole aivan samanlainen, mutta elän itsekkin samantyyppisessä tilanteessa:eli mietin mikä pitää minut tässä suhteessa kiinni.Olemme seurustelleet vuosia ja asuneet yhdessäkin jo neljä vuotta ja meillä on yksi tytär. Mies ei ole koskaan arvostanut minua juuri lainkaan ja aina muut ovat parempia, fiksumpia sekä kauniimpia.Häneltä ei ole ikinä jäänyt yksikään nätti naisihminen huomaatta ulkona.Hän on itse "kova" business-tyyppi ja minä itse ns.normaali eli tykkään opiskella ja pidän sitä myöskin hyödyllisenä.
Hän on minua kymmenen vuotta vanhempi. Kotona hän ei tee mitään kotitöitä, koska kun hän kertaa tienaa niin paljon hänen ei miel.tarvitse.Hän puhuu aina siitä kuinka paljon hänellä on rahaa ja kuinka hän maksaa kaiken, mutta harvemmin niitä täällä näkyy.6-vuoteen hän ei muistanut yksiäkään syntymäpäiviäni ym.juhlapäiviä.Epäviralllisille liikekumppaneille kyllä liikenee aikaa että rahaa. Olen miettinyt viimeaikoina paljonkin sitä, että kuinka paljon ihminen kestää.Miten voin kestää kaiken mitä eteentulee.Olenko jo niin tunnevammainen etten välitä kun miehen taskusta putoaa kondomipaketti tai hän haukkuu minua huoraksi lapsemme kuullen. Miksi en tee mitään.Sinä kerroit että tyttöystäväsi ulkonäkö antaa paljon anteeksi..Mietin aina välillä että olenko minäkin tässä suhteessa vain sentakia että tiedän miehelläni olevan rahaa.En tosin koskaan pyydä häneltä tai mitään sellaista, mutta että on olemassa joku sellainen mihin voi turvautua jos joskus tulee pahapaikka.Olo on välillä todella paha kun mietin että muuttuuko tämä ikinä, voisinko joskus olla onnellinen ihan oikeasti jossain suhteessa, arvostaako joku minua olenko onnellinen 5v. päästä jos jatkan näin, kadunko 60vuotiaana.Toivon sinulle voimia ja onnea valintoihisi mitä ne sitten ovatkaan.

Äänestä

Tiedätkös Zimi, joku fiksu jossain joskus sanoi että typerä kauneus ei ole kauneutta. Minäkään en näkisi mitään kaunista ihmisessä, joka minua noin kohtelisi: oli hänellä miten upeat kasvot tai mahtava kroppa hyvänsä.

Jos tunnet itsesi idiootiksi joka seurustelee hutsun kanssa, olet aivan oikeassa: jos vähänkään arvostat itseäsi, pakenet vielä kun voit. Usko pois, niitä oikeasti kauniita naisiakin on olemassa.

Äänestä

Oletko koskaan kuullut asiasta nimeltä ihmissuhderiippuvuus? Itse tein aikanani ihan samalla tavalla, kaduin kovasti mutta siitä huolimatta kun tuohon kierteeseen jouduin siitä tuli tapa. Painuin aina vieraisiin kun tuli riita ja lopulta olimme molemmat samanlaisia. Ei muuta kuin koeta päästä kuiville..nyt osaan jo olla uskollinen mutta on kyllä vuosiakin kulunut tuosta helvetistä. Nyt osaan jo arvostaa käsitettä uskollisuus ja jos vielä rupean seurustelemaan vakituisesti niin se on ensimmäinen edellytys. tällä hetkellä olen onnellinen yksinhuoltaja. tsemppiä!

Äänestä

"kypsä" suhde. Jos pariskunnan on pakko kostaa tekemisiä toisille, niin ihan väärät tyypit on silloin liikkeellä. Ilmako idiootit solmii suhteita.

Äänestä

Voiko ihminen olla noin pinnallinen? Voisit olla oikeasti onnellinen jonkun uskollisen, toiset huomioon ottavan, mukavan ja moraalin omistavan tytön kanssa. Vähän rumemman, vaikka. Mitä väliä sillä on, vaikka se nainen olisi kuinka kaunis, jos se kohtelee muita kuin paskaa ja on sitä selkeästi itse sisuksiaan myöten? Jep, tehkää ihmeessä vielä mukuloita tosiaan... Onnea vaan teille.

Äänestä

en oo lukenut noita muita viestejä mutta ton viestin perusteella ainakaan minä en pystyis millään olemaan hänen kanssaan.. olisin lähteny kävelemään jo sen ensimmäisen koston jälkeen.. vaikka ulkonäköä olisi vaikka kuinka niin... en tiä... on niitä muitakin kauniita tässä maailmassa...

vinkkinä vaan että kannattaa ehkä ruveta tsiikailemaan.. :)

Äänestä
  • Onhan niitä. Sosialisia huoria. Onhan niiden kanssa kiva jutella ja vaikka naida. Mutta auta armias, jos niihin kiintyy enemmälti! Itsellenikin on käynyt niin joskus. Ristin kädet kyynerpäitä myöden nyt,kun olen päässyt hänestä. Varmaan ero oli hyväksi hänellekin, eihän kaiken hyväksyminen koskaan anna hänelle mahdollisuutta kasvaa ja tulla aikuiseksi. Kyllä siinä vääränlaisesta - sairaasta - läheisriippuvuudesta oli minun kohdallani kyse. Nyt kun aikaa on kulunnut hämmästelen, miten voimakkaasti se ihminen taannoin minuun vaikutti. Kait se johtui omasta paskantärkeydestäni; en voinut ymmärtää, miten minua ihanaa ihmistä näin voidaan kohdella. Oli minulla jotkin v-tun vaaleanpunaiset lasit päässä silloin.

    Äänestä

  • jore kirjoitti:

    Onhan niitä. Sosialisia huoria. Onhan niiden kanssa kiva jutella ja vaikka naida. Mutta auta armias, jos niihin kiintyy enemmälti! Itsellenikin on käynyt niin joskus. Ristin kädet kyynerpäitä myöden nyt,kun olen päässyt hänestä. Varmaan ero oli hyväksi hänellekin, eihän kaiken hyväksyminen koskaan anna hänelle mahdollisuutta kasvaa ja tulla aikuiseksi. Kyllä siinä vääränlaisesta - sairaasta - läheisriippuvuudesta oli minun kohdallani kyse. Nyt kun aikaa on kulunnut hämmästelen, miten voimakkaasti se ihminen taannoin minuun vaikutti. Kait se johtui omasta paskantärkeydestäni; en voinut ymmärtää, miten minua ihanaa ihmistä näin voidaan kohdella. Oli minulla jotkin v-tun vaaleanpunaiset lasit päässä silloin.

    Moi Jore. Jos luit viestini minkä tälle palstalle jätin niin enpä voi muuta sanoa kuin että kädet kyynärpäitä myöten ristissä siitä että osaa muuttua. En mielelläni edes ajattele silloista käytöstäni saatikka suhdetta minkä pilasin. Näen kaverin aika usein vieläkin kaupungilla ja tulee vieläkin paha olo.Asiasta on tosiaan vuosia aikaa mutta oma käytökseni ihmetyttää vieläkin että miksi piti olla sellainen..tosin vain juovuksissa mutta se ei asioita miksikään muuta.

    Äänestä

Jätä tuommoinen sairas nainen. Koston tyylikin kertoo jo epäkypysyydestä.

Äänestä

Laita eukko vaan kävelemään. Yksittäinen hairahdus saattaisi (ainakin joissa suhteissa) olla korjattavissa pitkän ajan kuluessa, mutta moinen käytös ei taatusti. Niin ja usko pois kosto (kiksautus) ei paranna tilannetta. Maailma on täynnä kauniita ja ihania naisia odottamassa sinunlaistasi hyvää tyyppiä! Onnee etsintään...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Zimi kirjoitti:

Tutustuin tyttöystävääni reilun kaksi vuotta sitten. Ihastuimme kovin, mutta välillä on tullut pahojakin riitoja. Hän opiskelee korkeakoulussa ja viettää välillä sellaista elämää kun siihen yleisesti kuuluu. Minä taas käyn normaalisti töissä, joten vuorokausirytmini jne. on vähän erilaista. Ikäeroa meillä on kolmisen vuotta.

Hän kyllä ihastui, omien sanojensa mukaan rakastui, minuun muutama viikko ensitapaamisemme jälkeen tutussa ravintolassa, jossa me molemmat olimme käyneet vuosia. Ihme kyllä häntä en ollut siellä sitä ennen tavannut. Johtuen varmaan siitä että kävin siellä viikonloppuisin ja hän viikolla. Myöhemmin ilmeni että meillähän oli yhteisiä tuttuja samasta paikasta aika paljon.

Tyttöystäväni viihtyy jostain syystä poikaporukoissa. Ehkä hän tavallista kauniinpana naisena nauttii saamastaan huomiosta. Tulin ensimmäisen kerran mustasukkaiseksi sellaisessa tilanteessa, kun hän oli viettänyt iltaa miesporukassa ilmoittamatta siitä minulle etukäteen mitään. Olin kuvitellut koti-iltaa jne. No ei, sain vasta seuraavana päivänä tietää missä hän oli ollut ja missä seurassa.

Taustalla oli silloin muutama pienempi ongelma suhteessamme ja koska tämä tuntui pahalta, niin suutuksissani sanoin etten halua olla hänen kanssaan tekemisissä. Aika jyrkästi reagoitu näin jälkeenpäin ajatellen. Hän päätti kostaa, siis myöhemmin selitti että halusi nimenomaan kostaa, ja meni vielä samana iltana samaan baariin ja makasi yhden tuntemani miehen kanssa. Tämä tyyppi taas ei voinut myöhemmin olla retostelematta tapauksella baarituttavillensa, kaikki siis ihmisiä jotka tuntevat minut ja tyttöystäväni. No kumminkin tyttöystäväni sanoi katuvansa kostoaan ja halusi minut takaisin. Arvelin että ok, vaikka olo oli nöyryytetty.

Sittenmin samankaltaisia tilanteita on ollut vähintään viisi. Jokaista on edeltänyt jonkinmoinen riita, jonka jälkeen hän on taas kostanut tällä tavallaan. Sitten vakuuttaa rakkauttaan, itkee yksinäisyyttään jos hylkään hänet moiset takia, sillä hänen mielestään ne eivät mitään merkitse, kun ei ole tunteita sitä yhdenyönkumppania kohtaan lainkaan.

Nämä viisi tyyppiä minä tunnen kaikki. Epäilen että voi olla muutama enemmänkin, mutta nämä viisi tyttöystäväni on minulle kertonut. Tilanteen tekee vastenmieliseksi se kuinka nämä naamat tulevat minua vastaan kadulla viikoittain ja parin heidän kanssaan joudun olemaan tekemisissä muutoin harrastusten parissa.

Tyttöystäväni haluaisi kiihkeästi että muuttaisimme yhteen. Nykyisin asumme korttelin välimatkan päässä toisistamme. Hän haluaisi lapsen kanssani ja tulevaisuuden, mutta ei tajua lainkaan miten hänen tekonsa tuntuvat siihen esteeltä. Olen yrittänyt selittää, että en todellakaan arvosta niitä kostoja ja ne saavat minut tuntemaan oloni epävarmaksi. Minun on vaikea kuvitella avoliittoa ja lasta tilanteessa, jossa pelkään riitojen kumuloitumista taas siihen tuttuun kostoon ja siitä seuraavaa nöyryytyksen tunnetta. Sekä eniten tunnetta siitä kuinka viha nousee ja kihisee, silloin olen todella tuntenut seurustelevani täydellisen hutsun kanssa, olo on nöyryytetty ja typerä. En ole agressiivinen hänelle, vaan koen itseni täydelliseksi idiootiksi seurustellessani kevytkengän kanssa. Hänen mielestään taas tämän kaltaiset tapahtumat eivät ole mitenkään silti niin merkittäviä ja viimeksi kun yritin keskustella asiasta hänen kanssaan suuttui hän taas ja raivosi että ei suostu kokemaan syyllisyyttä moisista.

Olen alkanut miettimään mikä minut tässä ihmisessä pitää kiinni. Sekö uskomaton kauneus, se on varmasti yksi päämotiivi. Niin varmaan, sillä jos hän olisi yhtään keskinkertaisemman näköinen nainen niin tämä käytös olisi ajanut minut jo mailien päähän. Alussa oli enemmän, mutta jotenkin arvostus tätä ihmistä kohtaan on nykyään melko heikkoa. En minä häntä enää varsinaisesti rakasta, ehkä olen enemmän vain tottunut olemaan yhdessä hänen kanssaan. Suurin osa ajasta onkin ihan mukavaa, paitsi silloin kun näen näitä naamoja kadulla, silloin mieli menee maahan.

Murehdin sitäkin mitä nämä muut miehet ajattelevat minusta. Ei minulle päin naamaa ainakaan naureta, mutta kai he varmaan ajattelevat minun olevan itse samanlainen kun tyttöystäväni, tai enneminkin että ylitseni voi kävellä miten vaan. En ole mikään arka mies. Pari kertaa itsehillintäni on meinannut mennä, kun yksi näistä tuntemistamme tyypeistä on tullut vastaan minua ja tyttöystävääni ollessamme kaupassa, pysähtynyt juttelemaan ystävällisesti ja kiinnittänyt kaiken huomionsa vain tähän yhdenillan seksikumppaniinsa. Välillä tietenkin vilkaisten minuakin syrjäsilmällä, etten päälle kävisi. Tosin, osaan olla aika pokerinaama. Tämä äijä ei tiedä kuinka lähellä kallomurtumaa on käynyt. Tämän kaltaisia väkivaltaisen vihan tuntemuksiani olen kokenut vain näitä miehiä kohtaan, en lainkaan tyttöystävääni. Häntä en fyysisesti voisi vahingoittaa, se on varma.

Kiitos jos jaksoit lukea. Pitihän tämä jollekin kertoa, että olo helpottuisi. Kommentoi ihmeessä, jos on jotakin kommentoitavaa. Miten sinä foorumilainen näet tilanteeni?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu