Prosessi ohi ja mitä jäi käteen? Mitkä ovat ns. onnistumisen kriteerit? Jäikö työpaikka? Opiskelupaikka? Ystävät? Sukulaiset? Saitko uusia ystäviä? Saatko katseita? Ja jos niin millaisia? Ihailevia? Vihamielisiä? Tuleeko huutoja? Vihellyksiä? Taputuksia? Saitko palkakorotuksen? Saitko edustustehtäviä?
Ja niin edelleen ja edelleen.
Jos joku edustaa vaikkapa työpaikkaansa ja ehkä koko Suomea jossain ulkomaisessa konferenssissa, voidaan ehkä hieman kitisten hyväksyä onnistuneeksi. Edellyttäen että kyseisen tilaisuuden teema ei ole transihmiset.
Ja niin edelleen ja edelleen.
Jos joku edustaa vaikkapa työpaikkaansa ja ehkä koko Suomea jossain ulkomaisessa konferenssissa, voidaan ehkä hieman kitisten hyväksyä onnistuneeksi. Edellyttäen että kyseisen tilaisuuden teema ei ole transihmiset.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Jäihän sitä käteen, pääasiassa myönteistä. Prosessi ei vaikuttanut mitenkään työpaikkaan. Ystävät ja sukulaiset pysyivät, suhtautuminen muuttui jonkin verran, mutta ei erityisemmän negatiiviseksi. Uusia ystäviä on kertynyt runsaasti, osin TS-piireistä, paljon enemmän ulkopuolelta (olen muuttunut sosiaalisemmaksi ja hakeudun aktiivisesti toisten joukkoon). Katseita en ole havainnut, kukapa tällaista tavismuijaa sen kummemmin katselisi kuin muitakaan. Huutoja ei ole tullut, mutta ei vihellyksiä eikä taputuksiakaan (paitsi esiintyessäni jossain tilaisuudessa). Palkka säilyi ennallaan (saavutus sekin naiselle). Edustustehtäviä on poikinut luottamustehtävät jotka vain osittain ovat transsukupuolisuustaustan ansiota.
Enhän minä mitään loistavaa tulevaisuutta odottanutkaan, kunhan elämä löytäisi oikeat uomansa. Muutos on ollut kuitenkin niin positiivinen että olen tyytyväinen nykyelämääni. Kunpa prosessiin olisi päässyt jo nuorena. Monesta murheesta olisi välttynyt vuosien varrella.
Miksi ulkomainen edustustehtävä hyväksyttäisiin kitisten. Varsinkin jos kyseessä on ammattiin tms. liittyvä tehtävä jossa sukupuolella tai sen muuttumisella ei ole osaa eikä arpaa.
Tuosta ulkomaan edustustehtävästä tuli mieleeni. Mulla on prosessi jo kaukana takana ja olen vuosia kulkenut kotikaupunkini ja itse asiassa myös maani edustajana ammattiini liittyvässä pohjoismaisessa työryhmässä. Tänä vuonna big boss ilmoitti, että haluaa tulla minun mukaani, tällä kertaa Norjaan.
Asian tekee hauskaksi se, että kyseinen mies on kouluaikainen kaverini, joka on itse henkilökohtaisesti tukenut minua koko ajan ja myös pistänyt firman tuekseni prosessin aikana.
Onnistunut on sellainen, joka kahden vuoden päästä leikkauksesta ei ole ilmaissut haluaan saada vanhoja genitaalejaan takaisin, on järjissään ja on elossa. Tällä saadaan ne perin pienet katumisprosentit mitä julkisuudessa esitellään.
Transihmisiä vaivaa maailmanlaajuisesti kuolleisuus, joka johtuu murhista, itsemurhasta, aidsista, päihteistä tai sydän -ja verisuonitaudeista. Onnistunut transihminen on sellainen, joka saa elää pitkään mahdollisimman hyvässä kunnossa.
"Prosessi ohi ja mitä jäi käteen? Mitkä ovat ns. onnistumisen kriteerit? Jäikö työpaikka? Opiskelupaikka? Ystävät? Sukulaiset? Saitko uusia ystäviä? Saatko katseita? Ja jos niin millaisia? Ihailevia? Vihamielisiä? Tuleeko huutoja? Vihellyksiä? Taputuksia? Saitko palkakorotuksen? Saitko edustustehtäviä?
Ja niin edelleen ja edelleen."
Minä otan esimerkiksi kirjastokirjan. Kun kirjastokirja otetaan lainaan, se palautetaan siinä kunnossa missä se oli lainattukin, miinus laina-ajan normaali kuluminen. Onnistunut on sellainen, joka on vähintään samassa tilanteessa kuin enne prosessia miinus vanheneminen plusmiinus sukupuolen yleinen kohtelu yhteiskunnassa. Koska kuitenkin transsukupuolisuus on vaikea lääketieteellinen ongelma, voi ihan hyvällä syyllä odottaa elämän olevan merkittävästi helpompaa leikkauksen jälkeen.
On kuitenkin niin, että on tehty tutkimus niistä, joilla oli nuorena mielenterveysongelma. Sellaisten on havaittu olevan köyhyysriskissä loppuiäkseen. Samalla tavoin ihmiset, joilla on päihdehistoria, mutta jotka ovat sittemmin skarppiintuneet, harvoin pystyvät löytämään työpaikkaa. Otetaan siis huomioon huono alku.
Mitä tulee itseeni, niin olen sanonut, että "minun kurjuuteni on onnellisempaa kuin joidenkin ylellisyys". En tosin enää ole kurjakaan. Tienaan enemmän kuin koskaan. Minulta on mennyt ystävät ja suku, mutta olen saanut uudet ystävät eikä minun tarvitse nukkua öitäni yksin. Minä voin sanoa, että saan sen verran vihaa ja kateutta kuin mitä minulle kuuluu, minua ei kohdella mitenkään erityisen huonosti, muttei myöskään silkkihansikkain.
Minä olen itse tehnyt päätöksen luottaa ihmisiin vastoin omia kokemuksiani, koska se on mielenkiintoisempaa kuin jos epäilisin ihmsiiä aina kaikesta.
"Jos joku edustaa vaikkapa työpaikkaansa ja ehkä koko Suomea jossain ulkomaisessa konferenssissa, voidaan ehkä hieman kitisten hyväksyä onnistuneeksi. "
On täysin finnuiittimaista mitata omaa arvoaan ulkomaisten sivistyskansojen silmissä. Eiköhän se onnistuminen lähde pikemminkin siitä, että uskoo itseensä ja että muutkin uskovat. Ainoastaan ne eivät usko, joilla itsellään on jotain valehdeltavaa.
Ketjun aloittaja ei varmaankaan tarkoittanut, että onnistumista mitattaisiin ulkomaisilla voimilla vaan sitä, että onnistuneeksi on keissi katsottava sillä perusteella, että hänet on VALITTU oman työpaikkansa, kaupunkinsa tai maansa edustajaksi kaikkien tavishöppänöiden seasta.
Se, että onnistumisen kriteeri on hengissäpysyminen vesittää koko kysymyksenasettelun. Mutta se kaiketi oli tarkoituksesikin.
Mutta yksi pointti sinulla kyllä oli: uusi parisuhde on kyllä kieltämättä osa onnistumista.
Onnistumisen eräs tärkeimmistä edellytyksistä on pysyä erossa ns. transihmisistä.
Eli kukaan tällä palstalla ei voi väittää onnistuneensa. Mot?
Onnistunut voi olla myös transihmisten kanssa kuten kuka tahansa, ilman leimaantumisen pelkoa.
Jos joku haluaa korostetusti vetää eroa transpiireihin, minusta tällä ihmisellä on epävarmuutta itsestään ja pelkää erityisesti leimaantumista.
Transpiirieissä pyörivät eivät onnistu muussa kuin transuilussa.
Täytyypä sitten kiertää Fenix kaukaa silloin kun TS:t kokoontuu siellä ettei syytetä transuilusta.
... sitä enemmän tulee perspektiiviä tähän juttuun. Miksi sitä ei voisi jakaa nuoremmillekin sukupolville?
Sama juttu minun lahkomenneisyyteni kanssa. Se on jo niin kaukana, ettei minulla ole mitään kosketusta lahkon nykytodellisuuteen, mutta joskus on kiva käydä kurkkaamassa keskustelupalstoilta, mitä siellä puuhataan. Enää ei viitsi osallistua lahkokeskusteluihin, asiat on jo itselle selvitetty ja perusteltu. Samalla tavalla ts-hoitojärjestelmä ei jaksa kiinnostaa.