Manifesti perusopiskelijoiden oikeuksien turvaamiseksi

Monien yliopistojen rahoitus, hallinto ja toiminta on yhä enenevässä määrin yritysmaailman varassa. Rahavirtaa yrityksistä julkisiin oppilaitoksiin yritetään vain kasvattaa yhä suuremmaksi. Yliopistojen hallituksissa on suuri joukko yritysmaailman edustajia, joiden päätösvaltaa ja osuutta pyritään laajentamaan surutta. Samanaikaisesti perusopiskelijoita kohdellaan kuin saastaa - hehän tuottavat yliopistolle rahaa vain valmistuessaan maisteriksi, eikä summa silloinkaan ole suuri. Panostukset opetustyöhön, opetuksen laatuun ja sisältöön, ovat kauttaaltaan riittämättömiä. Toki osa professoreista yrittää parhaansa, mutta heiltä kuluu liikaa työaikaa rahoituksen hankkimiseen ja yritysten pitämiseen tyytyväisenä. Sanonta "Kenen leipää syöt, sen lauluja laulat" kuvastaa osuvasti yliopistomaailmaa.

On tosiasia, ettei yliopistoja kyetä pyörittämään pelkin julkisin varoin, mikäli koulutus on ilmaista. En kuitenkaan pidä järkevänä yritysmaailmaan tukeutumista, sillä se saattaa ohjata opetuksen painopisteitä heille edulliseen suuntaan, suuntaan, joka ei välttämättä opiskelijalle itselleen ole se kaikkein hyödyllisin. On muistettava, että osa professoreista, tuntiopettajista ja yliopiston henkilökunnasta on yritysten rahoituksen turvin virassaan. He toimivat yritysten lähettiläinä, jotta valmistuneet olisivat rahoistusta antaneen tahon tarpeet täyttäviä.

Yliopisto on perinteisesti ollut julkinen, yleissivistystä ja opiskelijan valitseman pääaineen eksaktia informaatiota antava taho. Yritysmaailman tuottavuusajattelu ei sovi missään muodossa yhteen yliopistoista vallitsevan perinteisen käsityksen vuoksi. Lukion päättänyt nuori ei opiskelupaikkaa hakiessaan voi enää varmaksi tietää, minkälaista opetusta missäkin yliopistossa saa - painopisteet määräytyvät liikaa yritysmaailman viettien mukaan. Tietoa yliopistoa tukevista yrityksistä ei kuitenkaan ole kovin helppoa löytää. Eri yliopistojen perusopiskelijat eivät ole enää tasavertaisia keskenään. Aalto-yliopisto on tästä oiva esimerkki: johtokunta pakenee Helsingin keskustaan omaan rakennukseensa kauas opiskelijoista laatimaan yrityksiltä virtaavan rahan käyttösuunnitelmia ja hankkimaan yhä enemmän rahoitusta. Kuinka ollakaan, rahoituksesta suuri osa päätyy jatko-opiskelijoille, yliopiston painopistealueiden tutkimukseen ja tutkimustyötä yritysmaailman tarpeisiin tekevien professorien projekteihin. Perusopiskelija jää taas yksin.

Mikäli suomalainen korkeakoulujärjestelmä halutaan pelastaa nopeasti lähestyvältä rappiolta ja sitä seuraavalta täystuholta, on nykyinen peli vihellettävä poikki. Yliopistojen johtokunnat ja henkilökunta on saatava lähelle oppilaitosten suurinta ryhmää, perusopiskelijoita. Jokaiselle maamme perusopiskelijalle on taattava yhtäläinen pätevyys oman pääaineensa mukaisiin työtehtäviin. Se onnistuu, mikäli yliopistot vetävät selvät rajat yhteistyölle yritysten kanssa. Yliopistot on saatava pyörimään pääasiassa julkisella rahalla, ja jos ei muu auta, opiskelijoilta kerättävillä lukukausimaksuilla. Yrityksiltäkin rahaa toki voidaan ottaa, mutta ainoastaan fokuksen kannalta keskeisimpiin jatko-opiskelijoiden tutkimusprojekteihin. Yritysten raha olkoon myös tervetullutta, mikäli se tulee yliopiston tuottamien palveluiden, kuten erilaisten mittausten toteuttamisen kautta. Hallinnon yritysmaailman edustajat on hätistettävä pois johtoryhmistä ja heidät on korvattava opiskelijoilla. Rahalahjoitukset yrityksiltä määrättäköön ei-toivotuiksi, ettei yritykset saisi liikaa valtaa yliopistojen sisäisten asioiden linjanvedoissa.

Yliopistot on pidettävä tiukasti linjassa keskenään. Konetekniikan diplomi-insinöörillä on oltava samat eväät valmistumisen jälkeen, riippumatta yliopistosta jossa hän on opintonsa suorittanut. Yliopistojen on aloitettava uudestaan perusopiskelijoihin panostaminen ja otettava heidät huomioon merkittävänä voimavarana yliopiston sisäisten asioiden suunnittelussa.