Tosiaan vaimo haluaa kovasti koiraa ja on jopa varannutkin pennun. Tosin se syntyy vasta ensi kesänä. Minä en oikein ole koiran kannalla, sillä tunnen etten osaa tai suoraan sanoen jaksa kasvattaa sitä. Meillä on jo entuudestaan pari kissaa, joissa on ollut ihan riittämiin hoitamista. Tuon koiran myötä menisi sitten autokin vaihtoon. Esitin hänelle mielipiteeni koiran hankinnasta ja jollain käänteispsykologialla hän tulkitsi että hyväksyn koiran. Näin ei kuitenkaan ole. En halua, että koira tulee kotiin jossa sille ei anneta rakkautta ja hoivaa molempien osapuolten toimesta. Koira kyllä aistii sen. Olen ollut koirien kanssa koko lapsuuden ajan, mutta nyt en hyväksyisi sitä omaan kotiini. Pidän siis koirista, kunhan ne eivät ole omia. Mitä minä teen?
Vaimo haluaa koiran, minä en
ei koiraa
566078
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 56
Vanhimmat
Ota asia uudestaan puheeksi?
kantasi selväksi heti. Älä suotta kaunistele. Yksi kunnon (mahdollisesti) riita asiasta ei ole niin paha, kuin se, että molemmilla on pinna kireällä koiran takia ja säästyy taas yksi koirakin kodinvaihdolta.
vaimo EI SAA yksin päättää. Kyse on elävästä, tuntevasta olennosta, joka on teillä 24/7 seuraavat n 15 vuotta.
Tulette tappelemaan vielä monet riidat, jos vaimo sen koiran yksinään päättää hankkia. Hankkiiko vaimo muutakin ilman sinun lupaasi? Pistä vaimo kuriin. Tässä ei ole kyse huonekaluista vaan elävästä olennosta. Onko kasvattajalle kerrottu, että toinen puoliso ei halua koiraa, tuskinpa myisi, jos olisi?
Kuka hoitaa koiran, jos vaimolta katkeaa jalka, maksaako vaimo yksin koiran kaikki kulut, ulkoiluttaa ja kouluttaa, jos koira vaatiikin vähän enemmän, entä jos se ei hyväksy kissoja tai kissat sitä? Koiran elmästä tulee erittäin onneltonta, koska se älykkäänä eläimenä kyllä huomaa, ettet sinä pidä siitä. Haluaako vaimosi väen väkisin pilata pienen pennun elämän hankkimalla sen itsekkäistä syistä, joku toinen perhe voisi tarjota sille paremman kodin. Jos vaimosi oikeasti ajattelee eläimen parasta, ei itseään (että haluaa koiran), niin hän toimii silloin koiran parhaaksi ja EI hanki sitä, ennenkuin koko perhe on asiassa mukana.
Vetoa eläinrakkauteen siis.
Meillä menee niin, että mieheni ei suoranaisesti ole koiria vastaan, mutta kun koirat tulivat, niin minä itse hoidan ne. Kaksi koiraa on nyt ja minä huolehdin niiden kanssa kaikesta mm. lenkit, ruoan, turkin hoidot yms yms yms., eikä se minua haittaa ollenkaan, ja koirat eivät siitä ole kärsineet mitenkään, ettei toinen osapuoli kummemmin osallistu hoitoon. Tottakai mieheni on koirille tehnyt selväksi, että myös hän on koirien pomo ja koirat ovat asian hyväksyneet. Ja silloin harvoin jos minä olen kipeä, niin hän kyllä hoitaa lenkityksen puolestani. Tämä järjestely toimii meillä hyvin.
Meillä on myös niin, että hoidan itse koiran perustarpeet (lenkitykset, ruuat, turkinhoidon ja kouluttamisen) Meillä on myös kaksi kissaa jotka hyväksyivät uuden tulokkaan nopeasti. Jos olen kipeä mies hoitaa silloin koiran. Minulle koiran hankinta oli selvä juttu, koska olen aina lapsesta asti sitä halunnut. Meilläkään mies ei olisi koiraa halunnut, mutta kun selitin hänelle miten tärkeä asia minulle se on, hän taipui. Mieheni harrastus on kaiken maailman elektroniikka jutut, minä taas ravaan nyt koiraharrastuksissa. Molemmat ovat nyt siis tyytyväisiä. :)
ei sun tarvii hoitaa sitä koiraa kerta se on sun vaimon. sillonku seurustelin vielä niin hoidin kyllä itse koirani ja mieheni ei osallistunut hoitoon ollenkaan,enkä minä sitä edes vaatinut. Joten miksi ei koiraa? älä vaan sano että olet mustasukkainen koiralle.
Halutkoon vaimo mitä tahansa, mutta nyt on kyse ELÄVÄSTÄ olennosta. Koira ei ole idiootti, on sanomattakin selvää, että jos joku perheessä ei siitä pidä, niin koira sen vaistoaa ja se vaikuttaa sen olemiseen. Älkää asettako ihmiset ylemmyyden tunnossanne itseänne koiran edelle ja ohjatko täällä muita snaomalla, että ei se koiraa haittaa. Ettekö te näe, ettekö tunne koirienne vai ettekö vain oikeasti välitä?
Aloittaja on fiksusti asialla, on päivänselvää, että koiraa EI pidä hankkia ITSEKKÄÄSTI, jos koko perhe ei ole mukana. Kerro selvästi kasvattajalle, että olet koiraa vastaan, niin yksikään asiallinen kasvattaja ei koiraa vaimollesi myy. Koska, he haluavat koirilleen parasta.
Yritin saada vaimolle väännettyä rautalangasta, että ei ole koiran hyväksi jos molemmat eivät välitä siitä täydestä sydämestään. Kovin hän tuntuu olevan varma, että yksin pystyy siihen. Vetoaa myös siihen, että hän on lapsesta asti halunnut koiraa ja nyt sitten toteuttaa unelmiaan. Hän tietää kyllä kantani, mutta ei halua edes huomioida niitä. Ajattelen asiaa myös taloudelliselta kannalta. Koiran tulo tietäisi samalla myös lisäkuluja talouteen, auton vaihtoa mikä tietää lisää velkaa ja sitä on jo ennestäänkin ihan tarpeeksi. Lisäksi ajattelen vapauden kannalta. Mihin koira sijoitetaan, jos lähdemme vaikka parin viikon lomalle? Sukulaisille ei voi viedä joten ainoaksi vaihtoehdoksi jää koirakoti. No sellaiset maksavat täälläpäin suomea 10-30e/päivä ja se tekee jo kahdelta viikolta sievoisesti. Niiden laadusta en sitten tiedä mitään. Eli koira on tavallaan kuin pallo nilkassa.
Meillä oli ennestään kaksi kissaa ja sitten mies päätti hankkia koiran. En ollut sitä vastaan ja niin meille muutti kiltti koiranpentu. Elämä on kuitenkin muuttunut melkoisesti, koska rodulla on yleisesti eroahdistusta ja niinhän tuollekin se tuli. Sitä ei voi oikein koskaan jättää yksin. Kaikki huvittelut on siis jääneet ja työpäivän ajankin on huoli koirasta suuri. Osittain siksi olenkin siirtymässä pikkuhiljaa kotoa käsin työskenteleväksi yrittäjäksi.
Kissojen ja koiran välit ei olleet alussa kovin hyvät, koska koira on rodultaan saalistaja ja pitää edelleen arempaa kissoista vähän niin kuin saaliina. Nyt vuoden jälkeen kuitenkin myös tuo arempi kissa uskaltaa jo tulla sohvalle koiran kanssa samaan aikaan. Uskoisin siis, että koira ja kissat tulee ihan hyvin toimeen keskenään myös teillä, jos koira nyt teille muuttaa. Pitää vain alusta asti opettaa molempia yhteiseloon.
Ihan varmaa on, että koira tuo mukanaan riitoja teidän tilanteen huomioon ottaen. Toisaalta, jos vaimosi on haaveillut koirasta lapsesta asti eikä sinun estelysi takia sitä saakaan, aiheuttaa sekin varmasti monia kiistoja. Ja saattaa olla, että rakastut uuteen perheenjäseneeseen. Minäkin luulin ennen olevani kissaihminen, mutta niinpä vain pentu valloitti sydämen.
En usko, että koira niin välittää, jos toinen omistajista ei sitä ylettömästi rakasta. Ei meilläkään mies pahemmin välitä kissoista, mutta se ei näy muutenkuin että kissat tulee hakemaan rakkautta sitten enemmän minulta. Jos kuitenkin pidät koirista, ei varmaan ole suuri asia käyttää sitä esim. muutama kerta viikossa lenkillä, jos vaimollesi tulee joku este (kuntokin paranee ja koiran kanssa lenkkeily on hauskempaa kuin yksin) tai antaa sille välillä ruokaa kuppiin? Mitä auton vaihtoon sitten tulee. Onko teillä kuinka pieni auto? Koira matkustaa ihan hyvin vaikka takapenkillä autovaljaissa.
Minkä rotuinen pentu muuten on kyseessä? Suosittelisin teille jotain helppohoitoista rotua. Meillä on whippet, jonka olemassaoloa ei oikeastaan edes huomaa, koska se nukkuu vaan kaiket päivät. Nukkumisen välissä pitää tietysti leikkiä leluilla. Ja sitten lenkeillä irrotellaan vapaana juosten. Karvaakaan ei tuosta oikeastaan lähde. Eikä se kuolaa tai haise märkänäkään pahalle. :)
Onko koira vaimollesi tärkeämpi kuin sinä? Mikä peruste se on, että hän on aina halunnut koiran? Sinä puolestasi et ole halunnut. Miksi hänen kantansa menee edelle? Haluatko pitää tuollaisen vaimon? Hän tulee jyräämään sinut vielä monessa asiassa, sitäkö haluat?
Toiminta vaimoltasi on suunnattoman julmaa, en välitä sinusta enkä vaimostasi, mutta koirasta välitän. Jos toinen ei sitä halua, se tietää ongelmia ja koira tulee kärsimään, se on fakta. Koiran kanssa elämä ei aina suju kuin tanssi, onko vaimosi varautunut siihen, ihan todella?
Kyypäs vain, ettei ole jo raskaanakin.
Vaihdappa vähän asennetta!
Minkälaisella urheiluautolla nyt ajat jos yksi koira ei muka mahdu sinne?
Minulla on ihan tavallinen henkilöauto ja ihan hyvin 35 kiloinen ja 70cm korkea koira takapenkille mahtuu!
Voi kama kuluja!
Kannattaa jättää nämä lomat vaikka tekemättä niin ei lisäkustannuksia juurikaan synny!
Jos lomailette suomessa koiran voi monessa tilanteessa ottaa mukan.
Vaikuttaa nyt sille että et ole valmis tinkimään omasta mukavuudestasi ollenkaan. Pääasia että sinulla on kaikki hyvin ja saat mukavuudet mitä tahdot..
Toivottavasti teillä ei ole lapsia, nekin rajoittaa PALJON, niihin kuluu rahaa ja niiden takia joutuu hankkimaan uuden auton, pinnasängyn ja paljon muuta rojua jolla ei lapsen kasvettua tee enää yhtään mitään...
mulle ainakin on koira tärkeämpi kuin mies....se ei ainakaan ole ilkeä!
Minun mielestäni koiran hankinta tulee olla yhteinen päätös. Koira tulee kuitenkin olemaan kanssanne luultavasti yli kymmenenkin vuotta. Olen itsekin haaveillut koirasta koko ikäni, ja viime vuonna haaveeni vihdoin toteutui. Yksin en koiraa olisi hankkinut, mutta onneksi avomieheni jakoi tämän saman haaveen. Itseasiassa koiran saaminen oli minulle niin tärkeä asia, että tiedustelin jo ensitreffeillämme, haluaako/pitääkö koirista.. Olen edelleen sitä mieltä ettei koiraa tulisi ottaa jollei päätös ole yksimielinen, mutta ymmärrän myös, että vaimollesi tulee olemaan kova paikka, jos joutuu haaveestaan luopumaan.
Pitääkö auto välttämättä vaihtaa? Meilläkin iso haukku kulkee takapenkillä tosi hienosti ja näppärästi. Tietysti, jos lapsia joskus hankitaan, joku farmarin tapainen voisi olla hankinnan edessä.. Minkä rotuisen koiran vaimosi on varannut??
Tämä menee nyt parisuhdeongelmien puolelle, mikä ei taas kuulu tälle palstalle. Kyllähän te naiset tiedätte millaisia olette kun jotain oikein olette päättäneet haluta ;) Ette kuule ettekä näe mitään muuta kuin sen oman päätöksenne. Mutta olen tosiaan samaa mieltä, että tuollaisen sosiaalisen lemmikin kuten koiran hankinta tulee olla 100%:sti molempien päätös.
Meille olisi tulossa springersspanieli, tai "pringles spanieli" kuten minä sitä rotua nimitän. Onhan se paperilla mahdottoman kilttiluonteinen koira ja mitä kaikkea se vaimo onkaan siitä kertonut. Auton vaihto on melkeimpä ehdoton jos se koira tulee. Eipä sedan-autoon enää muuta mahtuisikaan matkalle lähdettäessä. Matkatavarat takakonttiin, iso kissankoppa vaarallisesti takapenkille ja koira valjaisiin.
Springersspanieli ei sitten olekaan mikään seurakoira, vaan vaatii sitä lenkitystä ja aktivointia ihan eri lailla kuin vaikkapa tiibetinspanieli - joka sivumennen mahtuisi sinne kissankoppaan. Jos vaimolla on muuta menoa, se olet SINÄ joka sitä lenkittää, muuten se tuhoaa teidän kämpän ja syö vaimon kengät, josta SINÄ saat syyt niskoillesi.
Mikäli sinusta ei tule koiran kaveria, teillä on ero edessä. Koiran hankinta on niin iso asia (vaikka sen saa näyttämäänkin pieneltä: "tää on kiltti rotu, minä hoidan, minä koulutan, minä lenkitän, ei sun tarvi tehdä mitään") samoin kuin lapsenkin hankinta, että se on parasta tehdä yhdessä ja yksin tuumin. Muuten tulee ero, tai ainakin suhde menee pipariksi. Tule kertomaan tännekin, miten meni...
Springeristä tiedän itse sen verran, että koirana se on hyvin helppo pitää tyytyväisenä. Uskomattoman helppo koira kouluttaa, ja aina yhtä innokas. Mutta jos ei toimintaa ole, se on rauhallinen. Kotona sitä ei juuri huomaa. Ei tuhon tuhoa, ei taistelua pesujen kanssa, ei karkailua, on kärsivällinen ja lasten kaveri. Rakastaa ihmisiä, siihen on tehtävä rajat heti, jotta mihin on suotavaa seurata perässä. Mutta on helppo ohjata, tuntuu lukevan ajatuksiakin. Tosin siis meillä on ollut muitakin koiria, joten ehkä kokemuskin tekee asiat yksinkertaiseksi.
Liikuntaa se vaatii, ja toimintaa. Mutta ei estä millään lailla työssäkäyntiä. Mutta saman ajan se kunnosta huolehtiminen vie joka tapauksessa, teki sen sitten koiran kanssa vai ilman koiraa jossain kuntosalilla. Jos laiskottaa, eikä joku päivä jaksa pitkää lenkkiä ajatellakkaan, tai jos on hiukan sairas, ei sprinkku hypi seinille, jos pidempi lenkki jääkin väliin. On erittäin kova tekemään työtä. On siis helppo tarjota sille toimintaa. Kesällä voi olla ja lukea kirjaa laiturilla, sillä aikaa sprinkku ui. Ihan siksi, että uiminen on niin hauskaa. Erittäin helppo koira kuljettaa mukana, se on kotonaan melkein missä vaan ympäristössä, tosin yksi on yli muiden, ja se on luonto.
En tiedä, itse koen, että sprinkkuamme ei ole tarvinnut varsinaisesti edes kouluttaa. Niin kuin muita aikaisempia (paimen)koiriamme, joita usein helppoina ensikoirina ihmisille tarjotaan. Oppii helposti ihan arjessa, ja kun sen opettaa keskittymään, niin sen kanssa pärjää. Metsästyskoira on metsästyskoira. Mutta sprinkun kohdalla se riistavietti ei ole ongelma. Se kun ei poistu kauas edes riistaillessaan. Ja homma hoituu ihan linnunsiivilläkin, joskin jos se on kerran lintumetsälle päässyt, se siipi ei enää ihan yhtä suurta intoa saa aikaiseksi. Itse pidän springerin yhtenä parhaina ominaisuuksina nimenomaan sen intoa työskennellä ja tehdä yhteistyötä. Homma se ei kesken jätä, vaikka kuinka hankalan jäljen sille tekisi.
En tiedä sitten millaisesta sprinkusta tämä puhuu, itse en pidä sprigeriä erityisen tilaavievänä koirana. Autossa se mahtuu vaikka apukuskin jalkatilaan ihan helposti. Meillä on farmariautot, mutta ei koirien takia, vaan lasten vuoksi. Ja koska meillä nyt sattuu olemaan farmari, niin onhan se plussaa. Mutta ei mikään ehdoton edellytys. Kotona sillä on pari petiä. Niillä se loikoilee. Joko nojatuolin alla taikka sohvan ja seinän välissä. Hukkatilaa joka tapauksessa :D
Ja koska koira on niin helppo, on sille myöskin todella helppo löytää hoitajia vaikka lomien tai työmatkojen ajaksi.
Tietysti kaikkein parasta olisi tehdä koiranhankinta molempien yhteisenä päätöksenä niin, että molemmat sitä myös kovasti haluavat. Mutta kyllä moniin asioihin vaaditaan parisuhteessa joustoakin. On luemattomia pariskuntia, joille on tullut koira lähinnä toisen puolison halusta. Ja toinen sopeutuu siihen. Mutta asiasta ei aiheudu minkäänlaista erokriisiä, eikä repiviä riitoja. Kun niitä joustoja useimmiten tehdään molempiin suuntiin. Sitä se parisuhde ja perhe-elämä on. Aina ei voi tehdä oman halunsa mukaan. Mutta aina voi pohtia kompromisseja. Onko se nyt oikeasti niin kamalan iso asia, ettei halua/pysty, vaikka tietää, että se on sille toiselle kovin tärkeää. Mikä on se asia, josta itse luopuisi, kun sitä toista ei kiinnosta tippaakaan jne... Itse en ikinä kieltäisi puolisoltani mitään sellaista, josta tiedän hänen todella haaveilevan ja haluavan. Useimmiten asiat saa järjestymään ihan hyvin. ja moni lemmikkiajatusta vierastava onkin huomannut aika pian, että onhan se kuitenkin ihan kiva asia. Ei näistä asioista kannata tehdä mitään ylivoimaisen vaikeaa. Kuten yleensä muustakaan.
Meillä on nyt kaksi koiraa ja juurikin vaimon loukkaanntumisen takia kaikki lenkitys imurointi yms yms. On kaatunut niskaani. Se ei ole kenenkään vika eikä varsinkaan koirien. Silti on hermot mennyt, sillä saa imurioda 2krt päivä ja en tykkää sellasesta "pakosta" että pitää 3krt lenkittää per päivä. Ja se saakelin karvonen määrä vaatteissa, huonekaluissa yms yms,
Vaimolle tein selväksi että en näiden jälkeen suostu koiriin enkä muihin lemmikeihin. Hevosen hän haluaa joskus ja se on täysin ok. Aluksi hän meinas että sitten saa ukkokin lähteä jos ei koiria ja siihen totesin että ei siinä mitään sitten jos avioliitto on siitä kiinni. Saatiin sovittua ja koiria ei tule. S
amahan se lapsien kanssa. Jos vaimo haluaa lapsen ja mies ei niin silloin pitää etsiä sellanen kumppani joka myös haluaa lapsia tai tyytyä siihen että nykyinen kumppani ei halua. Elämä on valintoja.
tai mitä tutuntutun saman rotuisesta sanotaan, kannattaa unohtaa. Jokainen koira on yksilö, ne eivät ole kaikki samanlaisia, samoin koulutettavissa, jne. Koira vaistoaa aina, jos joku ei siitä pidä ja väittääkö vaimosi tosissaan, ettei se vaikuttaisi koiran suhtautumiseen sinuun? Jos tulee ongelmia ( tai enemminkin, kun tulee, sillä aina niitä tulee, ei mikään koira ole kone, joka toimii aina omistajan haluamalla tavalla), mikä menee silloin edelle... Koira? Sinä? Vaimo? Arvaa huviksesi montako riitaa on edessänne :)
Koira on elävä olento, sitä ei pidä ottaa liian heppoisin perustein. Sen elämä on vastuullanne loppuikänne. Ja sen elämän pitää olla hyvää. Ei stressin keskellä varoivaisena pälyilyä ja emännän jatkuvaa mielistelyä, koska isännältä huomiota ei saa.
Koira oli jo ennestään, mies tuli jälkikäteen. Nyt kahden vuoden jälkeen alkanut ilmoitella että koiran pitäisi lähteä. Sanoinkin että kun mut otti, otti myös koiran ja jo silloin sanoin että jos ei sovi niin ei kannata edes yrittää. Olen sitoutunut hoitamaan koirani ja hoitamaan sen kunnolla. Pidän mieluummin yhden hyvän koiran kuin yhden huonon miehen (=laiskan tässä tapauksessa).
Teillä tilanne eri kaikin puolin.. Mutta oletko miettinyt että sulla omat tärkeät juttusi joista vaimosi ei ehkä niin innoissaan..? Molemmilla pitäisi olla elämässä muutakin suolaa kuin perhe ja parisuhde. Mutta jos kantasi on ehdoton, ei auta vikistä vaan sanoa reilusti että koiraa ei tule ja piste. Että siinä vaiheessa ovi heilahtaa sinun toimestasi.
No eihän tässä nyt mitään avioeroa sentään tarvitse laittaa alulle koiran takia. Jotenkin muuten täytyy saada hänelle selväksi, että ei kannata ottaa koiraa ja sillä siisti. Mutta miten, se onkin sitten hankalampi juttu tässä tapauksessa. Tosiaan ei tämmöistä asiaa erolla ratkaista.
Mikä koira se semmonen on, jonka takia pitää imuroida kahdesti päivässä?
Taidatte olla jotain pöpö-kammoisa, eikä teillä silloin todellakaan tarvitsisi olla koiraa.
Itsellä on kaksi koiraa, imuroin joka toinen päivä.
Imuri on mun lemmikki, ulkoilutan sitä päivittäin, monta kertaa. Ja puhdasta tullooooo
Tässä on yksi syy miksi en ikinä ota itelle koiraa, ite en kyllä ainakaa noin useaan taloa imurois hyi hitto miten sairasta.
Hei oikeesti jos vaimosi haluaa koiraa noin paljon ja ei sitä saakkaan niin tiedän(nainen kun olen) niin teidän suhde ei kovin hääppöseltä näytä tulevaisuudessa jos sun naises ei sitä koiraa saa!!=(Ja ei koiran hoitaminen niin kovin vaikeaa ole ja ei koiraan nyt niin paljon rahaa mene,jos järjestää silleen ettei mene!! tietty jos haluaa ne maailman kalleimmat ja hienoimmat koiran tarvikkeet yms niin sit tietty mutta noin muutes!KAIKKI JÄRJESTYY KYLLÄ MITÄ SITÄ TURHAAN ALKAA MIETTII ETUKÄTEEN TOLLASIA!!
Ja sä olet saanut sun uuden autos niin mikä hittooo...ei parisuhteessa sais määräillä noin paljoo ihmistä!!=(
No sen takia olenkin kai sinkku vielä kun te miehet osaatte olla noin saatanan tyhmiä (siis jotkut) ja jos oisin suhteessa ja mies ei koiraa haluis ja minä haluisin niin erohan siitä todellakin tulis!!!
Mieti vähän asennettasi!!!
Itse olen kyllä sitä mieltä, että jos perhe/pariskunta aikoo hankkia koiran KAIKKIEN pitää myös haluta se, muuten ei tule mitään! Siitä ne riidat vasta sitten alkaakin, kun vaimosi on kipeä, ja sinun pitää lähteä kaatosateeseen ulos koiran kanssa... Se ei tee koirallekkaan hyvää, että vain toinen osapuoli huolehtii siitä/ antaa sille huomiota. Koirasta saattaa tulla sinuun ihan välinpitämätön, etkä ns. kuulu sen laumaan, joka on koirille aina hyvin tärkeä. Tällöin koira voi jopa alkaa sinua kohtaan agressiiviseksi, jos sen puolustushaluinen omaa laumaansa kohtaan. Nimimerkillä kokemusta on ;D
Rauhoitus! Kuka on maininnut uudesta autosta, ei kukaan. Eikä tässä mistään määräilystä ole kyse, vaan järkevästä ajattelutavasta. Pohjimmiltaan ajattelen koiran etua tässä, kuten olen sen jo tehnyt selväksi. Ja kun tämä suhdepolitiikka nyt otetiin esille, niin kerronpa että suhteessamme minä olen se joka EI ole ensimmäisenä sinisilmäisesti tekemässä johtopäätkösiä!
Mitä sitä turhia. Kyllä se koira menee sedanissakin. Ja toinen asia: Anna vaimosi huolehtia täysin koirasta. Sopikaa niin. Niin sehän on siinä. Jos toinen koiran haluaa niin anna ottaa. Antaa vaimosi sitten siitä huolehtiakin. Tosin luulen, että kun koiraan tykästyt haluat automaattisesti itsekin sitä joskus ulkona käyttää
Kun mieheni ja minä aloimme seurustella.Minulla oli koira,ja neljä kissaa.Sanoin miehelle,että eläimet ovat elämäni rakkaus/kiinnostus.Hän on hyväksynyt sen,että minä en olisi minä ilman eläimiäni.Joskus tulee valituksia kissojen hiekoista,karvoista,ja pöydällä olemisesta.Näihin kaikkiin on kuitenkin löydetty puhumalla ratkaisu,ja joskus on asiasta väännetty.Hän tietää kuitenkin että,jos pistäisi valitsemaan hänen ja eläinten välillä.Valitsisin tod.näköisesti eläimet,sillä eläimet tulevat aina olemaan osa elämääni. Olisin onneton ilman eläimiä,ja parisuhteessahan kuuluu olla onnellinen.Etsisin siis miehen,joka hyväksyy harrastuksen/työni/elämäntapani.Tietysti suostun kompromisseihin,ja meillä onkin sovittu.Ettei lisää eläimiä tule,ennen kun niitä on nukkunut paremmille metsästysmaille.Koirani nukkui pois sydänvian takia,ja jonkin aikaa meni ilman koiraa.Nyt on kuitenkin perheessä uusi vesseli,mieheni pitää koirista. Silti kun se on minun koira on sovittu,että sen hoito on minun vastuullani.Hän auttaa silloin tällöin omasta vapaasta tahdostaan,ja joskus kauniisti pyydän häntä käymään ulkona koiran kanssa.Jos hän ei halua,niin lähden mukisematta ulos.Näin on meillä sovittu,ja toimiva ratkaisu :)
Sinun pitää saada kuitenkin vaimosi ymmärtämään,että koira vaatii 6kuukauteen asti(se on ikä ennen kun oppii pidättämään)pissastus/kakkatus ulkoiluja 2-3tunnin välein.Myös aina kun se on syönyt,tai herää.Pennun sosiaalistamisen eteen kuuluu tehdä jotain joka päivä mm.käydä uusissa paikoissa,ja tilanteissa.Jos pentua pelottaa sille pitää suoda turva esim.seläntakana,mutta sitä ei muuten saa huomioda katse,kosketus,puhe jne. vaan jatkaa tilanteessa kun mitään ei olisi tapahtunut.Koira on erittäin vaativa eläin.Se tarvii n.2-4tuntia rodusta riippuen (myös monet pikku-koirat ovat erittän liikunnallisia)liikuntaa päivässä,se haluaa myös säännöllisesti päästä juoksemaan vapaana.Koira kaverit ovat sille elintärkeitä,ja tuttujen terveiden koirien kanssa voi olla/pitääkin olla ennen rokotuksia.Koira on vastaanottavaisin uusille asiolle 0-5kuukauden iässä, se on tärkeä ikä sosiaalistamisen,ja laumanjärjestyksen kannalta.
Toivottavasti pääsisitte yhteis ymmärrykseen.
juu-u, me naiset ollaan vaikeita :))) Meille koirat ovat kyllä aina tulleet yhteisen keskustelun päätteeksi ja yhteisestä halusta ( 3 kappaletta). Kissa meille sitten tulikin minun päätökselläni, kun ei lupaa kerran tullut ja olin sitä mieltä, että "kyllähän jokaisessa omakotitalossa maalla pitää hiirikissa olla"...eli hankala olen ollut minäkin, mutta toisaalta itse olen kissan yksin hoitanutkin kuten myös hyvin pitkälti nämä kolme yhteistä koiraa...
Tosin minäkin asetin aikoinaan toisen koiran kohdalla ehtoja ( vaikka itse olen se meidän talon varsinainen "eläinhullu") :) Mieheni siis halusi välttämättä ajokoiran ja meillä oli ennestään 5-vuotias sekarotuinen koiruus, joka oli ensimmäiset 2 vuotta elämästään oikea pirttihirmu eli yksin ollessaan tuhosi aina jotakin...nämä vuodet olivat tuoreessa muistissa ja nyt kun meillä oli rauhallinen koira en kaivannut uutta mahdollista tuholaista. Niinpä laitoin miehelle ehdon, että mikäli järjestää niin, ettei koiran tarvitse olla pentuaikaa yksin (minä kävin töissä toisella paikkakunnalla ja otin aina vanhemman koiran työviikoiksi mukaani) niin koira saa tulla...olinhan varma, ettei hän siinä onnistu... kuinka ollakaan hän saikin pomoltaan luvan ottaa koiran mukaan töihinsä ja niinpä mies ja koira lähtivät ensimmäiset ½ vuotta yhdessä aamuisin töihin autoja remppaamaan :D ja kämppä ja muu irtaimisto säilyi ehjänä...ja emäntäkin tyytyväisenä :) Kolmas koira meille sitten tulikin ihan yhteisestä halusta, tosin minun aloitteestani.
Kannattaa muuten sitten muistaa myös mahdollinen eroahdistus (kaverini yritti ottaa nuoren sprinkun, mutta joutui perumaan kaupan, kun koira ei pystynyt olemaan hetkeäkään yksin eikä edes koirakaverin kanssa vaan yritti tulla ovesta läpi ja hyppi ikkunaa päin, meni siis aivan tolaltaan...)...noilla sprinkuilla kun sitä taitaa esiintyä jonkin verran, ainakin jos katsoo kodinvaihtaja koirien ilmoituksia niin yleensä aikuisilla sprinkuilla on maininta siitä...liittyy varmaan siihen, että ovat usein niin kovin "perskärpäsiä" luonteeltaan (meilläkin yksi koira on puoliksi sprinkku ja on aina varjona perässä). Eli muistutappa vaimoasi myös tästä...
Miten niin pitää lähteä kaatosateeseen koiran kanssa? Itse en todellakaan lähtisi eikä kyllä koirakaan. Kyllä se koira sen verran jaksaa lenkkiä odottaa, että sade loppuu. Ja vaikka sade kestäisikin pari päivää niin ei meidänkään koira 20 asteen pakkasella ulkoile (liian kylmää tuolle rodulle).
Onneks tollainen nainen ei ole mun vaimo, joka jaksaa dominoida ja asettaa koirat parisuhteen edelle.
onnenpekka, missä noita tollaisia naisia kasvaa? hehhehheewhet...
Jos elää parisuhteessa, niin noinkin isoista päätöksistä tehdään yhdessä. Koiraa pitää molempien haluta. Meille kun tuli koira ja toinenkin, se keskusteltiin miehen kanssa yhdessä. Se sanoi heti, että ei taloon tule yhtään koiraa, jos asiasta ei ole keskustelu. Ja niin se onkin, ei sitä voi tai saa yksin päättää. Tee se myös selväksi vaimollesi. Jos mun mies ei arvostaisi mun mielipidettä tai kysyisi noinkin isoista asioista, niin mies lähtisi kuin leppäkeihäs. Se olisi väärä mies mulle. Plus niinkuin muutkin sanoivat, koira siitä eniten kärsii, jos se tulee ns. palloksi jalkaan tai rasitukseksi. Jos se nytkin jo vaivaa, mitä se on sitten kun se on läsnä. Se on eläimelle väärin ottaa se, jos sitä ei haluta. Ja siihen tarvitaan molempien haluja. Puhuppa vaimolles ja lyö faktat pöytään.
Tsemppiä!
ihan vaantiedoks, kyllä koiran pitää päästä ulos, oli kaatosade tai pakkanen. Vai sisällekö sun koiras tekee niillä keleillä vai annatko sen kärsiä kaksi päivää sateen takia. Halooo, mikä tyyppi sä oot. Jos koiran on kylmä , pistä nuttua päälle., Mutta toi on jo ihan pimee asenne. Ooksä sokerista, kun et kykene sateella ulos.
Meillä on koira vaikka isäntä ei koirasta juurikaan välitä.
Hellii kyllä mutta kaikki tekeminen sen kanssa ketuttaa häntä.
Minun koiranihan se on, minä olen yksin vastuussa sen koulutuksesta ja muusta myös kuluista mitä koirasta tulee.
Se on jo iso saavutus jos isäntä ottaa koiran mukaansa ulos kun menee tupakalle.
Miksi et voisi vaimosi antaa ottaa koiraa jos hän sitä tahtoo ja olisi todennäköisesti itse vastuussa siitä?
Kerro nyt ihmeessä mikä niissä koirissa on niin kamalaa?
Silittäminen ei kuule paljoa maksa, ja muista että älä liikaa inhimillistä koiraa.
Minä olen aina ollut hyvin eläinrakas ja isäntä tietää sen.
Jos hän nyt kuitenkin jostakin syystä alkaisi kitisemään että koirani
ja kolme kissaani on lähdettävä niin kyllä se olisi siinä vaiheessa isäntä joka lähtisi!
Eläimet eivät ole missään olosuhtessa niin petollisia kuin ihmiset voivat olla, luojan kiitos ne eivät pysty ajattelemaan niin järjestelmällisesti kun ihmiset!
Eläimet ovat aina vilpittömästi kavereitasi, kuuntelevat ja ovat läsnä kun tarvitsee lohtua.
Eläin ei pakene paikalta vain siksi että puheenaihe on hänestä liian inhottava ja häntä ahdistaa..
Eläin ei myöskään valita jos ei ole ehtinyt juuri tiettynä päivänä imuroiman, karvoista ja muutamasta kuolatahrasta sohvalla.
Eläin ei tule koskaan pahantuulisena kotiin eikä heittele suuttuessaan tavaroita ja huuda liutaa kirosanoja..
En voisi koskaan luopua yhdestäkään eläimestä miehen takia, en ikinä.
Voi olla että olen jonakin päivänä jälleen sinkku, "yksin" eläinteni kanssa.
Sille ei voi sitten mitään, olen onnellinen siitä mitä saan kokea kissojeni ja koiran kanssa. Ei siihen tarvita vittumaista äijää jalkoihin sotkemaan asioita.
Toivottavasti aloittaja piti päänsä, eikä antanut vaimon hankkia koiraa. Todellakin on niin, että koira kyllä aistii, jos joku perheenjäsen ei siitä pidä. Muutenkin naiset usein tahtoo koiran, kun se on niin söpö ja sitä on ihana paijata, ja tuo rotu on nyt muotia yms. tyhmistä syistä. Itsekin olen nainen, ja minulla on koira, mutta minä en ollutkaan suhteessa sen hommatessani. Tiedostan, että vastuu eläimestä loppuun asti on minulla ja vain minulla. On jokseenkin huvittavaa lenkkeillä, kun vastaan tulee suurimmaksi osaksi miehiä joittenkin pienten puuterihuiskujen kanssa. Selvästi näissäkin huusholleissa on vaimo päättänyt, että hänpä nyt haluaa tuollaisen söpön pienen karvapallon, mutta kyllästynyt siihen ja jättänyt hoitovastuun miehelleen. Koirahan nimittäin ei ole mikään lelu, vaan siitä on hyvin paljon hommaa, melkein yhtä paljon kuin pienestä lapsesta, jos sitä kohtelee niin kuin koiraa pitää. Jos tahtoo lemmikin vain paijaamista varten, niin silloin kissa on parempi vaihtoehto, sillä sitä ei voi paijata pilalle, kuten koiran voi. Kissaa ei myöskään tarvi käyttää ulkona ja lenkillä, eli pakkasilla ja sateella ei ole pakko lähteä lenkille. Täytyy kuitenkin muistaa, että siitä huolimatta että kissa on helpompi lemmikki kuin koira, niin sitäkään ei saa hankkia, jos kaikki perheenjäsenet eivät ole samaa mieltä. Kissa myös on elävä ja tunteva olento, ja ansaitsee kodin jossa kaikki perheenjäsenet haluavat sen.
Koiran tai minkä tahansa eläimen hankinnalle pitää olla perheen yhteinen hyväksyntä.
Meillä kävi niin, että halusin koiraa, koska jouduin olemaan paljon yksin. Lapset olivat lähteneet maailmalle ja isännän työpäivät venyivät turhin pitkiksi. Meillä oli ollut aikaisemmin kaksi koiraa. Lenkkikaverista olin haaveksinut jo pitkään. Otettuani asian puheeksi huomasin, ettei mieheni ollut kovin kiinnostunut ajatuksestani. Hän ei kieltänyt, eikä myöntänyt, mutta naamasta näkyi epäilyä. Keskustelimme asiasta paljon ja aina ilman riitoja. Olin päättänyt, että koiraa ei oteta, jos hän vähänkään näyttää epäilevältä. Mieheni on järkevä ja toppuutteli intoani. Hän otti asian itse usein puheeksi ja vähän, kuin tenttasi minua, että "oletko aivan varma, haluatko luopua ulkomaan matkoista, haluatko oikeesti siivota karvatukkoja päivittäin, haluatko kantaa vastuun, jne. jne.....".
Kun hän oli varmistunut, että ailahteleva mieleni ei ailahtele tuon asian kohdalla, niin hän sanoi, että koira voi tulla, mutta sen on oltava sellainen, että hänkin kehtaa kävellä sen kanssa ihmisten ilmoilla. Hän tarkoitti tuolla, että mitään ihan pientä ei mieluusti tulisi. Reilu vuosi siinä meni, kun etsimme meille molemmille sopivaa koiraa. Löytyihän se viimein. Aivan ihana vuoden ikäinen medium-kokoa oleva koira, joka oli myynnissä pitovaikeuksien takia.
Nyt mä joudun toppuuttelemaan isäntää, ettei se hemmottele koiraa piloille. Niistä on tullut niin hyvät kaverit, että niillä on omat seikkailunsa. Ne mm. käyvät joka viikko pitkällä metsälenkillä (viikon kohokohta molemmille). Isäntä ottaa pienen wiskipullon tai pari keppanaa mukaan. Koiralle herkkupaloja, vettä ja leluja. Ne hetket ovat vaan niille ja mä teen sillä aikaa hyvät syömiset molemmille. Ne molemmat nauttii aivan mielettömästi toistensa seurasta säällä, kuin säällä.
Matkoista ei olla jouduttu luopumaan. Koiran kanssa matkattiin nytkin kesällä Suomessa ja Norjassa tuhansia kilometrejä. Kaikista hotelleista mistä kysyttiin huonetta saatiin koirahuone. Koira jää huoneeseen hyvän lenkityksen jälkeen, kun me ihmiset mennään syömään tai ottamaan parit. Se on siellä, missä sen ja meidän tavarat on. Ei hauku, eikä vikise, eikä tee pahojaan. Kuppiloissa ollaan harvemmin käyty aikaisemminkaan, joten ne eivät ole ongelmia.
Koiran ottaminen on iso päätös ja siitä pitää keskustella koko perheen kesken.
Mikä on todellinen syy siihen, että "ei koiraa"-mies ei koiraa halua? Onkohan niin, että luulee jäävänsä toiseksi koiran jälkeen? Vai se, että itsekin haluaa, mutta ei kehtaa myöntää pehmoisuuttaan?
Miehillä tahtoo olla kaiken"karvaista" harrastusta (autot, moottoripyörät, tietotekniikka jne.), joihin uppoaa vuodessa tuhansia. Niiden kanssa vietetään aikaa ja vaimot kutoo sukkaa tv:n ääressä, sehän on halpaa ja hiljaista hommaa, eikä tatte ulkoiluttaa. Kyllä ukko-kulta lähtee moottorin rassailuun säässä kun säässä, mutta eihän se moottori häneltä mitään vaadi. Hyrisee tyytyväisyyttään, jos isäntä osaa painaa oikeasta namiskukkelista.
Jos olisin hänen vaimonsa, ottaisin koiran. Ei menisi aikaakaan, kun isännän pehmopuoli antaisi periksi ja rapsuttelu alkaisi. Tätä ei suin surminkaan tietysti pidä mitenkään noteerata. Jos tuossa tilanteessa alkaisi irvailla, niin johan olisi perheriita edessä.
Ehkäpä mies vain tajuaa, että koirasta on paljon hommaa, sitä kun täytyy lenkkeilyttää, kouluttaa, ruokkia, siivota sotkut joita tulee muuten paljon (kuratassun jäljet yms...).
Kun koira on, sille täytyy pitää seuraa, eli ei voi lähteä tuosta vaan reissuun ja jättää koiraa autotalliin, niin kuin moottoripyörän voi. Koiraa ei voi myöskään jättää yksin koko päiväksi ja yöksi, eli ensin olla päivä töissä ja sitten lähteä bilettämään, vaan sille täytyy pitää seuraa.
Koiran pentuvaiheessa sitä pitää myös käyttää ulkona pissalla ja kakalla parin tunnin välein, jopa yöllä, jos tahtoo sen oppivan sisäsiistiksi, ja silti niitä lammikkoja ja pökäleitä lattialle ilmaantuu. Helpoinkin koira tuhoaa aina jotain kotona, eli saattaa pureksia sohvakaluston tai jyrsiä seinästä palasen, tai kaukosäätimen, tai ne rouvan uudet ihanat ja kalliit korkkarit jne...
Ehkä mies vain ymmärtää sen, että koira on elävä olento, jolla on paljon tarpeita ja josta on paljon työtä. Ei koiraa pidä ottaa sen vuoksi, että tahtoo paijata jotain... Jos ainut syy koiran ottamiseen on se, että tahtoo jotain karvaista ja pehmoista silittää ja rapsuttaa, niin osta pehmolelu.
Koirasta on suuri vastuu, ja koskaan pentua ottaessasi et voi tietää mitä saat. Koira voi olla esim. erittäin aktiivinen ja vilkas tapaus, jonka kanssa pitää harrastaa, lenkkeillä ja touhuta tuntikausia päivässä, että sen energia tulee puretuksi, eikä se sekoa ja tuhoa paikkoja -ja tähän täytyy olla valmis säällä kuin säällä, ja olipa töissä kuinka raskas ja v*ttumainen päivä tahansa, ja myös silloinkin kun itse on sairas... Et voi ottaa koiraa, ja olettaa että "kyllä se mies sen hoitaa jos minua ei huvita...", jos koiran otat, vastuu siitä on sinulla loppuun asti.
Koiralla voi myös ilmetä kaikenlaisia käytösongelmia, joita joutuu ratkomaan ongelmakoirankouluttajan kanssa, ja sehän maksaa... Oletko valmis tähän? Tiedostatko ollenkaan, että koira ei ole lelu, vaan elävä ja tunteva olento, ja ne ovat itseasiassa aika vaativia otuksia.
lusikkani tähänkin soppaan.
Kuule rakas aloittaja, kyllä sinä sen koiranpennun nähdessäsi tulet heltymään ihan totaalisesti, kuka voisi vastustaa luovutusikäistä pentua, joka ei ehkä paina edes viittä kiloa, on pentumaisen pullea, leikkisä, pissii sinne tänne ja kakkii myös. Työtä työtä se vaatii, mutta kuinka monta naurunremakkaa pentu saakaan aikaiseksi tutustuessaan tähän ihmisten maailmaan. Ja entäs jos kesäpennusta on kyse, niin kun tulee syksy, sataa ensimmäiset lumet, kuinka pentusi osaa hullunkurisesti nostella pieniä tassujaan oudoksuen tätä märkää kylmää ainetta mitä lumeksi kutsutaan.
Ja kuinka ihana on kaapata pullea pentu syliin, rutistaa sitä kunnolla. Kuinka ilmoista riippumatta pääset aina ulkoilemaan, koirasi pitää sinut taatusti hyvässä vireessä ja puhtia riittää sitten emännänkin kanssa vähän enemmän.
Joten anna palaa, ota vastaan kaikki elämän tarjoamat mahdollisuudet pieneen koiranpentuun.
Vastustin koiran hankkimista ja minulle kävi juuri noin. Koira on minulle erittäin rakas, mutta nyt koiran hankkinut puolisoni on kyllästynyt koiran hoitamiseen ja vaatii kaikkien vuosien jälkeen luopumista koirasta. Minusta se on julmaa ja pelkäsin niin käyvän jo vastustaessani koiran hankintaa.
Meillä on sama tilanne, että minä haluaisin koiran, mutta mies ei. Aiemmin meillä oli kaksi bichon frisetä ja hän joutui niitä välillä hoitamaan. Pääasiallisesti kuitenkin huolehdin koirat itse. Olemme molemmat eläkkeellä ja hän makaa yleensä sohvassa ja tuijottaa telkkaria kaiket päivät ja illat. Koira olisi minulle kaveri, jonka kanssa puuhailisin ja lenkkeilisin, kun mies ei lähde edes kävelylle. Haluaisin antaa kodin rescue-koiralle, koska reakastan eläimiä. Lapsenlapsiakin on 3 ja hoidan heitäkin silloin tällöin ja yksi pikkukoira on myös aika ajoin hoidossa. Oman koiran kanssa tulisi ulkoiltua ja pysyisi mielikin virkeänä. Koira voi jopa pitää tylsän avioliiton kasassa, kun siltä saa kaveruutta ja yhteiseloa. Mies vastustaa jyrkästi koiran ottamista, mutta ei jätä yhtään tv-ohjelmaa väliin ja ehdota mitään yhteistä tekemistä. Mikä neuvoksi? Otanko koiran ja laitan miehen ja telkkarin menemään?
Meidän äidillä ei ole ollut tapana kysellä, ensimmäisen koira toi isä kotiin, sitten meidän äiti kävi hakemassa koiran, ei kenellekkään puhunut koko asiasta, lähti vain aamulla ja tuli muutaman tunnin päästä koiran kanssa kotiin. Myöhemmin otti isällemme koiran, kun joutui eläkkeelle jäämään, ei siitäkään tainnut mainita ennen kuin pentu tuli kotiin. Ja eipä noita kukaan hoidotta jättänyt, päinvastoin hyvä ettei tappelua tullut kuka vie ulos.
Joo, hylkää se äijä telkkarinsa ääreen, jätä mieluiten ne kakaratkin-niitten hoito kuuluu niitten tekijöille, ota koira, ota monta koiraa kun ne on laumaeläimiä ja vaan onnellisia laumassa- ja tuu ite vihdoinkin onnelliseks ja vahvaks koiriesi kanssa
Jos puoliso voimakkaasti määräilee toisen elämää ja harrastuksia, pitäisi olla pätevät perustelut. Oma laiskuus ja mukavuudenhalu eivät ole sellaisia.
Tee loppuelämälläsi mitä itse haluat. Se on sinun ainoasi.
Ei missään nimessä jos et pidä siitä. Vaikka et tulisi olemaan mustasukkainen siitä (sillä moni koiranomistaja yrittää manipuloida sinut luuseriksi) niin saattaapi käydä niin että se koira todella ottaa hermoon.
Mulla on kokemusta tästä tilanteesta ja etenkin ne chihuahuat jotka emäntä otti vetivät pinnan niin kireälle kuin vetää voi ja osittain suhde loppuikin juuri koirien takia. Se oli ikäänkuin se pisara joka maljasta läikähti yli.
Ei missään nimessä kannata ottaa koiraa husholliin jos molemmat eivät halua.
Ei missään nimessä talouteen tule koiraa jos sitä kaikki perheenjäsenet eivät halua. Koirallakin on oikeus olla rakastettu, pidetty ja hoidettu ja ihan oikeassa olet, koira vaistoaa sen jos se ei ole.
Minulle ja miehelleni on itsestään selvyys että koiria on taloudessa, ja mielellään vielä useampi, mutta ymmärrän myös heitä jotka eivät koiraa "riesakseen" tahdo. Siinä on uskomattoman paljon vastuuta, rahanmenoa ja välillä koettelee jaksamistakin. (Se koira kun on pakko viedä ulos vaikka olisit itse kipeänä)
Ota asia puheeksi vaimosi kanssa, kerro hänelle kantasi, ole ystävällinen mutta topakka. Ehdota vaimollesi että hän ottaisi hoitokoiran jos tykkää koirien kanssa puuhastella, siinä olisi kompromissi ratkaisu tilanteeseenne :)
Entäpä tämä asetelma, kun minä olen allerginen koirille ja mieheni haluaa koiran. Olen aikoinaan ilmoittanut, että voi tulla koira jos se on sitten kokoajan ulkona ja että mä en sitä sitten lenkkeilytä. Mutta ulkokoira ei tule kyseeseen ja ilmeisesti mun allergiakaan ei ole tarpeeksi pätevä syy olla hommaamatta koiraa. Eilen tuli isompi riita asiasta, kun toinen vääntää asian niin päin että mun suurin ongelma on se että mä en halua lenkkeilyttää sitä... vituttaa miehen logiikka..
Mitä aloittaja on saanut sellaista,mitä vaimo ei olisi halunnut? Toisen ihmisen haluja ja tarpeita ei aina voi teorpedoida eli kompromisseja pitää tehdä.Jos vaimo on valmis maksamaan ja huolehtimaan ja aloittaja ei aio hakata koiraa tms niin miksi ei? Tosin itse en myisi tuollaiseen perheeseen elukkaa,jos milemmat eivät sitä halua.Mulla ollut helppoa,joko mut hyväksytään koirineen tai sitten olen yksin.
Meillä on useampi koira ja mies ei ole koskaan oslallistunut näiden hoitoon tai elämään millään lailla . Nämä ovat minun koiriani ja minä huolehdin niistä ja niiden hyvinvoinnista . Tämä kuvio toiminut jo 10 vuotta joten kyllä se voi toimia vaikkei toista kiinnosta osallistua ollenkaan . Eikä tasan koirat siitä kärsi .
Meilläkin emäntä halus aikoinaan koiran, enkä ollut siitä kovin riemuissaan. Sovittiin että koira voi tulla mutta se on emännän vastuulla ja näin kävi. Toki siihen itsekkin kiintyi eläinrakkaana ihmisenä ja tuli sitä hoidettua ja ulkoilutettua...tais emäntä tietää... on ne akat kieroja perk...:D
Kun koira aikanaan kuoli niin itse olin innokkaampi osapuoli ottamaan uutta .
Eihän tuota käytännössä voi välttää. Jos on empaattinen ihminen niin pakkohan sitä koiraa on käyttää tai antaa ruokaa jos vaimo ei yksinkertaisesti pysty ja itse on kotona ja koiran on esimerkiksi pakko päästä ulos. Ei sen voi antaa lattiallekaan paskantaa.
Aina puhutaan, että toinen osapuoli hoitaa sen täysin, mutta ei se kuitenkaan koskaan niin mene jos samassa asunnossa asutaan. Siitä on vaivaa molemmille osapuolille jo ylipäänsä siten, että se on usein edessä, karvoittaa taloa, haisee pahalta, ei voi lähteä yhdessä pitkälle matkalle, koska koira onko kotona yms.
Voi siis ihan suoraan sanoa toiselle, että tuohon väitteeseen hän ei usko itsekään jos menee tuollaista väittämään.
Outo viesti kun ensin oli ihan asiaa ja sitten täyttä skeidaa. Empatiaa pitää löytyä vaimolle ja koiralle sen verran että tarpeen tullen jelppaa. Jos toinen on sanonut koiran hoitavansa niin silloin noita jelppejä ei pitäisi koko aikaa tulla. Asiat pitää sopia tarkasti. Meidän koira kyllä osaa väistää ja olla pois jaloista, ei todellakaan haise ja karvaa ei lähde koko aikaa ja meillä on vielä sellainen juttu mitä sanotaan imuriksi, sitä me tuupitaan kerta viikkoon muutenkin. Vain karvanlähtöaikaan toisinaan tarvitaan se toinenkin kerta. Kaikista koiraroduista ei muuten lähde karvaa ollenkaan, tällaisia tulee valituiksi niille ketkä niitä karvoja pelkää.
Meillä niin päin että minä tahtosin koiran kun entisestä aika jätti. Mulla on aina ollu isoja koiria.Vaimokin tottu hoitamaan sitä entistä vaikka ensin vastusteli ja lopuksi hoitikin koiran oikeastaan kokonaan, lenkitti ainakin. Mut nyt akka on niin laiskistunut ettei halua enää koiraa meille vaikka minä kuinka lupaan hoitaa sen ite. Tekis melkein mieli jättää koko akka ja muuttaa sinkuks ja ottaa hemmetti se koira -ja iso!
Tee niin! Jätä nainen ja ota koira. Minäkin erosin noin 4 vuotta sitten miesystävästäni, koska hän vastusti toisen koiran ottamista. Itse ei ollut mikään suurempi koiraihminen. Eikä kaduta. Toki se hetken kirpaisi, mutta ei kaduta jälkeenpäin. :) Tee miten sydämesi sanoo.