Lakon loputtua

alkavat pyöriä lomautukset. Kauppalehden mukaan Suomen teollisuuden uudet tilaukset ovat vähentyneet merkittävästi viime viikkoina. AKT:n lakon seurauksena alkavat näin pyöriä lomautukset koko teollisuudessa eikä irtisanomisiltakaan voida välttyä vaikka lakko loppuisikin.
EK:n mukaan on varmaa että AKT:n vaatimukseen vuoden ylimääräisestä palkasta ei suostuta, vaikka lakko kestäisi vuosia. Lakossa osapuolena olevat firmat menestyvät ulkomaisten toimintojensa avulla pitkälle tulevaisuuteen vaikka lakosta tulisi pysyvä olotila.
Jo nyt näyttää selvältä että ainoat kärsijät lakossa ovat suomalainen yhteiskunta ja eri alojen työntekijät.
9190
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Jos uhataan lomautuksilla, niin perseet penkkiin ja yleislakko.

Äänestä
  • Sovittaisiinko ensin vaikka viiden vuoden yhtäjaksoisesta istumalakosta. Sinähän voisit sen aloitaa jo vaikka tänään.
    Tuskin siinä ainakaan suuret pörssifirmat mitään häviää. Lähes kaikki pystyvät repimään voittonsa ulkomaisilla toiminnoillaan. Suurin kärsijä olisi suomalainen työläinen
    koska muistaakseni yleislakostakaan ei makseta täyttä palkkaa.

    Kyseiset lomautuksethan ovat AKT:n aiheuttamia, hahaa..

    Äänestä

  • ala jo nyt kirjoitti:

    Sovittaisiinko ensin vaikka viiden vuoden yhtäjaksoisesta istumalakosta. Sinähän voisit sen aloitaa jo vaikka tänään.
    Tuskin siinä ainakaan suuret pörssifirmat mitään häviää. Lähes kaikki pystyvät repimään voittonsa ulkomaisilla toiminnoillaan. Suurin kärsijä olisi suomalainen työläinen
    koska muistaakseni yleislakostakaan ei makseta täyttä palkkaa.

    Kyseiset lomautuksethan ovat AKT:n aiheuttamia, hahaa..

    punikit voivatkin lakkoilla vaikka maailman tappiin, kyllä töihin tulijoita löytyy!!

    Äänestä

  • Lomautuksistahan kukaan ei ollut kuullutkaan ennen ahtaajien lakkoa. Samoin kuin paperitehtaiden lomautus- ja muista seisokeista.

    Äänestä

  • Koneahtaaja kirjoitti:

    Lomautuksistahan kukaan ei ollut kuullutkaan ennen ahtaajien lakkoa. Samoin kuin paperitehtaiden lomautus- ja muista seisokeista.

    Lakon loputtua tulette näkemään kortistossa ja sossun luukulla sadoittain ahtaajia.

    Ei meinaan mussalo ole enää samanlainen kuin ennen lakkoa..

    mitäs aloitte pelleilemään!

    Ne joille töitä jää joutuvat sitten oikeasti tekemään töitä eikä lorvimaan kuten ennen!

    ja politrukit joutuu yli laidan!

    Äänestä

  • Koneahtaaja kirjoitti:

    Lomautuksistahan kukaan ei ollut kuullutkaan ennen ahtaajien lakkoa. Samoin kuin paperitehtaiden lomautus- ja muista seisokeista.

    ..suloinen, kun lakko päättyy. Punikkitatit tuntevat sen nahoissaan ja rahapussissaan.
    Työnantajat eivät periksi anna, mutta heillä on keinot.
    Satamatyöt ei lopu, vaihtuu vain tekijät.
    Lakkokeskustelut saisivat lisäpontta ja työnantajapuolenkin asenne muuttuisi kun menisitte töihin ja hakisitte lomautuslaput.

    Äänestä

  • A1-mies kirjoitti:

    on jo avattu alihankkijavoimin ja myös muita satamia ollaan avaamassa ulkopuolisen väen avulla.
    Ahtaajat ovat jäämässä yksin kohtuuttomine vaatimuksineen.

    Äänestä

  • Pena L kirjoitti:

    on jo avattu alihankkijavoimin ja myös muita satamia ollaan avaamassa ulkopuolisen väen avulla.
    Ahtaajat ovat jäämässä yksin kohtuuttomine vaatimuksineen.

    Met painamma hommia täysillä.Emmekö ole rikhureita.keu keu

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Härskilä kirjoitti:

alkavat pyöriä lomautukset. Kauppalehden mukaan Suomen teollisuuden uudet tilaukset ovat vähentyneet merkittävästi viime viikkoina. AKT:n lakon seurauksena alkavat näin pyöriä lomautukset koko teollisuudessa eikä irtisanomisiltakaan voida välttyä vaikka lakko loppuisikin.
EK:n mukaan on varmaa että AKT:n vaatimukseen vuoden ylimääräisestä palkasta ei suostuta, vaikka lakko kestäisi vuosia. Lakossa osapuolena olevat firmat menestyvät ulkomaisten toimintojensa avulla pitkälle tulevaisuuteen vaikka lakosta tulisi pysyvä olotila.
Jo nyt näyttää selvältä että ainoat kärsijät lakossa ovat suomalainen yhteiskunta ja eri alojen työntekijät.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu