Opiskeluoikeuden pituus

Aikeissa on hakea nyt keväällä lukemaan Helsingin yliopistoon pohjoismaisia kieliä (toinen kotmainen). Minulla on vielä 2 vuotta jäljellä nykyistä ammattikorkeakoulututkintoani, jonka saan siis suoritettua keväällä 2012. Jos pääsisin nyt ensimmäisellä yrittämällä sisään yliopistoon, ilmoittautuisin kahdeksi vuodeksi poissa olevaksi, ja aloittaisin ruotsin opintoni syksyllä 2012. No, tällöin olisin jo käyttänyt kahden vuoden poissaolo-oikeuteni. Toiveissani on kuitenkin muutaman vuoden päästä myös perheen perustaminen. Kysymykseni kuuluu siis, voinko olla enemmän kuin 2 vuotta yliopistolta poissa olevana, jos tulen raskaaksi ja jään kotiin hoitamaan lasta? Saako opiskeluoikeuteen anottua lisää pituutta?
Kiitos.
4589
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Äitiyslomia, armeijaa yms. ei lasketa tuohon kahden vuoden kiintiöön. Ne siis eivät kuluta opiskeluoikeutta. Sitä taas en ymmärrä, miksi hakisit yliopistoon, jollei sulla ole aikomustakaan aloittaa opintoja kahteen vuoteen. Kahden vuoden poissaolo heti opintojen kärkeen ei muuten tule edes onnistumaan.

Äänestä
  • Tiesithän muuten että amk-opintotuet on sitten pois yo-opintotuista? Tai ehkä rahoitat opintosi muuten?

    Äänestä

  • Kiitos vastauksesta.
    Ymmärrän, että suunnitelmani kuulostaa hölmöltä. Syy siihen, miksi hakisin nyt, on se, että minulla on tällä hetkellä ruotsi hyvässä muistissa, mitä se ei tule olemaan kahden vuoden päästä. Kielitaidon ylläpito onnistuisi varmaankin joten kuten, jos aktiivisesti lukisin ruotsalaista kirjallisuutta ja lehtiä ja kuuntelisin ruotsalaisia ohjelmia.

    Äänestä

  • joups kirjoitti:

    Tiesithän muuten että amk-opintotuet on sitten pois yo-opintotuista? Tai ehkä rahoitat opintosi muuten?

    Tiedän kyllä tuon, ja se kieltämättä huolettaa. Enköhän minäkin kuitenkin selviäisi, kun onhan näitä ikiopiskelijoitakin, joilla ei ole enää vuosiin tai vuosikymmeniin ollut tukia käytettävissä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Rufli kirjoitti:

Aikeissa on hakea nyt keväällä lukemaan Helsingin yliopistoon pohjoismaisia kieliä (toinen kotmainen). Minulla on vielä 2 vuotta jäljellä nykyistä ammattikorkeakoulututkintoani, jonka saan siis suoritettua keväällä 2012. Jos pääsisin nyt ensimmäisellä yrittämällä sisään yliopistoon, ilmoittautuisin kahdeksi vuodeksi poissa olevaksi, ja aloittaisin ruotsin opintoni syksyllä 2012. No, tällöin olisin jo käyttänyt kahden vuoden poissaolo-oikeuteni. Toiveissani on kuitenkin muutaman vuoden päästä myös perheen perustaminen. Kysymykseni kuuluu siis, voinko olla enemmän kuin 2 vuotta yliopistolta poissa olevana, jos tulen raskaaksi ja jään kotiin hoitamaan lasta? Saako opiskeluoikeuteen anottua lisää pituutta?
Kiitos.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu