Olen tuntenut vetoa lapsesta saakka poikamaisia tyttöjä kohtaan, nyt olen kolmekymppinen. Lähes tulkoon kaikki elämäni aikana kohdalle osuneet ihastuksen ja romanttisen rakkauden/kaipuun sekä seksuaalisen intohimon kohde on ollut poikatyttö eli jätkisnainen, joku sanoo että "tomboy", mitä se sitten lie tarkoittaakin, tai "rekkalesbo".
Ongelmana on vain se että tällaiset itseään miesmäisempään suuntaan profiloivat naiset eivät todellakaan hae kumppanikseen minunlaista miestä - jos ylipäätänsä edes miestä kaipaavat. Useimmiten he ovat todellakin lesboja ja etsivät siis toista naista kumppanikseen, joko hyvin naisellista naista jos haluavat olla siinä suhteessa se maskuliinisempi puoli tai sitten he hakevat toista poikatyttöä jos kokevat että ikäänkuin "sukupuolettomana" eläminen ja "sukupuolettoman" kanssa eläminen tuntuu hyvältä. Eli siis he ovat androkyyneja.
Joskus sattuu niinkin että itsensä miehen kautta identifioinut nainen hakee kaikesta maskuliinisuudestaan huolimatta miestä kumppanikseen, mutta tällöin miehen on oltava militantti, anarkisti, pikkurikollinen tai "natsi". Kalju tai pitkähiuksinen, useimmiten moottoripyörällä, tatuoinneilla ja/tai lävistyksillä varustettu jne. Mies koetaan "neidiksi" jos hän siivoaa ja laittaa ruokaa, lukee kirjoja ja kirjoittaa runoja, käyn kirkossa jne.
Tavallinen suomalainen koti-isä ei kelpaa tällaiselle naiselle. Ja siksi elänkin luultavasti poikani kanssa kahden loppuelämäni.
Minua ei taas vähimmässäkään määrin kiinnosta naisellinen, perinteinen ja klassinen nainen. Niitä kyllä olisi tarjolla vaikka kuinka...
Ongelmana on vain se että tällaiset itseään miesmäisempään suuntaan profiloivat naiset eivät todellakaan hae kumppanikseen minunlaista miestä - jos ylipäätänsä edes miestä kaipaavat. Useimmiten he ovat todellakin lesboja ja etsivät siis toista naista kumppanikseen, joko hyvin naisellista naista jos haluavat olla siinä suhteessa se maskuliinisempi puoli tai sitten he hakevat toista poikatyttöä jos kokevat että ikäänkuin "sukupuolettomana" eläminen ja "sukupuolettoman" kanssa eläminen tuntuu hyvältä. Eli siis he ovat androkyyneja.
Joskus sattuu niinkin että itsensä miehen kautta identifioinut nainen hakee kaikesta maskuliinisuudestaan huolimatta miestä kumppanikseen, mutta tällöin miehen on oltava militantti, anarkisti, pikkurikollinen tai "natsi". Kalju tai pitkähiuksinen, useimmiten moottoripyörällä, tatuoinneilla ja/tai lävistyksillä varustettu jne. Mies koetaan "neidiksi" jos hän siivoaa ja laittaa ruokaa, lukee kirjoja ja kirjoittaa runoja, käyn kirkossa jne.
Tavallinen suomalainen koti-isä ei kelpaa tällaiselle naiselle. Ja siksi elänkin luultavasti poikani kanssa kahden loppuelämäni.
Minua ei taas vähimmässäkään määrin kiinnosta naisellinen, perinteinen ja klassinen nainen. Niitä kyllä olisi tarjolla vaikka kuinka...
Vastaukset 2
Vanhimmat
laittaa profiili jollekin seuranhakupalstalle ja identifioida itsesi kuvaamallasi tavalla. Itse olen naisen näköinen ja minua on pääsääntöisesti lähestyneet maskuliiniset naiset. Itsekin olen hieman maskuliininen, joten ei niistä suhteista ole oikein mitään tullut. Nyt katselen enempikin miehiä.
Ottasin sut miehekseni heti, jos olisin vapaa. Olen juuri kuvailemasi poikameinen nainen. Minulla on aviomies, joka ei ollutkaan koti tyyppiä tai ei muuten viitsi viettää aikaa perheensä ja ihanien lastensa kanssa, vaimosta nyt puhumattakaan... Älä menetä toivoa. Hyvää kevättä ;)