Kustavissa avataan

171814
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

jos sinne Maailman Suojaisimpaan Vierassatamaan taas pääsee - Ukin reissu tulikin nyt mietintämyssyyn.

Äänestä

... että avataan. Paikka on ollut rappioituneena ja autioituneena erikoisella tavalla viehättävä. Paikan historia on mielenkiintoinen - sen omisti aikanaan Jörn Donnerkin.Paikassa on saanut olla viime vuosina todella rauhassa eikä paljon ole haitannut vaikkei laiturilta löytyvät pistorasiat toimikkaan. Kylälle pääsee kanavaa pitkin kumiveneellä. Olemme seikkailleet nuorison kanssa ruohottuneilla minigolfkentillä, palloloilupressuhallilla ja laivan raadolla ihastelemassa kuinka nopeasti luonto valtaa ihmisen aikaansaannokset. Lomarivarit ovat kuulemma käyttökiellossa ja odottelevat purkua. Epäilen hieman, ettei sillä juuri mitään saada oikeasti fiksattua - korkeintaan satamaksu jota viime kesänäkin perittiin tuplaantuu.

Äänestä
  • tulevaa kesää ja mahdollisia uudistuksia. Olen käynyt paikassa 1980-luvun alusta melko paljonkin, laiva on ollut esim. kesäinen tanssipaikka. Helluntaiseurakunnan aikana siellä myytiin jäätelöä. Toivottavast eivät hinnoittele itseään pihalle, onhan Ströömissä nytkin useampia paikkoja (esim. Saviletto, Katanpää, kaksi kohtuullista luonnonrantaa, Raision Pirisholm), kaukana eivät ole myöskään Iniön rannat.

    Äänestä

  • siis että se on ollut kokonaan suljettuna!

    Äänestä

  • kiinnostuneena kirjoitti:

    tulevaa kesää ja mahdollisia uudistuksia. Olen käynyt paikassa 1980-luvun alusta melko paljonkin, laiva on ollut esim. kesäinen tanssipaikka. Helluntaiseurakunnan aikana siellä myytiin jäätelöä. Toivottavast eivät hinnoittele itseään pihalle, onhan Ströömissä nytkin useampia paikkoja (esim. Saviletto, Katanpää, kaksi kohtuullista luonnonrantaa, Raision Pirisholm), kaukana eivät ole myöskään Iniön rannat.

    Missä kohtaa Ströömissä on luonnonrannat?

    Äänestä

toivottavasti Lootholmasta löytyy kunnon palvelut, jotta yöpyminen on satamamaksun arvoinen (15e/vrk). Siihen vielä sähkö päälle 5e/vrk, ei sii halpa paikka. Sähkö on ainakin ylihinnoiteltu.

Äänestä
  • saaks pensaa tai edes diisseliin?

    Äänestä

  • Saunakin on alkaen 20 eur, eikä ole kai lähelläkään satamaa. Voisi antaa poikien rakentaa paikkaa vielä
    tämän vuoden, sitten nähdään mitä tarjolla... Katanpäähän !

    Äänestä

  • nuuka turusta kirjoitti:

    Saunakin on alkaen 20 eur, eikä ole kai lähelläkään satamaa. Voisi antaa poikien rakentaa paikkaa vielä
    tämän vuoden, sitten nähdään mitä tarjolla... Katanpäähän !

    Oli todella hienot saunat vierassatamassa. Remontoidun ravintolan yhteydessä. Ruoka myös hyvää ja elävää musiikkia. Varmasti mennään uudelleen. Paikan henkilökunta mainosti, että polttoainejakelu alkaa vielä enne juhannusta.

    Äänestä

  • Marin28 kirjoitti:

    Oli todella hienot saunat vierassatamassa. Remontoidun ravintolan yhteydessä. Ruoka myös hyvää ja elävää musiikkia. Varmasti mennään uudelleen. Paikan henkilökunta mainosti, että polttoainejakelu alkaa vielä enne juhannusta.

    Tuolla muutama kuva. Sauna sisältyy satamamaksuun ainakin toistaiseksi nettisivujen mukaan.

    Äänestä

  • Mörre kirjoitti:

    Tuolla muutama kuva. Sauna sisältyy satamamaksuun ainakin toistaiseksi nettisivujen mukaan.

    http://www.lootholma.fi/fi/kuvia

    Äänestä

  • Kallein sähkömaksu johon kohtasin tänäkesänä saaristomerellä.

    Äänestä

Mitenkäs hommat pellanneet täällä tänä kesänä ?

Äänestä
  • Olimme yön Lootholmassa 21.7, kaikki pelasi paisi naisten saunassa suihku säädetty liian kuumaksi, muutenkin vitsikkäät suihkut, itse ei voi säätää lämpötilaa, polttoainetta saa, sauna sisältyi satamamaksuun, ei käytetty ravintolaa, viihtyisä paikka kaikekkaikkiaan.

    Äänestä

  • jk kirjoitti:

    Olimme yön Lootholmassa 21.7, kaikki pelasi paisi naisten saunassa suihku säädetty liian kuumaksi, muutenkin vitsikkäät suihkut, itse ei voi säätää lämpötilaa, polttoainetta saa, sauna sisältyi satamamaksuun, ei käytetty ravintolaa, viihtyisä paikka kaikekkaikkiaan.

    on omatkin kokemukset heinäkuun puolivälistä.
    Siistiä oli, uusitut sauna ja suihku kuului satamamaksuun, ravintolasta saa jonkintasoista ruokaa. Uusi bensa/diesel laituri tuntui olevan paikallisten mökkiveneiden suosiossa.
    Muutamia huomioit vielä: vain ensimmäisessä laiturissa oli sähkö ja vesi. Henkilökunta ei ihan kaikkea vielä tiennyt, joten varasimme maksusaunan toiselta rannalta ennekuin kuulimme perussaunan kuuluvan satamamaksuun. Noh, sauna oli hieno ja hyvällä paikalla ja uimaan pääsi omalta laiturilta joten muksujen kanssa kannatti. Saimme ravintolasta vielä ehdotuksen viedä ruoat mukaan saunaan ja kehotuksen syödä ja saunoa rauhassa.

    Ihan positiivinen kuva jäi paikasta.

    Äänestä

Entäs se laiva ? Onko sitä laitettu kuntoon ja pääseekö sinne drinksulle ?
Ennen oli tosi jännä paikka sisältä, nykyään ainakin kun ulkoapäin kattoo
niin hylyltähän se näyttää...

Äänestä
  • Kuunari Helena jatkaa lahoamistaan paikallaan. Siihen ei oltu vielä kajottu eikä mitään puhetta ollut sen kunnostuksesta. Itsekin olen ollut joskus siinä sen ollessa yökerho, kuumaa oli ja hieno, erikoinen ympäristö.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


20vvts kirjoitti:

http://www.lootholma.fi/

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu