Hanne kuollut

poika ja kahvikuppi

Tuolla "unohtuneet/kadonneet laulajat"-ketjussa mainittiin hiljattain Hän on mun -hitistään tunnettu Hanne :(

"Iskelmätähti löytyi kuolleena
12.03.2010 14:57

Takavuosien iskelmätähti Hanne (oik. Eija Höynälä) on löytynyt kuolleena kotoaan Valkeakoskelta. Hänet löysi keskiviikkona tervehdyskäynnille saapunut tytär.
55-vuotiaana menehtynyt Höynälä muistetaan 70-luvun hiteistään Verushka, Hän on mun ja Kundi viitostieltä.
- Tieto kuolemasta tuli sokkina. Hän oli vasta 55-vuotias terve ja iloinen likka, Höynälän veliHeimo Höynälä kertoo IS:lle.
Lähipiiri pitää kuolemaa luonnollisena. Veljen mukaan varsinainen kuolinsyy selviää vasta myöhemmin ruumiinavauksen yhteydessä.

Höynälän ura alkoi 70-luvun puolivälissä, kun ystävä lähetti omatekoisia musiikkinauhoja Finnlevyn Toivo Kärjelle. Ensimmäinen single Kun rakastaa julkaistiin Höynälän omalla nimellä, mutta seuraat levyt tehtiin taiteilijanimellä Hanne.
Hanne ja Hätävara-orkesteri olivat tuttu kokoonpano suomalaisilla tanssipaikoilla. Aktiivikeikkailun Höynälä lopetti 80-luvun lopulla. Sen jälkeen hän asui muun muassa Ruotsissa ja Saksassa ennen asettumistaan Valkeakoskelle.

Viimeisinä elinvuosinaan Höynälä ei enää työskennellyt. Veljen mukaan hän kärsi selkävaivoista.
- Hän soitteli kitaraa silloin tällöin ja nauhoitteli. Musiikki oli hänelle kaikki kaikessa, Heimo Höynälä kertoo.

1970-luvun hittilaulaja Hanne löydettiin kotoaan keskiviikkona.
iltasanomat.

31

5137

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ...

      Enpä ole koskaan tuollaisesta laulajasta kuullutkaan vaikka olen tuohon aikaan elänyt nuoruuttani.

      • 70´s Show

        soi aikoinaan jatkuvasti radiossa, ja keikkakin tuli todistettua Riihimäen Riutalla joskus 70-luvulla. Osoittautui mukavaksi likaksi, kun muutama hetki keikan jälkeen juteltiin.

      • Karipia
        70´s Show kirjoitti:

        soi aikoinaan jatkuvasti radiossa, ja keikkakin tuli todistettua Riihimäen Riutalla joskus 70-luvulla. Osoittautui mukavaksi likaksi, kun muutama hetki keikan jälkeen juteltiin.

        Minun lapseni joka on syntynyt -80 on saanut nimensä laulaja Hannen mukaan:)

      • Kundi viitostieltä
        Karipia kirjoitti:

        Minun lapseni joka on syntynyt -80 on saanut nimensä laulaja Hannen mukaan:)

        Hanne on erottamaton osa suomi-iskelmää ja etenkin Finnhits-aikakautta. Hänen isoimmat hittinsä "Verushka" ja "Hän on mun" ovat iskelmän klassikoita. Tämän lisäksi Hanne teki ainakin viisi pitkäsoittoa joiden cd-julkaisuja jäämme nyt odottelemaan. Näin keikan vuonna 1978 Viitasaaren Rantasipissä ja tuo tyttö osasi ottaa yleisönsä. Kiitos Hanne!

        Tämä Kundi viitostieltä lienee ainoa tallessa oleva tv-esiintyminen:
        http://yle.fi/elavaarkisto/?s=s&g=8&ag=94&t=635&a=5543

      • että silleen
        Kundi viitostieltä kirjoitti:

        Jos se on niin hyvä ollut niin miksi ei ole sen kuuluisampi. Jotain tusina-iskelmää varmasti.

      • iskelmälyriikkaa
        että silleen kirjoitti:

        Jos se on niin hyvä ollut niin miksi ei ole sen kuuluisampi. Jotain tusina-iskelmää varmasti.

        Ei kuitenkaan tehnyt levyjä enää 70-luvun lopulla.
        "Hän on mun, hän on mun, lökäpöksyni mun, ujo, laiha ja muutenkin arka".....
        Kaikki suomalaiset naislaulajat eivät ole katrihelenoita tai paulakoivuniemiä, joukkoon mahtuu myös kikkoja, lailakinnusia ja monia muita.

      • Kundi viitostieltä
        iskelmälyriikkaa kirjoitti:

        Ei kuitenkaan tehnyt levyjä enää 70-luvun lopulla.
        "Hän on mun, hän on mun, lökäpöksyni mun, ujo, laiha ja muutenkin arka".....
        Kaikki suomalaiset naislaulajat eivät ole katrihelenoita tai paulakoivuniemiä, joukkoon mahtuu myös kikkoja, lailakinnusia ja monia muita.

        Hannen viimeiseksi jäänyt levytys taisi olla "Rakas, rakas rakastellaan" vuodelta 1984 eli kyllä hän sinne asti niitä levyjä teki. Kaikki eivät tosiaan ole näitä ikileidejä kuten Katrit ja Paulat. Etenkään näistä 70-luvulla aloittaneista ei monikaan ole enää pinnalla vaikka into laulamiseen riittäisikin. Hanne jotenkin syrjäytyi tuon aktiiviuransa jälkeen, asui jonkin aikaa myös Itävallassa ja oli jossakin vaiheessa myös naimisissa itävaltalaisen miehen kanssa.

      • "KULKURIN KULTA"

        Hanne teki myös kokonaisen albumin Irwin Goodmanin kanssa vuonna 1979.Molemmat laulavat tuolla levyllä "Kulkurin Kulta" (1979).

      • Kundi viitostieltä
        "KULKURIN KULTA" kirjoitti:

        Hanne teki myös kokonaisen albumin Irwin Goodmanin kanssa vuonna 1979.Molemmat laulavat tuolla levyllä "Kulkurin Kulta" (1979).

        niin teki. Tuo levy julkaistaankin nyt varmaan cd-muodossa kun Warner julkaisee kuulemma Irwinin koko tuotannon jättiboksina lähitulevaisuudessa.

      • poika ja kahvikuppi
        Kundi viitostieltä kirjoitti:

        niin teki. Tuo levy julkaistaankin nyt varmaan cd-muodossa kun Warner julkaisee kuulemma Irwinin koko tuotannon jättiboksina lähitulevaisuudessa.

        En tiennytkään tuosta Irwin jutusta.
        Onkohan Hannen vinyylejä vaikea löytää divareista?
        Se "Hän on mun" on aika rasittava rallatus.

      • Kundi viitostieltä
        poika ja kahvikuppi kirjoitti:

        En tiennytkään tuosta Irwin jutusta.
        Onkohan Hannen vinyylejä vaikea löytää divareista?
        Se "Hän on mun" on aika rasittava rallatus.

        Mielestäni Hannen vinyylejä liikkuu divareissa aika hyvin. Kannattaa pitää silmällä.

      • 21
        Kundi viitostieltä kirjoitti:

        Mielestäni Hannen vinyylejä liikkuu divareissa aika hyvin. Kannattaa pitää silmällä.

        innostuin Hannesta, kun kuulin hänen biisinsä Tartu mikkiin. Kuulostin ihan Irwiniltä.
        Hän on mun -melodiat tuovat mieleen monta Irwinin biisiä, vaikka vain sanat ovat Vexi Salmen.

      • Hannen fani
        21 kirjoitti:

        innostuin Hannesta, kun kuulin hänen biisinsä Tartu mikkiin. Kuulostin ihan Irwiniltä.
        Hän on mun -melodiat tuovat mieleen monta Irwinin biisiä, vaikka vain sanat ovat Vexi Salmen.

        Hannella oli tai siis ON todella hyviä biisejä. Hannen koko tarina sekä oma sivu löytyvät muuten Facebookistakin:

        http://www.facebook.com/#!/pages/Hanne/139590709421472

    • Eija Kulmala

      Jos Hannen kaksoistytöt lukevat tätä, niin olisi kiva kuulla teistä,Olin teidän äidin ja isän ystävä paljon ennen, kuin synnyitte ja aika pitkään sen jälkeenkin. Sitten meidän tiet erosi, kun hän muutti kauemmas täältä riihimäen suunnalta ja tais kait erota Simosta.

    • Eija Kulmala

      Korjaus edelliseen. Mun ja Hannen tiet erosivst, kun hän muutti Hikiältä pois ei Riihimäeltä ja paikka mihin hän muutti, oli muistaakeni kotipaikalleen Aavasaksaan.

    • JK

      VAI NIN

    • mummi58

      Otan osaa.....

    • Once in lifetime

      70-luvulla elin nuoruuttani, olin alle 20-vuotias. Muistan elävästi Hannen, naisen jolle laulaminen oli helppoa kuin heinänteko! Kuunnelkaapa tuo humppa "hän on mun". Voiko sen paremmin esittää? Hän panee peliin kaikki tunteensa, eläytyy siihen, on kuin todella kertoisi omasta rakkaastaan ja sen kuulee laulussa. Hanne avioitui olikohan se nyt saksalaisen tai itävaltalaisen miehen kanssa ja lopetti keikkailun siihen. Avioliitto kuitenkin kariutui, ja Hanne palasi kotimaahan, kuitenkaan aloittamatta uraansa uudelleen.

    • Hanne muistoissamme
      • Iskelmäfanittaja

    • poika ja kahvikuppi

      wau. Toi Hannen ja Irwinin CD-painos vaikuttaa aika huimalta. Yli 20 biisiä. Luulen, että monet Hannen ihailijat ovat odottaneet tuota painosta.

    • AN79

      En tiennyt. Muistan kuulleeni sekä hänen omaa että Irwinin kanssa tehtyä tuotantoa.

    • Anonyymi

      Mä oon hoitanut sen tyttäriä 15 vuotiaana😊

      • Anonyymi

        Sen? Jäi epäselväksi, että minkä.

    • Anonyymi

      Tunsin tyypin hyvin. Oltiin naapureita Valkeakoskella. Kauhea juoppo ja sekakäyttäjä. Sen silloinen ukko nauroi, että Eija ei pääse sängystä ilman 2 ploa El Tiempoa. 4ploa meni punkkua päivässä, pillerit ja huumeet. Sellanen pirteä tyttönen oli. Aivan kaamea ihminen loppuelämässään, ilkeä, manipuloiva ja armoton paskanpuhuja. Huh. Kuolinsyytä ei tarvi ihmetellä.

    • Anonyymi

      Enpä tiennyt että on ollut
      kuolleena 11 vuotta, no
      nyt tiedän, Matti "Fredi"
      Siitonen kuoli äskettäin
      23.4.2021.

      Kaikki hyvät kuolee ja
      nykypäivän pintaliitäjät
      jäävät karkeloimaan.

      1950-, 60- ja 70-lukujen
      huippuiskelmästä ja -tangosta
      enään dokumentin Ylen Iskelmä-
      Suomi (vuodelta 2013) verran
      rippeitä jäljellä.

      Kuunnellaan me laatukulttuurin
      kuluttajat niitä eilispäivien artisteja
      ja tanssiorkestereja antaumuksella!

      • Anonyymi

        Minä kuuntelen uusia, miksi jämähtää vanhoihin. Joskus voi youtubesta kuunnelle jotain vanhaa mutta ei jatkuvasti.

    • Anonyymi

      Hannea on niin ikävä. Ikävä kuulla, että hänellä meni niin huonosti viimeisinä vuosinaan, jos tuo teksti yläpuolella pitää paikkaansa. Hannessa olisi ollut ainesta pitkäänkin uraan. Levy-yhtiöiden metkuista ei ikinä tiedä. Suosikkini on "Punkaharjulla kesällä kerran". Toivottavasti tuo Tartu mikkiin missä Hanne on mukana ilmestyisi Tuubiin joskus. :)

    • Anonyymi

      Niin Olen hoitanut Hannen kaksos tyttöjä Hikiällä,olin tuolloin 15 v. Asuivat naapurissa,1979 / 80. Hikiässä laulu raikui kun Hanne harjoittelu. Heillä oli vanha,kodin hoitaja,jota pelkäsin silloin. Sain hannelta käsikorun ja sormuksen rippulahjaksi,ja nimikirjoituksella varustetun LP levyn. Olisi kiva kuulla TEISTÄ TYTÖT❤️

      • Anonyymi

        Kannattaa etsiä vaikkaa fecebookista jos käyttää, minä en käytä.

    • Anonyymi

      En muistanut enää tuotakaan, mutta kappaleet tuttuja kun näkee nimet.

      Höynälä sukunimi hymyilyttää, miksiköhän joku tuollaisen ottanut :)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      12
      3940
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      80
      2049
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      548
      1641
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      85
      1308
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      67
      1097
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      33
      1028
    7. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      214
      908
    8. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      60
      883
    9. Hyvää talvipäivänseisausta

      Vuoden lyhyintä päivää. 🌞 Hyvää huomenta. ❄️🎄🌌✨❤️😊
      Ikävä
      171
      854
    10. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      818
    Aihe