Mikä vialla?

Kertokaas..

Olen yliopiston opiskelija, ensimmäinen vuosi meni nopeasti, toinen menossa. Nyttemmin ilmentynyt vaikka mitä häikkää, enkä edes oikein tiedä, mikä on. Kun poikaystäväni kysyy, mikä sinulla on, sanon: en tiedä.
Henkisesti on paha olla, kurkussa pala jne. Itken nykyään helposti, ennen hyvä että edes itkin. Nykyään olen uupunut ja maassa, yritän olla iloinen ja pirteä ja jaksaa olla, poikaystäväni tähden ja opiskelujeni.
Sain ahdistukseen lääkityksen, joka on ollut nyt hetken aikaa (cipralex). Ahdistun yhä helposti, ei tunnu olevan apua. Mietin, mitä maailma olisi, jos minua ei olisi olemassa.

Kuukautisiani ei kuulu vielä, viimeksi alkoi 10 päivä, eli pitäisi tässä vähän ajan päästä alkaa. En usko kuitenkaan, että olen raskaana. Tein typerästi näin jälkikäteen ajateltuna, sillä unohdin suojan käytön, eli otin jälkiehkäisypillerit molempien kertojen jälkeen 12h sisään. Ensimmäisen kerran joskus muutama viikko taaksepäin ja nyt vähän aikaa sitten. En usko, että olen raskaana, mutta kuulin että NorLevo pistää kierron ihan sekaisin. En tiennyt tätä, se harmittaa ja kaduttaa. Täytyy varmuuden varalta ottaa raskaustestejä tähän muutaman viikon sisään varmistamaan, mutta yritän
luottaa siihen, että en raskaana ole, koska otin ne pillerit heti kun pystyin. En oksentanut niitä, pysyivät sisällä.

En oikein tiedä, mitä pitäisi tehdä. Tuntuu, että en osaa mitään, kaikki ovat parempia, minä vain tällainen nolla, hyvä että edes osaan mitään. Olen muusikko, minua kehutaan, mutta se tuntuu vain siltä, että minulle lauotaan valheita päin naamaa. Nyttemmin ruvennut tarkkailemaan syömisiä jne. Ahdistaa sekin, että syön liikaa. Kadottanut painoa muutaman kilon.

Mikä minua vaivaa?
293
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

takia vertaat itseäsi muihin? Sinä olet sinä, yksilö eikä sinun tarvitse kilpailla eikä suorittaa yhtään mitään. Ei tarvitse todistella kenellekään mitään, olet arvokas juuri noin. Tee asioita joista olet kiinnostunut.

Äänestä
  • taitaa olla taipumusta syyttää itseään. Totta joka sana: olet yksilö, et huonompi kuin muut. Kehity, tee ja nauti. Muusta on vaikeampi sanoa, kuulostaa masennukselta, uupumukselta. Väsymys on vaarallista.
    Koita levätä. En osaa sanoa enempää

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


surupusero.- kirjoitti:

Kertokaas..

Olen yliopiston opiskelija, ensimmäinen vuosi meni nopeasti, toinen menossa. Nyttemmin ilmentynyt vaikka mitä häikkää, enkä edes oikein tiedä, mikä on. Kun poikaystäväni kysyy, mikä sinulla on, sanon: en tiedä.
Henkisesti on paha olla, kurkussa pala jne. Itken nykyään helposti, ennen hyvä että edes itkin. Nykyään olen uupunut ja maassa, yritän olla iloinen ja pirteä ja jaksaa olla, poikaystäväni tähden ja opiskelujeni.
Sain ahdistukseen lääkityksen, joka on ollut nyt hetken aikaa (cipralex). Ahdistun yhä helposti, ei tunnu olevan apua. Mietin, mitä maailma olisi, jos minua ei olisi olemassa.

Kuukautisiani ei kuulu vielä, viimeksi alkoi 10 päivä, eli pitäisi tässä vähän ajan päästä alkaa. En usko kuitenkaan, että olen raskaana. Tein typerästi näin jälkikäteen ajateltuna, sillä unohdin suojan käytön, eli otin jälkiehkäisypillerit molempien kertojen jälkeen 12h sisään. Ensimmäisen kerran joskus muutama viikko taaksepäin ja nyt vähän aikaa sitten. En usko, että olen raskaana, mutta kuulin että NorLevo pistää kierron ihan sekaisin. En tiennyt tätä, se harmittaa ja kaduttaa. Täytyy varmuuden varalta ottaa raskaustestejä tähän muutaman viikon sisään varmistamaan, mutta yritän
luottaa siihen, että en raskaana ole, koska otin ne pillerit heti kun pystyin. En oksentanut niitä, pysyivät sisällä.

En oikein tiedä, mitä pitäisi tehdä. Tuntuu, että en osaa mitään, kaikki ovat parempia, minä vain tällainen nolla, hyvä että edes osaan mitään. Olen muusikko, minua kehutaan, mutta se tuntuu vain siltä, että minulle lauotaan valheita päin naamaa. Nyttemmin ruvennut tarkkailemaan syömisiä jne. Ahdistaa sekin, että syön liikaa. Kadottanut painoa muutaman kilon.

Mikä minua vaivaa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu