kommari tukehtunu leipään, kun ei saa tekstiä aikaseksi?
Onkohan
12,,1
6181
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Tuossa sunnuntai aamuna, kun aloin tutkiskella tuota "Marxin Pääoma" teosta, niin kiinnitin huomion
tekstiin, missä Marx kertoi 1800 luvun alun ilmiöstä, minkä saksalainen kapitalismi järjesti oman kansansa
huiputtamiseksi. He sekoittivat nälkää näkevän kansan leipäjauhoon alumiinijauhoa ja saivat näin pienem-
millä kustannuksilla nämä tyytyväisiksi. Alumiini viljaa painavampana sai ihmisen tuntemaan itsensä
kylläisemmäksi, vaikka ei sitä ollutkaan. Tätä samaa konstiahan käyttää nykyajan painonvartija juomalla
vettä vatsan täyteen ja vatsa sanoo, jotta hyvä on, jo riittää. Ihmisten sairastuttua laajasti, tämä
menetelmä saksassa lopetettiin, mutta nyt en uskalla syödä suomalaista viljaa. Maailma on noista ajoista
muuttunut paljon raakemmaksi ja suomalainen porvari kekseliäämmäksi. Jos kysyn kaupassa viljan
alkuperää ja sisältöä, niin en varmasti saa kuulla totuutta. Ei ole muuta konstia, kuin maksaa omasta
pussista laboratoriotutkimukset ja sillä aikaa en tule panemaan leivän murustakaan suuhuni.
Oleko sää se kultalusikka suussa syntyneitä, kun olet noin epävarma.
Tuleeko siitä epävarmaksi jos syntyy kultalusikka suussa ? Hyvä, ettei minun kohdalla ole sattunut
sillä tavalla.
Kyllä se tekee epävarmaksi, ainakin ton wattusen.
Minä olen aina varma asiastani jos en itse sitä toiseksi todista.
Kyllä minäkin magneetinpalan pöyvänkulumalla pijän tästä lähtien. Saa sillä ainakin tietynsorttiset
metallit palllijastettua.