Mua kiusattiin koko yläasteen ajan. Kiusaaminen oli täysin henkistä, ei koskaan fyysistä. Kiusaaminen ilmeni mm. juoruiluna, valheiden levittämisenä, haukkumisena, syrjimisenä, naamaa päin nauramisena. Mulla oli kohtalaisen paha akne, olin tosi ujo ja hiljanen. Siinäpä siis kerrassaan oivallinen syy kiusata. Luonnollisesti itsetunto mureni täysin, tunsin itteni todella rumaks ja epäonnistuneeks ihmiseks.
Jokainen koulupäivä oli yhtä helvettiä, luokassa en uskaltanu hiiskahtaakaan, yritin olla niin huomaamaton ettei muhun kiinnitettäs huomioo. Noista ajoista on paljon pahoja muistoja. Yhtenä esimerkkinä mainittakoon, että muutamalla opettajalla oli tapana aina uuden kurssin alkaessa arpoo istumapaikat. Tietysti mä jouduin aina niiden pahimpien paskiaisten vieruskaveriks. Oli todella nöyryyttävää, ku sit heti ne rupes kovaan ääneen kitiseen että vaihdetaan paikkoja, mä en haluu istuu TON vieressä.. Ja sama juttu liikuntatunneilla, ku joskus sattu oleen niitä saakelin tanssitunteja, ku pojat ja tytöt opetteli tanssimaan. Taas ku joku kusipää joutu tanssiin mun kans, se huuteli sieltä kavereilleen et kattokaa ny kenen kans joudun tanssiin. Ja kaverit naureskeli osaa ottavasti. Näitä nöyryytyksiä tapahtu koko yläasteen.
Mutta vuodet vierähti, ja koulu loppu. Luojan kiitos! Lukion jälkeen muutin isoon kaupunkiin, ja elämä rupes hymyileen. Akne oli voitettu, ja musta oli kuoriutunu ihan nätti nuori nainen. Miehet osotti mielenkiintoo, mitä oli aluks tosi vaikee ymmärtää. Yläasteellahan olin ollu ihan varma, ettei tällanen rumilus saa koskaan poikaystävää. Mut miehiä on riittäny, ja uudessa koulussa sain jopa kavereita. Kiusaamisesta ei ollu enää tietooka. Ja itsetuntokin rupee oleen taas lähes kympissä :) Tiedän etten mä olekaan niin säälittävä tapaus ku mitä nää kiusaajat anto ymmärtää.
Ja mitäs näille mun kiusaajille nykyisin kuuluu? Moni on rupsahtanu silmissä. Ne on paisunu ku pullataikina, ja ovat jämähtäneet sinne mun entiseen kotikaupunkiin. Ovat kaupan kassana tai jotain muuta tosi loistokasta. Ja jotkut on jo tässä iässä yh-äitejä. Masennun ku ajattelenki niiden elämää. Mulla taas menee lujaa. On kiva kämppä, työpaikka, kavereita. Oon nätti, villi ja vapaa nuori nainen, ja miehet kattoo pitkään.
Eli tällä tarinalla mä halusin vaan antaa voimia kaikille kiusatuille. Vaikka nyt elämä tuntuu pahalta, niin uskokaa pois, roolit vaihtuu vielä. Älkää antako kiusaamisen lannistaa. Kiusaajat on älyllisesti vajaita, jotka ei tuu koskaan saavuttaan elämässään paljoo. Ne on niin itseään täynnä, ettei ne pysty näkeen asioiden todellista laitaa. Mut hei, kyllä se aurinko vielä risukasaanki paistaa :) Voimia ja mukavaa kevättä!
Jokainen koulupäivä oli yhtä helvettiä, luokassa en uskaltanu hiiskahtaakaan, yritin olla niin huomaamaton ettei muhun kiinnitettäs huomioo. Noista ajoista on paljon pahoja muistoja. Yhtenä esimerkkinä mainittakoon, että muutamalla opettajalla oli tapana aina uuden kurssin alkaessa arpoo istumapaikat. Tietysti mä jouduin aina niiden pahimpien paskiaisten vieruskaveriks. Oli todella nöyryyttävää, ku sit heti ne rupes kovaan ääneen kitiseen että vaihdetaan paikkoja, mä en haluu istuu TON vieressä.. Ja sama juttu liikuntatunneilla, ku joskus sattu oleen niitä saakelin tanssitunteja, ku pojat ja tytöt opetteli tanssimaan. Taas ku joku kusipää joutu tanssiin mun kans, se huuteli sieltä kavereilleen et kattokaa ny kenen kans joudun tanssiin. Ja kaverit naureskeli osaa ottavasti. Näitä nöyryytyksiä tapahtu koko yläasteen.
Mutta vuodet vierähti, ja koulu loppu. Luojan kiitos! Lukion jälkeen muutin isoon kaupunkiin, ja elämä rupes hymyileen. Akne oli voitettu, ja musta oli kuoriutunu ihan nätti nuori nainen. Miehet osotti mielenkiintoo, mitä oli aluks tosi vaikee ymmärtää. Yläasteellahan olin ollu ihan varma, ettei tällanen rumilus saa koskaan poikaystävää. Mut miehiä on riittäny, ja uudessa koulussa sain jopa kavereita. Kiusaamisesta ei ollu enää tietooka. Ja itsetuntokin rupee oleen taas lähes kympissä :) Tiedän etten mä olekaan niin säälittävä tapaus ku mitä nää kiusaajat anto ymmärtää.
Ja mitäs näille mun kiusaajille nykyisin kuuluu? Moni on rupsahtanu silmissä. Ne on paisunu ku pullataikina, ja ovat jämähtäneet sinne mun entiseen kotikaupunkiin. Ovat kaupan kassana tai jotain muuta tosi loistokasta. Ja jotkut on jo tässä iässä yh-äitejä. Masennun ku ajattelenki niiden elämää. Mulla taas menee lujaa. On kiva kämppä, työpaikka, kavereita. Oon nätti, villi ja vapaa nuori nainen, ja miehet kattoo pitkään.
Eli tällä tarinalla mä halusin vaan antaa voimia kaikille kiusatuille. Vaikka nyt elämä tuntuu pahalta, niin uskokaa pois, roolit vaihtuu vielä. Älkää antako kiusaamisen lannistaa. Kiusaajat on älyllisesti vajaita, jotka ei tuu koskaan saavuttaan elämässään paljoo. Ne on niin itseään täynnä, ettei ne pysty näkeen asioiden todellista laitaa. Mut hei, kyllä se aurinko vielä risukasaanki paistaa :) Voimia ja mukavaa kevättä!
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.