Näin lauantai-iltana tulee taas mietittyä asioita. Sitä kuinka tyhjäksi ja turjaksi tunnen itseni tälle yhteiskunnalle ja omalle itselleni. Minulla ei yksinkertaisesti ole mitään annettavaa kenellekään.
Surulliseksi asian tekee se kova, kylmä fakta että minun ikäiseni nuoren naisen kuuluisi nauttia elämästään ja varsinkin näin viikonloppuisin pitää hauskaa ystäviensä kanssa. No, niin kuin olen jo aikaisemmissa posteissani kirjoittanut, minulla ei ole ainuttakaan todellista ystävää ja masennukseni vuoksi on äärimmäisen hankalaa edes yrittää tehdä minkäänlaista tuttavuutta kenenkään kanssa. Suurin osa ihmisistä on nykyään niin pinnallisia, ystävistä pitäisi saada jotain hyötyä sosiaalisesti, jotta pääsisi tutustumaan yhä useampiin ihmisiin .
Koska minulla ei ole läheisiä ystäviä, joista muut henkilöt voisivat hyötyä minut sysätään joka ainoa kerta syrjään pikaisen tutustumisen jälkeen.
Itsemurha pyörii aina mielessä näin viikonloppuisin ja kouluun/töihin mennessä paha oloni vain sakenee kun saan kuunnella, mitä kaikki muut ovat tehneet edellisen viikonlopun aikana. Minulla ei ole koskaan mitään kerrottavaa kenellekään ja siksi jään aina ulkopuoliseksi näissäkin piireissä.
En ymmärrä, että kuinka tässä nyky-yhteiskunnassa on edes mahdollista luoda ystäviä, jos lähtökohdat ovat niin huonoja kuin mitä minun omani ovat.
Kyllä minäkin kaipaisin itselleni ystäviä, oikeita ystäviä jotka olisivat kiinnostuneita muistakin asioista kuin toisten bilettämisestä ja seksielämästä, mutta en ole vielä tähänkään ikään mennessä sellaisia löytänyt.
En koe olevani luonnostaan ikävä ihminen ja kyllä minultakin löytyy optimistisuutta ja huumorintajua (tosin oma huumorini on sen verran kitkerää ja kieroutunutta ettei sitä ole helppoa tajuta) mutta valitettavasti masennukseni peittää sen kaiken alleen. Minulle on kertynyt vuosien myötä sen verran paljon pahoja kokemuksia huonoista ihm,issuhteista ja ilkeistä ihmisistä etten yksinkertaisesti uskalla näyttää omaa todellista itseäni muille heti kättelyssä. Kaipa se on jonkinlaista itsesuojeluvaistoa, en enää halua tulla loukatuksi ja hyväksikäytetyksi muiden ihmisten toimesta.
Mikään seuranhakuviesti tämä ei ole, sillä en todellakaan kaipaa edes satunnaisia seksisuhteita miesten kanssa. Haluan tehdä sen selväksi. Minulla on vaan niin paljon pahaa oloa sisälläni, että välistä on aivan pakko purkaa se jonnekin, vaikka sitten tänne.
Surulliseksi asian tekee se kova, kylmä fakta että minun ikäiseni nuoren naisen kuuluisi nauttia elämästään ja varsinkin näin viikonloppuisin pitää hauskaa ystäviensä kanssa. No, niin kuin olen jo aikaisemmissa posteissani kirjoittanut, minulla ei ole ainuttakaan todellista ystävää ja masennukseni vuoksi on äärimmäisen hankalaa edes yrittää tehdä minkäänlaista tuttavuutta kenenkään kanssa. Suurin osa ihmisistä on nykyään niin pinnallisia, ystävistä pitäisi saada jotain hyötyä sosiaalisesti, jotta pääsisi tutustumaan yhä useampiin ihmisiin .
Koska minulla ei ole läheisiä ystäviä, joista muut henkilöt voisivat hyötyä minut sysätään joka ainoa kerta syrjään pikaisen tutustumisen jälkeen.
Itsemurha pyörii aina mielessä näin viikonloppuisin ja kouluun/töihin mennessä paha oloni vain sakenee kun saan kuunnella, mitä kaikki muut ovat tehneet edellisen viikonlopun aikana. Minulla ei ole koskaan mitään kerrottavaa kenellekään ja siksi jään aina ulkopuoliseksi näissäkin piireissä.
En ymmärrä, että kuinka tässä nyky-yhteiskunnassa on edes mahdollista luoda ystäviä, jos lähtökohdat ovat niin huonoja kuin mitä minun omani ovat.
Kyllä minäkin kaipaisin itselleni ystäviä, oikeita ystäviä jotka olisivat kiinnostuneita muistakin asioista kuin toisten bilettämisestä ja seksielämästä, mutta en ole vielä tähänkään ikään mennessä sellaisia löytänyt.
En koe olevani luonnostaan ikävä ihminen ja kyllä minultakin löytyy optimistisuutta ja huumorintajua (tosin oma huumorini on sen verran kitkerää ja kieroutunutta ettei sitä ole helppoa tajuta) mutta valitettavasti masennukseni peittää sen kaiken alleen. Minulle on kertynyt vuosien myötä sen verran paljon pahoja kokemuksia huonoista ihm,issuhteista ja ilkeistä ihmisistä etten yksinkertaisesti uskalla näyttää omaa todellista itseäni muille heti kättelyssä. Kaipa se on jonkinlaista itsesuojeluvaistoa, en enää halua tulla loukatuksi ja hyväksikäytetyksi muiden ihmisten toimesta.
Mikään seuranhakuviesti tämä ei ole, sillä en todellakaan kaipaa edes satunnaisia seksisuhteita miesten kanssa. Haluan tehdä sen selväksi. Minulla on vaan niin paljon pahaa oloa sisälläni, että välistä on aivan pakko purkaa se jonnekin, vaikka sitten tänne.
Vastaukset 4
Vanhimmat
On täällä ihan samaa ajattelevia ihmisiä, älä lannistu!
"En koe olevani luonnostaan ikävä ihminen ja kyllä minultakin löytyy optimistisuutta ja huumorintajua (tosin oma huumorini on sen verran kitkerää ja kieroutunutta ettei sitä ole helppoa tajuta)"
Yksinäisenä ja masentuneena sitä muuttuu niin kyyniseksi, että "normaalien" ihmisten on vaikea ymmärtää masentuneen huumoria. Tiedän tunteen =P.
Löydä itse oma tiesi ja omat piirisi. Jos päätät haluta tutustua uusiin ihmisiin, edes yhteen, voisit koettaa esim.
- seurakunnan sinkkutoiminta, ei tarvi keskustella bilettämisestä, dokaamisesta ja seksistä
- jos ev.lut. ei yhtään kolahda, joogapiiri, kansalaisopistossa edullista. Ei ole pakko pirteillä tai edes puhua.
- mielenterveysyhdistys tai masentuneiden vertaistukiryhmä. Voi olla just niin pettynyt ja myrtsi kuin on.
- hanki koira ja lenkkeile
- tai edes kissa?
Jos sen sijaan päätät, että ihmiset kategorisesti eivät ole hyvää seuraa, älä syytä itseäsi siitä, että pitäisi olla sellainen ja tuollainen, ja ryhdy tyytyväiseksi erakoksi, kudo sukkia, lue kirjoja ja nauti omasta rauhasta.
Kunhan teet omat valintasi ja olet tyytyväinen tulokseen.
että syvällisiä ja luotettavia ihmisiä on vaikea löytää, mutta usko pois, niitäkin on olemassa. Usein sellaiset ovat korkeasti koulutettuja tai toisaalta boheemeja. Tavalliset keskitien tallaajat ovat pinnallisimpia.