Hei G

Haen sinulta jotain "vahvistusta" vaikeassa elämänvaiheessa. Minulla on kovasti pelkoja liittyen exääni,lapseni isään. Pelkään pohjimmiltaan, ettei hän lopeta piinaamistani ja lapsellamme kiristämistä. Myös suhteet hänen perheeseensä eli lapseni isovanhmpiin ovat tällä hetkellä huonot: sieltäpäin on ilmaistu avoimesti, ettei ole kiinnostusta auttaa ja osallistua ainakaan lapsenhoitoon. Olen itse ajaoittain hyvin väsynyt ja kireä lapselleni. Onneksi oma äitini on tukena.

Jokin aika sitten exä pahoinpiteli minua omassa kodissani. Ja nyt käyttäytyy kuin mitään ei olisi tapahtunut ja yritti päästä yökyläänkin.

Jos vain voit, niin anna vähän valoa tähän tuskastuttavaan pimeyteen! Mahdanko toivoa tulevalta kunnon suhdettakaan, kun olen niin haavoitettu ja hyväksikäytetty exän ja perheensä taholta. Milloin tämä loppuu?!
Ja mikkoin saan kauan, kauan kaipaamani rakkauden?
Sinua kauniisti kiittäen

Väsynyt Yh-äiti
164
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

miksi sanot ettei rakkautta ja suhdetta olisi. Minulle näyttiin heti, että tallainen varakas hiukan sinua vanhempi mieshenkilö olisi jo elämässäsi. Hän rakastaa sinua yli kaiken ja rakkautenne näyttäisi olevan molemmin puolista. Kuin hän odottaisi sinua elämäänsä. Hän huolehtii lapsistasi kuin omistaan niin taloudellisesti kuin antamalla kaipaamaanne turvaa ja rakkautta. Olette sielunkumppaneita. Tällä miehellä on henkisiä lahjoja jotka hiukan hämmentävät sinua. Nyt sinun tulisi saada itsesi eheäksi tähän suhteeseen.
Exäsi on narsistinen ja omistushaluinen. Käyttää kaikki mahdolliset pelinappulat sinua vastaan. Tekee mitä tahansa ettei sinulla voisi olla ketään muuta. Kuitenkin hänellä on ja on ollut aiemminkin muita naisia. Hän pyörittää tälläkin hetkellä paria naista.
Hänen vanhempansa eivät aiemminkaan ole hirveästi osallistuneet teidän auttamiseen ja nyt eronne myötä eivät osallistu senkään vertaa. Näen kuitenkin naisen tulevan exäsi elämään joka vie häntä menessään. Silloin hän lopettaa piinaamisesi. Tulet myöskin kuulemaan exästäsi naishenkilön kautta asioita joita et olisi halunnut kuulla. Kuulemasi jälkeen annat itsellesi luvan elää ja nauttia sinulle tulossa olevasta onnesta.

G

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mustissa kirjoitti:

Haen sinulta jotain "vahvistusta" vaikeassa elämänvaiheessa. Minulla on kovasti pelkoja liittyen exääni,lapseni isään. Pelkään pohjimmiltaan, ettei hän lopeta piinaamistani ja lapsellamme kiristämistä. Myös suhteet hänen perheeseensä eli lapseni isovanhmpiin ovat tällä hetkellä huonot: sieltäpäin on ilmaistu avoimesti, ettei ole kiinnostusta auttaa ja osallistua ainakaan lapsenhoitoon. Olen itse ajaoittain hyvin väsynyt ja kireä lapselleni. Onneksi oma äitini on tukena.

Jokin aika sitten exä pahoinpiteli minua omassa kodissani. Ja nyt käyttäytyy kuin mitään ei olisi tapahtunut ja yritti päästä yökyläänkin.

Jos vain voit, niin anna vähän valoa tähän tuskastuttavaan pimeyteen! Mahdanko toivoa tulevalta kunnon suhdettakaan, kun olen niin haavoitettu ja hyväksikäytetty exän ja perheensä taholta. Milloin tämä loppuu?!
Ja mikkoin saan kauan, kauan kaipaamani rakkauden?
Sinua kauniisti kiittäen

Väsynyt Yh-äiti

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu