Lähteä vai jäädä?

Kai nämä on ihmisen kehitykseen ja aikuiseksi kasvamiseen kuuluvia juttuja, niin tutulta ainakin kuulostaa. Lohdutapa siis heti kärkeen itseäsi sillä, että et ole ainut vaan yksi tuhansien joukossa. :) Kerron nyt omat arvioni, mutta älä ota tätä minään absoluuttisena totuutena koska en voi tietää taustojasi enkä väitä että kaikilla asiat menevät saman kaavan mukaan. Kukin on oman elämänsä paras tietäjä, eikä siis ulkopuolinen neuvoja.

Kun perustaa perheen (varsinkin nuorella iällä) ja siten ns. pääsee elämässään johonkin maaliin, mihin on itse ajatellut tähtäävänsä, mitä jotkut ulkopuolisetkin ovat ihannoineet on tietty itsestä outoa ettei olekaan ihana ja tyytyväinen olo. Itsellä ei siellä syvällä ollutkaan ihan samat arvot, vaikka ehkä on luullutkin niin. Kaikki ovat sitä perheonnea hehkuttaneet. Tulee sellainen pettynyt olo, että "tässäkö tämä elämä sitten oli?" Omat valinnat tuntuu vääriltä ja oma ukko ärsyttää. Eikä aikaisemmin kuviteltu perheonni loppupeleissä tunnukaan ihanalta vaan ahdistavalta pakkopaidalta, mistä ei pääse pakoon. Lapsia kun ei voi lähettää asiakaspalautuksena toimittajalle niinä kurjinakaan päivinä. Itselläni oli tunne, että elämä on lopussa, vaikka se itse asiassa olikin vasta alussa ja suuria ja ihania asioita on tapahtunut myöhemmin. =)

Ihmisellä on taipumus hakea mielihyvää ja onnea. Sehän on ihan normaalia. Mutta kun juuri se äitinä olo ei olekaan sitä pelkkää mielihyvää, vaan työtä, valvomista, kiittämättömyyttä uhrautumisesta, työtä työtä ja työtä ja oman itsensä unohtamista. Siitä ei niin hirveästi ihmisiä valisteta etukäteen eikä siitä, että omat tarpeet on unohdettava moniksi vuosiksi, unentarpeesta lähtien. On ehkä jäänyt kaikki muut asiat tekemättä kun oli niin kiire perustaa perhe... olisi halunnut tehdä vielä muutakin, kierrellä ehkä maailmaakin? Onko yhteisösi/sukusi kovin kontrolloiva, tai määritteleekö joku muu mahdollisesti sitä, mitä sinun kuuluu haluta ja tavoitella? Siinä on jo yksi kriisin paikka.

Tuntuu nyt siltä, että sinulla olisi jotain omiakin tarpeita ja kaipaisit jotain muutakin elämääsi, koska ei ympärivuorokautinen työnteko mitään herkkua ole. Joka niin väittää, valehtelee itselleen ja muille. Ennen kun on saanut tehdä periaatteessa mitä lystää, on hirveä tilanne huomata, ettei enää pääse mihinkään eikä omia tarpeita kukaan ajattele, vaan itse on toisten tarpeidentäyttämiskone. Mielestäni kannattaisi ottaa keskusteluun miehesi kanssa tämä asia, koska olette yhdessä vastuussa perheestänne. Voisitte yhdessä miettiä, mitä kaipaisit elämääsi ja miten saisitte esim. yhteistä aikaa. Puhumattomuus alkaa kalvaa parisuhdetta, jos ei tule kuulluksi ja koti on pelkkä ahdistava pakkosuorituspaikka. Se on ikävää, koska vanhempien paha ja hyvä olo heijastuu heti lapsiin, joten parisuhteen hoito on juuri lasten vuoksi hirveän tärkeää. Väsynyt ja ahdistunut äiti ei voi olla hyvä äiti. Lapset vaistoavat, jos jokin ei ole kunnossa. Esim. meillä lapseni uupui koulussa, koska minä uuvuin kotona. Lapseni alkoi oireilla muutenkin. Lisäksi lapsi tuntee syyllisyyttä vanhempien pahasta olosta ja yleensä kaikesta. Lapselle ei saa sellaista taakkaa sälyttää vaan vastuu omasta itsestä on aikuisella.

Ehdotan, että tekisit jotain ennen kuin alkaa ahdistaa liikaa, koska pitkäaikainen ahdistus voi kääntyä masennukseksi, ja sen jälkeen asioiden korjaaminen on entistä vaikeampaa kun aivojen kemia alkaa reagoida tilanteeseen. Älä jää uhriksi tai pakkopaitaan. Omasta esimerkistäni voin kertoa, että elämä jatkuu sinullakin. Löydät ehkä aivan uutta voimaa itsestäsi ja uusia kykyjä, jotka otat käyttöön vasta nyt. Ahdistuksesi kertoo kriisistä. Kriisi oman pään sisällä kertoo sisäisestä tarpeesta muutokseen, siksi on kuunneltava itseä ja etsittävä tie muutokseen ja mielekäs suunnitelma elämälle tästä eteen päin, ja siihen kuuluu nyt myös lapsia. Itse koin uuden oudon elämyksen sillä tavoin, että saatoin tuntea hirveää ikävää lapseen ja mieheen, kun olin erossa heistä vähän aikaa. Heidän arvonsa ja oma rakkaus näkyi vasta pienen välimatkan päästä. Siihen ei ole mahdollisuutta, jos on jatkuvasti kiinni kotona.

Ensiapuna voisit lähteä johonkin harrastukseen tai johonkin kivaan, koska sen avulla huomaat, että elämä ei päättynytkään perheen perustamiseen vaan elämä jatkuu ja omiakin asioita voi tehdä vaikka lapsia onkin. Tosin se vaatii enempi järjestelyjä, mutta tässä voi miehesi ja muut auttaa. Mutta jokainen tarvii irtiottoa ja virkistymistä jatkuvasta työstä, varsinkin pienten lasten äidit. Siitä saa voimia ja iloa olla taas lasten kanssa rennommin. Lohdutan sinua vielä sillä, että onneksi lapset kasvavat eikä mikään kestä ikuisesti, vaikka siltä tuntuukin.

Tulipa filosofoitua oikein perusteellisesti näin sunnuntain ratoksi. =))) Toivotan sinulle hyvää kevättä, menestystä ja onnea tässä uudessa tilaisuudessa, sillä tilaisuutena näen itse kaikki kriisit.

Selvä merkki, että ns. oma aikasi on riittämätöntä sinulle. Käytkö ikinä missään ilman perheenjäseniä, niin kuin risteilyllä tai vaikka pidemmällä reissulla? Olisiko mahdollista viettää vaikka kylpylässä omaa laatuaikaa.

Etäisyys auttaa näkemään asiat eri perspektiivistä.