SUOLI 24 FI
10.3.2009 22.28 | Juha Laavola | Yleinen
Suomi24.fi:n potkut ja työttömyys palstalla työttömien ei anneta keskustella työttömyyden syistä, eikä ongelmista. Työttömien kirjoitukset poistetaan ylläpidon taholta mielivaltaisesti ja systemaattisesti päivittäin, jopa useita kertoja.
Kyseisellä palstalla on jo pari vuotta häiriköinyt joku tai jotkut tahot, jotka massapostittavat samoja työvoiman palvelukeskuksia ylistäviä tekstejä päivittäin. Samaiset häiriköitsijät ovat käyttäneet ja käyttävät systemaattisesti muiden työttömien nimimerkkejä massapostituksissaan ja herjausviesteissään. Lisäksi palstalla työttömiä herjaavat ja alentavat kirjoitukset saavat olla paikallaan päiväkausia, joiden kirjoittajiksi palstalaiset epäilevät edellä mainittuja tahoja. (Pahimmissa viesteissä on kehotettu tappamaan työttömiä)
Minulla on vahva epäily siitä, että suomi24.fi:n ylläpidossa, joku tai jotkut suosivat työttömien herjaamista ja ovat osallisena työttömien keskustelujen systemaattiseen tuhoamiseen ja viestien poistoon. Suomi24:n ylläpitoon on lähetetty usein kritiikkiä asiasta, mutta mitään muutosta palstalla ei ole tapahtunut.
Pidän suomi24:n toimintaa ala-arvoisena ja huonosti moderoituna. Vastuulliset fooruminpitäjät kyllä tekisivät kaikkensa häiriköinnin ja herjaamisen lopettamiseksi, mutta suomi 24:ssä se ilmeisesti sallitaan ja siihen ilmeisesti myös yllytetään olemattoman huonolla ja mielivaltaisella moderoinnilla.
Eipä, kansan keskuudessa suomi24.fi:ä kutsuta turhaan suoli24.fi:ksi.
Tässä oiva kirjoitus
1
167
Vastaukset
- turha murista
Jotenkin ei kannata tällaisilla kirjoitusforumeilla ottaa pulttia mistään mitä kirjoitetaan ellei nyt rikota lakia suoranaisesti siten, että omalle kohdalle osuu (tai itse kirjoitat) lainvastaista tekstiä ja syntyy rikosasia. Palstoja ei tarvitse lukea, jos asia nyppii. Kaikenkarvaisiahan täällä.
Itse en vain ole enää seurannut sellaisia kirjoituksia ja alapalstoja, joiden tyyli mennyt liian typeräksi. Potkut ja työttömyys -palstakin on vielä ihan hauskaa ja joskus jopa asiallista luettavaa, (päivästä toiseen samaa tosin) ja samat muutamat ilmeisessä jonkinlaisessa mielenhäiriössä olevat käyttävät elämänsä outoihin teksteihin.
Nyt tosin olen hieman vähentänyt senkin lukemista, koska olen jo hiukan kyllästynyt näihin sanoihin:
-Loispummityötön
-Loispummikonsultti
-Loispummi -(ja mitä tahansa muuta tähän jatkoksi)
-Kapitalisti
-Tem
-Kuntouttava työtoiminta (ja sen virheet)
-Ihmisoikeutta rikkovat kurssit
-Orjatyö
.. ja useita muita, mutta nuo nyt jääneet jo mieleen asti
Mutta itse juuri tästä syystä ratkaisen asian lukemalla muita palstoja, jolloin ei tarvitse pinnaa kiristellä
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
No nytkö tuli lähtö Orpolle?
Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall2522308- 1921694
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä481367Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad501045- 41846
- 15827
Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä31810Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver23778Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .25776Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46647