niin kuka siitä kärsii selviää seuraavasta ääninauhoitteesta. Yleisradion ohjelmatyöntekijät ry jossa enemmistö on luonnollisesti ruotsinkielisiä on huolissaan ruotsinkielisen palvelun puolesta.
Suomenkielisten pitäisi olla maksumiehinä, että pieni vähemmistö saisi sekä Ruotsin SVT:n, että ruotsinkielisen YLE:n palvelut omaan ruutuunsa. Eräillä ruotsinkielisillä palstoilla tehdään jopa pilaa siitä, että kuka nyt Yleä alentuu katsomaan. Koska lupamaksuilla rahoitettuna eivät suomenkieliset näe mitään hyötyä olla maksumiehinä ruotsinkielisen Ylen rahoitukseen niin eräät tahot ovat keksineet tämän mediamaksun jolla jokainen suomalainen talous saataisiin maksuvalmiuteen ja maan väestön identiteetti ruotsalaismuokkaukseen.
"Yleisradion ohjelmatyöntekijät ry on hyvin huolissaan viestintäministeri Suvi Lindénin Yle-päätöksestä. Lindén päätti, ettei vie kohuttua Yle-maksua eteenpäin, ja asia siirtyy seuraavalle vaalikaudelle.
Ylen ohjelmatyöntekijät ry vaatii eduskuntaa ottamaan ohjat käsiinsä Yleisradion toiminnan ja rahoituksen takaamiseksi.
Ohjelmatyöntekijöiden mukaan Lindénin Yle-yllätys uhkaa muun muassa alueellista tiedonvälitystä ja ruotsinkielistä palvelua.
- Tämä merkitsisi tiedonvälityksen yksipuolistumista sekä paikallisesti että valtakunnallisesti ja olisi todellinen uhka demokratialle ja journalismille, yhdistys sanoo julkilausumassaan.
Epätietoisuus Ylen tulevaisuudesta vaarantaa yhdistyksen mukaan myös suomalaista kulttuuria.
- Kotimaiselle draama- ja elokuvatuotannolle Yleisradion rahoituksen epämääräinen tilanne tietää suuria vaikeuksia."
http://www.uusisuomi.fi/kulttuuri/87397-yle-yllatys-”todellinen-uhka”
.
Jos mediamaksu ei toteudukaan
3
239
Vastaukset
- KetkuiluRiittäköönJo
Arla-Ingmanin pakkomaito
MOT -ohjelmassa seurattiin Arlan maitorekkojen rallia Ingmanin tehtaille Suomeen. Arla-Ingmanin maito tuodaan Ruotsista.
Outoa porukkaa nuo suomenruotsalaiset, ensin pakottavat suomalaislapset lukemaan pakkoruotsia, pienen 4% vähemmistön kieltä Suomessa.
Nyt suomenruotsalaiset haluavat pakottaa suomalaislapset juomaan väkisin hurrimaitoa, ilman vaihtoehtoja kun Valion maidot on poistettu S-kaupan hyllyiltä suomenruotsalaisen Ingmanin ketkuilun avulla.
Suomen ruotsalaiset jättäkää vihdoinkin suomalaiset rauhaan.
. - paavokas kirjoittaa
Wideroosin johdolla jauhavat suu vaahdossa kuinka Lintilän työryhmä toi "valmiin" yksimielisen ehdotuksen Ylen rahoitukseksi media-maksun muodossa. Wideroos sen kummemmin kuin muutkaan surut eivät ajattele sen pitemmälle, että ei Lintilän ryhmä päätä yhtään mistään vaikka olisivat nuolleet toistensa perseet kuinka hyvin. Ryhmä tekee ainoastaan ehdotuksen ja se on voinut olla lehmänkaupoista johtuen "yksimielinen". Kaiketi ministeri on tunnustellut poliittista ilmapiiriä ja katsonut, että sillä ei tule olemaan mahdollisuuksia mennä läpi eduskunnassa jossa lopullinen päätös kuitenkin tehdään.
- Taitaa olla kysymys siitä, kuinka paljon suomenkieliset ovat halukkaita kustantamaan ruotsinkielisiä mediapalveluita joita kaiken lisäksi hyvin harva käyttää tai edes tarvitsee.
Cirka ett år efter att en enig Lintilä-grupp lanserade medieavgiften som svar på Yles finansiella problem meddelar sektorministern att hon låter frågan flyta fram till valet om drygt ett år. Två år av vattentrampande resulterade i bottennapp. - zetaa kehiin
Mut muo ei kiinnosta siltikään mitä ruottikielelle tai sitä puhuville käy. Jos puhuu ruottii, niin liilis ITKEVÄN Suville. Mulle on aivan sama mitä puhutaan, kuhan tekstitys toimii suomeksi. FST 5 lähettää hyvää softaa, mut ratioo en kuuntele, kun ei ymmärrä siitä mittään.
YLEn pitää saada raht suoraan budjetista, kun se on halvin, et helpoin tapa. Ei lupatarkastajia tai mitään konttoria enään tarvittas ja ikuinen ITKU tv-luvasta olis historiaa. Suomi on kait joku sivistysvaltio vaikka ei oikeen tunnu sille. Tietty budjetti malli estää hyvin nämä "ohari" vedot ja se ei käy kaikille. Nyt on TUHLATTU vuosi kalliisiin kokouksiin ja niistä on maksettu isot rahat ihmisille.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miksi persuilla ei ole firmoja?
Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?827076Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015
Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit267043Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan
Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k1066143Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä
Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?455394Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?
Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik845228Demarikultin uhri kertoo
Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa605173Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?
Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus405088Sanna valittiin Euroopan huonoimmaksi pääministeriksi
Sannan kaudella Suomi oli ainut maa missä bkt laski. Kannattaa huomata, että luvut valitsi Sannan huonoimmaksi. Ihmiset274585Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä
"Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv163447Vasemmistolaiset paskat eivät nousseet seisomaan kun Akaan kaupunginvaltuusto
vietti hiljaisen hetken Charlie Kirkin muistoksi https://www.aamulehti.fi/uutiset/art-2000011523016.html3003370