Kuinka moni teistä on pienenä haaveillut häistä? isoista? valkoisesta puvusta?
Minä kun mietin lapsuuttani, en muista kertaakaan haaveilleeni mistään häihin liittyvästä. En ole koskaan halunnut mitään isoja häitä, ahdistun jo pelkästään ajatuksesta valkoisesta häämekosta tai suuresta määrästä ihmisiä. Jos jotain haluan, niin pienen intiimin tilaisuuden, jossa ei ole ystäviä eikä sukulaisia. Ehkä pieni tilaisuus jossain luonnossa. Olenko siinä suhteessa jotenkin poikamainen? Vai onko se poikamaisuus lesbo-geeni, et kaikki lesbot ovat luonnostaan poikamaisia?
Minä kun mietin lapsuuttani, en muista kertaakaan haaveilleeni mistään häihin liittyvästä. En ole koskaan halunnut mitään isoja häitä, ahdistun jo pelkästään ajatuksesta valkoisesta häämekosta tai suuresta määrästä ihmisiä. Jos jotain haluan, niin pienen intiimin tilaisuuden, jossa ei ole ystäviä eikä sukulaisia. Ehkä pieni tilaisuus jossain luonnossa. Olenko siinä suhteessa jotenkin poikamainen? Vai onko se poikamaisuus lesbo-geeni, et kaikki lesbot ovat luonnostaan poikamaisia?
Vastaukset 6
Vanhimmat
Ajatus häistä on aina tuntunu ahdistavalta ja vieraalta. Se olikin helpotus kun tajusin ettei naimisiin ookkaan mikään pakko mennä. Jos joskus menen niin luultavasti se on ihan pieni ja vaatimaton tilaisuus lähimpien tai jopa pelkästään kumppanin kesken.
Vihaan kaikkia isoja ja hienoja tapahtumia. Niihin pukeutuminenkin on jo vaikeeta. En ikimaailmassa laita päälleni mekkoa, mutta oon kuitenkin melko tyttömäinen eikä pukukaan oikein pukis mua.
Haaveilemme usein tulevista pidettävistä "häistämme" tyttöystäväni kanssa. Kyseessä on silloin suurelle väelle tarkoitettu juhla, jossa hyvää ruokaa ja juomaa piisaa kaikille. Tuomari rekisteröisi meidän parisuhteemme luonnossa kesäiseen aikaan rakkaiden ihmisten läsnäollessa. Tällainen meidän haaveemme :)
Lapsuudesta en osaa sanoa. Olen aina tykännyt pukeutua prinsessamaisesti lapsena ja haaveillut kauniista puvuista tms, joten luulen että häätkin ovat mielessä olleet.
Kuulutin pienestä pitäen koko suvulle, että mitään häitä ei minun puoleltani tule, ja turha kuvitellakaan lapsia:D En kuulemma ikinä piirtänyt kuvia tulevasta miehestäni tai perheestämme, niin kuin isosisko aina tykkäsi tehdä. Tietyllä lailla olin kuitenkin vähän prinsessamainen tyttö (ainakin ulkoisesti), barbit kiinnosti kyllä. Tosin vanhemmiten on tullut enemmän jätkämäisyyttä vaikka ulkoisesti oon femme (ystävä totesi et oon niin äijä et mulla alkaa kohta kasvaa parta:D).
Kuinkas ollakaan vähän päälle 20 rakastuin ensimmäistä kertaa kunnolla. Naiseen, ylläri (vaikka miehiä ja joitain naisseikkailuita oli kyllä ollut ennen sitä), ja niin meni maailman kirjat sekaisin, yhtäkkiä tulevaisuuden haaveisiin kuuluikin isot (lue: ISOT) häät ja mahdollisesti pari tenavaakin. Hassua, mutta niin kävi mulle, vaikka nuorena olin NIIN anti-häät ajatuksineni. Nykyisin olen ällö-romantikko hömpötyksineni ja häähaaveinani:) Mielestäni ei voi olla kauniimpaa kuin haavekuva tulevasta vaimostani kävelemässä alttaria pitkin kauniissa valkoisissaan!
No, lapsena suunnittelin erilaisia hääpukuja. Joskus suunniteltiin yhdessä kaverin kanssa. Mutta ei kai erityisesti ajateltu muuta häihin liittyvää kuin sitä pukua, ei ainakaan koskaan suunniteltu millainen sulhanen olisi tai olisiko sitä edes...
Mutta hei, miksi sanot poikamaisuudeksi sitä että et ole halunnut häitä? Mikä siinä on poikamaista?
Mielestäni ei tulisi kategorisoida erilaisia mieltymyksiä akselilla poikaamaisuus - tyttömäisyys, koska tällä ylläpidetään stereotypioita tytöistä ja pojista. Sinä et halunnut häitä koska et halunnut, etkä siksi että olisit poikamainen tai lesbogeeninen. Kai jotkut pojatkin haluavat häitä..?
Minä olen pienestä tytöstä asti aina halunnut naimisiin ja myös aina haaveillut häistä. Teen sitä edelleen.
Haaveilin todella paljon ja usein häistä pienenä. Kavereiden kanssa leikittiin häitä ja joskus kuljin koulumatkatkin miettien, millaiset häät isona haluan. Kavereiden kanssa tapeltiin siitä, kumpi joutuu olemaan sulhanen ja kumpi saa olla morsian leikeissä. Piirtelin myös usein kauniita morsiammia ja se sulhanen oli aina "pakko" piirtää siihen viereen, vaikka en yhtään tykännyt piirtää miehiä, koska niille ei voinut piirtää kauniita kampauksia, meikkiä, nättiä pukua, koruja ym. yksityiskohtia.
En haaveillut niinkään siitä, kenen kanssa menisin naimisiin, vaan siitä, millainen mekko minulla olisi ja miltä häissäni näyttäisi (kalliit ja hienot ne tietysti aina haaveissani olivat. :D)