Kun ei voi soittaa, kun ei voi lähettää tekstiviestiä ei sähköpostia, kun ei voi kasvotusten kertoa...
...että kuukausien jälkeen yhä vieläkin kaipaa ja ikävöi! Edelleen haluaisi painautua tuttuun, turvalliseen kainaloon nukkumaan ja herätä lämpimään, rakastavaan halaukseen. Suudella sata kertaa päivässä ja rakastella sormet lomittain. Sanoa joka päivä, että rakastaa ja haluaa.
Olen häntä vajaa, aina. Muita en tahdo ja sitä on vaikea muiden ymmärtää, uskoa. On vain yksi, joka riittää minulle, joka saa sydämeni hakkaamaan villisti. On vain yksi, jonka kanssa jaoin kaiken, avasin herkimmätkin salaisuuteni ja hulluimmatkin unelmani. On vain yksi, joka tietää, kuka minä olen ja miksi häntä rakastan. On vain yksi, jonka vuoksi riudun hitaasti tyhjyyttä täynnä olevaan yksinäisyyteen.
Hän ei ole enää minun. Minä olen ikuisesti hänelle uskollinen sanoin, ajatuksin ja teoin.
Lohdutan toisinaan itseäni ajattelemalla, että hän edes joskus kaipaa sitä, mitä meillä oli. Että hän edes joskus tuntee sitä samaa polttavaa kaipuuta, jota minä tunnen juuri nytkin. Halua olla toisen sylissä, olla yhtä.
Olenkohan yksin eroikävässäni?
Eroikävää!
41
1774
Vastaukset
- ---
Ero varmaan kaunistaa muistoja ja tuntuu niin turhauttavalta, että viitsit märehtiä ja roikkua vanhassa. Jatka hyvä ihminen elämääsi eteenpäin ennen kuin sinusta tulee katkera ja säälittävä. Hanki uusia muistoja jonkun toisen kanssa tai nauti elämästäsi ihan vain"itsesi" kanssa. Ilmeisesti et osaa olla yksin vaan olet aiemminkin elänyt jonkun toisen elämää. Ihmiset eivät eroa, jos vielä rakastetaan, joten olet aivan hakoteillä.
- erossa särkynyt
Entä jos:
Olen jatkanut elämääni eteenpäin.
En ole katkera.
Osaan olla yksin, välillä nauttiakin siitä.
MUTTA minua ei kiinnosta hankkia uusia muistoja jonkun toisen kanssa. Minulle ei ole yhdentekevää, kenen kanssa muistoja kerään, sillä en kerää niitä muistojen vuoksi, vaan niissä hetkissä on jotain enemmän. Ja sen ihmisen on oltava minulle rakas.
En ole elänyt "jonkun toisen elämää", kun yhdessä elimme, vaan se oli meidän molempien yhteistä, rakastavaa ja onnellista elämää. Eikä vain minun mielestä, vaan meidän molempien.
Eikait se, että yhä rakastaa ja kaipaa, ole vanhassa roikkumista, kuten sinä sen ilmaisit. Ei rakkaus kuole yhdessä yössä. Tai ainakaan minusta ei ole siihen. Ehkä olen sitten säälittävä. Tosi säälittävä. - ---
erossa särkynyt kirjoitti:
Entä jos:
Olen jatkanut elämääni eteenpäin.
En ole katkera.
Osaan olla yksin, välillä nauttiakin siitä.
MUTTA minua ei kiinnosta hankkia uusia muistoja jonkun toisen kanssa. Minulle ei ole yhdentekevää, kenen kanssa muistoja kerään, sillä en kerää niitä muistojen vuoksi, vaan niissä hetkissä on jotain enemmän. Ja sen ihmisen on oltava minulle rakas.
En ole elänyt "jonkun toisen elämää", kun yhdessä elimme, vaan se oli meidän molempien yhteistä, rakastavaa ja onnellista elämää. Eikä vain minun mielestä, vaan meidän molempien.
Eikait se, että yhä rakastaa ja kaipaa, ole vanhassa roikkumista, kuten sinä sen ilmaisit. Ei rakkaus kuole yhdessä yössä. Tai ainakaan minusta ei ole siihen. Ehkä olen sitten säälittävä. Tosi säälittävä.Hyvä, jos olet jatkanut elämääsi eteenpäin ja osaat olla yksin ja nauttia siitä. Ymmärsin, että erostasi olisi ollut jo pidemmän aikaa ja siksi yritin "potkia" sinua eteenpäin, mutta erosi on varmaan tuore eikä silloin ole välttämättä valmis uuteen ihmissuhteeseen. Olen itse eronnut aikanani ja ihan turhaan pyörittelin noita samoja ajatuksia liian pitkään (monta vuotta) ja elämäni vain kulki ohi. Onneksi nykyinen rakkaani sai minut uskaltamaan taas kokeilla rakkautta ja nyt olen onnellisempi kuin koskaan olin exäni kanssa.
- erossa särkynyt
--- kirjoitti:
Hyvä, jos olet jatkanut elämääsi eteenpäin ja osaat olla yksin ja nauttia siitä. Ymmärsin, että erostasi olisi ollut jo pidemmän aikaa ja siksi yritin "potkia" sinua eteenpäin, mutta erosi on varmaan tuore eikä silloin ole välttämättä valmis uuteen ihmissuhteeseen. Olen itse eronnut aikanani ja ihan turhaan pyörittelin noita samoja ajatuksia liian pitkään (monta vuotta) ja elämäni vain kulki ohi. Onneksi nykyinen rakkaani sai minut uskaltamaan taas kokeilla rakkautta ja nyt olen onnellisempi kuin koskaan olin exäni kanssa.
Kiitos selvennyksestä! Valoisaa kevätmieltä sinulle!
- eronnut myös
erossa särkynyt kirjoitti:
Entä jos:
Olen jatkanut elämääni eteenpäin.
En ole katkera.
Osaan olla yksin, välillä nauttiakin siitä.
MUTTA minua ei kiinnosta hankkia uusia muistoja jonkun toisen kanssa. Minulle ei ole yhdentekevää, kenen kanssa muistoja kerään, sillä en kerää niitä muistojen vuoksi, vaan niissä hetkissä on jotain enemmän. Ja sen ihmisen on oltava minulle rakas.
En ole elänyt "jonkun toisen elämää", kun yhdessä elimme, vaan se oli meidän molempien yhteistä, rakastavaa ja onnellista elämää. Eikä vain minun mielestä, vaan meidän molempien.
Eikait se, että yhä rakastaa ja kaipaa, ole vanhassa roikkumista, kuten sinä sen ilmaisit. Ei rakkaus kuole yhdessä yössä. Tai ainakaan minusta ei ole siihen. Ehkä olen sitten säälittävä. Tosi säälittävä.Ei pitkää suhdetta ja liittoa niin vain kuopata, vaikka toinen tekisi mitä, jos todella on rakastanut. Ymmärrän hyvin miksi kaipaat ja haluat toisen läsnäoloa. Niitä hyviäkin hetkiä on riittäny paljon ja niitä haluaisi vielä kokea juuri sen rakastamansa ihmisen kanssa. Valitettavasti tämä vain aina ei ole mahdollista, koska ihmiset ovat omanlaisiaan ja heitä ei muuta vaikka kuinka haluaisi.
Hyvää jatkoa toivoen
- kirjoittamani,
tuli kyyneleet silmiin kun luin tämän sinun tekstin...Itselläni vasta viikko aikaa erosta enkä voi purkaa pahaa oloani minnekkään, kukaan ei tajua koska ajattelevat, että tämä on minulle parempi ratkaisu ja että ansaitsen muka parempaa kuin mitä exäni minulle oli.
Itse tahtoisin vielä yrittää ja uskoa siihen parempaan päivään.Mutta yksinhän se on vaikeeta kun toinen osapuoli vaan huutaa ja vihaa ja tahtoo vaan pois... Annan mennä koska rakastan, toivon vain kaikkea hyvää hänelle ja toivon että hän löytää ihmisen, joka tekee hänet onnelliseksi.
Rakastan ja ikävöin.- Saman läpikäynyt
Ansaitset varmasti parempaa ja se parempi aika jo odottelee.Sinä vain tarvitset nyt aikaa parantua ja haavojen aikaa arpeutua.Kun luin näitä kirjoituksia,muistin oman pohjattoman tuskani eron aikana.Tuska tuli jälkijunassa. Heti eron tultua leijailin pilvissä,kun olin niin onnellinen päästyäni ahdistavasta liitosta.Suru ja kaipuu tuli myöhemmin. Läpi ne on käytävä kaikkien.
Voi kun voisin rutistaa sinua ja valaa uskoa,että selviät tästä.Ihan varmasti! Pidät vain itsestäsi huolta fyysisesti ja psyykkisesti,se on tärkeintä.Pidä yhteyttä ystäviisi,käy ulkona baareissa tai tanssimassa,ulkoile ja syö hyvin. Kyllä tuska ajan myötä helpottaa.Pahin on eka vuosi,sitten alkaa helpottamaan pikkuhiljaa.Tsemppiä! - erossa särkynyt
Voih, erosi on vielä noin tuore. Olen pahoillani.
Ymmärrän hyvin ajatuksesi siitä, että edelleen haluaisit yrittää puolisosi kanssa. Harva meistä kait pystyy yhdessä hetkessä heittämään kinttaat naulaan, lähtemään ja unohtamaan.
Minäkin aina ajattelin, että jos ero tulee, jaksan toivoa toiselle onnellista loppuelämää ja kaikkea hyvää - tosipaikan tullen en kyennytkään. Oli niin kova halu kuulua siihen hänen onnelliseen elämään itsekin, yhdessä! Todelliseen rakkauteen sanotaan kuuluvan sen, että voi antaa toisen mennä, jos se tekee hänet onnellisemmaksi - itse epäonnistuin siinä ajatuksen tasolla, tosin annoin hänen toki lähteä.
Toivon, että pystyt purkamaan pahaaoloasi ja viereltäsi löytyy edes yksikin ihminen, joka ei tuomitse tunteitasi ja ajatuksiasi. Ikävä on alussa läsnä joka hetkessä ja kaipuu meinaa musertaa alleen. Jos vain siihen kuulee koko ajan näinoliparempi -sanomisia ja eisiitämitäänkuitenkaanolisienäätullut -ajatuksia, ei se lohduta itseä. Alussa ainakin itse kaipasin vain sitä, että joku kuunteli ja uskoi, että omat tuntemukseni olivat aitoja ja tosia, sellaisia miten juuri minä ne koin. Että joku oikeasti uskoi, että rakkauteni ei kuollut.
Vasta surun eri vaiheiden jälkeen oppii tarkastelemaan itsekin hieman eri näkökulmista tapahtunutta. Mutta ei se tarkoita sitä, että senkään jälkeen jokainen meistä olisi valmis uuteen suhteeseen. Joskus vain tunteet haalenevat niin hitaasti, ettei uudelle rakkaudelle ole mahdollisuutta. Ja jos joku tuomitsee sen vääräksi, ikäänkuin roikkumiseksi vanhassa kumppanissa, olkoot niin. Itse kun löysin oman kumppanini, ikuisen (kliseistä, tiedän) rakkauteni, tiesin heti, etten voi häntä koskaan unohtaa, vaikka mitä tapahtuisi. Ja kun avioliittolupauksen tein, tiesin sydämessäni kantavani ainiaan rakkauttani häneen. Kuulostaa vanhanaikaiselta, mutta olen tässä tapauksessa mielelläni sitä.
Kaikkea hyvää sinulle sekä ystävien ymmärrystä ja tunteiden kanssa selviämistä!
- kyyenl vierähti
samaa poteva.;( ja ikävä on kova.En osaa ajatella itseäni muiden kanssa.Vaikka olen ajatellut,että vaikka jonkun joskus löytäisin,mutta ikinä en rakastu toiseen näin..aina hän on ykkönen.
- erossa särkynyt
Niinpä niin: Miksi ei se oman elämän Suuri Rakkaus saisi olla oikeasti se Suuri Rakkaus? Siis sellainen, jota eivät muut ihmiset heti eron jälkeen teilaisi vanhaksi, epäonnistuneeksi rakkaudeksi, sellaisella kylläsullevarmastituleevieläuusia -ajatuksella.
Jos vaan yksinkertaisesti ei haluakaan enää uutta, ei ketään toista. Ei uusiin suhteisiin voi syöksyä suinpäin, joku meistä ei ehkä koskaan. Eikä siinä ole mitään väärää. Ei minun mielestäni.
Itketään yhdessä ikävää. Kyllä naurukin tulee, ajallaan. - kyynel vierähti
erossa särkynyt kirjoitti:
Niinpä niin: Miksi ei se oman elämän Suuri Rakkaus saisi olla oikeasti se Suuri Rakkaus? Siis sellainen, jota eivät muut ihmiset heti eron jälkeen teilaisi vanhaksi, epäonnistuneeksi rakkaudeksi, sellaisella kylläsullevarmastituleevieläuusia -ajatuksella.
Jos vaan yksinkertaisesti ei haluakaan enää uutta, ei ketään toista. Ei uusiin suhteisiin voi syöksyä suinpäin, joku meistä ei ehkä koskaan. Eikä siinä ole mitään väärää. Ei minun mielestäni.
Itketään yhdessä ikävää. Kyllä naurukin tulee, ajallaan.kiitos kannustavasta tekstistäsi.Itse ajattelen häntä koko ajan..tuntuu niin oudolta kun emme ole tekemisissä.Olo on niin tyhjä ja yksinäinen.Mutta en vaan voi kuvitella että jonkun muun kanssa kävelisin onnellisena pää pystyssä päin.
Itkut itektään ja nauretaan,kun sen aika on.Kiitos Sinulle,jharva ymmärtää oikeesti miltä tuntuu.
- Saman läpikäynyt ja
Et todellakaan ole yksin.Meitä muitakin surevia on ja usko minua,tästäkin kauheudesta selviää!! Ja entistä ehompana ihmisenä:) Lue,ulkoile ja puhu,puhu ja taas puhu! Älä pura tuntojasi ex:'ään vaan hanki ulopuolinen tuki-ihminen,joka osaa asettaa asiat oikeaan mittasuhteeseen.Surevana sitä kiertää kehää ja luulee,ettei elämää enää ole.On sitä kuule,monenlaista vielä sinullakin :) Lämmin halaus ja voimaa ja valoa elämääsi!!
- erossa särkynyt
Tiedän, etten ole yksin tässä tilanteessa, vaan moni muukin kaipaa entistään. Tarkoitinkin tuolla kysymykselläni, että ikävöinköhän vain yksin vai ikävöikö kenties ikävöintini kohdekin joskus jossakin tilanteessa minua, edes pienen hetken. Se jotenkin lohduttaisi, kun tietäisi, ettei itseä ole poispyyhkäisty mielestä yhdessä päivässä. Ymmärtänet, mitä tarkoitan.
On totta, mitä kirjoitit: tästäkin kauheudesta selviää. Tiedän vielä olevan rankkoja aikoja edessäpäin, mutta ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin - näin uskon. Olen ulkoillut paljon, liikkunut ja sisustanut kotini viihtyisäksi. En ole purkanut tuntojani häneen, vaan läheisiini ja päiväkirjani sadoille sivuille.
Kiitos lämpimän kannustavasta viestistäsi ja aurinkoista alkanutta kevättä!
- göring herman
on sitä muuallakin yhtä hyvää, älä ole naivi.
- erossa särkynyt
On varmasti muuallakin yhtä hyvää, en toisin väitäkään.
Minulla on vain yksi, minulle riittää vain yksi - menetettynäkin. Olkoon se sitten naiviutta. Kukin meistä etenee elämässä omalla tavallaan ja prosessoi kivunkin hetkellä omien valintojen, arvojen ja periaatteiden mukaisesti. Onnea meille kaikille siihen!
- Elmeri:
Anna itsellesi vaikka joku päivämäärä milloin et anna itsesi enää ajatella exääsi noin kovasti ja tunteella muuten voit jäädä kiinni tuohon tunteeseen. Anna exäsi mennä ja keskity omaan elämääsi.
- erossa särkynyt
Kiitos Elmeri!
Tiedän, etten voi jäädä tähän tunteeseen loppuelämäkseni kiinni. Puolisoni on mennyt jo omia menojaan, minä olen tässä ja nyt. Lupaan keskittyä omaan eläämäni sekä lähelle jääneiden ihmisten elämään.
Ajatuksia ja tunteita ei voi kuitenkaan täydellisesti hallita, enkä edes siihen pyri. Välillä ryven ikävässä ja sitten taas katselen eteenpäin. En ole yksin, ympärilläni on paljon ystäviä ja minulle tärkeitä ihmisiä. Mutta kuitenkin jokin osa minusta "riutuu hitaasti tyhjyyttä täynnä olevaan yksinäisyyteen". Sitä ei tarvitse muiden ymmärtää. Se "osa" on jossakin tuolla sisällä, sydämen pehmeässä syleilyssä, minuudessa - siellä, jonne annoin vain yhden ihmisen tulla ja olla, tuntea minut kokonaan. Ja se ihminen jäi sinne, kauniisiin kultakääreisiin kätkettynä, elämän realismilla ja avioliiton vaikeillakin jaksoilla maustettuna - tuhansilla muistoilla tallennettuna. Ja hän on siellä aina, tahtoi tai ei. Sillä muistoja ei voi toiselta riistää. Vaikka avioliiton kestävyyden veisikin mennessään ja pilkkoisi hetkessä hakkelukseksi kaiken yhteisen.
Suru kestä aikansa. Kullakin yksilöllisesti.
- toivoa...
Kyllä hän kaipaa. Käy samat tunteet läpi kuin sinäkin, vaikka ei sitä välttämättä osaa näyttää
tai purkaa. Jos ei niin kyseessä on ameeba eikä ihminen.
Minun eroni on tuore tapaus, äkillinen ja satuttava. Ensi vaihe oli shokki, sitten tuli epäusko,
sitten odotus, väliin viha ja kauna, sitten yksinäisyys ja loputon ikävä siitä mitä kaikkea
hyvää meni liittomme mukana. En voi katsoa edes yhteisiä muistojamme, nukun eri sängyssä
tyynyläjään hautautuneena, siitä huolimatta herään yöllä siihen kauhuun että olen yksin.
Kysyen MIKSI ?
Jostain sain kuienkin voimaa (tuskasta?) jatkaa töitä, se oli äärimmäisen tärkeää.
Työpaikalla on ollut erittäin tukeva, kannustava ja ymmärtävä porukka kun suurinpiirtein
jokainen on kokenut eron kauhut elämänsä jossain vaiheessa.
Siellä ymmärretään jos joskus haluan vaan olla hetken omissa oloissani, eikä kukaan
onneksi tuomitse, vaan kun tapuksemme tiedetään niin se on todella herättänyt ihmetystä
monessa ja minun on annettu olla siellä ,vaikkakin nyt hieman rikkinäisenä.
Yhteisön tuki, tai turvaverkoston, on ihan sata tärkeää, kun se ahdistus painaa päälle niin
on sitten joku jonka kanssa voi jutella vaikka muutaman minuutin.
Silti se töistä tyhjään kotiin tuleminen on kuin isku vasten kasvoja, edessä ykisnäinen ilta
ja varsinkin se yö. Aamulla suurinpiirtein ravaan urat olohuoneen lattiaan että pääsen täältä pois.
Tänään oli aluksi taas yksi masentava maanatai; mutta nyt sain kuulla uutisia tästä kadonneesta
puolisostani, ihanaa työyhteisö, kiitos teille siitä. Tässä kun tuntuu että jokainen pienikin
tiedonmurunen on tärkeää.
Hän on tilittänyt viikonloppuna baaritiskillä tätä eroa, on kuulema jopa tunnustanut ikävänsä
ja välittämisensä. Se on paljon se. Minä en muuttoauton lähdön jälkeen ole kuullut saatikka
nähnyt häntä.
Olen sata kertaa ottanut kännykän käteen ja yhtä usein heittänyt sen pois.
Jos ihminen haluaa ottaa vapautensa vaikka väkisin, ei voi pidätellä ketään.
Itsensä pitää koittaa pelastaa, vaikka pienin askelin. Jokaisella on keinonsa ja konstinsa,
jotkut hankkii heti laastarin, osa masentuu, jotkut menettävät kokonaan uskon tulevaisuuteen.
Toivon sinulle kuitenkin voimia tässä henkisessä taistelussa, jos yhtään lohduttaa niin meitä
on varmaan satoja ellei tuhansia saman asian kanssa kamppailevia.
Muista se että jokaiseen päivään tulee jotain hyvää.
Kirjoita tänne kun tuntuu pahalta. Ja MYÖS kun tuntuu hyvältä !
"koita jaksaa tätä paskaa
vaik´tänään päivä puristaa
ei ketään kannata kuristaa
sillä huominen jo eteesi huristaa"- erossa särkynyt
Lämmin kiitos sinulle lohduttavista ja kannustavista sanoistasi!
Sama miksi-kysymys on ollut minunkin mielessäni koko ajan. Enkä ole löytänyt vastausta, tuskin löydänkään. Inhimillistä on silti tällaisessa tilanteessa etsiä vastausta siihen, selitystä yhteiselämän loppumiselle ja yhteisten unelmien hajoamiselle.
On hienoa, että olet saanut työpaikaltasi tukea ja ymmärrystä - se on varmasti tärkeä voimavara arjessa!
Koen samoin, että tyhjään kotiin tuleminen on rankkaa: illat ja yöt ovat pahimpia. Toisinaan kuitenkin ahdistus yllättää aamuvarhaisella, juuri unesta heränneenä. Silloin tahtoisi painautua unisen kumppanin kainaloon, silitellä ja herätä hitaasti yhdessä. Keittää aamukahvit ja työaamuna kiirehtiä tahoilleen suukkojen jälkeen, vapaa-aamuna lukea aamunlehti yhdessä ja palata sen jälkeen vuoteeseen, sylikkäin.
Minullakin on ollut kännykkä usein kädessä. Turhaan olen odottanut tuttua soittoääntä, joka kertoisi hänen soittavan. Turhaan olen odottanut hellyttäviä tekstiviestejä, joissa ilmaistaan kaipuuta, välittämistä ja kerrotaan illan yllätyksestä TAI vain ihan arkisista asioista, jotka kuitenkin olivat aina yhtä tärkeitä minun kuulla/lukea. Pidin tavasta, joilla hän piti päivän mittaan minuun yhteyttä. Antaisin paljon, jos saisin edes kerran kuulla hänen äänensä, hänen lausuvan minun nimensä tai jonkun niistä hellittelynimistä, joita hän usein käytti... hänen naurunsa... Ja mitä antaisinkaan, että saisin nähdä hänen kasvonsa ja koko olemuksen...
Selviämme. Kukin tavallaan. Aikaa menee. Rakkaus voi kuolla. Yhtälailla se voi olla ikuista.
Tänään ainakin minä vielä rakastan. Ja huomennakin. - SuruNainen
erossa särkynyt kirjoitti:
Lämmin kiitos sinulle lohduttavista ja kannustavista sanoistasi!
Sama miksi-kysymys on ollut minunkin mielessäni koko ajan. Enkä ole löytänyt vastausta, tuskin löydänkään. Inhimillistä on silti tällaisessa tilanteessa etsiä vastausta siihen, selitystä yhteiselämän loppumiselle ja yhteisten unelmien hajoamiselle.
On hienoa, että olet saanut työpaikaltasi tukea ja ymmärrystä - se on varmasti tärkeä voimavara arjessa!
Koen samoin, että tyhjään kotiin tuleminen on rankkaa: illat ja yöt ovat pahimpia. Toisinaan kuitenkin ahdistus yllättää aamuvarhaisella, juuri unesta heränneenä. Silloin tahtoisi painautua unisen kumppanin kainaloon, silitellä ja herätä hitaasti yhdessä. Keittää aamukahvit ja työaamuna kiirehtiä tahoilleen suukkojen jälkeen, vapaa-aamuna lukea aamunlehti yhdessä ja palata sen jälkeen vuoteeseen, sylikkäin.
Minullakin on ollut kännykkä usein kädessä. Turhaan olen odottanut tuttua soittoääntä, joka kertoisi hänen soittavan. Turhaan olen odottanut hellyttäviä tekstiviestejä, joissa ilmaistaan kaipuuta, välittämistä ja kerrotaan illan yllätyksestä TAI vain ihan arkisista asioista, jotka kuitenkin olivat aina yhtä tärkeitä minun kuulla/lukea. Pidin tavasta, joilla hän piti päivän mittaan minuun yhteyttä. Antaisin paljon, jos saisin edes kerran kuulla hänen äänensä, hänen lausuvan minun nimensä tai jonkun niistä hellittelynimistä, joita hän usein käytti... hänen naurunsa... Ja mitä antaisinkaan, että saisin nähdä hänen kasvonsa ja koko olemuksen...
Selviämme. Kukin tavallaan. Aikaa menee. Rakkaus voi kuolla. Yhtälailla se voi olla ikuista.
Tänään ainakin minä vielä rakastan. Ja huomennakin.Mua itketti kun luin tekstejäsi sinä "erossa särkynyt". Itsekin läpikäyn samoja tunteita kuin sinä ja kuvaat erittäin hyvin ja herkästi mitä itsekin sisälläni tunnen.
Näinhän se on, että jos toista todellakin rakastaa, niin hänen on annettava mennä... Näin yritän itsekin ajatella ja toivon hänen olevan onnellinen!
Paljon jaksamisia sinulle ja kaikille meille erossa särkyneille! - Särkynyt minäkin
erossa särkynyt kirjoitti:
Lämmin kiitos sinulle lohduttavista ja kannustavista sanoistasi!
Sama miksi-kysymys on ollut minunkin mielessäni koko ajan. Enkä ole löytänyt vastausta, tuskin löydänkään. Inhimillistä on silti tällaisessa tilanteessa etsiä vastausta siihen, selitystä yhteiselämän loppumiselle ja yhteisten unelmien hajoamiselle.
On hienoa, että olet saanut työpaikaltasi tukea ja ymmärrystä - se on varmasti tärkeä voimavara arjessa!
Koen samoin, että tyhjään kotiin tuleminen on rankkaa: illat ja yöt ovat pahimpia. Toisinaan kuitenkin ahdistus yllättää aamuvarhaisella, juuri unesta heränneenä. Silloin tahtoisi painautua unisen kumppanin kainaloon, silitellä ja herätä hitaasti yhdessä. Keittää aamukahvit ja työaamuna kiirehtiä tahoilleen suukkojen jälkeen, vapaa-aamuna lukea aamunlehti yhdessä ja palata sen jälkeen vuoteeseen, sylikkäin.
Minullakin on ollut kännykkä usein kädessä. Turhaan olen odottanut tuttua soittoääntä, joka kertoisi hänen soittavan. Turhaan olen odottanut hellyttäviä tekstiviestejä, joissa ilmaistaan kaipuuta, välittämistä ja kerrotaan illan yllätyksestä TAI vain ihan arkisista asioista, jotka kuitenkin olivat aina yhtä tärkeitä minun kuulla/lukea. Pidin tavasta, joilla hän piti päivän mittaan minuun yhteyttä. Antaisin paljon, jos saisin edes kerran kuulla hänen äänensä, hänen lausuvan minun nimensä tai jonkun niistä hellittelynimistä, joita hän usein käytti... hänen naurunsa... Ja mitä antaisinkaan, että saisin nähdä hänen kasvonsa ja koko olemuksen...
Selviämme. Kukin tavallaan. Aikaa menee. Rakkaus voi kuolla. Yhtälailla se voi olla ikuista.
Tänään ainakin minä vielä rakastan. Ja huomennakin.Erossa särkyneelle; ymmärrän hyvin tunteitasi. Vastaavanlaisessa tilanteessa olen minäkin, mieheni muutti pois viime vuoden lopulla. Itse olisin halunnut vielä yrittää korjata suhdettamme, mutta miehellä ei enää riittänyt uskoa liittoomme. Ensimmäiset kuukaudet eropäätöksen jälkeen olivat suoraan sanottuna yhtä helvettiä; sekä yöunet että ruokahalu katosivat, mutta lasten takia oli pakko pysytellä hengissä. Minulla olo alkoi selkeästi helpottua kolmen kuukauden kuluttua eropäätöksestä, aloin luottaa siihen, että pärjäämme ilman ex-miestäni ja voin vielä jonakin päivänä elää onnellista elämää. Suurena apuna toipumisessa ovat olleet lasteni lisäksi pari korvaamatonta luottoystävää sekä työterveyshuollon ihana psykologi, jolle olen käynyt vuodattamassa suruani.
Varmasti vaikeita hetkiä tulee jatkossakin, mutta yritän silti joka päivä muistaa ne asiat, jotka ovat nyt hyvin. Pystyn jo nauttimaan yksinolosta ja vapaudesta, vaikka yksinäisyys välillä ahdistaakin. Kaikkein eniten suren tällä hetkellä lasten puolesta, mieheni ei tapaa heitä tarpeeksi eikä osaa olla heidän kanssaan. Toivottavasti lapset kuitenkin toipuvat tästä koettelemuksesta, heillä on kuitenkin turvallinen koti edelleen.
Halauksia ja jaksamista kaikille eron kokeneille ja sitä sureville, elämä voittaa vielä! - erossa särkynyt
SuruNainen kirjoitti:
Mua itketti kun luin tekstejäsi sinä "erossa särkynyt". Itsekin läpikäyn samoja tunteita kuin sinä ja kuvaat erittäin hyvin ja herkästi mitä itsekin sisälläni tunnen.
Näinhän se on, että jos toista todellakin rakastaa, niin hänen on annettava mennä... Näin yritän itsekin ajatella ja toivon hänen olevan onnellinen!
Paljon jaksamisia sinulle ja kaikille meille erossa särkyneille!Sinullekin jaksamista, tulevaisuuteen uskomista ja asioiden riittävää läpikäymistä!
Tänäaamuna tunnen itse oloni helpommaksi, pitkästä aikaa. Jaksan katsoa tulevaisuuteen ja uskoa, että onnellisia aikoja on vielä edessäpäin - sitä en tiedä, missä ja milloin, mutta joskus kuitenkin, näin luotan.
Tosiasia ei vain poistu mielestäni: puolisosta erilläänolo ei ole vähentänyt rakkauttani ja ikävä on tänä päivänäkin yhtä todellista. Ehkä sen kanssa oppii kuitenkin elämään. Ymmärtää, että nyt on näin, vaikka sydän tahtoisi aivan muuta: paluuta yhteistalouteen, samaa leipää nakertamaan ja elämän arkipäivää jakamaan romantiikan ja ihan arkisten asioidenkin kanssa. Sydän tahtoisi saada rakastaa ja saada rakkautta, vanhuuden harmauteen saakka. - erossa särkynyt
Särkynyt minäkin kirjoitti:
Erossa särkyneelle; ymmärrän hyvin tunteitasi. Vastaavanlaisessa tilanteessa olen minäkin, mieheni muutti pois viime vuoden lopulla. Itse olisin halunnut vielä yrittää korjata suhdettamme, mutta miehellä ei enää riittänyt uskoa liittoomme. Ensimmäiset kuukaudet eropäätöksen jälkeen olivat suoraan sanottuna yhtä helvettiä; sekä yöunet että ruokahalu katosivat, mutta lasten takia oli pakko pysytellä hengissä. Minulla olo alkoi selkeästi helpottua kolmen kuukauden kuluttua eropäätöksestä, aloin luottaa siihen, että pärjäämme ilman ex-miestäni ja voin vielä jonakin päivänä elää onnellista elämää. Suurena apuna toipumisessa ovat olleet lasteni lisäksi pari korvaamatonta luottoystävää sekä työterveyshuollon ihana psykologi, jolle olen käynyt vuodattamassa suruani.
Varmasti vaikeita hetkiä tulee jatkossakin, mutta yritän silti joka päivä muistaa ne asiat, jotka ovat nyt hyvin. Pystyn jo nauttimaan yksinolosta ja vapaudesta, vaikka yksinäisyys välillä ahdistaakin. Kaikkein eniten suren tällä hetkellä lasten puolesta, mieheni ei tapaa heitä tarpeeksi eikä osaa olla heidän kanssaan. Toivottavasti lapset kuitenkin toipuvat tästä koettelemuksesta, heillä on kuitenkin turvallinen koti edelleen.
Halauksia ja jaksamista kaikille eron kokeneille ja sitä sureville, elämä voittaa vielä!Itsekin koen läheisten tuen olleen korvaamatonta, jotain sellaista, jota ilman en olisi jaksanut taistella alkupäivinä edes aamusta iltaan oman valtavan tunnemylläkkäni kanssa.
Olen huomannut voivani nauttia joistakin asioista yksinkin asuessani. Silti toisinaan valtaa mielen valtava ahdistus: antaisin kaiken tämän itsenäisyyden pois, jos vain voisin jakaa elämäni edelleen ihmisen kanssa, jota olen rakastanut ja jota edelleen rakastan.
On harmillista, että sinun täytyy surra sitä, etteivät lapsenne voi olla riittävästi isänsä kanssa tekemisissä. Eron tapahtuessa sitä toivoisi, että lapset saisivat edelleen molemmilta vanhemmiltaan rakkautta ja turvaa, heidän kasvulleen ja kehitykselleen välttämättömiä asioita. Toki tämä ei ole aina mahdollista, jos toinen kasvattaja on kykenemätön turvalliseen vanhempi-lapsi-suhteeseen.
Voimia Sinulle arjessa selviämiseen, lasten kanssa jaksamiseen! Pidä huoli itsestäsi: kun sinä äitinä kykenet selviämään kriisistä, antaa se lapsillekin turvallisen pohjan käydä läpi tapahtunutta. Toivon, että saat toipua rauhassa, koska oma kokemukseni on ainakin se, että välillä mennään takapakkia ja sitten taas "nytkähdetään" ehkä hieman eteenpäin. Elämä jatkuu, meillä kaikilla - myös sinulla ja minulla. Yksinkin.
- kostaja
Et varmasti ole yksin sillä minä kaipaan rakastani niin että se tuntuu vieläkin särkynä. Kylläkai sitä on jotenkin kumma sillä herään joka yö noin kolmelta siihen että tunnen hänen olevan selkäni takana.Minä todellakin tunnen että hän on siinä ja kun käännyn ja huomaan ettei hän ollutkaan siinä on pettymys niin voimakas että se tuntuu fyysisesti kamalalta.KOSTONHIMOISENA TOIVON ETTÄ HÄN JOSKUS KOKISI SAMAN tuskan. ja
- ensirakkaus..
Voisiko ajatella, että pysyisitte silti ystävinä??
Ei kai se herranen aika tarvitse kuolemaa tarkoittaa jos ero tulee??
Minulla kun tuli ero miehestäni vuosia sitten pidimme silti yhteyttä! Hänhän oli ollut elämäni rakkaus! En halunnut häntä menettää, vaikka emme yhdessä osanneetkaan elää.
Olemme soitelleet silti, kun toisella on vaikeaa ja nyt kun kummallakin on uudet kumppanit, soittelemme kun kriisejä tulee liitoissamme..
Sen verran fiksuja olemme, ettemme riskeeraa uusia liittojamme joten yritämme pitää yhteydenpitomme mahdollisimman syrjässä kumppaneiltamme, vaikka he tietävätkin meidän viestittelevän.
Tämä sopii meille kaikille. - ööööööööööööö
kumma kyllä, minäkin herään aina aamuyöstä ja luulen että olen vaimoni vieressä, pettymys joka kerta. :) tässä on kostoa kerrakseen
- ihana hiljaisuus....
ööööööööööööö kirjoitti:
kumma kyllä, minäkin herään aina aamuyöstä ja luulen että olen vaimoni vieressä, pettymys joka kerta. :) tässä on kostoa kerrakseen
Ja.a No meillä ei varmaan heilauta puoleen eikä toiseen jos ero tulee! Ollaan nukuttu erillään jo vuosikaudet ukon kuorsauksen takia! ;)
- erossa särkynyt
uskon, että moni meistä öisin kaipaa ja ikävöi: etsii turhaan katseellaan toisen tuttua hahmoa, kuuntelee turhaan toisen unihengitystä - hapuilee turhaan toisen lämpöistä kättä omaansa, varmistuakseen, että toinen todellakin on siinä, läsnä, vierellä!
Fyysistä ikävää ei voi vähätellä. Se voi tuntua kipuna, polttavana kaipuuna.
Kostonhimo ei liene auta meitä. Tosin minustakin tuntuu, että on suorastaan vääryys, jos toinen vain mennä porskuttaa eteenpäin elämässään ja minä vain kärsin. - erossa särkynyt
ensirakkaus.. kirjoitti:
Voisiko ajatella, että pysyisitte silti ystävinä??
Ei kai se herranen aika tarvitse kuolemaa tarkoittaa jos ero tulee??
Minulla kun tuli ero miehestäni vuosia sitten pidimme silti yhteyttä! Hänhän oli ollut elämäni rakkaus! En halunnut häntä menettää, vaikka emme yhdessä osanneetkaan elää.
Olemme soitelleet silti, kun toisella on vaikeaa ja nyt kun kummallakin on uudet kumppanit, soittelemme kun kriisejä tulee liitoissamme..
Sen verran fiksuja olemme, ettemme riskeeraa uusia liittojamme joten yritämme pitää yhteydenpitomme mahdollisimman syrjässä kumppaneiltamme, vaikka he tietävätkin meidän viestittelevän.
Tämä sopii meille kaikille.Niinpä, voi meitä. Meitä, jotka luokitellaan säälittäviksi takiaisiksi, märehtiviksi ex-puolisoiksi ja epärealistisiksi ikuiseen rakkauteen uskoviksi hörhöiksi. Sellaisia kait me olemme, ainakin osa meistä, ja ainakin joidenkin mielestä. Mutta minkäs voimme heikoille luonteillemme ja ihmissuhdekiintymyksillemme, ikävälle ja ahdistukselle... ja sille rakkaudelle, joka ei tahdo kuolla meistä mihinkään pois. Ja tarvitseekokaan sen kuolla, ainakaan pakotettuna?
On hienoa, että te olette ex-miehenne kanssa ystäviä. Se sopii varmasti teille ja kertomasi mukaan myös nykyisille puolisoillenne. Kaikki meistä eivät siihen kuitenkaan kykene. Syitä on monia. On vaikea olla "vain" ystävä, jos jompikumpi yhä rakastaa toista palavasti ja sillä toisella sen kaltaiset tunteet ovat kuolleet. Yhteydepitoon tarvitaan kaksi sitä haluavaa ja kaksi siitä vastuuta kantavaa. Tarvitaan kunnioitusta, tasavertaisuutta, hienotunteista suhtautumista ja luottamusta. On lakattava kaipaamasta niitä entisiä yhteisiä hetkiä, jotta toisen näkeminen ei aiheuttaisi ahdistusta ja surua tai halua heittäytyä hänen syliinsä rakastettavaksi.
Tällaisin ajatuksin jään odottamaan unta, yksin vuoteessani, painaen hänen kuvansa poskeani vasten (säälittävää, tiedän). Hyvää yötä!
- Jätetty nainen
Et ole yksin, täällä ainakin toinen , jolla ero ikävä* Sinun kirjoituksessasi on kuin omat mietteeni, erosta ja ikävästä*
Kaipaan puolisoani, irti en pääse siittä kaipuusta..
Jaksamisia sinulle*- erossa särkynyt
samoin Sinulle itsellesi jaksamisia ja valoa alkukevään päiviin!
Aika tuonee helpotusta meille jokaiselle: toinen selviää nopeammin, toisella vaatii paljon pidemmän ajan. Ja yhtälailla toinen päivä on helpompi ja toinen taas hirmuisen vaikea.
Kaipuu ei sammu hetkessä. Muistot eivät pyyhkiydy mielestä - joku saa niistä lohtua, toiselle ne ovat kauhistus. Toivottavasti meistä jokainen löytää omat keinonsa ja oman tapansa selvitä ja sopeutua!
- toivoa...
Hei
Miten sinulla tänään menee ?
Onko olo yhtään parempi, ootko saanut asioita selkiinnettyä yhtään ?
Mitenkäs syöminen ja nukkuminen, onnistuuko jo paremmin ?
Alussa se on vaikeaa, mutta muista koittaa tehdä niitä molempia.
Minulla on yhä se kauhujen hetki kun aamulla herään siihen yksinäiseen todellisuuteen
mutta koitan nousta ihan samantien vaikka nettiin surffaamaan, tulee semmoinen olo
että maailmassa on muitakin. Äkkiä vaan pois meidän lakanoista ja muuta ajateltavaa
mieleen, vaikkapa maailmanpolitiikkaa.
Töissä ovat kovin iloisia kun olen aika aikaiseen mennyt sinne ja keitellyt kaikille kahvit
valmiiksi. Varmaan korviketoimintaa siitä että kotona sitä saa keittää enää vain itselle...
Yleensä kun siitä aamusta selviää, työpäivä menee aika hyvin mutta sitten kotiin tullessa
iskee taas yksinäisyys päälle. Tähän oon koittanut kehitellä kaikenlaista, nyt vaihdan
huonekalujen järjestystä niin että kaikki näyttäisi jotenkin uudelta.
Pidähhän siellä lippua korkealla ja kerro kuinka olet voinut :o)- erossa särkynyt
Huomenta!
Kiitos kysymästä - vointi on ihan ok, arki sujuu kohtalaisesti ja nukunkin aina välillä :)
Tänä aamuna paistaa aurinko. Mukava aloittaa työpäivä. Mielelläni kuitenkin olisin herännyt tähänkin aamuun rakkaani kanssa ja tämänkin päivän päätteeksi nukahtanut illalla hänen viereensä. Nyt on kuitenkin toisin ja siihen on sopeuduttava.
Kevään valoisuus onneksi tuo melankoliaan helpotusta. Sitä toivon meille kaikille, tasapuolisesti! - erossa särkynyt
erossa särkynyt kirjoitti:
Huomenta!
Kiitos kysymästä - vointi on ihan ok, arki sujuu kohtalaisesti ja nukunkin aina välillä :)
Tänä aamuna paistaa aurinko. Mukava aloittaa työpäivä. Mielelläni kuitenkin olisin herännyt tähänkin aamuun rakkaani kanssa ja tämänkin päivän päätteeksi nukahtanut illalla hänen viereensä. Nyt on kuitenkin toisin ja siihen on sopeuduttava.
Kevään valoisuus onneksi tuo melankoliaan helpotusta. Sitä toivon meille kaikille, tasapuolisesti!Illalla nukahdin rauhoittavaan ja jokseenkin lohdulliseen ajatukseen luopumisesta: toisesta on päästettävä irti, hänen on annettava mennä, hänestä on luovuttava, KOSKA hänelle on parempi niin - hän on onnellisempi.
Pyyhin kyyneleeni peitonkulmaan. Nukahdin. Yöllä näin unia.
Aamu alkoi kaipauksella ja fyysiselläkin ikävällä. Illan "jalomielisyys" vaihtui taistelutahdoksi rakkaastani: haluan hänet takaisin, vierelleni, omakseni! Meidän oli niin hyvä olla yhdessä, hänenkin (miksi hän lähti pois, kysyy kohta joku - siihen tiedämme vain me vastauksen, ja se riittää). On jotain, millä voisin lähestyä häntä. Tiedän vain, ettei minusta ole siihen. Aion kuitenkin pitää itsestäni huolta.
Nyt jatkan töitä. Ja nautin tästä keväisestä päivästä!
Silläkin uhalla, että joku heittänee kohta kipakan kommentin omistushaluisuudestani ja turhista haaveistani, kirjoitin tämän tänne. Kriisin eri vaiheet on elettävä läpi, kunnes löytyy tasapaino. Kaukaakin voi rakastaa, olematta katkera. Toivonsäteissä näkyy uskollisuus.
Onnellinen ja onneton,
L. (jatkossa nimimerkkini)
- L.
Aamukahviterveiset ja hyvän sunnuntain toivotukset!
Sade ei houkuttele aamulenkille. En jaksa palella nyt yksin. Torkkupeiton alla on lämpimämpi suunnitella uutta viikkoa ja päättää edetä taas askeleen verran kriisissä eteenpäin. Särkynyttä sydäntä ei paikata hetkessä, minä en usko pikaliimaan tässä asiassa, en liioin hätäisesti neulalla kursimiseenkaan. On vaan elettävä, annettava ajan kulua ja käytävä asioita lävitse, riittävästi.
Eilen kävin kaupassa ilman sormusta. Kadutti. En halua olla vapaata riistaa, en.
Onnellisempaa tulevaa viikkoa meille kaikille!- Pelkkää harhaako??
Minulla meni pari vuotta, ennen kuin huomasin, etten enää ajatellut exääni..
Sitten kuluikin viitisen vuotta, että törmättiin yksissä hautajaisissa ja sydän alkoi taas pomppaileen...
Päätettiin siitä sitten jakaa yhteinen taksi ja päädyttiin exän kämpille ja suudeltiin...
Ja voi, mikä pettymys..ei tuntunutkaan enää hyvältä se...mentiin kuitenkin sänkyynkin ja sekin oli vain suoritusta koko homma...
Ei tuntunut mkään enää hyvältä ja rakkaalta..itkeskelin hiljaa miehen nukkuessa siinä ja aamulla hän vain sanoi, ettei ollut muistanutkaan tuota tapaani itkaista hyvän seksin päälle!!
Ei mulla sellaista tapaa ollut ollut, ja voi surkeus, kun luuli hän minun itkevän naimisen ihanuutta!!!
Joo...Muututtu oltiin ja rakkaus oli lopullisesti kuollut...oli tarkoitus, että olisin viipynyt vielä seuraavaan
päivään, mutta halusin lähteä pois heti ja tilasin taksin.
Mies ehdotti näkemistä vielä, mutta sanoin suoraan, ettei enää kiinnostanut ja ettei aikaakaan minulla ole.
Kotona menin suihkuun ja jotenkin ällötti koko yö.
Mies soitti seuraavalla viikolla, mutta sanoin minulla olevan uuden suhteen, johon haluan nyt panostaa...vaikka ei minulla silloin mitään suhdetta ollut.
Vanhat valokuvat miehestä oli helppo heittää muuttokuormassa roskiin, en kaivannut niitä enää, olin päässyt kaipauksestani täysin eroon.
Nyt minulla on uusi ihana rakkaus ja en olisi muistanut koko entistä rakkauttani enää, mutta nuo kirjoituksesi AP ja muut surevat toivat asian mieleeni..
Aika parantaa kaiken ja kannattaakin vaalia niitä rakkauksiaan ehkä vain mukavissa muistoissa!
Mulla loppui ne muistotkin, kun myöhemmin tavattiin, niinkuin äskön kerroin. Tsemppiä teille! - särkyneelle toivoa
No mutta olet jo päässyt vähän eteenpäin asiassa, se sentään on jo hyvän merkki.
Minulle tuli takapakkia siinä mielessä että kuulin eilen tuttavani kuolleen.
Ihan kun tässä ei muutenkin olisi jo tekemistä niin sitten se.
Kirjoittelen myöhemmin lisää, nyt päivän suuri ponnistus= syöminen YKSIN.
Voi hyvin - L.
särkyneelle toivoa kirjoitti:
No mutta olet jo päässyt vähän eteenpäin asiassa, se sentään on jo hyvän merkki.
Minulle tuli takapakkia siinä mielessä että kuulin eilen tuttavani kuolleen.
Ihan kun tässä ei muutenkin olisi jo tekemistä niin sitten se.
Kirjoittelen myöhemmin lisää, nyt päivän suuri ponnistus= syöminen YKSIN.
Voi hyvinOlen pahoillani kohtaamastasi surusta ja menetyksestä - lämmin osanotto ja voimahali sinulle!
Eteen ja taakse, sitähän tämä on. Yhden päivän aikanakin voi tunteet ja ajatukset vaihdella suuresti. Joskus tuntuu, että yhtä heiveröistä eteenpäin mennyttä askelta seuraa neljäviisi tuskallista taka-askelta tai vähintäänkin kipua tuottavia sivulle horjahtamisia.
Yksin syöminen on kyllä kurjaa! Suunnittelin juuri ensi viikon "ruokalistaa". Aion valmistaa ensimmäistä kertaa VAIN itselleni puolisoni lempiruokaa. Tarjoan sitä virtuaalisesti sinullekin ja katan pöydän kauniiksi. Luulen, että pidät siitä. Minä rakastan sitä ruokaa. Ja toivon, että tuulten mukana menee ruoantuoksu hänellekin asti - ajatteleepahan edes kerran minun olemassaoloani tai edes ruoanlaittotaitojani :)
Nyt iltakahville.
- L.
... katsomaan vanhoja valokuvia yhteisistä, onnellisista ja rakkauden täyteisistä vuosista. Itkuhan siinä tuli. Lohduton.
On jälleen kokoiltava itseään. Painettava tunteet jonnekin taka-alalle, jotta selviää työpäivän kunnialla loppuun. Eilen joku sanoi, että olet vielä niin nuori, ehdit löytää uuden rakkaan. Senkö olisi pitänyt lohduttaa minua? Sellaiseksi se oli tarkoitettu, mutta minulle tuli pahamieli.
Tänäänkin vielä kaipaan ja rakastan. Arki on mennyt kuitenkin eteenpäin. Näen valoa ja aurinkoa. Selviytymistä. Jopa naurua.
Kaikille saman kokeneille lämpimiä ajatuksia!- **
Siitä se lähtee!! :) Voimia!
- tavattoman
** kirjoitti:
Siitä se lähtee!! :) Voimia!
kaunis kirjoitus aloittajalta,olkoonkin,että tuollaista kohtaloa en aloittajalle olisi toivonut.
kaikesta huoilimatta,menestystä elämääsi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Poliisi: Kymmenhenkinen pohjalaisperhe ollut vuoden kateissa kansainvälinen etsintäkuulutus Poliis
Poliisi: Kymmenhenkinen pohjalaisperhe ollut vuoden kateissa – kansainvälinen etsintäkuulutus Poliisi pyytää yleisön apu4533876Tässä totuus jälleensyntymisestä - voit yllättyä
Jumalasta syntyminen Raamatussa ei tässä Joh. 3:3. ole alkukielen mukaan ollenkaan sanaa uudestisyntyminen, vaan pelkä3181662- 1161486
En kadu sitä, että kohtasin hänet
mutta kadun sitä, että aloin kirjoittamaan tänne palstalle. Jollain tasolla se saa vain asiat enemmän solmuun ja tekee n891454Noniin rakas
Annetaanko pikkuhiljaa jo olla, niin ehkä säilyy vienot hymyt kohdatessa. En edelleenkään halua sulle tai kenellekään mi991388Oisko mitenkään mahdollisesti ihan pikkuisen ikävä..
...edes ihan pikkuisen pikkuisen ikävä sulla mua??.. Että miettisit vaikka vähän missähän se nyt on ja oiskohan hauska n591346- 501266
Helena Koivu : Ja kohta mennään taas
Kohta kohtalon päivä lähestyy kuinka käy Helena Koivulle ? Kenen puolella olet? Jos vastauksesi on Helenan niin voisi931204- 441059
Au pair -työ Thaimaassa herättää kiivasta keskustelua somessa: "4cm torakoita, huumeita, tauteja..."
Au pairit -sarjan uusi kausi herättää keskustelua Suomi24 Keskustelupalvelussa. Mielipiteitä ladataan puolesta ja vastaa331047