Onko mitään mahdollisuuksia päästä armeijaan vapaehtoisena (olen siis nainen) jos on ollut mielenterveysongelmia (kaksisuuntainen mielialahäiriö) johon minulla on lääkitys ja vointini on pysynyt jo kauan tasaisena?!
Onko mahdollisuuksia päästä armeijaan?
nainen-871
3329
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Parhaiten asiaan osannee vastata lääkäri. Kuitenkin tietääkseni mielenterveysongelmat eivät ainakaan automaattisesti ole este jos ne eivät enää vaivaa.
ei kai sinne täysipäisiä akkoja haekkaan. Se on sun juttus!
Tuota. Jos on joskus ollut jonkinlaisia mielialahäiriöitä, niin eipä niitä kukaan laske. Miekin kävin joskus erityisopettajalla ja terapiassa, kun oli aika ailahteleva elämäntyyli. Unilääkkeitäkin olen napsinut vielä pitkälle intti aikana. D-vitamiini pillereitäkin tuli vedettyä aika lailla.
Jos otetaan huomioon se minkälaisia tyyppejä siellä on töissä, niin voin mainita että niillä niitä mieliala-häiriöitä vasta onkin. On aika tyypillistä että kaikki ressukat hakeutuvat sinne töihin.
Missään muualla en ole nähnyt yhtä levotonta työympäristöä. Yllättävän monilla kapiaisilla on tapana purkaa omaa ahdistustaan varusmiehiin/naisiin kiukuttelemalla täysin olemattomista ja jonninjoutavista asioista. Simputtaminen on vielä nykyään aika tyypillistä, mutta kokoajan mennään siinä rajoilla, joten harvoin kukaan jää nykyään kiinni.
Periaatteessa kenestäkään ei voi ennalta tietää, onko mielessä itsetuhoisia ajatuksia jo palveluksen aloittaessa. Silloin tällöin joku varusmies ampuu itsensä armeijassa, mutta harvemmin ne tapaukset leviävät julkisuuteen. Kyllähän niitä koitetaan kitkeä seulomalla taustat ja kokeilemalla erilaisia psykologisia testejä, vaikka harvemmin ne mitään auttaa. Jos naisia hakeutuu armeijaan, niin ainahan voi sanoa pyrkivänsä poliisi-kouluun, joka onkin aika yleinen syy naisilla jotka käyvät intin.