Suvi Linden

Nostan hattua päätöksellesi!Sinussa on munaa ministeri Linden,hyvä!Maksan jo näistä käyttämistäni "mediavehkeistä"joita käytän IHAN RIITTÄVÄN maksun!Puolue on mikä on mutta IHMISENÄ teit ihan oikein!
461
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Jyrki nääs käski. Ja arvaa miksi? No, kas siksi, että saadaan asia nyt maton alle, mistä sitten haetaan päätettäväksi kun vaalit on ohi. Ihme pelkuruutta, tai oikeammin salakähmintää, ettei vaalikarja huomaisi juonta.

Joku filosofi jo kerkesi mediassa kehua, että näinhän sen demokratian pitääkin toimia: kun äänestäjät on eri mieltä, niin peruutetaan ehdotus. Samaa asiantuntemattomuutta! Koko maksu vain pantiin pois pöydältä vaalien ajaksi.

Sitäpaitsi varsinainen syy esityksen poistoon ei ollut YLE-maksu (joka tulee myöhemmin muodossa eli toisessa satavarmasti) vaan YLE:n päällystakiksi hallituksessa salaa suunniteltu poliitikkojen valkkaama valvontaelin, jonka tarkoituksena oli vain ja ainoastaan vahtia, ettei kaikenmaailman lautakasa- ja vaalirahajuttuja poiliitikoista enää tehdä!

Kuka tässä kehuja lie ansainnut?

Äänestä
  • On ottanut oppia Kepusta...

    Äänestä

  • aina! kirjoitti:

    On ottanut oppia Kepusta...

    Pojat on taas sopinu saunassa, että käsketään sen Lindenskän vetää esitys poikkeen toistaiseks, et kansa rauhottuu. Sevaan harmittaa, että alkuperäisen ehdotuksen hölmöydestä Suvi saa yksin kärsiä, vaikka päätös on koko hallituksen. Samoin on käynyt muidenkin naisministereitten: yksin ovat puolustamassa hallituksen päätöksiä. Niinku Astridkin. Pojat vaan saunoo ja uhoo muilla tantereilla ja nauttii laakereillaan...

    Äänestä

  • pojat käskee kirjoitti:

    Hyvä silti, Suvi! Poikien valheita kannattaa aina kannattaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Tero G.Finland kirjoitti:

Nostan hattua päätöksellesi!Sinussa on munaa ministeri Linden,hyvä!Maksan jo näistä käyttämistäni "mediavehkeistä"joita käytän IHAN RIITTÄVÄN maksun!Puolue on mikä on mutta IHMISENÄ teit ihan oikein!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu