ööö?

Olen kärsinyt nivelkivuista muutaman vuoden ja käynyt eri lääkäreillä, myös reumalääkärillä. Verikokeissa ei ole ollut mitään poikeavaa. Nyt eräs lääkäri sanoi, että lonkassa saattaisi olla jotakin. No, lonkka tähystettiin jolloin huomattiin, että nivelkierukka on tuhoutunut ja poistettiin. Nivelrusto oli syöpynyt ja irronnut, joka poistettiin. myös nivelen pinta oli vaurioitunut ja sokerina pohjalla lonkkanivel oli täysin tulehtunut. Nyt odotellaan suurella mielenkiinolla mihin tämä johtaa, koska myös molemmat polvet, nilkat, olkapäät kyynärpäät, ranteet ja ristiselkä oireilee. Kivut ovat olleet helvetilliset, mutta toivottavasti tämä vyyhti alkaa selvitä. Harmittaa vain aivan hemmetisti, koska lääkärit eivät ole ottaneet asiaani vakavasti. Katsotaan vain verikokeiden tuloksia ja todetaan, että tulehdusarvot eivät ole koholla, niin ei sinulla mitään vakavaa ole muualla kuin korkeintaan korvienvälissä.
2230
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Vaikuttaa todellakin reumalta. Monessa reumassa veriarvot voivat olla täysin normaalit - ja oirekuva silti vaikea. Näin on esim. usein nivelpsoriaasissa tai reaktiivisessa artriitissa. Eritoten tuo monien nivelten jatkuvat kovat kivut yksi selvästi tulehtunut nivel ovat selvä merkki reumasta. Se, että lääkärit tuijottavat vain veriarvoja eivätkä välitä mistään muusta mitään, on täysin normaalia. Sellaista se on valitettavasti myös ainakin julkisen puolen reumaklinikallakin. Varsinkaan kivut eivät merkitse mitään, ja kokemukseni mukaan kaikki mahdollinen selitetään aina jollakin muulla, esim. vaikka säällä tai potilaan elämäntilanteella, kuin reumalla. Tilanne on tämä myös silloin, kun potilaan sairaus on vaikea-asteinen ja potilas on biolääkehoidossa. Esim. se, että potilas ei oireiden takia ole töissä riittää selittämään työstä poissaolon SYYksi oireisiin jne.. Ehkä toisaalla on paremmin mutta vähättelyn kirjo on tämänkin palstan mukaan erittäin yleistä.

Suosittelen siis, että menet yksityiselle reumalääkärille ja ota edelliset verikoetulokset mukaan. Jos sinulla on kipujen lisäksi aamuisin nivelten jäykkyyttä, muista valittaa myös sitä. Aamujäykkyys on lähes yhtä varma tulehduksen merkki kuin verikokeiden kohonneet tulehdusarvot. Myös jatkuvat sairaalloinen väsymys on tulehduksen merkki. Joten jos mahdollinen väsymyksesi ei tunnu normaalilta nukkumattomuudesta johtuvalta, valita myös sitä. Jos sinulla ei ole riittävästi rahaa yksityislääkärikäyntiin, ota vaikka sen verran lainaa (n. 250 e riittää kahteen käyntikertaan). Säästyt paljolta!! Sen lupaan. Yksityinen reumalääkäri voi kirjoittaa sinulle lähetteen julkisen puolen erityissairaanhoidon klinikalle, jos tarve vaatii, joten loppuelämää ei tarvitse siellä yksityisellä käydä.

Tsemppiä!

Äänestä
  • Ja tuo magneettikuvaus antaisi varman pohjan tilanteelle. Niitä vain ei tehdä, vaikka menetykset ovat moninertaiset kuvauksiin nähden.
    Sain yksityiseltä puolelta kaularangan manteettikuvamääräyksen. Julkisella puolella asia ei hoitunut, kun on ne kiintiöt. Olisi menny noin vuoden päähän. Tutkimusten tarvetta ei siis sanele sairauden tutkimisen tai hoidon tarve, vaan talouspoliittiset syyt.
    Kaularangassa ja varsinnkin kallonpohjassa nyt tiedetään, mikä todellinen tilanne siellä on. Ei hyvä ollenkaan. Joten ei enää tarvitse arvuutella, kun tiedetään tasan tarkkaan mikä siellä on.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ehkä on ehkä ei kirjoitti:

Olen kärsinyt nivelkivuista muutaman vuoden ja käynyt eri lääkäreillä, myös reumalääkärillä. Verikokeissa ei ole ollut mitään poikeavaa. Nyt eräs lääkäri sanoi, että lonkassa saattaisi olla jotakin. No, lonkka tähystettiin jolloin huomattiin, että nivelkierukka on tuhoutunut ja poistettiin. Nivelrusto oli syöpynyt ja irronnut, joka poistettiin. myös nivelen pinta oli vaurioitunut ja sokerina pohjalla lonkkanivel oli täysin tulehtunut. Nyt odotellaan suurella mielenkiinolla mihin tämä johtaa, koska myös molemmat polvet, nilkat, olkapäät kyynärpäät, ranteet ja ristiselkä oireilee. Kivut ovat olleet helvetilliset, mutta toivottavasti tämä vyyhti alkaa selvitä. Harmittaa vain aivan hemmetisti, koska lääkärit eivät ole ottaneet asiaani vakavasti. Katsotaan vain verikokeiden tuloksia ja todetaan, että tulehdusarvot eivät ole koholla, niin ei sinulla mitään vakavaa ole muualla kuin korkeintaan korvienvälissä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu