Haluaisin tietää miten bulimianne alkoi? Kuinka kauan kestänyt? Voitko myöntää olevasi sairas?
Itsellä en nyt anoreksiaksi voi kutsua mutta syömättömyyttä taustalla.Kerran söin liikaa vaikka olin toisin päättänyt ja päässä vaan naksahti ja oksensin, tämän jälkeen tunne oli aivan mahtava vaikka tiesin että niin ei saanut tuntea. Nyt se ei enää olekkaan niin mahtavaa.Olin aikaisemminkin yrittänyt oksentaa mutta en pystynyt.En tiedä olenko "oikea" bulimikko tai sairas enkä halua tietää olenko, tuskin tämä nyt ihan tervettäkään on..
Itsellä en nyt anoreksiaksi voi kutsua mutta syömättömyyttä taustalla.Kerran söin liikaa vaikka olin toisin päättänyt ja päässä vaan naksahti ja oksensin, tämän jälkeen tunne oli aivan mahtava vaikka tiesin että niin ei saanut tuntea. Nyt se ei enää olekkaan niin mahtavaa.Olin aikaisemminkin yrittänyt oksentaa mutta en pystynyt.En tiedä olenko "oikea" bulimikko tai sairas enkä halua tietää olenko, tuskin tämä nyt ihan tervettäkään on..
Vastaukset 7
Vanhimmat
Mä muistan että meillä oli 8. luokalla valistusvideo bulimiasta, päätin kokeilla oksentamista, ja siinä se, syömishäiriö alkoi..... Ja siitä on jo yli 5 vuotta.
Kaikki alkoi kun anoreksia kauden jälkeen aloin lihoa. Ensin tuli kiloja kun vain aloin syödä normaalisti, sitten eräänä päivänä päätin oksentaa kouluruoan ulos. Sittemmin siitä tuli tapa- saatoin syödä vain jugurttia ja leipää, silti oli oksennettava. Taustalla oli vielä anorektinen ajattelu. Jonain päivänä mukaan tuli ahmiminen- oksentelu oli rutisoitunut ja se oli helppoa. Edelleenkään en syönyt herkkuja, vain tavallista ruokaa mutta mielin määrin. Painoni ei enää noussut, mutta ei kyllä laskenutkaan. Nyt viiden vuoden jälkeen itkettää kuinka aikaa on mennyt hukkaan ja kuinka olen pilannut oman rakkaan kehoni :( Kunpa joku voima saisi tämän kaiken loppumaan, helvetillinen kierre...
Ajattelin olevani läski >>>>>>>> laihdutin. Aloitin siis normaalipainon ylärajoilta ja päädyin alipainoiseksi. Olin aiemmin ahminut ja välillä sitten laihana tuli semmosia ihme ahmimiskohtauksia tai menin pitsalle kavereiden kanssa ja iski ihan jumalaton morkkis ja ajattelin että nyt alan taas lihomaan. Siis suoranaisesti pelkäsin lihomista ja sitä että jos jätän sen pitsan vatsaan ja se muuttuu rasvaksi. Olen nimittäin ollut lievästi lihavakin joskus ja kun vaan miettii niitä aikoja ja sitä itsetunnon puuttumista, iski oikeasti pelko lihomisesta uudelleen. Menin oksentamaan. Kaverille sanoin että on vähän huono olo... Tosiasiassa laitoin sormet kurkkuun.
Elämäni oli ihan järjetöntä ja hallitsematonta tuolloin. Viikot kituutin, sitten saatoin sortua syömään tyyliin kaksi litraa jätskiä ja ja piti mennä oksentamaan. sitten piti mennä taas syömään ja taas oksentamaan.Naama oli ihan turvoksissa ja olo ihan järkyttävä. Muistan kerran kun piti mennä kaverin juhliin niin olin ostanut sille suklaata lahjaksi. Sitten ahmin sen suklaan tehdessäni lähtöä koska iski kuin jollain alkoholistilla joku pakko syödä ne ja menin oksentamaan. Myöhästyin juhlista ja en antanut toisen lahjan lisäksi suklaata, koska ahmin ne. Järjetöntä... Kaveri sanoi että näytän kalpealta. Juu, no se varmaan johtui siitä että olin yrjönnyt ja vatsaan pisti.
Vuoden kesti tuo järjettömyys kunnes tajusin mennä hakemaan apua. Nykyään olen lihonut mutta oksentaminen loppui, koska pakotin itseni lopettamaan. Ilman tukea en olisi päässyt suuntaan tai toiseen.
Minulla alkoi noin vuosi sitte, kun olin ollut suh't tyytyväinen itseeni, vaikka oli ylipainoa. Sitten vaan päässä naksahti, että olen ruma ja läski, ketä ei saa mitään aikaseksi. Rypesin sitten vuoden itsesäälissä ja vasta pari kuukautta sitten eksyin ekaa kertaa tänne ja ajattelin kokeilla oksentamista. Olin ahminut koko viikonlopun ja sunnuntaina oksensin suihkussa. Tunne oli sanoin kuvaamaton. Fiilis oli sillanen että lentelen kevyenä taivaassa, vatsa tyhjänä. Siitä asti olen n. 2 päivän välein oksentanut 1-2 kertaa. Tiedän kaikista syömishäiriöistä ja myönnän olevani sairas. Ajattelen että tämä on ainut ratkaisu, kunnes saan itsekuria olemaan syömättä liikaa. Viikon ruat ovat yleensä samoja; ei aamupalaa, kouluruoka normaalisti, 2 välipalaa 8 tunnin koulupäivinä, kotona ahmin n. 4 leipää, karkkia, limsaa, suolastaruokaa ja vettä, ei iltapalaa, suihkussa oksennus. Viikonloppuisin en syö muuta kuin ehkä pari pullollista vettä, hiukan karkkia ja leipää ja oksennan suihkussa. Paino ei ole liikkunut mihinkään suuntaan ja indeksi on n. 30... :( Ikää 16, kesällä 17, 161cm. Lopetan oksentelun, heti kun saan itsekuria olematta ahmimatta(onko toi ees suomee), vaikka eihän se välttämättä helppoa ole, mutta luulen että se on koska heti kun saan kontrollin niin, paino lähtee tasaisesti alespäin kohti normaalia 22 indeksiä.
mä aloitin oksentelun kahdeksan vuotiaana. oli niin sairaan ähky olo että oksentaminen tuntui hyvältä ratkaisulta. sitten kehuskelin mummolassa serkuilleni osaavani oksentaa tahallisesti, ne halus että näytän ja niinhän mä sitten näytin.
tuossa vaiheessa en vielä oksennellut säännöllisesti, pari kertaa kuussa korkeintaan. en ajatellut ollenkaan että siinä touhussa voisi olla mitään sairasta ja pari vuotta myöhemmin neuvoin joitain kavereitakin oksentamaan kun niillä oli ähky olo syömisen jälkeen. en koskaan kuitenkaan sanonut itse tekeväni niin.
13-vuotiaana tilanne alkoi pahentua ja oksentelin päivittäin. en muista miten ja milloin sain kuulla että tahallinen oksenteleminen on bulimian oire, ehkä luin siitä jostain. en halunnut olla bulimikko, joten päätin sitten lopettaa syömisen lähes kokonaan (ettei tarvitsisi oksentaa) ja sairastuin anoreksiaan. siitä toivuttuani (lihottuani) aloitin oksentelun uudestaan ja sitä jatkui niin kauan kunnes sairastuin taas anoreksiaan ja jouduin osastolle. pääsin osastolta 17-vuotiaana ja bulimia on jatkunut pahana tähän päivään saakka. olen nyt 20-vuotias.
tämmönen tarina mulla. myönnän olevani sairas, mutten puhu asiasta juuri kenellekään.
Bulimia alkoi tämän vuoden helmikuussa, joten johan tässä on tullut oksentelua jo yli 8kk harrastettua. Olen aina ollut hoikka, painaideksin normaalipainon alarajoilla tai hieman alipainoisten joukossa, mutta jostain syystä halusin laihduttaa muutaman kilon. Tai ajatus lähti oikeastaan siitä, että iskä kerran mainitsi ehkä leikillään enemmänkin kuin tosissaan, että minullekin on alkanut kasvamaan jenkkakahvat. Olin silloin ehkä joku 17-18-vuotias, nyt olen 20-v. Tämän lausahduksen jälkeen aloin peilailemaan ja tarkkailemaan kehoani ja totesin, että isukkihan on aivan oikeassa, pieni jenkkakahva oli kasvanut (painoin tällöin n.54-55kg ja pituutta minulal on siis hiukan alle 170cm). Aluksi en alkanut laihduttamaan mitenkään tosissani, söin normaalisti koulussa ja kotona satunnaisine herkkuineni, mutta selvästi aloin tarkkailemaan annoskokojani ja mitä syön. Laihduinkin tällä metodilla parisen kiloa.
Nyt viime syksynä sitten lähdin ulkomaille au pairiksi ja ajattelin, että nytpä on oiva tilaisuus pudottaa painoa, ilman että kukaan vahtaa syönkö normaalisti vai en. Paino putosikin 3kk 48kiloon ja äiti oli saada shokin kun kotiin jouluksi siis menin. Olin tyytyväinen ja palkinnoksi annoin itseni herkutella millä vaan jouluna, miettimättä painoani (noh, tietenkin hiukan se vielä kummitteli ajatuksissa). Painoa tuli puolisen kiloa parissa viikossa. Sitten matkustin takaisin au pair-hommien pariin ja vähäinen syöminen jatkui jälleen. Ilmeisesti painoni tippui edelleen, kunnes yksi päivä tammikuun lopulla päässä vain naksahti ja oli pakko ahmia, ahmia ahmia.. Varmaan olin laihtunut sen verran että keho vaatimalla vaati. Ahmimista jatkui sitten ilman oksentelua viikon pari. Sitten tajusin, että kiloja alkoi tulla takaisin ja vauhdilla. Laihduttamaan siis taas. Vaan sepä ei onnistunutkaan enää, joten yksi päivä ahmimisen jälkeen oksensin. Ja siitä se sitten lähti. Aluksi se ahmiminen ja oksentaminen oli vain satunnaista, mutta pikkuhiljaa se vain pahentui. Ja itseasiassa se on vain kärvistynyt entisestään Suomeen paluun jälkeen, vaikka ajattelin että kaikki loppuisi kuin seinään kotiinpalattuani. Niin painonihan nousi takaisin n.52-53kg, joka oli "lähtöpainoni" kun lähdin syksyllä aupairiksi ja nyt paino on n.50-51 välillä.
Myönnän ehdottomasti olevani sairas. Olen yrittänyt parantua omin avuin ja ollutkin muutamia päiviä oksentamatta kunnes taas sorrun. Pelkäänkin, etten pääse tästä eroon ellen kerro jollekin ja saa sitä kautta apua ja tukea. Haluaisin kertoa äidilleni ja hyvälle ystävälleni sairaudestani juuri tästä syystä, mutta toisaalta häpen itseäni niin paljon etten saa kerrottua. En myöskään haluaisi huolestuttaa lähimmäisiäni sairaudellani. Pian on kuitenkin haettava jostain apua, sillä oikeasti haluan tästä eroon. Se on kuitenkin yksin helpompi sanottu kuin tehty. Miten ihmisellä voi olla näin huono itsekontrolli ettei osaa syödä normaalisti ahmimatta? Ehkä pelkään kuitenkin lihovani, jos syön normaalisti ja miksipä sitä ei sitten voisi syödä "vähän" normaalia enempää jos joutuu kuitenkin oksentaaan..
mulla tuli noin kuukaus sitte ku oltii ryyppäämässä. oltii syöty kaverin bileissä tosi paljo ja heitettii kahen parhaan kaverin kaa läppää. sitte se yks sano siis kännissä ja läpällä "ehehee oksennetaaks kaikki mitä me syötii" sit mä olin ihan tosissani ja menin puskaan oksentaa. tuli 4 lastii, ei mitää kauheen isoja ja paljon nestettäki siin oli mut siitä se alko. sitte seuraavana päivänä selvin päin vaa uuestaa.. mut en kyllä kadu ollenkaa ja sitte ku kaverit saa tästä tietää nii pitää kiittää sitä joka läpällä ehotti oksentamista.