Miksi lestadiolaisuudessa pidetään tupakan himolle periksi antamista = tupakoimista vain paheena eikä syntinä? Kaikkihan tietävät että tupakointi vahingoittaa omaa ja toisten terveyttä ja sitä paitsi tupakan himo on keinotekoisesti hankittu. Siksikö että sitä ei ole erikseen mainittu Raamatussa kun siihen aikaan ei ilmiötä tunnettu?
Toisaalta taas seksin himolle periksiantamista masturboinnissa pidetään selvänä syntinä, vaikka masturbointi ei normaalisti aiheuttane terveydellisiä haittoja (päinvastoin saattaa edistääkin terveyttä eräiden tutkimusten mukaan). Seksin himossa on taas kysymys luonnollisesta himosta.
Mikä on siis se perimmäinen syy siihen että näitä kahta asia pidetään synnillisyysasteeltaan niin kovin eriarvoisina?
Toisaalta taas seksin himolle periksiantamista masturboinnissa pidetään selvänä syntinä, vaikka masturbointi ei normaalisti aiheuttane terveydellisiä haittoja (päinvastoin saattaa edistääkin terveyttä eräiden tutkimusten mukaan). Seksin himossa on taas kysymys luonnollisesta himosta.
Mikä on siis se perimmäinen syy siihen että näitä kahta asia pidetään synnillisyysasteeltaan niin kovin eriarvoisina?
Vastaukset 22
Vanhimmat
Ole rauhassa! Ei tupakka sinua helvettiin vedä.Jeesus katsoo SINUA.ei seurakuntaa,joka sinut tuomitsee..katsokaa itse,ettei vaikka suihkussa sormi osu väärään paikkaan.JEESUS on tuomari,emme sinä tai minä.
..ja toisekseen kyllä suihkussa pestään käsin/sormin nekin paikat minkä Jeesuskin varmasti tietää.
Koska palstalla ei kirjoittele Jeesus vaan lestadiolaiset (plus kaikki muut, tietty) niin osoitin kysymykseni ihan konkreettisille ihmisille.
Enkä kysynytkään Jeesuksen mielipidettä vaan lestadiolaisten.
Minusta et vastannut kysymykseen.(Saat toki tuoda muutakin asiaan liittyvää ketjuun).
Täsmälleen mikä tekee tupakoinnista vain paheen mutta masturboinnista synnin?
Minusta itsetyydytys on huoruuden synti: seksuaalisuuden harjoittaminen kuuluu vain ja ainoastaan avioliittoon. Eikä kenenkään ruumis ole hänen omansa, vaan mies on vaimonsa ja vaimo miehensä.
Raamatussa kehotetaan myös pitämään Pyhän Hengen temppeli puhtaana - lukisin siihen tupakoinnin, mutta ei se siltikään ole syntiä, vaikka addiktoiva aine onkin. En itse ole polttanut, en polta enkä tule polttamaankaan. Iljettävä aine! Kuvottava haju, terveys ja rahat menevät. Opiskelijankin vähät varat riittävät, kun ei osta alkoholia tai tupakkaa.
Tästä tupakka-aiheesta olen aikaisemmin tehnyt pitkiäkin kirjoituksia tänne, mutta vastaus on juuri sinun tyylisesi: Pitää pitää Pyhän Hengen temppeli puhtaana. Tupakka vahingoittaa sitä ja on kaikkea pahaa, mitä luettelit ja lisäksi sata kertaa enemmän pahaa, mitä et luetellut.
Ja lopputulos on kaikkea muuta kuin looginen: se ei kuitenkaan ole syntiä!!! Vaan vain paha tapa.
Ja tietääkseni se on ainoa "paha tapa" mikä ei lestadiolaisille olekaan syntiä! Se paha tapa on "lupa" tappaa tupakoivien äitien sikiöitä tai vaurioittaa heitä, saada omat lapset sairastamaan 3 kertaa enemmän "räkätauteja" kuin ei-tupakoivien perheissä, saada läheiset sairstumaan passiivisen tupakoinnein kautta jne. Mutta "eihän se ole syntiä, vain paha tapa"!!
sisällä poltetaan, eikä kovin moni äideistä oman tietämykseni perusteella tupakoi odottaessa. Ei se siltikään ole synti, minun mielestäni.
Käsitin viestistäsi että masturbointi on syntiä siksi että se liittyy seksuaalisuuteen ja seksuaalisuudesta on omat määräyksensä.
Mikä tahansa "itsensä hyväileminen" on sallittua niinkauan kun se ei ole seksuaalista. Ymmärsinkö oikein?
kuinka se olisi ei-seksuaalista? Himothan siinä ovat takana.
..ymmärsin mitä tarkoitat mutta tämä vastauksesi taas sekoitti.
Tupakan himo on himoa. Tiedät miten vaikea tupakoivien on lopettaa. Mutta tupakointiin ei liity seksuaalisuutta ja siksi se on sallittua.
En tykkää itsekään tupakoinnista. On pahaa katseltavaa esim.perheen isä polttaa lasten nähden.En tosin tiedä ketään, joka ei haluaisi lopettaa. Lopettaminen on oikeasti todella vaikeaa, vaikka haluaisi ja vaikka perhekin haluaisi. Tässä asiassa voidaan käydä vuosien taistelua. Eivätkä kaikki pääse irti.
Toisaalta moni uskovainen ei-vl hyväksyy esim. alkoholin kohtuukäytön ja ihmettelee, miksi me siitä kieltäydymme. Kokisin itse, että alkoholismi on paljon yhteisöllisempi vaara kuin tupakointi. Siinä vaiheessa kun alkoholisti ja tupakoitsija makaavat henkihieverissä sairaalassa, on alkoholisti saanut paljon enemmän pahaa aikaan lähiyhteisölleen, tupakoitsija lähinnä itselleen. Alkoholismi on osaksi perinnöllinen sairaus, kuka tietää vajoavansa siihen?
Toisaalta, molemmat ovat oman ruumiin sairastuttamista. Siitä ei pääse mihinkään. Me vl:tkin olemme tyytyväisiä koulujen ja yhteiskunnan hyvin aggressiiviseen tupakoinnin vastaiseen kampanjaan.
Sikiö kärsii ihan samalla lailla, tupakoipa äiti sisällä tai ulkona. Yksi ainoa savuke on sikiölle aivan sama, kuin jos panisit vauvan naamalle tyynyn ja pitäisit sitä niin kauan, että vauva lähes menettää tajuntansa, sitä ennen potkii ja riuhtoo raivokkaasti sadakseen ilmaa. Se on todettu sikiön sydänäänirekisteröinnin, liikerekisteröinnin ja istukan verenvirtauksen rekisteröinnin tutkimisella.
Siis eikö vastasyntyneen vauvan tukehduttaminen lähes kuoliaaksi ole mikään synti? Kuitenkin hiusten värjääminen on synti!! Mikä on tämän epäloogisuuden takana?
Ja tuo ettei usein tupakoida sisällä.. se ihan hymyilyttää. Kovilla paukkupakkasilla ei niin vain lähdetä kuistille tai parvekkeelle värjöttelemään... Sen lisäksi monet, vaikkei ehkä "useimmat" tupakoivat sisällä ja aiheuttavat kaikki mainitsemani ja lisäksi monet muut haitat ympäristölleen, omasta itsestään puhumattakaan.
Siis vielä kerran: vastaa, eikö ole synti tukehduttaa vauvaansa, olipa se kohdussa tai sängyssä?
Hypoteettisia kysymyksiä, hyvä lääkäri. En ole nähnyt kenenkään polttavan sisällä enkä kenenkään raskaana olevan sukulaiseni tupakoivan.
Hymyile pois.
Tupakointi on kuolinsyy numero 1 jos lasketaan kaikki sen aiheuttamat sairaudet, joten alkoholi jää siinä suhteessa kauas taakse haitallisuudessaan. Harvoista ihmisistä tulee alkoholisteja, vaikka valtaosa väestöstä käyttää alkoholia. Tämän takia on hätävarjelun liioittelua antaa vääriä liioiteltuja ja väritettyjä tietoja alkoholin haitoista. Nyt näkyy vl-palstalaisten kirjoittajissa selvästi se käsitys, että vähänkään alkoholia käyttävä on lähes alkoholisti, hui kauhistus!
Ei mielestäni ole eettisesti oikein synnillistää alkoholin kohtuukäyttöä, koska, kuten palstalta on saatu lukea, myös Jeesus käytti viiniä, joka on mieto alkoholijuoma. Tämä suhtautumisen ristiriita saa osaltaan aikaan vl:ien "erikoisen" maineen. Valtaosa alkoholin kohtuukäyttäjistä ei koskaan aiheuta ympäristölleen mitään haittaa tai vaihinkoa, enempää kuin omalle terveydelleen. Päin vastoin, pieni määrä punaviiniä jopa suojaa sepelvaltimoita kalkkeutumiselta. Tupakasta ei voi sanoa samaa, ketjutupakoitsija sytyttää uuden savukkeen entisen tumpista eli on kaiken aikaa kiinni tupakassa eikä todella kaiken aikaa voi olla pihalla sauhuttelemassa. Ja kuten aikaisemmin kirjoitin, keskivertotupakoitsija aiheuttaa tilastollisesti paljon enemmän haittaa ja sairauksia ympäristölleen kuin keskiverto alkoholin kohtuukäyttäjä.
Ilmoitan kuitenkin sinulle ja muille, etten itse käytä alkoholia ollenkaan (olen absolutisti sen asian suhteen) enkä tupakoi ollenkaan, joten ne asiat eivät ole olleet vaikuttamassa kirjoitukseeni, vaan ainoastaan ammatilliset tietoni ja kokemukseni.
Todella, ei voi muuta sanoa, kuin että olet ihan naiivi!! Et todellakaan ole maailmaa juurikaan nähnyt etkä ainakaan sen nurjaa pulta. TAisi tulla sinulle liian vaikea pala purtavaksi kun kommenttisi on tuolla tasolla.
Et voi rehellisesti sanoa, että vauvaansa tukehduttava ihminen tekee todella syntiä, eli vahingoittaa vauvaansa, tekipä sen "sisällä" tai ulkona tai vauvan ollessa kohdun "sisällä" tai sen ulkopuolella.
-- Missä on omatuntosi? Olen kirjoituksistasi päätellyt sen olevan hyvin herkkä, mutta tässä asiassa sitä ei tosiaankaan näy olevan olemassakaan!
etten muiden murheita tahdo kantaa, kun on omiakin ihan riittävästi. Mitä omastatunnosta puhuminen tähän liittyy?! Enhän MINÄ vastaa siitä, mitä muut tekevät.
Omat vanhempani ovat tupakoineet, äitikin, muttei raskaana. Silti minulla on monta astmasta kärsivää sisarusta - kaikki syntyneet silloin, kun äiti ei ollut polttanut vuosiin. Eikä meillä poltettu sisällä.
Aivan naurettavaa yhdistää tupakointi ja itsemurha, se vasta naiivia onkin.
Edelleen: minäkö en ole nähnyt maailman nurjaa puolta?! Et ilmeisesti ole lukenut aikaisempia kirjoituksiani - vaikka en kokemuksillani tahdo ylpeillä. Onko nurjaa puolta tarpeeksi kymmenen vuoden masennuksessa, yksinäisyydessä, homoudessa, isän minuun kohdistamassa henkisessä ja fyysisessä väkivallassa? Mitä on "elämän nurja puoli" sinun kriteereilläsi?
On väärin tupakoida raskaana, ehdottomasti - missä sen olisin kiistänyt? Mutta siltikään en tiedä ketään raskaana tupakoinutta naista, vaikka minulla on todella laaja suku (reilusti yli 100 serkkuakin).
Olen pahoillani maininnastani, ettet olisi nähnyt elämän nurjaa puolta. Et vain ole nähnyt niitä asioita, mitä minä olen nähnyt. Kerronpa esimerkin:
Olin tarkastamassa synnytyslaitoksella terveitä vastasyntyneitä, kun minulle tultiin kertomaan seuraavan päivän keisarileikkauksesta. Kyseisen äidin sairaskertomus näytettiin minulle: sikiö oli ennenaikainen muutaman viikon, äiti oli ollut osastolla tutkimuksissa ja hoidossa, kun sikiö ei kasvanut ja CTG (sikiön sydänäänikäyrä) osoitti sen olevan vakavassa hapenpuutteesa istukan huonon toiminnan takia. Kohdunsisäinen kuolema oli uhkana ja siksi ennenaikainen keisarileikkaus oli lapsen hengen säästävä toimenpide. Äiti tupakoi runsaasti hänelle annetusta selvästä kiellosta huolimatta ja näin syyllinen lapsensa tilaan.
Kauhistuin huonoja tutkimustuloksia ja aloin pelätä, että lapsi ei selviä seuraavaan päivään hengissä, vaan kuolee yön aikana. Mutta mitä teki äiti? Yksi hoitajista sanoi minulle:" Tuollahan hän on taas tupakalla" osoittaen ikkunasta näkyvää synnytyslaitoksen parveketta. Ja siellä hän todella oli "tappamassa lastaan" kun minä, vieras ihminen olin kurkkuani myöten kauhistunut siitä mahdollisuudesta että lapsi ei elä seuraavaan päivään, jolloin hän voisi päästä eroon äitinsä tupakasta ja "murhayrityksistä".
Kehoitin hoitajia heti hakemaan äiti sisälle huoneeseensa ja määräämään vuodelepoon, että sikiöparka saisi mahdollisuuden. Jos itse olisin mennyt häntä hakemaan sisälle, olisin voinut sanoa hänelle todella pahasti...
No, usk.m, mitä mieltä olet? Tekikö äiti syntiä lastaan kohtaan vaiko ei, tupakoimalla?
Luulen, että panet pääsi pensaaseen ja kieltäydyt antamasta suoraa vastausta, kuten entisetkin vastauksesi ovat osoittaneet. Kieltäydyt näkemästä tällaista totuutta kun uskot vl:ien kyseenalaista "syntilistaa": tupakointi ei ole syntiä, mutta hiusten värjäys, korvakorut, muutama oluen juonti jne ovat ja niistä pitää tehdä parannus!!
Sen sijaan, että absoluuttisesti sanottaisiin, mikä on syntiä ja mikä ei, olisi otettava asia tapauskohtaisesti. Tupakointi on vähäisessä määrin vain paha tapa, mutta alle 18 vuotiaille se on synti (tottelemattomuuden synti), runsaasti tupakoiville se on tahallinen itsensä vahingoittaminen ja synti, odottaville ja imettäville äideille se on synti (vahingoittaa sikiötä ja ruokkii lasta myrkyllisellä rintamaidolla), taloudellisissa vaikeuksissa oleville perheille se on synti: miksi tuhlata rahaa tupakkaan, jos sitä ei riitä lasten ruokaa, vaatteisiin, asumiseen.
Sama koskee alkoholin käyttöä. Vähäisessä määrin siitä ei ole haittaa kenellekään, mutta raskaudenaikana ei suositella, alkoholisyndroman kehittymisen takia ja runsaasti käytettynä se aiheuttaa paljon pahaa menoa ja osalle kehittyy alkoholismi. Samoin niukasti toimeentulevissa perheisä alkoholiin menevä raha on poissa jokapäiväisestä leivästä.
Tuossa tapauksessa äiti toimi ehdottomasti väärin, ja kai se oli syntiä. Kuinka yleistä tuo sitten on? Oletko useastikin tavannut sitä vl-piireissä? Siis raskaana olevien naisten tupakointia.
Sitä vain vastustan, että esitetään hypoteeseja ja ääriesimerkkejä, joiden pohjalta pitäisi sanoa jotain ehdottomia lakeja - sama juttu alkoholin suhteen. Eivät kaikki sitä käyttävät ole alkoholisteja, eivätkä pilaa toisten elämää juomisellaan.
mielestäsi alkoholin kohtuu käyttö, voisitko määritellä tarkemmin?
Tämänpäivän koululaiset, uskovaisten kotien lapset , joiden kotona alkoholi on vieras , leimataan kummallisiksi olioiksi.
Opetushan on suunnattu hienosti sanalla,
PÄIHDEKASVATUS. Tahtoisitko valaista myös tätä puolta asiassa. Mihin Fiksu napanterien ottaminen hyvässä seurassa johtaa?
Tupakka kuitenkin on selvää riippuvutta, siinä vaikuttaa lähes pelkkä himo. Tupakka myös tappaa ja todistetusti lyhentää ihmisen elinaikaa. Eikö tämä olisi verrattavissa itsemurhaan ja oman elämän kontrolloimiseen? Jos Jumala ei salli ihmisen ehkäistä hengenkään uhalla, niin miksi Jumala sallisi ihmisen tapaa itsensä tupakalla? Viiniähän Jeesus joi, mutta ei polttanut tupakkaa.
Onko sellaisten asioiden paljastuminen synniksi joita ei ennen ole tiennyt synniksi erityisen tuskallista? Sellaisessa tilanteessahan sitä onkin vielä syntisempi kuin mitä on siihen asti luullut.
sitten olisi lestadiolaisilla lisää aihetta tehdä parannus jos tupakki olisikin syntiä? Ja konkreettinen parannus olisikin, ei varmasti helppo mutta erittäin palkitseva. Ja kyllä se tupakki persoonaa muuttaa, tai ainakin sen puute.
Jos ei saisi masturboida (tuottaa itselleen mielihyvää, edistää terveyttä) niin miksi saisi tupakoida (pakonomaisesti tyydyttää tarpeensa, tervata keuhkonsa, heikentää immuniteettia, myrkyttää lapset, jäädä koukkuun, tappaa itsensä?)?
pitää miettiä Raamatun ja uskon valossa, ei oman järjen - niin ristiriitaista kuin se onkin. Vastasin aiheesta jo acimlaiselle.
tupakoimisen voisi ihan yksinkertaisesti "julistaa" synniksi - sen verran vaarallinen asia on kyseessä. Sanon tämän kokemuksen rintaäänellä entisenä nikotinistina.
Kaikki tietävät tupakan haittavaikutukset sekä ympäristölle että itselle, joten on ihan turha väittää, että se olisi pelkästään huono tapa. Tuolla ylempänä lääkäri1 puhui silkkaa asiaa, kun puhui tupakoimisen vaikutuksista sikiöön ja rintaruokinnassa olevaan lapseen.
Uskoisin, että moni tupakoimista harkitseva lapsi/nuori miettisi kaksi kertaa ennen aloittamista, jos asiaan otettaisiin uskovaisten keskuudessakin ehdoton kanta. Tosiasiahan on, että alaikäisenä tupakoimisen aloittava lapsi tekee moninkertaisesti väärin, kun hän toimii sekä vanhempiaan että esivaltaa vastaan: hän on tottelematon ja kovakorvainen. Nämä ovat syntiä.
Vl-nuorison keskuudessa on paljon tupakoitsijoita, siitä ei pääse yli eikä ympäri. Ja kuten kaikki tietävät, tupakasta on todella vaikea päästä eroon - riippuvuus on sekä psykologista että fyysistä.
Kiitos lääkäri1:lle asioiden oikean laidan esille tuomisesta.