Suomen psykiatrinen hoitotyö- ja tutkimus on monilta osin kansainvälisestikin arvostettua ja korkeatasoista. Suurin osa ns. normaaleista ihmisistä ei kuitenkaan voi aavistaa, mitä mielisairaaloiden suljetuilla osastoilla tapahtuu. Pakkohoitopäätöksen jälkeen sairaalaan vapaaehtoisestikin tulleen potilaan - nuoren tai aikuisen - ihmisoikeudet voidaan riistää mielivaltaisesti, kysymättä potilaan tai vanhempien mielipidettä asiassa.
Käytännössä pakkohoidoista päättäminen on sairaanhoitopiirien sisäinen asia. Nuoren henkilön kyseessä ollessa perusteluksi riittää yleensä vakava mielenterveyden häiriö. Esim. Yhdysvalloissa monissa osavaltioissa pakkohoidosta päätetään oikeudessa. Lääkärit, joilta puuttuu juridinen kompetenssi, saattavat syyllistyä väärinkäytöksiin määrätessään avuttomia, puolustuskyvyttömiä potilaita pakkohoitoon ja eristykseen. Demokraattisessa valtiossa yksilön vapautta pitäisi voida rajoittaa vain, jos hän on syyllistynyt rikokseen.
Eristykseen ja lepositeisiin määrätään kuitenkin vielä tänäänkin mitättömistä syistä tutkimatta tarkemmin potilaan taustaa. Esimerkkinä psykoottinen, tilapäisten harhojen vallassa oleva herkkä mutta aggressiivisesti käyttäytyvä nuori, joka aiheuttaa lääkärin ja hoitohenkilökunnan ärsyyntymisen. Murrosikäisen kyseessä ollessa sänkyyn sitomista ja lepositeitä ei voi perustella millään tavalla, ei edes holding-terapialla, jota käytetään vain pieniin lapsiin. Pakkohoito ja eristäminen on mitä räikeintä ihmisarvon ja fyysisen koskemattomuuden loukkaamista jota ei pitäisi sallia enää nykyaikaisessa oikeusvaltiossa.
Suomessa käytetään potilaiden eristämistä mielisairaaloissa ja muissa laitoksissa arvioiden mukaan jopa yli 10 000 kertaa vuodessa. Kaikkia eristämisiä ei edes aina kirjata ylös. Paternalistisen hoitosuhteen malli, jossa lääkäri päättää ja omaiset vaiennetaan ja nujerretaan vihjailuin, uhkailuin, syyllistämisen ja vierailuaikojen rajoittamisen keinoin, pitäisi kuulua kauas menneisyyteen.
Omaiset joutuvat kestämään lapsensa tai omaisensa sairastuessa mitä hirvittävimpiä tunteita ja syyllisyyttä, joita hoitohenkilökunnan tulisi pyrkiä lievittämään eikä lisäämään.
Valitettavasti jotkut ammatissa toimivat tarvitsisivat välitöntä työnohjausta, jopa psykiatrista hoitoa, syyllistyessään vainoharhaisuuteen ja vastatranferenssiin suhteessaan potilaisiin ja omaisiin. Kaikilla ihmisillä, mutta erityisesti lapsilla ja murrosikäisillä nuorilla on tämä yksi toive ja oikeus suhteessa vahvempaan aikuiseen: Älä koske minuun!

Vastaukset 1
Vanhimmat
Siis mitä sinä nyt oikeen kirjoitat että jos nuori ihminen on psykoottisessa tilassa ja agressiivinen niin hänen eristämistä tai muutenkin olemisen rajoittamista vastutat,hei haloo et taida tietää mistään mitään.....