Olen 18-vuotias opiskelija, olen suhtkohtalaisen onnellisessa avoliitossa mutta kaikki tuntuu olevan niin vaikeaa, jotenkin on sellainen tunne että polen vaan paikallani, en saa mitään aikaiseksi, haluaisin vaan oikotien onneen jota kukaan ei saa, paitsi jos voittaa lotossa. Haaveilen paljon ja haluan elämässä saada paljon aikaan, nuoresta iästä huolimatta haluaisin tehdä ensimmäisen lapsen, olisin valmis äitiyteen ja haluaisin kokea sen mahtavan tunteen, avomieheni ei halua ja tämäkin asia masentaa minua. Opiskelen ensimmäistä vuotta mutta en jaksa sitäkään, haluaisin äkkiä saada jonkun ammatin ja mennä töihin mutta ajatus töistä väsyttää, en ole lorvija, herään yleensä aikaisin myöskin v-loppuisin vaan silti haluan vaan olla öllötellä. Olen ulkonäköönikin epätyytyväinen ja tunnen itseni "hyypiöksi", tämä lieneen johtuneen siitä että minua on kiusattu koko ylä-asteen ajan joka ikinen päivä. Haluaisin lopettaa koulun ja olla kotona vaan tämä ei ole mahdollista koska en sitten saisi mistään rahaa ja koska avomieheni on töissä en saisi toimeentulotukea, en mitään. Ajatukseni vaihtelevat aika ajoin ja olen ajatuksissani "sekaisin." Mikä minua vaivaa? Onko kohtalotovereita? Jos avomiehelleni puhun tästä ahdistuksestani hän suuttuu, ihan kuin en saisi purkaa tunteitani ja puhua, siksi olenkin ollut näistä ajatuksista hiljaa hänelle.
Ei jaksa mitään.
Väsynyt18
2269
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
sitä muksua hommaa tähän maailmaan kärsimään. Olet itsekin epätasapainoinen. Älä jää miehesi siivelle elelemään, se on pahin virhe mitä voit tehdä.
Olenko jossakin vaiheessa sanonut eläväni mieheni siivellä? Rakastamme toisiamme yli kaiken mutta raha asiat ja opiskelu tekevät kaikesta suhtkohtalaisen onnellista. Ja en tullut hakemaan lisää masentavia kommentteja tänne vaan ihan ystävällisiä neuvoja ja muitten kokemuksia stressistä ja ahdistuksesta. Siksihän minua myöskin ahdistaa kun en saa kokea äitiyttä vaikka haluaisin sitä enemmän kuin mitään muuta, olisin ikionnellinen.
Ps. Minä maksan kyllä asumisestani, ruoasta, laskuista ja kaikesta pakollisesta että sillätavalla. En todellakaan elä muitten rahoilla.
Pps. Siksi minua raha-asiat huolestuttavatkin koska jos en saa mistään mitään niin en voi hyväksyä sitä että tässä yhden ihmisen rahoilla elellään.