Miksi aina joudun pettymään...?

Säde

Jokunen aika sitten olin lomailemassa kotikonnulla ja lähdettiin kavereitten kaa katselemaan menoa lähi kaupungin yöhön. Olen ollut sinkkuna jo vuoden verran, joten miestähän sitä mulle lähdettiin metsästelemään. Muutama mukava tapaus sieltä löytyikin jo heti aluksi. Pienen tutustumisen jälkeen huomasin katsella vasemman käden nimetöntä ja hei hei vaan heille...Sitten loppu illasta tapasin aivan mielettömän ihanan, komean, vapaailla markkinoilla olevan miehen. Juttu luisti ja samat asiat naurattivat. Tanssittiin, yövyttiin ja vietettiin pari viikkoa aikaa kahdestaan. Minulla oli viimeinen loma päivä ja oli palattava takaisin työmailleni. En tajua, että mikä tuli, mutta tämä mies vaan ilmoitti minulle olevansa haluton tapaamaan tai pitämään minuun enää minkäänlaista yhteyttä. Siis yks kaks vaan. Aika outoa, ainakin minusta...Tippahan siinä linssiin tuli, pitkästä aikaa. Ennätin siis ihastua tähän aivan mielettömän ihanaan mieheen jo todellisesti.
Yleensä minulla on vain kokemusta tämän sinkkuna olemisen aikana varatuista miehistä...Nekin on yleensä paljastuneet jossain vaiheessa. Jotenkin on vaan menny luottamus kaikkiin miehiin, enkä uskalla varmaan pitkiin aikoihin ihastua enää kehenkään.
Onkohan minussa jotain vikana ku en kelpaa kuin varatuille tai en sitten ollenkaan? Ja miksi joudun aina pettymään?

7

1046

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • vekkuli

      hei säde
      älä tee näitä klassisia virheitä
      1 roiku miehessä
      2 ole liian tyrkky
      3 kehu itseäsi liikaa
      4 ole liian luottavainen
      5 ole henkari
      6 liian itsevarma että hän on sinun
      7 anna itseäsi liian helpolla / seksiä siis
      8 älä ole aina valmis tapaamaan häntä
      9 älä heti puhu lapsista ja naimisiin menosta
      10 listaa voi jatkaa muutkin

      tässä minun ensimmäiset vinkit mitä tuli mielee ja näillä kyllä saat mihen juoksemaan karkuun ja ja lujaa jos nuo teet

      • Ilona

        Yllä olevat vinkit syyllistävät kysyjän, mikä on nurinkurista. Mieshän on virhekappale tässä kuviossa, ei kysyjä. Vapaan naisen kuuluukin katsella miehiä, ei varatun.

        Tässä ainoat ja oikeat vinkit, muuta ei tarvita:

        1. Ota heti alkuun selvää, onko mies vapaa vai varattu
        - jos on varattu, potki munille niin kauan, että häipyy vaimonsa luo.

        2. Sitten lähdet uudelleen liikenteeseen ja katsot vaan, että sulla on terävät piikkarit jalassa. Niillä hoituu sekä vapaan miehen hurmaaminen että varatun hutkiminen.


      • mies chatista
        Ilona kirjoitti:

        Yllä olevat vinkit syyllistävät kysyjän, mikä on nurinkurista. Mieshän on virhekappale tässä kuviossa, ei kysyjä. Vapaan naisen kuuluukin katsella miehiä, ei varatun.

        Tässä ainoat ja oikeat vinkit, muuta ei tarvita:

        1. Ota heti alkuun selvää, onko mies vapaa vai varattu
        - jos on varattu, potki munille niin kauan, että häipyy vaimonsa luo.

        2. Sitten lähdet uudelleen liikenteeseen ja katsot vaan, että sulla on terävät piikkarit jalassa. Niillä hoituu sekä vapaan miehen hurmaaminen että varatun hutkiminen.

        Sanoppa silti miksi ainakin chatin naiset
        harrastavat varattuja miehiä. Minulle kerrotun
        mukaan lähes kaikki naiset ovat joskus olleet
        suhteissa varattujen miesten kanssa. Ja aivan
        tietoisesti, he sanovat tienneensä miehen olleen
        varattun.


    • ystäväin...

      niin monta meitä on täällä näin..
      sellaista se on...valssi kesällä....ja uuden kumppanin etsiminen.....tulet pettymään vielä monesti ennenkuin tärppää mutta tsemppiä :)

    • mies olen, olen minä

      Olet klassinen esimerkki helposta tapauksesta.
      Miehet ei yleensä arvosta liian helposti saatavia
      ja heti sänkyyn valmiita naisia. Jonkin aikaa kyllä
      voidaan hengailla, mutta pidempään suhteeseen
      ei sellaisen naisen kanssa ala kuin aivan
      epätoivoiset miehet.

    • ooo

      Miksi uskot kaikkeen

    • Saajaantaa

      Sama itsellä. Varatut yrittää ja vapaat,joihin törmää on jotain psykopaattisia. En enää edes halua suhteeseen:) Harrastan vakipanoa,eli kolme vuotta ollut mies,jonka kanssa pannaan ja muutenkin toki nähdään,mutta ei olla varsinaisesti parisuhteessa,mutta tietääkseni ei kummallakaan ole muita. Asutaan lähekkäin niin kyllä sen näkis,jos toisella ois muita. . . Tää on ok järjestely,koska kumpikin tykkää kotonaan olla kuten lystää.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kansalla on oikeus tietää miksi persut pettävät

      Koko kulunut hallituskausi on kysytty persuilta, minkä vuoksi he ovat pettäneet käytännössä jokaisen vaalilupauksen, ain
      Maailman menoa
      67
      7571
    2. Venäjän armeijan evp-upseeri: Armeija surkeassa tilassa, jonka läpäisee kaiken kattava

      valehtelu. Venäläiset alkaneet pohtia julkisesti maan todellisia tappioita. Z-bloggari ja 3. luokan kapteeni (evp.) Mak
      Maailman menoa
      124
      2989
    3. Minkälaisen viestin

      Laittaisit ikävöinnin kohteelle, jos rohkenisit?
      Ikävä
      143
      1813
    4. Kansalla on oikeus tietää mikä on SDP:n talousohjelma jolla maan talous

      saadaan nousuun? Miksi puolue piilottelee sitä, vai eikö sitä ole? Tähän asti olemme vaan saaneet kuulla hallituksen ha
      Maailman menoa
      65
      1679
    5. Ammattiliitto 900 euroa/vuosi - Työttömyyskassa 72 euroa/vuosi

      Ammattiliitosta eroamalla voi säästää jopa 800 euroa vuodessa. Mitä enemmän tienaat, sitä enemmän maksat liitolle. Esim
      Maailman menoa
      122
      1512
    6. Miten voit olla niin tyhmä

      että et tajunnut että sua vedätettiin? Tietäisitpä miten hyvät naurut on saatu. Naiselle
      Tunteet
      171
      1461
    7. Missä vaiheessa

      Päätit irl luovuttaa minun suhteeni?
      Ikävä
      132
      1192
    8. Millaisena uskot

      Kaivattusi kokevan tunteensa?
      Ikävä
      78
      879
    9. Kyriake=Kirkko

      Kirkko, Kyriake Kirkko-sana tulee kreikankielen sanasta Kyriake=Herran omat, Kristuksen omaksi kastettujen suuri joukko
      Kaste
      47
      812
    10. Mitä haluat eniten

      Kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      53
      774
    Aihe