Monissa lähteissä kerrotaan, että anorektikko on etevä valehtelija. Omien, kuitenkin suhteellisen vähäisten, kokemuksieni mukaan tyhmempää ja surkeampaa valehtelijaa ei ole.
Työkaverini on äärimmäisen pahasti anorektinen, on ollut sitä kauan. Tauti on varmasti kroonistunut. Kyse ei ole enää mistään teinistä, vaan yli kolmekymmpisestä korkeasti koulutetusta henkilöstä. Asia on kaikkien tiedossa, mutta silti hän ilmeisesti uskoo huijaavansa kaikkia. Tänään, juuri ennen työvuoron alkua, hän ilmoitti kolme kertaa että menee nyt 'syöpöttelemään' kun ei kotona ehtinyt syödä mitään: "On ihan järjetön nälkä...". Just. Katselin salaa tätä hurjaa syöpöttelyä ja järjetöntä nälkää (joka yllättäen tapahtuu ruokailutilan tolpan takana). Kuppi teetä ja yksi rasvaton jogurtti. Just. Äsken tuli tunnin kauppareissulta, "kun ei tiennyt mitä pullia valita stokkan herkusta, otin sit et toi, toi, toi, toi..." Just.
Tätä samaa paskaa syötetään myös kaikille muille työkavereille. Kukaan ei tietenkään usko.
En tiedä, mikä tämän purkautumisen pohjimmainen syy on. Varmaankin varoittaa nuoria uralle suuntautujia siitä kylmästä faktasta, ettei anorektinen kusetus kanna kuin hyvin rajoitetun aikaa. Itseään voi kusettaa paskaiseen loppuun saakka.
Työkaverini on äärimmäisen pahasti anorektinen, on ollut sitä kauan. Tauti on varmasti kroonistunut. Kyse ei ole enää mistään teinistä, vaan yli kolmekymmpisestä korkeasti koulutetusta henkilöstä. Asia on kaikkien tiedossa, mutta silti hän ilmeisesti uskoo huijaavansa kaikkia. Tänään, juuri ennen työvuoron alkua, hän ilmoitti kolme kertaa että menee nyt 'syöpöttelemään' kun ei kotona ehtinyt syödä mitään: "On ihan järjetön nälkä...". Just. Katselin salaa tätä hurjaa syöpöttelyä ja järjetöntä nälkää (joka yllättäen tapahtuu ruokailutilan tolpan takana). Kuppi teetä ja yksi rasvaton jogurtti. Just. Äsken tuli tunnin kauppareissulta, "kun ei tiennyt mitä pullia valita stokkan herkusta, otin sit et toi, toi, toi, toi..." Just.
Tätä samaa paskaa syötetään myös kaikille muille työkavereille. Kukaan ei tietenkään usko.
En tiedä, mikä tämän purkautumisen pohjimmainen syy on. Varmaankin varoittaa nuoria uralle suuntautujia siitä kylmästä faktasta, ettei anorektinen kusetus kanna kuin hyvin rajoitetun aikaa. Itseään voi kusettaa paskaiseen loppuun saakka.
Vastaukset 10
Vanhimmat
oli varoittaa ja valistaa niin teit sen huonosti.
Kuinka valistus tehdään hyvin?
Samanlaista pelleilyä se on myös anorektikon kotona. Pahinta asiassa on, että ravitsemusterapeutti, lääkäri ym. hoitohenkilökunta uskoo sokeasti anorektikon sadut. Äiti ei heidän mielestään ymmärrä mitään ja kuvittelee asioita.
just . no mä ainakin oon hyvä valehtelemaan, olen anorektikko ja luinen , mutta oon vitun eteväkin.
koulussa voin mennä syömään normaalisti kavereitteni kanssa jotka ei tiedä sairaudestani (vaikka ovat laihuuttani ihmetelleetkin)
olen vain ovela , siinä se
Yritä olla ovela kun olet 30 . Silloin kaikki NÄKEVÄT, mikä todellinen tilasi on. Silloin oveluutesi näyttää tyhmyydeltä. Nyt olet vielä terveen ja hyvinvoivan näköinen. Etkä sä nytkään ovela ole, kukaan vain ei osaa epäillä mitään. Miksi osaisi, kun ei muita kiinnosta sun syöminen. Se syöminen on keskiössä vain sulla itselläsi, ja kuvittelet, että kaikki tarkkailevat sua. Maanista paranoiaa, sitä se on.
kun mä olin amikses ja tietysti ikäni sairastanut epilepsiaa joiden lääkkeiden vaikutus oli laihduttava kaverilla taas oli lihottavia mut siis anyway asiaan mua haukuttiin anorektikoks ja kaadettii paskaa niskaa ja mun mielest se on väärin koska tietty mä rupesin vaan ruokkii niiden mielikuvia . mut musta toi vitun syyllistäminen tai motkotus ei kyl auta asiaa hae tyypille apua tai anna sen olla vittuako se sulle kuuluu joo tottakai pitää auttaa jos toinen ei itte tajuu mut pakottamisesta ei tuu yhtikäs mitään ja by the way oot sä aina jonku nurkan takana kyttäämäs toisten syömistä ??? Hanki hei oikeesti elämä
ja toiset ovat ihan luonnostaankin todella pieniruokaisia ja laihoja. mun yks sukulainen tykkäs kauheesti kaikista ruuista, mutta silti aina syödessään lopuksi jätti n. 1/4 ruuista lautasellekin ;) eikä hänellä todellakaan ollut mitään anoreksiaa. herkkujakin söi aika useasti, eikä sitä huomannut mitenkään ulkonäöstä. hänen äidillään oli sama juttu, joten geenit geenit...
ei tarvitse heti olla sormea heristämässä, että "anorektikkohan se siinä!", ei oikeasti voi tietää mitenkään mistä toisen laihuus johtuu. onhan syömishäiriökin sairaus, mutta työkaverillasi voisi olla jotain muutakin sairautta, ei voi tietää. toivottavasti ette nyt sentään muiden työkavereiden kesken jauha kys. tyypistä shittiä? ei olis sillekään kivaa, jos kantautuis omiin korviin tuollaset paskapuheet mistä nyt ikinä laihuus johtuisikaan.
... tai sitten olet vain kateellinen, kun toinen saa ostella herkkuja ilman että tarvitsisi pelätä lihomista?
Niinno. Kyllä mä luulen että anorektikko osaa olla aika hyvä valehtelemaan. Juuri nää soopa-puheet "emmää nyt jaksa ku kotona just söin" kun tarjotaan jotain. Mutta kyseisessä tapauksessa josta puhut, niin siinä vaiheessa ei vissii olla enää lähelläkään normaalipainoa vaan vaarallisilla vesillä. Tietenkään sitä paskapuhetta ei niele yhtä helposti vaarallisen alipainoiselta kuin normaalipainon rajoissa olevalta ihmiseltä (ja useinhan anorektikot kuitenkin laihduttavat normaalipainosta pois, joten sitä valetta ei siinä vaiheessa edes huomaa). Mutta sairashan ihminen on. Kun oma maailma pyörii ruuan ympärillä, niin helppo sitä työkaverellekin puhua ruuasta. Ja kun on niin hämärä käsitys normaalista annoksesta, on kauheaa mässäilyä joku säälittävä jugurtti. Mulla ainakin oli hirveä tarve 'todistella' kyllä_mä_syön-periaatetta. Elikäs saatoin just puhua paljon jostain pullista sun muista että vois leipoa tänää jne ja leivoinkin mutta pakkaseen ne meni. Harvoin niitä söi ja jos söi, tuli morkkis. En käynyt töissä lounaalla lain, vain kahvitauoilla söin, joko kasviksia tai vähän itsetekemää (lisäaineeton ja kevyempi :F) mysliä tai leivän. Jos jotain tuotetta käytin, oli tottakai rasvaton. Ja sain työkavereilta kuulla joka tauolla "ei sitä porkkanalla elä" tai "jaahas, yllättävää että rasvatonta". Mikä vaikeutti tottakai kahvitauoilla oloa. Kieroa kuin onkaan, niin hävetti edes syödä ne ateriat, millä juurijajuuri pidin jotain energiatasoa yllä (tai siis enhän edes peruskulutusta suostunut syömään, miinuskaloreilla joka päivä mentiin mutta muuten ei olisi yhtään jaksanut töitä kun nostellaan painaviakin osia). Kun vihdoin havahduin tilaani ravintoterapeutin uhkailuilla, niin aloin töissä syömään enemmän, jopa lounaan aikaan, mutta tämäkin tapahtui 'salaa' omalla työpisteellä, piilotin ruuan kaappiini ja söin töiden lomassa. Oli suurensuuri askel kolme kuukautta myöhemmin vihdoin mennä taas lounaalle työkavereiden kanssa. Pelkäsin tätä hetkeä aivan järjettömästi, sillä enhän ollut kahteen vuoteen kaynyt taukotilassa lounaan aikaan. Onnekseni kukaan ei asiasta sanonut mitään ja sain syödä rauhassa. Tämän jälkeen olenkin oppinut käymään ruokatauolla, tapahtuneesta on nyt melkein vuosi.
Mutta niin. Kuvittelen että hänellä on myös tarve todistella muille että kyllä mä syön niin "kukaan ei epäile mitään". Paha juttu vaan on että jos tuo meno jatkuu, pian hän on työkyvytön. Kukaan ei halua pitää töissään ihmistä jonka energiat ei riitä töiden tekoon. Valitettavasti siihen ei oikein voi muu puuttua kuin työnantaja ja sekin suunnilleen potkuilla, ketään ei voi pakottaa töissä syömään. Ei voi muuta toivoa, kuin että tää henkilö itse tajuais miten paskaan jamaan on itsensä saattanut ja kuinka kauan kuntoutus siitä pois kestää niin vois ryhtyä sen saralla jo töihin.
osastolla tapaamani anorektikot oli aika sika ovelia ja sen jälkeen pysty ihan kirkkain silmin valehteleen hoitajille..
Oman kokemukseni mukaan voin sanoa että anorektikot ovat ehkä parhaimpia valehtelijoita, joita löytyy. Itsekin olen osastoilla oleillut (en syömishäiriön takia) ja muistan kuinka villasukkaan tungettiin leipää ja muuta. Ruoka järjesteltiin lautaselle taitavasti ja muutakin.
Tunsin myös anorektikkoja jotka eivät valehdelleet. He yleensäkin sanoivat etteivät syö ja pysyivät päätöksessään. Kotonakin olivat kuulemma sanoneet etä paastoavat ja se on heidän oma päätöksensä ja eivätkä sitä muuta.