En oikein osannut löytää oikeaa osastoa tälle aiheelle, mutta päätin lähettää tämän tänne Yksinäisyys-osastolle sen takia, koska koen olevani kovin yksin tämän asian kanssa. Olen siis 19-vuotias tyttö ja olen tässä jo muutaman vuoden ajan ajatellut, että saatan olla transseksuaali tai transvestiitti. Eli transseksuaali on henkilö, joka kokee olevansa vastakkaista sukupuolta. Transvestiitti taas on henkilö, joka tykkää pukeutua vastakkaisen sukupuolen edustajaksi.
Muistan olleeni lapsena hyvin poikamainen. En käyttänyt mekkoja tai hameita ja leikin usein poikien leikkejä kahden pikkuveljeni kanssa. Silti minulla oli myös tyttömäisiä piirteitä. Leikin muovisilla koira-figuureilla ja pidin pehmoeläimistä paljon. Toisaalta ne ovat varmaankin sellaisia unisex-leluja. Se minua kuitenkin hämää, että aina kun piti leikkiä tavallaan sellaisia roolileikkejä, olin aina miespuolinen henkilö. Kerran leikin veljeni kanssa sellaista ihme pummi-leikkiä, jossa olimme kodittomia miehiä, jotka elivät omissa autoissaan. Tämän kaltaisia leikkejä oli paljon. Ja kaikissa videopeleissä pelasin ennemmin miespuolisella hahmolla kuin naispuolisella. Silti en muista koskaan mieltäneeni itseäni pojaksi, vaikka aina tahdoin poikana esiintyäkin.
Siinä murrosiän paikkeilla ulkonäköni alkoi muistuttaa jo huomiota herättävästi poikaa. Minua jopa kiusattiin siitä, rajustikin. Suurin piirtein koko koulu haukkui minua jätkäksi ym. Muistan jopa, että pikkuveljeni kutsui minua useaan otteseen jätkäksi. Ei pilkatakseen tietenkään. Se taisi tulla vain luonnostaan. Kai hän oli oppinut mieltämään minut enemmän isoveljeksi kuin -siskoksi. Muistan hävenneeni naisellisia muotojani tuolloin, kuten rintoja, jotka kätkin suurten paitojen alle ja kävelemällä kumarassa. No sitten lukioaikoina minulla oli kauteni niin tyttönä kuin poikanakin. Ihastuin aina poikiin, mutta hämmennystä herätti se, että tunsin jonkinlaista mielihyvää katsellessani alastoman naisen vartaloa. Joten saatan olla jollakin asteella biseksuaali.
Nyt minulla on poikaystävä ja olen hänelle kertonut, ehkä turhankin humoristiseen sävyyn, että olen tahtonut olla joskus nuorempana poika. Hän ei ollut uskoa nähdessään yläasteaikaiset kuvat minusta hyvin poikamaisena, sillä nykyään meikkaan aina ulos lähtiessäni ja käytän paljon tyttömäisempiä vaatteita kuin nuorempana. Hän on kuitenkin huomannut minussa sellaiset miesmäiset piirteet, kuten sellainen karski kielenkäyttö ja esim, kiinnostus lätkään, UFC:hen ja konsolipelaamiseen. Näitä piirteitä on enemmänkin, mutta en ala nyt listata niitä tähän. Minulla on nykyään myös paljon naismaisia piirteitä, kuten herkkyys, mutta aina välillä havahdun ajattelemaan, että josko olisinkin mieluummin poika. Olen pukeutunut pojaksi ihan lähiaikoinakin, mutta en ole tietenkään näyttäytynyt kenellekään niin. Lisäksi olen katsellut itseäni peilistä ja miettinyt, miltä näyttäisin, jos kasvoni olisivat maskuliinisemmat, eikä minulla olisi tätä naisen uhkeaa perää ja rintoja. Joskus on hetkiä, jolloin tahtoisin tosissani muuttua mieheksi, ja joskus taas ajattelen, että onhan naisena hyvä olla.
Voi olla, että sukupuoli-identiteettini on vielä hieman hakusessa, mutta tämä asia on vaivannut minua niin monta vuotta. Olisi mukava tietää, olenko ainoa tällainen, hieman omituinen.
Muistan olleeni lapsena hyvin poikamainen. En käyttänyt mekkoja tai hameita ja leikin usein poikien leikkejä kahden pikkuveljeni kanssa. Silti minulla oli myös tyttömäisiä piirteitä. Leikin muovisilla koira-figuureilla ja pidin pehmoeläimistä paljon. Toisaalta ne ovat varmaankin sellaisia unisex-leluja. Se minua kuitenkin hämää, että aina kun piti leikkiä tavallaan sellaisia roolileikkejä, olin aina miespuolinen henkilö. Kerran leikin veljeni kanssa sellaista ihme pummi-leikkiä, jossa olimme kodittomia miehiä, jotka elivät omissa autoissaan. Tämän kaltaisia leikkejä oli paljon. Ja kaikissa videopeleissä pelasin ennemmin miespuolisella hahmolla kuin naispuolisella. Silti en muista koskaan mieltäneeni itseäni pojaksi, vaikka aina tahdoin poikana esiintyäkin.
Siinä murrosiän paikkeilla ulkonäköni alkoi muistuttaa jo huomiota herättävästi poikaa. Minua jopa kiusattiin siitä, rajustikin. Suurin piirtein koko koulu haukkui minua jätkäksi ym. Muistan jopa, että pikkuveljeni kutsui minua useaan otteseen jätkäksi. Ei pilkatakseen tietenkään. Se taisi tulla vain luonnostaan. Kai hän oli oppinut mieltämään minut enemmän isoveljeksi kuin -siskoksi. Muistan hävenneeni naisellisia muotojani tuolloin, kuten rintoja, jotka kätkin suurten paitojen alle ja kävelemällä kumarassa. No sitten lukioaikoina minulla oli kauteni niin tyttönä kuin poikanakin. Ihastuin aina poikiin, mutta hämmennystä herätti se, että tunsin jonkinlaista mielihyvää katsellessani alastoman naisen vartaloa. Joten saatan olla jollakin asteella biseksuaali.
Nyt minulla on poikaystävä ja olen hänelle kertonut, ehkä turhankin humoristiseen sävyyn, että olen tahtonut olla joskus nuorempana poika. Hän ei ollut uskoa nähdessään yläasteaikaiset kuvat minusta hyvin poikamaisena, sillä nykyään meikkaan aina ulos lähtiessäni ja käytän paljon tyttömäisempiä vaatteita kuin nuorempana. Hän on kuitenkin huomannut minussa sellaiset miesmäiset piirteet, kuten sellainen karski kielenkäyttö ja esim, kiinnostus lätkään, UFC:hen ja konsolipelaamiseen. Näitä piirteitä on enemmänkin, mutta en ala nyt listata niitä tähän. Minulla on nykyään myös paljon naismaisia piirteitä, kuten herkkyys, mutta aina välillä havahdun ajattelemaan, että josko olisinkin mieluummin poika. Olen pukeutunut pojaksi ihan lähiaikoinakin, mutta en ole tietenkään näyttäytynyt kenellekään niin. Lisäksi olen katsellut itseäni peilistä ja miettinyt, miltä näyttäisin, jos kasvoni olisivat maskuliinisemmat, eikä minulla olisi tätä naisen uhkeaa perää ja rintoja. Joskus on hetkiä, jolloin tahtoisin tosissani muuttua mieheksi, ja joskus taas ajattelen, että onhan naisena hyvä olla.
Voi olla, että sukupuoli-identiteettini on vielä hieman hakusessa, mutta tämä asia on vaivannut minua niin monta vuotta. Olisi mukava tietää, olenko ainoa tällainen, hieman omituinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Se on just sitä mistä itse haluat pitää kiinni.. sillä ei ole oikeasti ole väliä.
maskuliinisia, että feminiinisiä piirteitä vaihtelevissa määrin eri ikäkausina miten kenelläkin. Upeaa, että osaat nauttia molemmanlaisista puolistasi!
Tässä Setan ja Transtukipisteen leikkimielinen sukupuolitesti:
http://www.transtukipiste.fi/pelit/ttp0902.php
Virginia Woolfin "Orlando" on muuten kiva romaani luettavaksi, ja jos tieteellinen pohdinta kiinnostaa, niin Judith Butler esimerkiksi on kirjoittanut siitä, miten suhteellinen ja joustava käsite sukupuoli oikeasti on.
Poikien joukossa kasvaneena itsellänikin on ollut poikien harratukset ja mielenkiinnon kohteet. Nykyisinkin tulen miesten kanssa helpommin jutuun, koska en ole kiinnotunut naisten tyypillisistä puheenaiheista, kuten lapset, koti, tv-hömppä, muoti jne. Nainen olen silti, ja sukupuolisesti olen kiinnostunut vain miehistä. Sama juttu varmaan sulla, ei se vielä mieheksi muuta, vaikka kiroilee, tappelee, pelaa lätkää yms. Ilmeisesti olet kuitenkin jo löytämässä naisellisemman itsesi.
suosikkipuheenaiheet, kuin lapset, koti, hömppä, muoti ja muut kliseet. Jos tuo on jonkun mielestä sitä "naisellisuutta", niin enpä suosittele ainakaan 19 vuotiaalle.
Miehilläkin löytyy muuta harrastuneisuutta, kuin kiroilu, lätkä ja tappeleminen...
Miehethän tietysti kiroilee, tappelee ja pelaa lätkää, kun taas naisia ei kiinnosta muu kuin lapset, koti, tv-hömppä ja muoti. Etkö yhtään stereotyyppisemmin osaa ajatella?
Katsoitko maanantaina Ylen Prisma-dokumentin "Tyttö vai poika"? Mielenkiintoinen dokkari, kannattaa ehdottomasti tsekata, mikäli se tulee uusintana. Ja sitten tämä Marja-Siskokin taisi puhua tv:ssä äskettäin.
Ei sillä, että kokisin olevani väärää sukupuolta. Tunnen olevani täysin nainen. Toki minulla on "jätkämäisiä" luonteenpiirteitä, mutta en halua ajatella, että vain jotkin piirteet kuuluisivat ainoastaan miehille ja jotkin naisille (tai itse asiassa en luokittelisi asioita ollenkaan sukupuolen mukaan). Yläasteella häpesin myös naisellisia muotojani, mutta tämä taitaa olla aika yleistä tuossa iässä. Tietokoneilla ja konsoleilla olen varmaan pelanut 3-vuotiaasta saakka, ja lapsena usein myös valitsin miespuolisen hahmon, koska naishahmot olivat yleensä mielestäni nössöjä. Miespuolista henkilöä olen jopa useimmiten näytellyt penskana tehdyissä kotifilmeissä. Mutta samalla pojat ovat vastavuoroisesti esittäneet tyttöjä. Olen pukenut veljeni tytöksi monesti pienenä, mutta en usko veljelläni olevan nykyisin identiteettikriisiä.
Vasta lukion jälkeen aloin kunnolla "naisistumaan"; käytän mekkoja, hameita, korkokenkiä, koruja, meikkejä. En silti edelleenkään innostu saippuasarjoista tai ole hankkinut reikiä korviin, ja olen varmaan maan ainoa nainen, joka ennakkotilasi Mass Effect 2 Collector's Edition - Xbox-pelin.
Niin tuota, tämän kirjoitukseni pointti. Sain käsityksen, että luokittelet asioita sukupuolen mukaan aika mustavalkoisesti. Itse en esimerkiksi omista korvakoruja, mutta olen tavannut monia miehiä, joilla on korvikset. Olen myös kuullut kahden miehen puhuvan siitä, että mistä kaupasta saa hyviä tuoksukynttilöitä, vaikka toinen onkin kihloissa naisen kanssa. En tosin kiistä, ettetkö voisi olla transsukupuolinen henkilö. Mutta sinuna lakkaisin luokittelemasta luonteenpiirteet yksioikoisesti maskuliinisiin ja feminiinisiin. Ole vain oma itsesi. Onnea sukupuoli-identiteetin löytämiseen! ;)
Minäkin olen biologinen tyttö, enkä käytä hameita ja pelaan tietokonepelejä yms. mutta en kuitenkaan ajattele että olenkohan poikamainen.
En ajattele itseäni sukupuolena vaan ihmisenä, joka sattuu tekemään sellaisia asioista joista pitää, mitäs sille voi jos aivot vaativat tietyntyyppistä virikettä.
Lopulta "tyttömäisyydet" ja "poikamaisuudet" ovat ihmisen keksimiä juttuja. Joissain kulttuureissa miehet pukeutuvat länsimaisen silmissä naisellisiin vaatteisiin ja koristeisiin ja tuntevat olonsa miehekkääksi. Suomessa moinen touhu olisi ristiinpukeutumista ja ihmiset hämillään.
Niin ja joissain kulttuureissa naiset kulkevat väljissä, ehkä hyvinkin peittävissä "epänaisellisissa" vaatteissa, ja siitä on tullut arkipäivää, normi.
Uskon, että ihmiselle on kuitenkin parempi vahvistaa sitä sukupuolta itsessään, joka nyt sattuu olemaan. Voi olla, että sinua ei ole lapsuudessa käsitelty niin kuin tytärtä parhaimmassa tapauksessa pitäisi. Ehkä vanhempasi eivät ole osanneet tukea naiseuttasi ja tyttömäisyyttäsi oikealla tavalla. Ja on varmaan niin, että luonnostaan olemme erilaisia. Toiset tytöt ovat kiinnostuneita asoista joita kulttuurissamme pidetään poikamaisina, vaikka aivan hyvin niistä voivat pitää molemmat sukupuolet.
Itse tykkään tehdä rakennus- ja remonttihommia ja osaan niitä luonnostaan paremmin kuin mieheni. Silti hän on kuitenkin miehisempi ja minä naisellisempi. Naiseuttani ei kyllä tuettu nuorena, se oli jotenkin kielletty alue. Aina olen kyllä ollut kiinnostunut miehistä, mutta tavallaan joutunut testaamaan naiseuttani. Siis että kelpaanko? Nykyään tunnen kelpaavani, joskus liikaakin. Ehkä se johtuu huonosta isäsuhteesta. Isä ei voinut näyttää pitävänsä minua viehättävänä tyttösenä ja nuorena naisena.
Uskon, että naisetkin jollain tavalla kiihottuvat myös toisen naisen vartalon katsomisesta. Luin tästä joskus nuorena. Ei se silti tarkoita, että olisi lesbo.
..enempi kuulosti siltä, että tarvitse hyväksyntää naisena. Todellakin, en minäkään näytä miltää hyvältä jätkältä - (mikä tietysti osittain harmi) koska rakastan pelata pelejä, kuunnella heviä, pidän tieteestä, omaan miesten ammatin ja pidän siitä. Juu, ja naisten kuvia on mukavampi katsella kuin miesten, koska miesten kuvissa ei ole koskaan mitään mielukuvitusta (eikä John Deptin kuvia riitä vuosikausiksi). Eräs sanoi että näytän aralta ja kiltiltä, toinen sanoi että kivasti kurveja.. Mutta isä ei saanut poikaa, eikä tytöstä kasva koskaan miestä joka korvaisi menetyksen.