ToinenTuleminen

Aidsia sanotaan Jumalan rangaistukseksi homoille. Jos se todella pitää paikkansa on mielenkiintoista, että tämä rangaistus alettiin toden teolla panna käytäntöön vasta herran vuonna 1980, jolloin tautia toden teolla alkoi ilmetä ns "Länsimaissa"

http://www.aegis.com/topics/timeline

Aidsin alkuperämaa mitä ilmeisemmin on Afrikka mutta on mielenkiintoista, ettei tästä ns "homorutosta" ole yhtään lääketieteellistä tapausta esim Euroopassa ennen herran vuotta 1980. Siis olettaen että kyseessä todella on "homorutto" Mikä oleellisesti muuttui vuoden 1980 jälkeen, mikä sai tämän ns "homoruton" leviämään?

http://news.yahoo.com/s/ap/20100316/ap_on_re_us/us_us_aids
18500
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Mutta mikä sitten on tämä "ToinenTuleminen"

Avaa mikä tahansa maailmanhistorianopus. Tiedän, että kaikki Suomalaisissa kirjastoissa olevat maailmanhistoriaopukset ovat vähintään 20-vuotta vanhoja(suurin osa 30)Avaa se silti, ja ala lukea sitä aivan alusta, kuten minä olen tehnyt. Tee siitä uusi romaanisi, harrastuksesi!

Ensimmäisen kirjan jälkeen törmäät silmittömään väkivaltaan ja julmuuden aikajaksoon, joka alkaa suunnilleen 3000-vuotta sitten. Sotia, orjuutta, nälänhätää ja ruttoa. Tämä on ns "ensimmäinen tuleminen" Sotien, ruton, orjakaupan ja levottomuuksien aikajakso, joka alkoi noin 3000-vuotta sitten, ja PÄÄTTYI siihen konfliktiin, jota historioitsijat usein VIRHEELLISESTI nimittävät "Toiseksi maailmansodaksi"

Ei nyt mennä muodollisuuksiin, mutta miksi sotien ja levottomuuksien aikakausi päättyi, tai siis tilapäisesti keskittyi?

Globaali elittii pelästyi siihen hirvittävään tuhovoimaan joita modernit joukkotuhoaseet(kuten esim USA:n atomipommin ja Japanin bioaseet)saivat aikaan. He ENSIMMÄISTÄ KERTAA pelästyivät, koska uusi sota merkitsisi ORJALAUMAN karsiintumista siinä määrin, etteivät he enää voisi pitää ylellistä elintasostaan kiinni! Mene kirjasarjassa ns "pimeälle keskiajalle" joka omassa ajanlaskussamme sijoittuu suunnilleen 1300-luvulle. Itse suosittelen Grimbergin suurta maailmanhistoriaa näin alkajaisiksi.

Äänestä
  • Silmitöntä väkivaltaa. Niinpä niin. Luepas nyt se historia uudelleen ja pikkuisen tarkemmin.

    Löytyy muuten uudempiakin kirjoja kuin Grimberg. Esimerkiksi Fernandez-Armeston "Millennium" on aika mukava noin alkajaisiksi.

    Mitähän ne "Japanin bioaseet" ovat? Kerro ihan omin sanoin.

    Pimeäksi keskiajaksi kutsuttu aika ei todellakaan ole 1300-luku, jota yleensä kutsutaan sydänkeskiajaksi. Ensimmäinen maailmansota käytiin 1914-1919 ja toinen maailmansota 1939-1945. Miksikähän nimi olisi virheellinen? Keskustele siitäkin. Ja mitä on se "globaali eliitti" viimeisten 3000 vuoden aikana? Sinulla taitaa olal menossa massiivinen historian uudelleenkirjoitus.

    Äänestä

Lue keskiajan Englannista, kuinka paikallinen eliitti(nykyisten globalistien esi-isät)pakko-orjuuttivat Englannin maaorjat parlamentin poikkeuspäätöksellä, koska rutto tappoi noin 1/3 Englannin väestöstä, ja kuinka parlamentti(lordit)PELKÄSIVÄT, että työvoiman hinta nousisi niin paljon, etteivät ORJAT enää työskentelisi heille halvalla. Tajuatko sinä mistä tässä oikein on kysymys?

Tämä johti Englannissa suuriin levottomuuksiin ja MELKEIN koko Lordijärjestelmän kaatumiseen(Englannin silloinen teini-ikäinen kuningas antoi kansalle valheellisen lupauksen, ettei heitä orjuutettaisi, jonka seurauksena kansa laski aseensa ja palasi takaisin töihin. Mikäli he olisivat teurastaneet kuninkaan siinä ja silloin, maaorjuus olisi loppunut!)

Globaali eliitti alkoi PELÄTÄ! Ei itsensä puolesta, koska heille on rakennettu erilliset asuintilat graniittiseen kallioon. He pelkäävät ydinsotaa ennenkaikkea sen takia, että se tapppaisi liian monta ORJAA! Ei voitaisi enää näin ollen pitää ylellisestä elintasosta kiinni!

Oletko koskaan miettinyt, miksi globalisteilla on niin suuri pakkomielle tuoda valtava määrä orjapalkkaisia ihmisiö töihin ns "kehittyneisiin teollisiin valtioihin" Virallinen syy on ns "suurten ikäluokkien ikääntyminen" Uskotko sinä todella tähän?

Äänestä
  • Kun msuta surma iski Englantiin, kuningas oli kaikkea muuta kuin teini-ikäinen - hän oli lähes 40-vuotias, mikä siihen aikaan oli korkeahko ikä. Taudin vaikutus maahan oli lampaiden lisääntyminen ja Englannin muodostuminen villanviennin keskukseksi, koska niin paljon maata jäi viljelemättä. Maanomistajat nimittäin menettivät maaorjiaan ja tulojaan; työvoimapulan vuoksi palkkoja alettiin maksaa rahana, mikä oli tekijöille edullista ja isännille tappioksi - siispä maita muutettiin laitumiksi. Asiaan vaikutti tietenkin myös satavuotinen sota, jota oli mustan surman alakessa käyty jo kaksikymmentä vuotta.

    Mitähän mahdat tarkoittaa graniittikalliolla? Englanti on se maa Euroopassa, jossa kartanot kukoistivat nykyaikaan asti - Ranskassa aateliset siirtyivät hoviin.

    Mitä tulee suurten ikäluokkien ikääntymiseen, niin laske hyvä ihminen itse. Suuret ikäluokat syntyivät suunnilleen 1945-1947; nyt eletään vuotta 2010.

    Äänestä

  • UPDATE_6914939 kirjoitti:

    Kun msuta surma iski Englantiin, kuningas oli kaikkea muuta kuin teini-ikäinen - hän oli lähes 40-vuotias, mikä siihen aikaan oli korkeahko ikä. Taudin vaikutus maahan oli lampaiden lisääntyminen ja Englannin muodostuminen villanviennin keskukseksi, koska niin paljon maata jäi viljelemättä. Maanomistajat nimittäin menettivät maaorjiaan ja tulojaan; työvoimapulan vuoksi palkkoja alettiin maksaa rahana, mikä oli tekijöille edullista ja isännille tappioksi - siispä maita muutettiin laitumiksi. Asiaan vaikutti tietenkin myös satavuotinen sota, jota oli mustan surman alakessa käyty jo kaksikymmentä vuotta.

    Mitähän mahdat tarkoittaa graniittikalliolla? Englanti on se maa Euroopassa, jossa kartanot kukoistivat nykyaikaan asti - Ranskassa aateliset siirtyivät hoviin.

    Mitä tulee suurten ikäluokkien ikääntymiseen, niin laske hyvä ihminen itse. Suuret ikäluokat syntyivät suunnilleen 1945-1947; nyt eletään vuotta 2010.

    the Kurttunuttura tiiä milloin suuret ikäluokat syntyivät, ku näytät itekkin olevan sen ikäsiä. Vuosina 1946-1949 yli 100 000 lasta ja hiukan alle 100 000 vuosina 1945 ja 1950

    Äänestä

Jos luet historiaa 1900-luvun alusta, törmäät talousromahduksiin, sotiin ja poliittisiin levottomuuksiin. Siellä on myös semmoinen pikku juttu kuin "Espanjantauti" Se siis alkoi levitä Espanjasta? VÄÄRIN! Ensimmäinen rekisteröity tapaus oli Amerikkalaisessa sotilastukikohdassa josta se sitten alkoi levitä Eurooppaan!

http://www.henrymakow.com/001836.html

Aina löytyy ihmisiä jotka sanovat että olen huomionkipeä, vainoharhainen "friikki" Niinpä niin! Ja tämä pikku "flunssa" vain alkoi yksinkertaisesti levitä, kun suurvallat testasivat samaan aikaan mm kaasuaseita toisiaan vastaan. Keskellä ensimmäistä maailmansotaa eikä tietenkään rauhanaikana 10-vuotta aiemmin, niimpä niin;=)) Suurimmilla osilla suurvalloista oli tuolloin omat bioaseohjelmansa. Tässä Japanilainen esimerkki!

http://www.youtube.com/watch?v=bAp8bSdE5MQ

Atomipommi oli tosiasiassa vain jäävuorenhuippu niistä aseista, joita 1900-luvun alussa oltiin suunittelemassa. Suurin osa aseiden olemassaolosta kiellettiin. MM Japaniin saapuvat Amerikkalaisjoukot asettivat maassa aikaan tiukan sotilasensuurin, ja sensuroivat mm Hiroshiman räjähdyksen aikaansaan radioaktiivisen säteilyn, josta tieto vuoti lehdistölle vasta vuosia myöhemmin. Aivan samalla lailla kuin he salaa siirsivät yksikkö 731 jäsenet USA:n aseteollisuuden palvelukseen!

Nämä ovat vain joitain varsin pieniä esimerkkejä. Tietenkin voisimme nyt myös mennä siihen ensimmäiseen ja legendaariseen "possuflunsaan" jossa rokote tappoi(ja neurologisesti vaurioitti)huomattavasti enemmän ihmisiä kuin itse tauti!

http://www.wired.com/science/discoveries/news/2008/03/dayintech_0324

Ja tietenkin taas sotilastukikohdasta levinnyt "tappajapöpö" jota vastaan kaikki piti rokottaa oikein pressan määräyksellä(USA:ssa "Mr President" on vain teollisuuden ja pankkien HUORA! Näin on monessa muussakin maassa. ns Presidentti on vain keulakuva, jonka tappaa aina joku yksinäinen kommari tai uusnatsi, jos hän alkaa liikaa poiketa linjasta. Aina löytyy joku yksinäinen HULLU, joka vaan ilmaantuu jostain aseen kanssa, yleensä huumetokkurassa.)Mutta rokotukset peruutettiin kun neurologisia vaurioita alkoi ilmetä ja isot lääketehtaat pelkäsivät oikeusjuttuja. Tällä kertaa yrittivät välttää niitä uudella lailla!

http://www.msnbc.msn.com/id/31971355

The only immunity is legal immunity, ja tätä pöpöähän Suomalaiset vauvasta vaariin ovat innokkaasti ottaneet itseensä. Kuinka somaa;=)) Maltatte varmaan innolla odottaa eliitin uutta ns "Aids vaccine"

http://news.bbc.co.uk/2/hi/8272113.stm

Äänestä
  • Tämän jutun takana ei ole mikään juutalainen lääketeollisuus, jos oikein syvälle katsotaan.

    Suoraan sanottuna, tämä vielä yritys saada ihmiskunta orjiksi, niin ja orjuuttajia ei ole ihmiset.
    http://www.youtube.com/watch?v=ILm1Qg0VkKM&NR=1

    "There are the experiences of Cathy O'Brien, the mind-controlled slave of the United States government for more than 25 years, which she details in her book, "Trance Formation Of America". She was sexually abused as a child and as an adult by a stream of famous people. Among them were former US Presidents Gerald Ford, Bill Clinton, and George Bush, a major player in the Brotherhood. It was Bush, a pedophile and serial killer, who regularly abused and raped Cathy's daughter, Kelly O'Brien, as a toddler, before her mother's courageous exposure of these staggering events forced authorities to remove Kelly from the mind control program known as "Project Monarch".

    Cathy writes in "Trance Formation Of America" of how George Bush was sitting in front of her in his office in Washington DC when, he opened a book at a page depicting "lizard-like aliens from a far-off, deep space place." Bush then claimed to be an alien himself and appeared before her eyes to transform 'like a chameleon' into a reptile. Cathy believed that some kind of hologram had been activated to achieve this. From her understanding at the time, it is easy to see why she rationalized her experience in this way. The truth is too fantastic to comprehend until you see the buildup of evidence.

    There's no doubt that alien-based mind programs are part of these mind control projects and that the whole UFO extraterrestrial scene is being massively manipulated, not least through Hollywood films, which are designed to mold public thinking."

    http://www.youtube.com/watch?v=7tRvnbn5jn8

    http://www.youtube.com/watch?v=HnckmBHD_5I&feature=related

    Jenna Bush, Bush seniorin lapsenlapsi, hologram, mietin lisää, pääni pensaaseen, ei auta...
    http://www.youtube.com/watch?v=Od4aF9_Yy1Y

    "Leading Brotherhood families like the Rothschilds and the Windsors are full-blooded reptilians, wearing human physical bodies like an overcoat, in the full knowledge of who they are, as well as the agenda they are seeking to implement."

    http://www.youtube.com/watch?v=cqIt8jQ0c_0&feature=related

    Raskaana olevat ja lapset vietiin ensin tuolle possupiikille...
    hih hih..

    Äänestä

  • eli influenssa levisi ympäri maapallon ensimmäisen maailmansodan loputtua, kun sotilaita palatuettiin suuria määriä taistelutantereilta kotiin ja siviilit olivat ylirasittuneita ja aliravittuja ja siis alttiita taudeille. Taistelukaasu (jota siis käytettiin sodan aikana rintamalla, ei sodan jälkeen) oli sinappikaasua, kuten vallan hyvin tiedetään.

    Otaksun mainintasi possuflunssan neurologisiin vaurioihin viittaavan vuodwen 1976 rokotushysteriaan. Rokotetta annettiin 4 miljoonalle amerikkalaiselle. 26 sai Guillan-Barré -taudin. Ei ole koskaan selvitetty, johtuiko Guillan-Barré influenssasta (se liittyy useimmiten infektiotauteihin) vai rokotteeseen, mutta median myllytys sai keskeyttämään rokotekampanjan. Nromaalistikin esimerkiksi Suomessa 50-100 ihmistä vuodessa saa Guillan-Barrén, yleensä syy jää selvittämättä.

    Äänestä

  • how deep. kirjoitti:

    Tämän jutun takana ei ole mikään juutalainen lääketeollisuus, jos oikein syvälle katsotaan.

    Suoraan sanottuna, tämä vielä yritys saada ihmiskunta orjiksi, niin ja orjuuttajia ei ole ihmiset.
    http://www.youtube.com/watch?v=ILm1Qg0VkKM&NR=1

    "There are the experiences of Cathy O'Brien, the mind-controlled slave of the United States government for more than 25 years, which she details in her book, "Trance Formation Of America". She was sexually abused as a child and as an adult by a stream of famous people. Among them were former US Presidents Gerald Ford, Bill Clinton, and George Bush, a major player in the Brotherhood. It was Bush, a pedophile and serial killer, who regularly abused and raped Cathy's daughter, Kelly O'Brien, as a toddler, before her mother's courageous exposure of these staggering events forced authorities to remove Kelly from the mind control program known as "Project Monarch".

    Cathy writes in "Trance Formation Of America" of how George Bush was sitting in front of her in his office in Washington DC when, he opened a book at a page depicting "lizard-like aliens from a far-off, deep space place." Bush then claimed to be an alien himself and appeared before her eyes to transform 'like a chameleon' into a reptile. Cathy believed that some kind of hologram had been activated to achieve this. From her understanding at the time, it is easy to see why she rationalized her experience in this way. The truth is too fantastic to comprehend until you see the buildup of evidence.

    There's no doubt that alien-based mind programs are part of these mind control projects and that the whole UFO extraterrestrial scene is being massively manipulated, not least through Hollywood films, which are designed to mold public thinking."

    http://www.youtube.com/watch?v=7tRvnbn5jn8

    http://www.youtube.com/watch?v=HnckmBHD_5I&feature=related

    Jenna Bush, Bush seniorin lapsenlapsi, hologram, mietin lisää, pääni pensaaseen, ei auta...
    http://www.youtube.com/watch?v=Od4aF9_Yy1Y

    "Leading Brotherhood families like the Rothschilds and the Windsors are full-blooded reptilians, wearing human physical bodies like an overcoat, in the full knowledge of who they are, as well as the agenda they are seeking to implement."

    http://www.youtube.com/watch?v=cqIt8jQ0c_0&feature=related

    Raskaana olevat ja lapset vietiin ensin tuolle possupiikille...
    hih hih..

    Absolutely rubbish.

    jaa...
    http://www.youtube.com/watch?v=Eaaubr3nnHI
    joo

    Äänestä

  • Historiaa ja vähän muutakin.
    Osa 1/17.
    http://www.youtube.com/watch?v=236Kz6iBJPA

    Suosittelen katsomaan jokaisen kokonaan, ehkä selittää tätä kaikkea globalisaatiota, ja lopullista tavoitetta.

    Äänestä

miksi tauti on yleisempi naisilla (ja lapsilla)?

Äänestä
  • Lääkevastaisten henkilöiden argumentaatio lääkkeiden luonnottomuudesta ja vaatimukset lääkkeiden ja rokotteiden täydellisestä/äärettömästä varmuudesta on aika mielenkiintoisia.

    Samoilla argumentilla voisi kieltää esimerkiksi kaikki operatiiviset toimenpiteet, koska eihän ole "luonnollista" että lääkäri ihmisiä leikkaa. Sitä paitsi leikkauksissakin on riski että se menee pieleen. Yhtä lailla on "luonnotonta" kipsata jalka jos jalka menee poikki. Eihän kipsi edes kasva luonnossa. Sitä paitsi kaipa se jalka jotenkin luonnollisestikin korjaantuu. Ja naapurillakin jalka luutui kipsauksen jälkeen väärin ja se piti murtaa ja kipsata uusiksi. Olisi ollut parempi jättää turha ja epäluonnollinen kipsaus väliin.

    Sädehoito, herran jumala! Syöpä on luonnossa ihan normaalisti esiintyvä solumuutos, mitä sitä luontoa korjaamaan. Ja viellä sädehoidolla joka on niin luonnoton toimenpide kuin luonnoton voi olla. Kyllä sitä nainen ilman rintojakin pärjää ja jos syöpä leviää niin ei muuta kun homeopatia peliin.

    Mutta verensiirtohan se sitten luonnotonta onkin. Jos lapsi syntyessään saa sepsiksen, niin turha sitä luonnotonta verensiirtoa on tehdä. Ja eikö verensiirtoonkin siirry valtavia risejä, sitähän voi saada B-hepatiitin tai HIV:in? Tästähän löytyy valtavasti esimerkkejä, jopa skandaalejakin. Kyllä kannattaa antaa luonnon hoitaa homma, tai korkeintaan antaa D-vitamiinia.

    Luonnotonta on myös se, että lapset käyttävät pyöräkypärää. Ruotsistakin on esimerkkejä 70-luvulta missä lapsia oli kuristunut pyöräkypärän hihnaan kun olivat jääneet kypärästä kiinni kiipeilytelineeseen. Herregud! Sitä paitsi kyllä se plasebokin toimii, sillä olen itsekin kaatunut pyörällä lukemattomia kertoja ilman kypärää, ja hähää, täällä sitä vaan kirjoitellaan (vaikka ei niin viisaita, voisi joku väittää...)

    Tai turvavyö! Voiko autonvalmistajat vannoa että yhdessäkään liikenneonnettomuudessa turvavyön käyttö ei olisi ollut huonompi vaihtoehto kuin vyön käyttämättä jättäminen? Esimerkiksi jos auto suistuu syvään jokeen? Ja mihin muuten perustuu autojen turvallisuus? Joihinkin luonnottomien nukkien käyttöön törmäystestissä! Oikeita luonnollisia ihmisiä testeihin peliin, muuten en ainakaan minä usko tutkimustuloksia!

    Taitaa muuten koko elämä olla luonnotonta. Ajatelkaa itse. Jos elämä olisi luonnollista, miksi kaikki lopulta kuolee? Parasta olisi olla syntymättä. Jos ei muuten, niin ei ainakaan tulisi houkutusta tulla tälle palstalle lukemaan (tai kirjoittamaan) päättömiä juttuja.

    Äänestä

  • Luonnoton elämä kirjoitti:

    Lääkevastaisten henkilöiden argumentaatio lääkkeiden luonnottomuudesta ja vaatimukset lääkkeiden ja rokotteiden täydellisestä/äärettömästä varmuudesta on aika mielenkiintoisia.

    Voihan asiat noinkin ymmärtää, jos ei halua ajatella asioita puolueettomasti ja avoimesti.

    Olisikin aivan mahtavaa jos rokotukset todella olisivat yhtä vaarattomia kuin mitä ovat esimerkiksi rutiinileikkaukset tai vaikkapa pyöräilykypärän tai turvavyön käyttö. Mutta koska näin ei ole niin kirjoitukseltasi on pohja pois.

    On huvittavaa että rokotusten turvallisuutta perusteellaan muilla lääketieteen saavutuksilla tai osaamisella tai silakan syönnillä tai turvavyön käytöllä. Kun ei ole todisteita turvallisuudesta niin niitä haetaan mitä ihmeellisimmistä asioista.

    Äänestä

  • . kirjoitti:

    aina turvallistya ole. Muistan lukeneeni kaverista, joka söi elävän ahvenen ilmeisesti vedonlyönnin tuloksena. Ahvenpä kuitenkin tempaisi selkäevänsä pystyyn kurkussa eikä kaverin henki enää kulkenut kumpaankaan suuntaan.

    Äänestä

  • . kirjoitti:

    Voihan asiat noinkin ymmärtää, jos ei halua ajatella asioita puolueettomasti ja avoimesti.

    Olisikin aivan mahtavaa jos rokotukset todella olisivat yhtä vaarattomia kuin mitä ovat esimerkiksi rutiinileikkaukset tai vaikkapa pyöräilykypärän tai turvavyön käyttö. Mutta koska näin ei ole niin kirjoitukseltasi on pohja pois.

    On huvittavaa että rokotusten turvallisuutta perusteellaan muilla lääketieteen saavutuksilla tai osaamisella tai silakan syönnillä tai turvavyön käytöllä. Kun ei ole todisteita turvallisuudesta niin niitä haetaan mitä ihmeellisimmistä asioista.

    Harmi että sarkasmi jäi sinulta huomaamatta...

    "Olisikin aivan mahtavaa jos rokotukset todella olisivat yhtä vaarattomia kuin mitä ovat esimerkiksi rutiinileikkaukset..."

    Hatarat ovat tietosi.
    Jos rokotuksen riskit olisivat ähelläkään rutiinileikkauksen riskejä, en ottaisi flunssarokotetta suurin surmineni. Kirurgisella osastolla tulehdusinfektioiden riski lähenee leikkauspotilaill kymmentä prosenttia ja osa on sairaalabakteerin aiheuttamia. Lähipiirissäni (olen 55v) on neljä ihmistä, joilla lähimmän kuuden vuoden aikana on tullut pahoja komplikaatioita leikkauksen jälkeen. Kahdella kyse oli jo hengenvaarasta ja yhdellä (siskollani) uhkasi jalan amputaatio, pelkän tikkien laiton seurauksena.

    Rokotettuja on lähipiirissäni paljon, eikä kenelläkään ole tullut poikkeavia oireita.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

ToinenTuleminen kirjoitti:

Aidsia sanotaan Jumalan rangaistukseksi homoille. Jos se todella pitää paikkansa on mielenkiintoista, että tämä rangaistus alettiin toden teolla panna käytäntöön vasta herran vuonna 1980, jolloin tautia toden teolla alkoi ilmetä ns "Länsimaissa"

http://www.aegis.com/topics/timeline

Aidsin alkuperämaa mitä ilmeisemmin on Afrikka mutta on mielenkiintoista, ettei tästä ns "homorutosta" ole yhtään lääketieteellistä tapausta esim Euroopassa ennen herran vuotta 1980. Siis olettaen että kyseessä todella on "homorutto" Mikä oleellisesti muuttui vuoden 1980 jälkeen, mikä sai tämän ns "homoruton" leviämään?

http://news.yahoo.com/s/ap/20100316/ap_on_re_us/us_us_aids

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu