Olen katsellut tv7:lta kristillisien bändien esiintymi. Olen tullut siihen johtopäätökseen, että gospel musiikilla ei ole kellekään mitään annettavaa. Kristilliset bändit usein yrittävät apinoida sekulaarien bändien tyyliä ja epäonnistuvat surkeasti. Gospel musiikki on säälittävän huonoa ja sanoitukset (yllättäen) hyvin yksitoikkoisia. Kaiken kaikkiaan TYLSÄÄ ja ENNALTA ARVATTAVAA, toisaalta kyllä seuraan huvittuneena touhua. Bändien kokoonpano on usein "outo", n.5 kitaristia, 4 laulajaa, jonkinlainen "kuoro", rumpali, basisti. Sanoituksista en edes halua sanoa mitään, ovat niin puuduttavaa toistoa biisistä toiseen. Tuskin kovin antoisaa edes muusikoille, joiden taiteelliset vapaudet ovat sattuneesta syystä hyvin rankasti rajoitetut.
Gospel on surkeaa!
18
823
Vastaukset
- JH
Syynä johtopäätökseesi saattaa olla se, että olet seurannut gospelmusiikkia tv7:n kautta. Haastapa itsesi ja seuraa jostain muusta mediasta hetkisen verran, voi olla, että mielipiteesi saattaa muuttua, ainakin hieman loiventua.
- Ei toimi..
Tuskimpa muuttuu ja kuuleehan sitä muualtakin toki. Tv7 on ns. "nuorten gospelia" eli apinoi trendirokkia, heviä, poppia yms. ja siltikin se on teennäistä roskaa, perus gospelista tässä en edes puhunut. Yltäkylläinen elämä sarjassa on usein juuri tätä "nuorten gospelia". Ja sytkäri -ohjelmassa on myös toisinaan tätä roskaa.
- Paci
ole ihan samaa mieltä. Montako samanlaista gospel bändiä tiedät kuin G-Powered?
http://www.gpowered.com/- Ei toimi...ei tod...
Voi hyvänen aika..HAHAHAA! Ei oo kyllä pahempaa roskaa kuullutkaan aiemmin. Aika pommi! Virret ja muut hartaammat jutut on mukavia ja sopii kuvaan, mutta tälläinen teennäinen "nuorisoon vetoava" juttu on kyllä pahasti ontuvaa. Tosin kun nuoria yritetään noin kovasti kosiskella, niin siirtyisivät edes tälle vuositunnelle, 1990-luku meni jo :D.
- gogot
Ei toimi...ei tod... kirjoitti:
Voi hyvänen aika..HAHAHAA! Ei oo kyllä pahempaa roskaa kuullutkaan aiemmin. Aika pommi! Virret ja muut hartaammat jutut on mukavia ja sopii kuvaan, mutta tälläinen teennäinen "nuorisoon vetoava" juttu on kyllä pahasti ontuvaa. Tosin kun nuoria yritetään noin kovasti kosiskella, niin siirtyisivät edes tälle vuositunnelle, 1990-luku meni jo :D.
Jaahas, olemme siis tulleet siihen tulokseen että kaikki gospel-musiikki on teennäistä nuorison kosiskelua.
Montako bändiä on käyty läpi?
Ja mitä tämä todistaa? Että uskonto on huuhaata?
Ottakaatten huomioon, että monet gospel-artistit ovat tehneet musiikkia jo ennen uskoontuloaan. Muutamat olisivat ainakin sävellysten perusteella voineet menestyä maallisellakin puolella jos sanoitukset eivät olisi hengelliset.
Tällaista palautetta on tullut myös "maalliselta" medialta, muistaakseni ainakin Gospel Power -yhtyeen kohdalla aikoinaan.
Uskovat nuoret eivät ole tyhmiä tai arvostelukyvyttömiä. Jos 90-luvun tyyppinen musiikki vetoaa ja kolahtaa jollain tasolla, niin sitten kolahtaa. Ei se ole oleellista. Eikä ole oleellista myöskään verrata koko ajan muuhun musiikkiin.
Gospel-musiikissa tärkein juttu on se miten se koskettaa ja puhuttelee, mutta ei tämäkään toimi jos biisit eivät ole sävellyksenä toimivia. Ei mikään musiikki toimi pelkkien sanoitusten perusteella.
Gospel-musiikissa on ainakin onnistuttu säilyttämään tietyt arvot jotka pohjautuvat musiikin parantavaan ja elvyttävään vaikutukseen, riippumatta siitä onko musiikki julistavaa vai ei.
Musiikki on ihmiselle itse asiassa elintärkeää. Musiikki hoitaa, puhuttelee, inspiroi, viihdyttää ja innostaa ihmistä. Tämä on tärkeämpää kuin myyntiluvut, mikä tällä hetkellä maallisen musiikin puolella tuntuu olevan kaikki kaikessa ja itsetarkoitus. (Varsinkin Idolsien ja X-factorien tultua kuvaan)
Gospel-musiikissa verrattuna sekulaarimusiikkiin, on merkittävänä tekijänä se, että MUSIIKKI on se juttu, ei bändin tai artistin fanittaminen muiden meriittien, kuten ulkonäön tai edes "karisman" pohjalta.
Hyvää gospel-musiikkia on Suomessa paljon. Esim. EXIT tekee edelleen hyviä levjä, ja taso on mielestäni vain parantunut 80 - 90 -lukujen jälkeen. Luultavasti myös siksi, että laulujen solistiosuudet on jaettu neljän miehen kesken, eikä Pekka ole enää ainoa laulaja tai lauluntekijä. Pekan laulut ovat hyviä, mutta monipuolisuus on virkistävää :) - Ei toimi...
gogot kirjoitti:
Jaahas, olemme siis tulleet siihen tulokseen että kaikki gospel-musiikki on teennäistä nuorison kosiskelua.
Montako bändiä on käyty läpi?
Ja mitä tämä todistaa? Että uskonto on huuhaata?
Ottakaatten huomioon, että monet gospel-artistit ovat tehneet musiikkia jo ennen uskoontuloaan. Muutamat olisivat ainakin sävellysten perusteella voineet menestyä maallisellakin puolella jos sanoitukset eivät olisi hengelliset.
Tällaista palautetta on tullut myös "maalliselta" medialta, muistaakseni ainakin Gospel Power -yhtyeen kohdalla aikoinaan.
Uskovat nuoret eivät ole tyhmiä tai arvostelukyvyttömiä. Jos 90-luvun tyyppinen musiikki vetoaa ja kolahtaa jollain tasolla, niin sitten kolahtaa. Ei se ole oleellista. Eikä ole oleellista myöskään verrata koko ajan muuhun musiikkiin.
Gospel-musiikissa tärkein juttu on se miten se koskettaa ja puhuttelee, mutta ei tämäkään toimi jos biisit eivät ole sävellyksenä toimivia. Ei mikään musiikki toimi pelkkien sanoitusten perusteella.
Gospel-musiikissa on ainakin onnistuttu säilyttämään tietyt arvot jotka pohjautuvat musiikin parantavaan ja elvyttävään vaikutukseen, riippumatta siitä onko musiikki julistavaa vai ei.
Musiikki on ihmiselle itse asiassa elintärkeää. Musiikki hoitaa, puhuttelee, inspiroi, viihdyttää ja innostaa ihmistä. Tämä on tärkeämpää kuin myyntiluvut, mikä tällä hetkellä maallisen musiikin puolella tuntuu olevan kaikki kaikessa ja itsetarkoitus. (Varsinkin Idolsien ja X-factorien tultua kuvaan)
Gospel-musiikissa verrattuna sekulaarimusiikkiin, on merkittävänä tekijänä se, että MUSIIKKI on se juttu, ei bändin tai artistin fanittaminen muiden meriittien, kuten ulkonäön tai edes "karisman" pohjalta.
Hyvää gospel-musiikkia on Suomessa paljon. Esim. EXIT tekee edelleen hyviä levjä, ja taso on mielestäni vain parantunut 80 - 90 -lukujen jälkeen. Luultavasti myös siksi, että laulujen solistiosuudet on jaettu neljän miehen kesken, eikä Pekka ole enää ainoa laulaja tai lauluntekijä. Pekan laulut ovat hyviä, mutta monipuolisuus on virkistävää :)Kertaan vielä kerran hitaammallekin pointtini. Eli. Hyvän populääri musiikin yksi ehdottomasti tärkeimpiä piirteitä on hyvät sanoitukset. Gospel ei tätä voi yksinkertaisesti täyttää. Se on ylistys/palvonta materiaalia. Yksitoikkoiset itseääntoistavat sanoitukset, sanomahan pitää saada läpi. Gospel musiikin ongelma on sen suhde uskoon :D, se rajoittaa vakavasti sanoituksia jotka ovat jo valmiiksi hyvin polarisoituneita. Tässä on pääasiallinen syy miksi se ei voi koskaan toimia siis pop tyylinen "nuoriin vetoava" gospel. Toinen syy on se, että esiintyjien taso nyt vaan jää sekulaareista esiintyjistä. Syykin on selvä: Kilpailu (tai sen puute). Uskova nuori (tai vanha) haluaa kuunnella uskovien tekemää musiikkia, koska se on herralle mieleen (niin kuvittelevat). Uskovien bändien määrä on kuitenkin pienempi kuin sekulaarien, joten valinnan varaa on vähemmän. Tällöin heikompikin porukka voi päästä "pitkälle" ja esiintymään tiesmihin hihhuli tapahtumiin.
- musical gospel
Ei toimi... kirjoitti:
Kertaan vielä kerran hitaammallekin pointtini. Eli. Hyvän populääri musiikin yksi ehdottomasti tärkeimpiä piirteitä on hyvät sanoitukset. Gospel ei tätä voi yksinkertaisesti täyttää. Se on ylistys/palvonta materiaalia. Yksitoikkoiset itseääntoistavat sanoitukset, sanomahan pitää saada läpi. Gospel musiikin ongelma on sen suhde uskoon :D, se rajoittaa vakavasti sanoituksia jotka ovat jo valmiiksi hyvin polarisoituneita. Tässä on pääasiallinen syy miksi se ei voi koskaan toimia siis pop tyylinen "nuoriin vetoava" gospel. Toinen syy on se, että esiintyjien taso nyt vaan jää sekulaareista esiintyjistä. Syykin on selvä: Kilpailu (tai sen puute). Uskova nuori (tai vanha) haluaa kuunnella uskovien tekemää musiikkia, koska se on herralle mieleen (niin kuvittelevat). Uskovien bändien määrä on kuitenkin pienempi kuin sekulaarien, joten valinnan varaa on vähemmän. Tällöin heikompikin porukka voi päästä "pitkälle" ja esiintymään tiesmihin hihhuli tapahtumiin.
Minusta tuot hyvin esille nykyisin "gospelina" yleisimmin tunnetun (nuoriso-)musiikin valtavirran ykkösongelmat eli 1) maallisen musiikin huonon kopioinnin ja 2) julistamispakon. Nämä tekevät ko. musasta todellakin liian usein rasittavaa kuunneltavaa noin yleisesti; olen täysin samaa mieltä kanssasi.
Kuitenkaan sinänsähän se, että joku musiikki on "ylistysmateriaalia" ei mitenkään välttämättä tee siitä huonolaatuista musiikkia. Sellaisella musiikilla on omat funktionsa, mutta ne eivät tee siitä huonoa, niin kuin "maallisuuskaan" ei tee musiikista huonoa. Ylistävän gospelpopin niin kuin muunkin musiikin laatu vaihtelee, sieltäkin voi kuitenkin löytyä myös ihan suht laadukasta tavaraa joukosta; ei pitäisi ehkä yleistää liian rankasti.
Lisäksi esim. Suomesta löytyy myös hyvinkin omaehtoista ja laadukasta, vahvan kristillissävytteistä musiikkia, johon tuo "gospeliin" suunnattu kritiikki kopioinnista ja väkinäisyydestä ei päde. Joose Keskitalo voisi tietty käydä esimerkistä tähän vaikkapa: Julistavuutta löytyy, mutta kovin "kopioivaksi", musiikillisesti taidottomaksi tai huonolaatuiseksi musaksi ei tasan varmasti voi sanoa. Samaan tapaan laadukasta ja omaehtoista, perusteltavasti "kristilliseksikin" kutsuttavaa musiikkia tekeviä artisteja on myös muita, ja on toivottavasti tulossa lisää (uskon, että näin on!). Ja vastaavia artisteja on ollut vaikkapa populaarimusiikin historiassa ulkomaat mukaanlukien monia... Vaikkapa muuan Bob Dylan kristillisine kausineen kuuluisana esimerkkinä.
Tästä voikin tulla ehkä siihen, miten se oikea, alkuperäinen amerikkalainen (musta) "gospel" on tietysti juurimusiikkia, jota nyt kukaan musiikin historiaa tunteva ei tietty pidä huonolaatuisena musiikkina. Gospel on vaikuttanut myös monien muiden (maallisten) musiikinlajien syntyyn ja elää niissä sekä omana itsenään vahvasti edelleenkin.
Viimein, jos ei rajoituta ihan vain populaarimusaan, niin vaikkapa muuan Johann Sebastian Bach voisi olla jo kohtalaisen laadukas esimerkki "uskismusasta"... Samoin kuin monet muut klassiseen taidemusiikin piiriin kuuluvan tai siihen linkittyvän hengellisen musiikin tekijät.
Siinä tuli luetelluiksi jotain heittoja siitä, mistä omasta puolestani voisi löytyä laadukasta "gospelia" (laajasti ymmärrettynä). Ei kun tutkimaan ja kuuntelemaan! :) - musical gospel
Ei toimi... kirjoitti:
Kertaan vielä kerran hitaammallekin pointtini. Eli. Hyvän populääri musiikin yksi ehdottomasti tärkeimpiä piirteitä on hyvät sanoitukset. Gospel ei tätä voi yksinkertaisesti täyttää. Se on ylistys/palvonta materiaalia. Yksitoikkoiset itseääntoistavat sanoitukset, sanomahan pitää saada läpi. Gospel musiikin ongelma on sen suhde uskoon :D, se rajoittaa vakavasti sanoituksia jotka ovat jo valmiiksi hyvin polarisoituneita. Tässä on pääasiallinen syy miksi se ei voi koskaan toimia siis pop tyylinen "nuoriin vetoava" gospel. Toinen syy on se, että esiintyjien taso nyt vaan jää sekulaareista esiintyjistä. Syykin on selvä: Kilpailu (tai sen puute). Uskova nuori (tai vanha) haluaa kuunnella uskovien tekemää musiikkia, koska se on herralle mieleen (niin kuvittelevat). Uskovien bändien määrä on kuitenkin pienempi kuin sekulaarien, joten valinnan varaa on vähemmän. Tällöin heikompikin porukka voi päästä "pitkälle" ja esiintymään tiesmihin hihhuli tapahtumiin.
"Hyvän populääri musiikin yksi ehdottomasti tärkeimpiä piirteitä on hyvät sanoitukset. Gospel ei tätä voi yksinkertaisesti täyttää."
Tätä jäin kyllä pikkuisen ihmettelemään, eli mihinkähän moinen väittämä mahtaa perustua? Ratkaiseeko sanoituksen hyvyyden siis mielestäsi aihepiiri riippumatta itse sanoituksesta? Tai sanoituksen ilmaisema katsomus, riippumatta siitä millainen sanoitus oikeastaan on? Tarkoitatko siis, että vaikkapa juurigospelin sanoitukset eivät voi täyttää "hyvien populaarimusiikin sanoitusten" vaatimuksia? Hyvät sanoitukset rajoittuvat siis vain tiettyihin populaarimusiikin genreihin, ja yksi (hyvin perinteikäs) genre eli gospel ei voi olla sanoituksiltaan hyvää?? Mikähän sitten voisi olla omasta mielestäsi vaikka esimerkkinä hyvästä pop-sanoituksesta, johon kaikkia mahdollisia menneitä ja nykyisiä gospel-sanoituksia voisi verrata ja todeta jälkimmäisten olevan "huonoja"? Perusteluita olisi näihin ehkä mukava kuulla... ;)) - juupajuu joojoo
Ei toimi... kirjoitti:
Kertaan vielä kerran hitaammallekin pointtini. Eli. Hyvän populääri musiikin yksi ehdottomasti tärkeimpiä piirteitä on hyvät sanoitukset. Gospel ei tätä voi yksinkertaisesti täyttää. Se on ylistys/palvonta materiaalia. Yksitoikkoiset itseääntoistavat sanoitukset, sanomahan pitää saada läpi. Gospel musiikin ongelma on sen suhde uskoon :D, se rajoittaa vakavasti sanoituksia jotka ovat jo valmiiksi hyvin polarisoituneita. Tässä on pääasiallinen syy miksi se ei voi koskaan toimia siis pop tyylinen "nuoriin vetoava" gospel. Toinen syy on se, että esiintyjien taso nyt vaan jää sekulaareista esiintyjistä. Syykin on selvä: Kilpailu (tai sen puute). Uskova nuori (tai vanha) haluaa kuunnella uskovien tekemää musiikkia, koska se on herralle mieleen (niin kuvittelevat). Uskovien bändien määrä on kuitenkin pienempi kuin sekulaarien, joten valinnan varaa on vähemmän. Tällöin heikompikin porukka voi päästä "pitkälle" ja esiintymään tiesmihin hihhuli tapahtumiin.
Haluaisinpas väittää tähän vastaan, sillä ensinnäkään kaikki hengellinen-/gospelmusiikki ei ole niin suoraan julistavaa. HB on kenties selvästi julistavaa, mutta tekevät silti mielestäni erittäin laadukasta settiä vaikkakin lahjakkaampia laulajia on nähty. Mutta tässä kääntyisin mieluusti ulkomaiseen settiin kaiken parhaan hengellisen musiikin löytyessä mielestäni Suomen ulkopuolelta. Tutustupa esimerkiksi Flyleafin musiikkiin. Toistaiseksi en ole vielä hoksannut, mitä yhtyettä he kopioisivat, paitsi jos naislaulajan perusteella koittaa jotenkin parittaa tämän vaikkapa Evanescencen tai Paramoren kanssa. Mutta lyriikat eivät todellakaan ole tylsiä tai ennalta arvattavia, eivätkä ole pelkkää julistamista. Myös Skilletin tai vaikkapa Demon Hunterin tuotantoon kannattaa tutustua riippuen aivan omasta musiikkimausta.
Gospel ei myöskään ole ainoastaan ylistys/palvonta materiaalia, vaan yksinkertaisesti musiikkia johon vaikuttaa kristilliset arvot. Ylistysmusiikki on ihan oma Gospelin alalajike... Ottaisit kiitos selvää tarkemmin ennen kuin tulet haukkumaan tänne? - Ehei toimi...
juupajuu joojoo kirjoitti:
Haluaisinpas väittää tähän vastaan, sillä ensinnäkään kaikki hengellinen-/gospelmusiikki ei ole niin suoraan julistavaa. HB on kenties selvästi julistavaa, mutta tekevät silti mielestäni erittäin laadukasta settiä vaikkakin lahjakkaampia laulajia on nähty. Mutta tässä kääntyisin mieluusti ulkomaiseen settiin kaiken parhaan hengellisen musiikin löytyessä mielestäni Suomen ulkopuolelta. Tutustupa esimerkiksi Flyleafin musiikkiin. Toistaiseksi en ole vielä hoksannut, mitä yhtyettä he kopioisivat, paitsi jos naislaulajan perusteella koittaa jotenkin parittaa tämän vaikkapa Evanescencen tai Paramoren kanssa. Mutta lyriikat eivät todellakaan ole tylsiä tai ennalta arvattavia, eivätkä ole pelkkää julistamista. Myös Skilletin tai vaikkapa Demon Hunterin tuotantoon kannattaa tutustua riippuen aivan omasta musiikkimausta.
Gospel ei myöskään ole ainoastaan ylistys/palvonta materiaalia, vaan yksinkertaisesti musiikkia johon vaikuttaa kristilliset arvot. Ylistysmusiikki on ihan oma Gospelin alalajike... Ottaisit kiitos selvää tarkemmin ennen kuin tulet haukkumaan tänne?Joo, mutta lopultakin: Samaa paskaa eri pahvit. Eli uskonnollisuus (uskovaisuus) rajoittaa taiteellista vapautta ja ulosantia, jos ei niin se on perkeleestä. Näin se menee, ei voi mittää.
- mattinenm
Ehei toimi... kirjoitti:
Joo, mutta lopultakin: Samaa paskaa eri pahvit. Eli uskonnollisuus (uskovaisuus) rajoittaa taiteellista vapautta ja ulosantia, jos ei niin se on perkeleestä. Näin se menee, ei voi mittää.
En ihan ymmärrä tätä kriikkiä sanoitusten suhteen, sillä mielestäni useilla sekuraalipuolen bändeillä sanat ovat aika suppeesta aihepiiristä..rakkaudesta. Gospelissa puhutaan myös samasta asiasta, mutta eri näkökulmasta,eli minusta yhtä suppeata se on kaikissa piireissä.. Ja varsinkin musiikki mitä nuoret usein kuuntelee on poppia,rockkia,hiphoppia,heviä ja sekulaaripuolella monilla bändeillä sanoitukset voi uskovalle nuorelle olla ihan puppua, hän mielummin kuuntele samantyylistä musiikkia, mutta siten että sanat ovat "tasokkaampia"
www.myspace.com/lecrae
www.myspace.com/godfmmusic
www.myspace.com/mcruudolf
www.myspace.com/connectionposse
Tässä mielestäni muutamia hyviä bändejä, musa tyyli on mitä on :D - Ei vaan toimi...
mattinenm kirjoitti:
En ihan ymmärrä tätä kriikkiä sanoitusten suhteen, sillä mielestäni useilla sekuraalipuolen bändeillä sanat ovat aika suppeesta aihepiiristä..rakkaudesta. Gospelissa puhutaan myös samasta asiasta, mutta eri näkökulmasta,eli minusta yhtä suppeata se on kaikissa piireissä.. Ja varsinkin musiikki mitä nuoret usein kuuntelee on poppia,rockkia,hiphoppia,heviä ja sekulaaripuolella monilla bändeillä sanoitukset voi uskovalle nuorelle olla ihan puppua, hän mielummin kuuntele samantyylistä musiikkia, mutta siten että sanat ovat "tasokkaampia"
www.myspace.com/lecrae
www.myspace.com/godfmmusic
www.myspace.com/mcruudolf
www.myspace.com/connectionposse
Tässä mielestäni muutamia hyviä bändejä, musa tyyli on mitä on :DKristitty valkoinen rap on kyllä hauskaa, panee oikein naurattamaan. Ei ihan toimi. Ei todellakaan. Ollaan kyllä mahdollisimman kaukana slummien ja ghettojen köyhästä ja väkivaltaisesta ympäristöstä. Paha uskottavuus ongelma, todellakin.
- mattinenm
Ei vaan toimi... kirjoitti:
Kristitty valkoinen rap on kyllä hauskaa, panee oikein naurattamaan. Ei ihan toimi. Ei todellakaan. Ollaan kyllä mahdollisimman kaukana slummien ja ghettojen köyhästä ja väkivaltaisesta ympäristöstä. Paha uskottavuus ongelma, todellakin.
Eli sun mielestä ei voi tehdä hiphop musiikkia ellei bändi ole slummeista lähtöisin :O
Eli jos hiphop on joskus lähtenyt sieltä, niin se ei saa muuttua mihinkää suuntaan vaan kaikkien sitä tekevien artistien pitää olla slummeista,köyhiä gangstereita... mielenkiintoinen näkökanta :) - Ei tod toimi...
mattinenm kirjoitti:
Eli sun mielestä ei voi tehdä hiphop musiikkia ellei bändi ole slummeista lähtöisin :O
Eli jos hiphop on joskus lähtenyt sieltä, niin se ei saa muuttua mihinkää suuntaan vaan kaikkien sitä tekevien artistien pitää olla slummeista,köyhiä gangstereita... mielenkiintoinen näkökanta :)Jep, jonkinlainen uskottavuus on syytä olla. Eihän hernekeittokaan ole kuin keitto ilman herneitä. Turha pyristellä vastaan, näin se vaan on. Uskikset tietysti sanoo mitä sanoo, uskookinhan ne mitä sattuu. Sorry :(
- ********
tykkää niin tässä yksi
http://www.youtube.com/watch?v=tHP9GXcb8BA
Toinen raskaamman laulannan muusikko on Rob Rock- Hohhoijaa1
***tu, mitä kopypaste paskahumppaa, hohhoijaa..
- jeiii
Hohhoijaa1 kirjoitti:
***tu, mitä kopypaste paskahumppaa, hohhoijaa..
Bass'n Helen, Juha Tapio, Tommi Kalenius, Joose Keskitalo, Kaemo, .kraka, Tera
Mitäs näistä sanot?
Katso www.maanalainenlevykauppa.fi
- 26624
Mitä genreä sitten haluaisit kuunnella? Esim. August Burns Red, Becoming The Archetype ja Demon Hunter ovat todella hyviä raskaammalla puolella. Nuo siis jenkkibändejä.
Demon Hunter on melko perussettiä, ainakin itselleni, mutta tykkään silti. Sanoitukset ovat hyvät ja melodiat ovat maukkaita, etenkin toisella, kolmannella ja neljännellä albumilla.
August Burns Red soitto on todella ammattimaista ja sanoitukset ainakin itselleni kolahtavat. Eivät ole mitään tuosta vaan heitettyjä, vaan tosielämästä. Lisäksi bändin jäsenet elävät uskoaan todeksi, ainakin mitä tunnen laulajaa ja rumpalia.
Muuten, jos ei raskaampi genre kelplaa, niin mikä? Liioittelet todellakin siinä, että kaikki nuorten musiikki on surkeaa toistamista eikä mitään fiilistä. On siellä sitäkin, mutta ahdasmielinen näkemyksesi estää sinua nauttimasta niistä hyvistäkin bändeistä.
Toki jokaisella saa olla musiikkimaku minkälainen sen haluaa olevan, mutta on jokin raja siinä, jos haukutaan myös oikeasti hyviä bändejä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.3207600Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill662176- 1761853
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä161382- 1121287
Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie91251Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181701231RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j561181Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411081Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.2901019