IKEA

Ikean rakentaminen viivästyy.

Avajaiset joskus 2013 tai 2014.

Hyvin on hommat hoidettu kaupungin puolelta. Vuosia väännetään jotain kaavaa Matkuksen alueelle.

Taitaa olla jo viides ellei kuudes kaavamuutos.

Ikea saattaa tunnustaa, että tontin osto olikin suuri virhe.
81387
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Se olisi pitänyt jo tulla kaikille Itä-Suomessa asuville tässä viime vuosina selväksi!

Ministeri "Vaippamuori" on ampunut alas järjerstelmällisesti kaikki kauppahankkeet muualla maassa kuten Jyväskylässäkin.

Äänestä
  • Vapaavuorella mitään tekemistä. Ikeassa ei ole tehty investointipäätöstä. Ja ehkä ei tulla koskaan tekemäänkään. Kuopiolaiset nuolaisivat ennen kuin tipahti.

    Äänestä

  • ei ole sillä kirjoitti:

    Vapaavuorella mitään tekemistä. Ikeassa ei ole tehty investointipäätöstä. Ja ehkä ei tulla koskaan tekemäänkään. Kuopiolaiset nuolaisivat ennen kuin tipahti.

    Ikean avajaisia vietetään kuopiossa kesällä 2012!!

    Äänestä

Ikean edustaja sanoi että Kuopion ikealla on vaikutusta aina Jyväskylään asti. Tais vaan unohtua, että Tampereen ikeaan on suunnilleen sama matka.. Kumpaan sinä menisit Jyväskyläläisenä??

Äänestä
  • Ikean edustaja, vaan Kuopion kaupunginjohtaja Petteri Paronen!!

    Äänestä

  • leo, kirjoitti:

    Ikean edustaja, vaan Kuopion kaupunginjohtaja Petteri Paronen!!

    jos yhtään tuntee vanhemman väestön ajatuksen juoksua, niin kuopion uuteen ikeaanhan he jyväskylän suunnalta lähtevät bussilla valmismatkalle. nuoremmat luultavasti suuntaavat tampereelle. kyllähän täällä näyttää taas pyörivät noita, jotka jaksavat räksyttää miten ikeaa ei löydy asiakkaita, mutta avajaisten jälkeenhän tuo nähdään kuka on oikeassa.

    Äänestä

  • jjlkölk80897 kirjoitti:

    sekoittaa myös tuo Sukari Lempäälän Ideaparkkeineen. Niinpä jyväskylänseutulaiset suuntaavat bussinsa Manseen. Niille joilla pää ei ole vielä tarpeeksi sekaisin löytyy sieltä vielä Särkänniemi tai vanhemmalle väelle ehkä mieluummin kaksi maineikasta teatteri Pyynikin lisäksi.

    Äänestä

  • jjlkölk80897 kirjoitti:

    jos yhtään tuntee vanhemman väestön ajatuksen juoksua, niin kuopion uuteen ikeaanhan he jyväskylän suunnalta lähtevät bussilla valmismatkalle. nuoremmat luultavasti suuntaavat tampereelle. kyllähän täällä näyttää taas pyörivät noita, jotka jaksavat räksyttää miten ikeaa ei löydy asiakkaita, mutta avajaisten jälkeenhän tuo nähdään kuka on oikeassa.

    riittäisi asiakkaita. Savolaisethan rynnivät sinne ruuvi, muttereita ja laudankappaleita ostamaan. Kuopion muut alan liikkeet siinä kärsivät ja katoa alkaa käydä.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Jyväskylä kutsuu kirjoitti:

Ikean rakentaminen viivästyy.

Avajaiset joskus 2013 tai 2014.

Hyvin on hommat hoidettu kaupungin puolelta. Vuosia väännetään jotain kaavaa Matkuksen alueelle.

Taitaa olla jo viides ellei kuudes kaavamuutos.

Ikea saattaa tunnustaa, että tontin osto olikin suuri virhe.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu