Kohtuukäyttöä ( onnistuu )

- BatMan81 -

Moikka !! Olen siirtynyt alkoholin kohtuukäyttöön. Kerta- annokseksi asetin seitsemän ( 7 ) annosta. Siinä olen pysynytkin nyt, viime kesäkuusta alkaen. Omasta mielestäni olen onnistunut hyvin, vaikka itse sanonkin ( moni muukin ).

Oikeastaan koko projekti lähti liikkeelle, siitä että en vain enään jaksanut todella inhottavia krapulapäiviä. Toinen hyvä syy minkä takia siirryin kohtuukäyttöön, oli selvä rahan säästäminen. Baariin jos satun nykyään " eksymään " niin, yleensä menen täysin selvinpäin heti klo. 24.00 jälkeen. Siellä ole juonut sitten neljä isoa olutta ja yhden pienen. Tai jos kyseisessä paikassa ei ole saanut pientä ( 0.3 ) olen hakenut sen muualta.

Sen verran olen oppinut että alkuillasta baariin ei pidä mennä. Sitten on niin monta tuntia aikaa kuppilan sulkemiseen, että joudun välissä juomaan coca- colaa useamman " paukun ". Pieni humalatila pääsee laskemaan ja tunnen, etten olekaan enään niin hyvissä tunnelmissa ( samalla aaltopituudella muiden kanssa ). Poishan sieltä ei tahdo millään päästä, ennen valomerkkiä... siinä asiassa on kyllä, vielä paljon parantamisen varaa. Noo... baariympäristö on vain sellainen, että ei sieltä viitsi kesken iltaa kotia nukkumaan lähteä, That´s it.

Ehdottomasti jatkan samalla linjalla. Olen juonut... jos, tätä voi nyt juomiseksi sanoa kerran tai kahdesti viikossa ( perjantai- iltaisin ja lauantai- iltaisin ). Viikolla en ota pisaraakaan, en koe siihen tarvetta. Kyllä kohtuukäyttökin onnistuu, sen halusin täällä kertoa- oman tarinani.

10

396

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • toinen jupoppo

      olet .

    • näin on

      Olet selvästi alkoholisti, turha selitellä.

      • Lähtee jano

        Itselläni on tuo tyyli että juon 7 annosta pe-la-su päivinä,tosin kotona.Hyvä kun on aina virkeä ja raikas olo aamulla ja iloinen sekä normaali, noilla annoksilla, ja lisäksi 7 kuitenkin rentouttaa mukavasti.....


      • paitis
        Lähtee jano kirjoitti:

        Itselläni on tuo tyyli että juon 7 annosta pe-la-su päivinä,tosin kotona.Hyvä kun on aina virkeä ja raikas olo aamulla ja iloinen sekä normaali, noilla annoksilla, ja lisäksi 7 kuitenkin rentouttaa mukavasti.....

        Sinäkin olet alkoholisti, siksi olet tällä palstalla.


    • pipariminttu

      No voi hyvänen aika! Totta kai kohtuukäyttö onnistuu. Suurin osa ihmisistä käyttää alkoholia kohtuudella. Alkoholistit on ainoita, joilta se ei onnistu.

    • alistumaton

      Viikossa kaksi-kolme alkoholitonta päivää. Joskus enemmänkin. Silloin, kun juon juon niin paljon kuin tuntuu hyvältä. Osaan lopettaa ennen kuin pitää esim. poistaa ravintolasta kovan humalatilan takia. Normaalisti viikossa 40-60 annosta.

    • pystyy

      ihan jokainen kohtuukäyttöön, jos vain on omaa halua. Kun oikein kovasti haluaa vain pientä känniä, onnistuu. Mutta jos oikein kovasti haluaa kunnon kännit ja krapulat, sekin onnistuu. Ihan oma valinta se on!

    • Näin on

      En tiedä historiaasi, muttaa jos todella olet ollut alkoholisti sanan varsinaisessa merkityskessaä, kohtuukäyttö on mahdotonta! Joko et ole ollut alkoholisti tai ajan myötä lipeät liikakäyttöön, ennemmin tai myöhemmin. Alkoholisti ei kohtuukäyttöön riippuvuutensa takia pysty enää koskaan. Tämä riippuvuus hänellä sailyy loppuelämänsä.

      • Fiksusti

        Join eilen fiksusti six packin keskaria, mukavasti rentoutti ja pirteenä aamulle kello 6.00 kahville tavan olossa....


      • asklödfjasdklöfj

        Missä kohdassa tuo ketjun aloittaja väitti olevansa holisti? Miksi hänen pitäisi olla holisti? Eikö tänne saa kirjoittaa kuin holistit?


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      62
      1198
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      42
      901
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      335
      685
    4. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      51
      651
    5. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      116
      636
    6. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      628
    7. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      93
      610
    8. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      605
    9. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      76
      582
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      56
      564
    Aihe