Kun lukee luonnekuvauksia oinaista, taidan olla aikamoinen poikkeus siitä, minkälaiseksi oinaat yleensä kuvataan.En ole itsekeskeinen, toisia loukkaava suorapuheisuudella, itsepäinen tai että uskoisin olevani aina oikeassa. Löytyykö muita samanlaisia?
Tuntuu, että oinaat ovat tähtimerkeistä pahimmasta päästä. Vai onko oinasnaiset erilaisia kuin o-miehet, tunnen kyllä yhden oinasmiehen ja hän on juuri sellainen kuin on joskus tällä palstalla kuvattu oikkumiehiä, tosi hankala sille päälle sattuessaan..

Vastaukset 1
Vanhimmat
Ei kaikki oinaat oo sellaisia kuin luonnekuvauksissa lukee. Uskon, että syntymäaika vaikuttaa paljon siihen minkälainen ihmisestä tulee. Oma aurinkomerkkini on oinas, kalat samassa huoneessa (11.) oinaan kanssa ja nousumerkkini rapu. Tunnistan kyllä osittain itseni oinaan luonnekuvauksestani, osaan olla aika itsepäinen ja itsekäskin välillä. Mutta on minussa myös todella paljon ravun ja kalojen herkkyyttä ja haaveiluakin, mikä taas ei oinaalle ole ominaista :)