Olemme juuri eläköitynyt pariskunta, joka viimein toteuttaa nuoruusvuosien unelmansa, Rooman-matkan, nyt huhtikuun puolessavälin. Teemme sen viikon kestävänä omatoimimatkana. Aiomme tulla Fiumucinon kentältä päärautatieasemalla junalla ja jatkaa sieltä taksilla osoitteesen Via Marche 54, jossa on hotellimme Via Veneto guest house. Siitä eteenpäin muutama kysymys Roomaa paremmin tunteville.
Aloitamme kaupunkikiertoajelulla, yleiskuvan saamiseksi. Mikä on suositeltava kiertoajelu ja mistä sen tavoittaa? Normaalit kielet engl, saksa, espanja ja ranska ovat O.K.
Vatikaanin nähtävyydet taitavat jäädä väliiin, ainakin sisältä katsottuina, pitkien jonojen vuoksi. Vai onko jokin kohde siellä tutustuttavissa ilman tolkutonta vaivaa?
Tahtoisimme perehtyä antiikin ajan roomalaisten tavalliseen elämänmenoon. Onko olemassa siitä kertovaa museota tms. kohdetta? Matkaoppaat näyttävät keskittyvän kirkkoihin ja Rooman vallan aikaisiin veistoksiin sekä hallitsijoiden monumetteihin.
Hyvistä neuvoista etukäteen kiittäen
Roomaan
7
655
Vastaukset
- Carlone
Tosiaan, Rooman-oppaat paljolta paneutuvat museoihin, joissa pääosassa ovat taideteokset ja muut jollakin tavalla poikkeuksellisen arvokkaiksi katsottavat tutustumiskohteet. Eurin Museo della Civiltà Romana tuo esiin arkielämän kuvioita, mutta on ehkä ensireissulaiselle vähän kaukana.
Suosittaisin käyntiä museossa Cripta Balbi. Se on osa antiikin kansallismuseota, kuuluu samaan ryhmään kuin Terminin lähellä oleva Museo Nazionale ja Piazza Navonan pohjoispäästä vähän edeten löytyvä Palazzo Altemps. Cripta Balbille on helppo löytää. kun Largo Argentinalta (se aukio, jolta ratikat lähtevät kohti etelää) kulkee vähän kohti Piazza Veneziaa pitkin Via delle Botteghe Oscurea. Cripta Balbi soveltaa museoajattelua, jolla nimenomaan halutaan johdattaa katsoja tajuamaan, miten aika virtaa, mutta paikat pysyvät.
Kun nyt pitkästä aikaa tulin osallistuneeksi näihin roomakeskusteluihin, en malta olla kehumatta paikallista asunnonvuokraussysteemiä. Itse pidin vuosikymmenet itsestään selvänä, että hotellihan se on saatava, mistäs sitä muuten katto harmaantuvan pään päälle... Nyt olen keksinyt (kiitos ystävieni), että Rooma on täynnä viehättäviä kämppiä, joita omistajat vuokraavat netistä löytyvien firmojen kautta. Hinta, jonka maksat, on hänelle hyvä, ja sinulle hotelliin verrattuna edullinen. Elät oman aikataulusi mukaan, olet kuin kotonasi.
Pirkanmaan koulujen hiihtoloman vietimme uskotun emännöitsijäni kanssa muutaman askelen päässä Campo de Fiorilta pienessä somassa yksiössä, jossa oli hieno kylppäri ja mukava pikku keittiö kaikkine tarvikkeineen. Kaapissa kahvia, teetä, öljyä... Ja rauha - keskellä Rooman vanhaa keskustaa suurin hälinä lähti lokeista, jotka vartioivat ikuista reviiriään.
Hyvää matkaa sinulle! Toivottavasti löydät oman Roomasi kaikista tarjolla olevista.- senioripari
Kiitos, Calrone! Noista museotiedoista tulee olemaan käyttöä. Meitä kun kiinnostaa enemmän ihmisten jokapäiväinen elämä kuin hallitsijoiden todellinen, kuviteltu tai kaunisteltu historia.
Sitten kun vielä löydämme sen kiertoajelun, niin asiat ovat hyvin. Pistäydymme myös antiikin Ostiassa, entisessä satama- ja teollisuuskaupungissa. On kuulemma rauhallisempi kuin Herculaneum tai varsinkin Pompeii. Jääkööt ne seuraavaan kertaan. - ML
senioripari kirjoitti:
Kiitos, Calrone! Noista museotiedoista tulee olemaan käyttöä. Meitä kun kiinnostaa enemmän ihmisten jokapäiväinen elämä kuin hallitsijoiden todellinen, kuviteltu tai kaunisteltu historia.
Sitten kun vielä löydämme sen kiertoajelun, niin asiat ovat hyvin. Pistäydymme myös antiikin Ostiassa, entisessä satama- ja teollisuuskaupungissa. On kuulemma rauhallisempi kuin Herculaneum tai varsinkin Pompeii. Jääkööt ne seuraavaan kertaan.ttp://www.trambusopen.com/index.cfm?ID=110
Tässäpä linkkejä kiertoajeluille...
http://www.trambusopen.com/index.cfm?ID=archeo
- decoraaro
Oisko kellään antaa nettiosoitetta, mistä löytyy vuokralle hyvä kaupunkiasunto lomaviikolle? Hotellit näyttävät olevan tosi kalliita.
- löytyy
www.rentalinrome.com
Ko. palvelu on ollut kyllä esillä näilläkin palstoilla vaikka kuinka usein, mutta tässä taas kerran... (huokaus.... miksi me suomalaiset ollaan tällaisia....) - Scaramelli
löytyy kirjoitti:
www.rentalinrome.com
Ko. palvelu on ollut kyllä esillä näilläkin palstoilla vaikka kuinka usein, mutta tässä taas kerran... (huokaus.... miksi me suomalaiset ollaan tällaisia....)www.only-apartments.com on helppo käyttää ja homma toimii loistavasti. Etusivulta saat muutettua palvelun suomen kielelle. Sitä olemme käyttäneet, kuten myös rentalinrome -palvelua. Googeta rental roma niin saat useita firmoja , joilla vuokrausta. Ja en huokaa laisinkaan ;)
- museo7
Scaramelli kirjoitti:
www.only-apartments.com on helppo käyttää ja homma toimii loistavasti. Etusivulta saat muutettua palvelun suomen kielelle. Sitä olemme käyttäneet, kuten myös rentalinrome -palvelua. Googeta rental roma niin saat useita firmoja , joilla vuokrausta. Ja en huokaa laisinkaan ;)
Vatikaanin museoihin ei välttämättä aina ole jonoa. Syksyllä menin paikalle noin 15 min ennen avaamista ja jonotusta kertyi varmaankin reilu 30 min. Takaisin tulessa n klo 11, ei porteilla näkynyt jonoja ollenkaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Sannan kirja USA:n bestseller!
"Congratulations to Sanna Marin's HOPE IN ACTION, officially a USA TODAY bestseller!" Kertoo Scribner. Mitäs persut tä14411278Yritystuet 10 mrd. vuodessa, eli yrittäjäriski valtiolla kuten kommunismissa
Pelkästään Viking Linen viinanhakuristeilyitä sponsoroidaan 20 miljoonalla eurolla vuosittain. Dieselin verotukikin on15710371- 278053
Sture Fjäder haluaa tuensaajien nimet julki
Kokoomuspoliitikko haluaa yli 800 euroa kuukaudessa tukia saavien nimet julki. Ehkä olisi syytä julkaista myös kuvat? h1976608Metsäalan rikolliset
Jokohan alkaa vähitellen kaatua kulissit näillä ihmiskauppaa harjoittavilla firmoilla.555798- 925293
Ruotsalaistoimittaja: "Sanna Marinin saunominen saa minut häpeämään"
Sanna Marinin kirja saa täyslaidallisen ruotsalaislehti Expressenissä perjantaina julkaistussa kolumnissa.....voi itku..1584493Suomen kaksikielisyys - täyttä huuhaata
Eivätkö muuten yksilöt pysty arvioimaan mitä kieliä he tarvitsevat? Ulkomaalaiselle osaajalle riittää Suomessa kielitai314286Työeläkeloisinta 27,5 mrd. per vuosi
Tuo kaikki on pois palkansaajien ostovoimasta. Ja sitten puupäät ihmettelee miksei Suomen talous kasva. No eihän se kas814142Maahanmuuttajat torjuvat marjanpoiminnan - "emme ole rottia"
Ruotsalaisen journalistin selvitys paljasti, miksi maahanmuuttajat kieltäytyvät työstä. Taustalla vaikuttavat kulttuuris1383692