Kymmenien vuosien aikana korruptio on hivuttautunut suomalaisiin poliittisiin ja taloudellisiin valtarakenteisiin kuin sammal kirkon kiviaitaan.
Nyt lienee jo miltei jokaiselle selviö, että Suomen keinotekoinen maine yhtenä maailman korruptoitumattomista valtioista oli myytti, joka vain odotti murtumistaan.
Nyt, kun korruption olemassaolo Suomessa on jo julkisesti hyväksytty, sen huomaaminen ja tiedostaminen on helpompaa. Sana korruptio ei ole enää tabu.
Korruptio haisee. Se haisee aina kun talouselämä ja politiikka kohtaavat.
Vaalirahakohu lienee se jäävuoren huippu.
Vuonna 2002 Suomeen saatiin laki, joka kriminalisoi kansanedustajan lahjonnan tai sen yrityksen.
Voitte kysyä keneltä tahansa pitkän linjan poliitikolta, onko heitä edes yritetty lahjoa ennen tuon lain voimaan astumista ja annan tehtaan takuun, että vastaus on kieltävä.
Ihmettelenkin, mistä kumpusi tarve tuolle laille.
Erityisen pahalle korruptio haisee silloin kun se ulottaa lonkeronsa valtion tai kunnan virkakoneistoon.
Ja myös tällöin ensimmäiset merkit korruption läsnäolosta ovat taloudelliset kytkökset, esim. valvontasektorilla.
Tuleeko kenellekään mieleen yhtään esimerkkitapausta?
Korruptiotako?
31
445
Vastaukset 31
- lailliseksi.
Pitkä kirjoitus, etenkin kun jouduit lopuksi kyselemään tietääkö kukaan lukijoistasi esimerkkitapausta. Pitää myös muistaa, että mahdollinen korruptio ei mitenkään osoita että Wincapita-ponzi oli laillinen.
- 18
En tiedä, liittyykö mitenkään korruptioon, mutta ainakin Finanssivalvonta ilmoittaa itse sivuillaan, että sen rahoittajia ovat juuri nuo valvottavat.
Kestityksistä en tiedä, kuulopuheisiin kun ei aina ole luottamista.- Nortin pojat
Fiva toteuttaa päätöksissään 97 %:sti rahoittajien etua.
Siis 3 % kanteluista on Fivan mielestä aiheellisia.
Haloooo.... - 28
Nortin pojat kirjoitti:
Fiva toteuttaa päätöksissään 97 %:sti rahoittajien etua.
Siis 3 % kanteluista on Fivan mielestä aiheellisia.
Haloooo...."Fiva ei kuitenkaan takaa sivuston tietojen oikeellisuutta, täydellisyyttä, luotettavuutta ja ajantasaisuutta."
Miten lienee noiden päätösten kanssa?
- foihanfiva
Eikös huonekalualalla ole jokin Fivaa vastaava viritys?
- 13
Sen lauluja laulat, kenen leipää syöt!
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1271790
- 50970
Perhoseni (miehelle)
Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r154822Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi
Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....50756- 70676
- 67626
- 53617
- 59606
Onko Sofia jälleen jätetty?
Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.132585Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .
EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuusongelmien vuoksi, sanoo alan e120552Mies, näetkö minut myös
Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?20510- 51490
- 5488
Voiko se ikinä toimia
Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het32488- 34487
- 55478
Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?
Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?118476Mitä jos...
Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät142453- 4449
Totta on asia. Jeffrey Cohen on jättänyt Sofian.
Vaimon viesti on paljastanut totuuden.140441