Mulla ei ole mitään todettua syömishäiriötä. En ole koskaan ollut tyytyväinen mun vartaloon, olen lähes koko elämäin ollut normaalipainon ylärajoilla. Syömiset on välillä herkkujen mättämistä, joskus yliterveellistä syömistä ja sitten välillä normaalia syömistä. Välillä liikun 5 kertaa viikossa ja sitten on taas jaksoja, kun en saa itseäni salille moneen kuukauteen. Koen aina välillä todella syvää itseinhoa, kun katson itseäni peilistä, vihaan kaikkia läskejäni mitä nään ja tekis mieli repiä ne vaan irti. Tämä on musta sairasta. Sain eilen aivan valtavan itku-raivo-viha-kohtauksen itseäni kohtaan, jonka seurauksena menin salille ja juoksin tunnin sekä tein vatsat ja selät päälle.. mutta sitten on päiviä, että olen melkeen tyytväinen ja nämä ajatukset pysyy poissa. Mulla ei ole huono itsetunto vaikka konenkin näitä raivo ja viha tunteita itseäni kohtaan. Poikaystäväni tietää näistä kohtauksista, niitä ei voi olla huomaamatta ;) Hän on peloissaan välillä ja ehdottikin, että minun pitäisi mennä ravintoterapeutille tai personaltrainerin puheille, varmasti hyvä neuvo.
Elämäni on normaalia ja epänormaalia. Koen välillä olevani todella lihava ja huomaan vertailevani itseäni muihin, lasken kaloreita aina kun nämä ”terveyskohtaukset” tulee, kai se on ihan normaalia.. En tiedä enää, välillä ajattelen että olen täysin hullu ja välillä, että tämä kaikki on täysin normaalia.
Mä luulen, että tällaisia normaalipainosia jotenkin häiriintyneitä(?) on muitakin kuin minä..onko teitä?
Elämäni on normaalia ja epänormaalia. Koen välillä olevani todella lihava ja huomaan vertailevani itseäni muihin, lasken kaloreita aina kun nämä ”terveyskohtaukset” tulee, kai se on ihan normaalia.. En tiedä enää, välillä ajattelen että olen täysin hullu ja välillä, että tämä kaikki on täysin normaalia.
Mä luulen, että tällaisia normaalipainosia jotenkin häiriintyneitä(?) on muitakin kuin minä..onko teitä?
Vastaukset 5
Vanhimmat
Samalta kuulostaa kun miullakin, et siis ole ainut :)
Olen siis aina inhonnut itteeni kaikin määrin, itkupotkuraivarit syntyy helposti ja vain harvoin tunnen olevani tyytyväinen itseeni ja kehooni. Itsetunto on kyllä täysi nolla, en liiku mielellään ihmisten ilmoilla koska vihaan ulkonäköäni niin paljon. Anoreksiaa sairastin puoli vuotta, yhtä helvettiähän se oli joten päätin että nyt en anna elämäni pilautua tässä ja pääsin irti siitä.
Mutta eteenpäin mennään, hyvää kevättä siulle !
ihan sama homma :
Kiitos molemmille vastauksista, enpähän ole ainakaan yksin :)
Nuo tunteet kuuluvat varmaankin vähän joka naisen tunteisiin tänä päivänä.
Sen aiheuttaa tämä nyky yhteiskunta ja sen luomat paineet,
ja mainosten luomat mielikuvat.
Haastattelin tässä vast´ ikään nuorta naista, joka oli huomannut seuraavaa;
kun on niin kiireinen , ettei ehtinyt katsoa televisiota ja ohjelmat jotka katsoi ,,
katsoi tallenteena ja näin hyppäsi mainosten yli.
Hänen itsetuntonsa oli selkeästi parantunut, vaikkakin on hieman pyöreä.
Naisten pitäisi uskaltaa olla vain omia itseään, eikä mitata sitä paremmuuttaan / hunon-muuttaan painolla.
totta, kyllä itsekin huomaan vertaavani itseäni kaikkein hoikimpiin telkkarimainosten ja lehtien naisiin/malleihin ja sitten mietin, että olen läski ja että vaatteet ei näytä päällä hyvälle, kun ei ole tarpeeksi laiha ja jne. jne..
Tänään oli poikaystävä ottanut puntarista patterit irti, jotta en sielä kävis tuijottelemassa lukemia :D
Halaukset kaikille!