TERVEYSKESKUS

köyhä laulaja vain

EI PELAA ENÄÄ MIKÄÄN. Aikoja ei meinaa saada millään enää lääkärille ja soittoaikakin vähintään kuukauden päästä, sinä aikana ehtii vaikkapa kuolla jos on jotain vakavampaa mistä ei tiedä itse mitään ja miksi tietäisi. Tietää vaan että jokin on vialla muttei tiedä mitä ja tarvitsisi ajan lääkärille että saisi selville mikä vaivan syy on ja saako sen vielä parannettua vai odotellaanko kiltisti vain kuolemaa.
Nykyisin on muutenkin niin että kaikki pitäisi tehdä itse lääkärin työtkin omalta kohdalta.
Terveyskeskuksessa ollut ties kuinka pitkän ajan jo lääkäripulaa ja tänne ei todellakaan liene vaikeaa saada lääkäreitä töihin, sen verran hyvä sijainti Kaarinalla on Suomen kartalla. Säästääkö kunta väärässä paikassa, vain onko tämäkin taas sitä "hiljaista yksityistämistä" täälläkin? Ei kaikilla ole todellakaan varaa mennä yksityislääkäreille ja maksaa sellaisesta itseään konkurssiin. Terveyskeskus on mielestäni toiminut todella hyvin ennen, mutta nyt on tapahtunut muutaman vuoden sisällä pelkkää huononnusta, ei se ainakaan asiakkaitaan palvele tuollainen.
Hyssälä hoiti kyllä hammaslääkäritkin siihen malliin että sinne pääsee nyt kaikki hampaitaan hoidattamaan jos on vuosi aikaa odotella että saa ajan, mutta miksi tämä Hammaslääkäri-maanviljelijä-metsänomistaja Hyssälä ei pidä siitä huolta että ihmiset saisivat sen lääkärin käsiinsä ajoissa?
Haudassa se lienee jo turhaa ja myöhäistä hössöttää tästäkin asiasta ja siellä ei tarvita enää lääkäriä eikä muutakaan maallista asiakaspalvelijaa.

Miksi Terveyskeskuksen asiat ovat tällä tolalla? Hoitajia ja ajanvaraajia haukutaan vaikkei heissä ole syytä vaan toimivat jaksamisen äärirajoilla, sen vuoksi ettei ne joilla on vastuu tee mitään korjatakseen asioita kuntoon. Turhaa lienee lisätä paineita työntekijöiden niskaan kun Kaainan väki lisääntyy kokoajan mutta resursseja pienennetään säästösyistä.

Pieni ihminen tässä odottaa jotain vastausta tähän purkaukseen päättäjiltä.

8

1397

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kdkjfhgg

      mitään vastausta päättäjiltä.vaikuttikohan liitos Piikkiön kans jotenkin?
      Tai säästöliekille mentiin.
      N.3v sitten oli ainakin vielä hyvä tilanne,nyt en tiedä
      kun en ole tarvinnut aikaaa.
      Harmi jos se on noin.

      • Päättäjänä Kaarinass

        Tuskin kuntaliitoksella oli paljonkaan vaikutusta asiaan ja rahapulaa on aina helppoa syyttää. Terveydehoitoalan runsaat palkankorotuksetkaan eivät ole työn tuottavuutta parantaneet.
        Terveyskeskus on aiemminkin ollut Kaarinan ja Piikkiön yhteinen, sekä henkilöt suurin piirtein samat. Mitään hirmuista lisäsairastumisen piikkiäkään ei ole ollut näkyvissä.
        Suur Turku hankkeet ja palveluiden siirtäminenTurkuun on vaikuttanut jonkinverran ja vieläkin suurempia Turkuun keskittämistä on juuri päättäjien listoilla. Näistä ei Kaarinalaisille seuraa mitään hyvää, matkat pitenevät, vastaanottopaikat suurenevat ja tuttuja lääkäreitä ei enää suuressa yksikössä löydykkään helposti. Hallintokulut kasvavat entisestään ja terveydenhoidon rahoja siirtyy kulttuuripääkaupunki hankkeisiin ja konserttitaloihin.

      • tehkää jotain
        Päättäjänä Kaarinass kirjoitti:

        Päättäjänä voit kai sitten vaikuttaa listoilla oleviin asioihin.
        Tietoja Tosielämästä. Kaarinassa ei pääse edes lääkäriin saatikka sitten tutulle lääkärille.
        Sen verran täytyy olla rahaa että yksityiselle Turkuun pääsee, jos lääkäriä nopeasti tarvitsee.
        Toisaalta riittää myös että on niin terve, että riittää, jos lääkärin hyvässä tapauksessa lääkärin saa 4-6 viikon päähän. Huonommassa tapauksessa aikaa ei saa ollenkaan. Kehotetaan soittelemaan silloin tällöin ja kyselemään mahdollisesti vapautuvia aikoja. Oliskohan työtapojen tarkastus paikallaan. Potilaskäynnit per lääkäri. Lääkärien palkkaus. Missä mättää?
        Turkuun on siis pakko mennä jo nyt. Onneksi Turku on vieressä ja sieltä saa apua, kun sitä tarvitsee.

    • helposti

      Köyhän laulajan kaltaisten monivammaisten yhteiskuntapessimistien olisi helppo nopeuttaa terveyskeskusasiointiaan ehdotuksella;
      Kunnallisverot niin korkeaksi, että todella apua tarvitsevat saisivat oman kuntansa terveyskeskuksesta palvelua kohtuu ajassa.
      Vastaehdotus, jossa kunnallisveroa korotettaisiin kaikille muille paitsi köyhälle laulajalle, ei kelpaa enää ongelman ratkaisuksi, valitettavasti.

      • jdjfhgfgf

        tuon muutoksen huonompaan on sanut aikaan?
        Kuulin huhuja,että arkipäivystyskin saattaa häipyä Tyksiin?
        Se on paha juttu,onhan Kaarina sentään kaupunki.

      • Vanha sotaratsu
        jdjfhgfgf kirjoitti:

        tuon muutoksen huonompaan on sanut aikaan?
        Kuulin huhuja,että arkipäivystyskin saattaa häipyä Tyksiin?
        Se on paha juttu,onhan Kaarina sentään kaupunki.

        -75 vuonna kävin kunnanlääkäri Raulan vastaanotolla Turussa Aninkaisten mäessä ja Kaarinassa oli muutama terveydenhoitaja. Nyt on varmaankin parikin sataa ihmistä terveyskeskuksessa töissä ja homma pelaa huonommin. On tietokoneet ja laiteet, joihin investoitu paljon veronmaksajien rahoja, mutta kun ovat käytössäkin vain pienen osan vuorokaudesta ja Turkuun siirryttäessä vieläkin vähemmän.
        Onneksi on ollut ikänsä ahkera ja säästänyt, niin voi asioida Pulsissa, missä saa palvelua ja tarvittaessa pääsee vaikka heti erikoislääkärillekin.
        Julkinen terveydenhuolto alkaa olla kriisissä, palkkakustannusten karatessa käsistä, työn tuottavuuden olessa työhalujen ohessa huonon.
        Terveydenhuoltojärjestelmä on laitettava uusiksi ja maksettava palkkaa lääkäreillekkin vastaanotettujen potilaiden suhteessa, esaimerkiksi Norjan mallin mukaisesti.

      • pölkkypäät
        Vanha sotaratsu kirjoitti:

        Eivät osaa hommaansa se johtuu siitä !!!!

    • Supisuomalainen

      Suomi on viidakko olematta viidakko. Jos täällä ei pärjää omilla konsteilla, kuolo korjaa. On koettu ja nähty. Osa kansasta on todella eksyksissä tässä pahoinvointiyhteiskunnassa. Asuvat apaattisina pienissä kylmissä betonihautakammioissa kestäen pahimmatkin kivut ja säryt koska lääkärinapu on liian monen pyrokraattisen mutkan takana, liian kaukana joko matkassa tai ajassa tai molemmissa. Vaitelias kansa ei ole onnellinen kansa. Se on murettu kansa, apatiaan vajonnut. Ne jotka jaksavat protestoida kaduilla ovat terveitä ja voimakkita eikä heillä ole hätää. Todellinen hätä on näennäisen hyvinvointivaltion piilotettu tuska jota kaunistellaan otantakyselyillä: onnelista on kansa! Verenperintönä suomalainen seisoo yhä montun reunalla eikä uskalla sanoa poikkipuolista sanaa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Stubb jo paljon tunnetumpi kuin kaikki persut yhteensä

      Nyt on aika ottaa mittaa tunnettavuudesta, herrat ja narrit! Joku tuolla toisessa ketjussa väitti, että "persujen rivimi
      Maailman menoa
      57
      10040
    2. Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015

      Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit
      Maailman menoa
      12
      6785
    3. Persu Keskisarja on politiikan Uuno Turhapuro

      Asiantuntija luonnehtii Keskisarjaa Trumpin ajan Turhapuroksi, joka ärsyttää kokoomusta. – Keskisarjan känni-imago j
      Maailman menoa
      73
      6095
    4. Miksi persuilla ei ole firmoja?

      Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?
      Maailman menoa
      58
      6003
    5. Sanna valittiin Euroopan huonoimmaksi pääministeriksi

      Sannan kaudella Suomi oli ainut maa missä bkt laski. Kannattaa huomata, että luvut valitsi Sannan huonoimmaksi. Ihmiset
      Maailman menoa
      10
      4228
    6. Oikeistohallitusten aikaan saannokset.

      Holkerin touhujen seurauksena lama. Aho jatkoi tuhoa osaamattomuudellaan. Katainen ja alkoi talouden alamäki. Sipilä ja
      Maailman menoa
      46
      4140
    7. Vasemmistolaiset paskat eivät nousseet seisomaan kun Akaan kaupunginvaltuusto

      vietti hiljaisen hetken Charlie Kirkin muistoksi https://www.aamulehti.fi/uutiset/art-2000011523016.html
      Maailman menoa
      283
      3207
    8. Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan

      Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k
      Maailman menoa
      53
      2861
    9. Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä

      Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?
      Maailman menoa
      44
      2388
    10. Mikä asia on jäänyt kaivatustasi parhaiten

      mieleesi? 💬😀🙋🏼‍♂️😱
      Ikävä
      61
      1507
    Aihe